Jovelan talopäiväkirja

Vihdoin se tuli, viime viikolla. Kauan odotettu sadepäivä. Ropisi katolle, lorisi kouruissa ja kasteli viikkoja sadetta odotelleen maan sekä yhden pöhkön emännän, joka tanssi yöpaita päällä sateessa. Yleensä kai kesällä ei sadetta odotella tai toivota suorastaan. Täällä on odoteltu, toivottu, kaivattu, sääkaartoille piirrettyihin lupauksiin petytty ja kun se sitten vihdoin saapui, sateesta otettiin kaikki ilo irti. Tuvan puuhellaan syytyteltiin tulet, villasukat laitettiin jalkoihin, tulitikuilla raapaistiin liekit kynttilöihin, yöpaitaa kuivatettiin henkarilla uunin päällä, radion rahiseva kanava soitti menneitä sävelmiä hissukseen ja sade se tanssi katolla. Sen kaiken lumossa puuhattiin niitä ja näitä, sadepäivän ihanuuksia. Fiinipeppukoirat torkkuivat vällyissään ja astelivat pakolliset ulkoreissut lätäköt kiertäen, joka askeleella varpaillaan nyrpistellen. Kissa loikoili ikkunan edessä taljalla ja venytteli kylkeä kääntäessään. Ihmetteli sateen tanssia lätäköissä ja kujersi kun ei päässyt nappaamaan sadepisaraa kiinni ikkunalasista. Aina pääsi pisara valumaan karkuun. Oi, ihana sadepäivä!

Tuvassa tuoksui omenalle, kanelille ja siirapille, sitä ennen valkosipulille ja rukiille. Kuivattelimme omenakiekkoja ja ruiskorppuja saaristolaisleipänapeista. Herkkuja vailla vertaa!

Sade villitsi luonnon. Keittiöpuutarhassa rehottaa. Ollaan jo annettu periksi rikkaruohojen suhteen. Meille tulleessa mullassa oli niin paljon rikkaruohojen siemeniä, että taisto on ollut uuvuttavaa. Vaan kasvaa tuolla köökkipuutarhassa muutakin, rehevästi. Maailman parhaimpia perunoitakin. Ja maa-artisokka deluxea! Nurmikkokin niin tiuha ja reteäkasvuinen, että sitä joutuu vetelemään rotiin siimaleikkurilla. Eipä moista tiuhanurmikkoa olla ennen nähty.

Lilapalkoherneiden sadosta tulee tuttuun tapaan mahtava. Herneitä on mussuteltu sormet liloina, eikä yhtään kyllästytä. Pitää säästää paljon siemenherneitä taas ensi vuodelle. Meinataan alkaa ihan kunnolla kasvattamaan tuota hauskaa perinnehernettä. Palkoja tullaan käyttämään myös värjäämiseen syssymmällä.

Mandariinipuu on kukkinut, kasvaa ja tekee uusia pieniä hedelmiä lehtiensä suojassa. Olen siitä iloinen ja yllättynyt. Ilmeisesti läheskään aina nämä sitruspuut eivät kotioloissa kuki ja tee uusia hedelmiä. Tämä meidän tyyppi teki sievät kukat vielä tässä heinäkuussa ja huumaavan tuoksun houkuttelemat mehiläiset pörräsivät mandariinipuun kukissa innokkaina. Tuskin karpalon kokoiset hedelmien alut eivät tallentuneet kameraan, mutta siellä niitä on.

Ollaan tehty purkkitolkulla kirsikkakompottia ja kurkkupikkelssiä. Ne maistuvat kaikille ja tuppaavat loppumaan aina kesken jossain vaiheessa talvea. Reseptejä löytyy tuolta oikeasta valikosta (kohdasta reseptit) jos mielii samanlaisia tehdä. Nam, nam!

Autuas olo -blogin Cheri lähetti meille alkuvuonna unikon siemeniä tuhoutunutta unikkoniittyämme korvaaamaan. Nyt nuo unikot kukkivat. On valkoista, oranssia, punaista, lilaa, melkein mustiakin ja niiden kaikkien yhdistelmiä. Olin jo varma, että rikkaruohomulta olisi nämäkin tuhonneet, mutta sieltä seasta sitä vaan ponnistetaan ja vallataan oma alue. Ihanat unikot. Kiitos, Cheri! Tänä vuonna otetaan siemenet talteen itsekin!

Sadepäivän tunnelmia tuvassa. Taidan kaivata taas sadepäivää. Niitä meillä ei tänä kesänä ole pahemmin nähty. Ihan omituista. Ystävä Pohjanmaalla suree tuhoutuneita satoja ja Pääkaupunkiseudulla on ollut sateisin kesä vuosiin. Meillä täällä Lounais-Suomen omassa nurkassa sitä sadetta ollaan saatu hädintuskin saunatarpeiksi. Sadettajalla ollaan keittiöpuutarhaa roiskuteltu koko kesä, ettei kasvit näänny janoon. Helteitä on taas piirretty sääkartalle. Kaipaisin sitä sadetta. Yhden päivän vaan. Yhden piristävän välipäivän, jolloin voi puuhata mukavia.

ja sytytellä kynttilöitä kaikkialle..

Jovelassa on käynyt vieraita, kyläilijöitä ja ollaan itsekin hieman kyläilty. Ollaan juteltu ja kerrottu tarinoita kuun kiertäessä taivaankannen toiselle puolelle, ihmetelty menneiden aikojen ihmeitä. En ole vissiin blogissa ennen maininnutkaan entisaikojen hittilaitteesta, jollainen meiltäkin löytyy. Oletteko kuulleet stereoskoopista?

Monelle lapsuudesta tuttu kuvakiekkolaite View-Master on oman aikansa uusi versio stereoskoopista. 1800-luvulla ihmisiä kiinnosti kaikki uusi. Vieraita viihdytettiin illallisten jälkeen monin tavoin, joista yksi oli tämä stereoskooppi ja sen avaama ovi maailmaan, josta ihmiset saattoivat pääsääntöisesti vain unelmoida.

1800-luvun loppupuolella ja 1900-luvun alkupuolella monellakaan ei ollut mahdollisuuksia matkustaa naapuripitäjää edemmäs, saati sitten maailman ihmeiden pariin. Egyptin ihmeet, kuuluisat monumentit ja maamerkit maailmalla olivat tuntemattomia ja saavuttamattomia. Fiineissä taloissa saatettiin illallisen jälkeen hauskuuttaa vieraita stereoskoopilla, joka muutti laitteeseen asetettavan kuvan kolmiuloitteiseksi. Voi sitä hämmästyksen määrää, kun silmien eteen avautui kolmiuloitteinen Ramseksen temppeli, Niagran putous tai valokuva fiineistä häistä talvipuutarhassa. Hurskaampi katsoja saattoi kokea ihan uudenlaisen yhteyden jumalaansa, kun silmien edessä seisoi Jeesus opetuslapsineen ihan melkein ilmielävän näköisenä. Stereoskoopilla katseltavat kuvat olivat usein valokuvia, mutta yhtälailla myös piirrettyjä ja maalattuja prittejä esimerkiksi uskonnollisista aiheista. Myös uskaliaampiakin kuvia toki oli, niitä joissa esiteltiin säädyttömiä naisia ja tuhmia aviomiehiä kielletyn puuhan alkumetreillä. Stereoskooppeja käytettiin myös tietynlaiseen kansanvalistukseen, mutta pääsääntöisesti kuitenkin kyseessä oli viihde.

Nykyaikana kaikki on jo nähty, vaikkei koskaan olisi itse paikalla käynytkään. Kaikki on saatavilla. Ehkäpä siksi tällaiset stereoskoopit ovat niin viehättäviä. Ennen ne avasivat näkymiä maailmaan, jota ei oltu nähty ja nykyään ne avaavat näkymiä aikaan, jolloin kaikkea ei oltu vielä nähty ja jonne emme voi oikeasti palata, oli meillä sitten mitä laitteita tai sovelluksia tahansa. Väärän vänkyrän talolla saatetaan ottaa stereoskooppi käteen ja ihmetellä mennyttä maailmaa vieraiden kanssa. Tai sadepäivänä ihan keskenämme. Niiden kuvien katseluun ei tunnu kyllästyvän lainkaan.

Jos olette joskus ihmetelleet, mikä se Väärän vänkyrän talo on, joksi Jovelaa usein kutsun, niin kyseessä on Agatha Christien kirjan nimi, eli kääntäjän tekemä suomennos alkuperäisestä nimestä Crooked House. Jovela on Väärän vänkyrän talo. Täällä on kaikki enemmän tai vähemmän väärällään, seinät, ikkunat ja ovet, katto, lattiat ja oven lukkokin. Se taas on ihan oma tarinansa ja juontaa juurensa 1920-luvulle, jolloin talon 2. isäntä otti kuistin välioven irti, vaihtoi siihen lukon, kahvan ja oheisläpyskät ja kiinnitti oven takaisin huomatakseen, että ovi oli ollut väärinpäin. Ei silloinen isäntä joutanut, sittemmin vissiin viitsinyt ovea uudelleen irroittaa, josta johtuen sitten seuraavat sata vuotta on tuosta ovesta kuljettu kääntämällä avainta ja kahvaa väärään suuntaan. Mekään emme halunneet kääntää lukkoja ja vipstaakeja kuten niiden kuuluisi olla. Tänne tultiin elämään siten, ettei tarvitsisi piitata siitä miten asioiden kuuluu olla, joten Väärän vänkyrän talossa on lukot ja kahvatkin väärällään. Ja asukkaat. Ne, jotka toivovat taas sadepäivää hypähdellääkseen sateessa ja kuivattaakseen yöpaidan puuhellan päällä.

Huh, hellettä ja helliä tunteitä lähettelee suuntiinne

Jovelan Johanna

Tohinaa ja lorvimista ovat viime päivät olleet sopuisassa tasapainossa ja vettä ollaan taas odoteltu toiveikkaina sadekarttojen pisaroita ihastellen, mutta ei. Ei vieläkään. Eilen jo meinasin pistää pihalla tanssiksi, kun muutama pisara tipahteli hiuksille, mutta vaikka puoli Suomea oli likimain uinut kaduillaan, meillä sadesaldo oli n. 1 cm vettä sadevesisaavissa.

Tähän saumaan voisin nyt tehdä otsikon mukaisen toivepostauksen, eli miten täällä pyykätään kun ei ole viemäriä tai juoksevaa vettä (ja kun sitä ei taivaaltakaan tule). Onko se niin hankalaa miltä se nykyihmisestä kuulostaa?

Blogiamme seuranneet muistavat ehkä pulsaattorihankintaan liittyvän postauksen, jossa kerroimme käyttökokemuksia pulsaattorista, jonka hankimme verkkokaupan kautta Hämeestä. Tällä kertaa sitten voimme ihan konkreettisesti kertoa miten meillä hoituu pyykkihuolto tässä talossa, jonne ei tule vesi ja jossa ei ole viemäreitä - nyt kun pulsaattorihankinnan aiheuttama alkuinnostus on muuttunut osaksi arkea. Toimiiko se pidemmällä aikavälillä ja onko se kuitenkin hankalaa? Kaipaammeko nykyajan puolipäiväpesureita sittenkin?

Juu, emme! Pyykkääminen on täällä varsin hauskaa, oikeasti! Näin kesäisin kannamme pulsumme, eli pulsaattorin pihalle, koska voimme. Meidän pyykkimaisemamme vaihtelee. Milloin katselemme peltoja, milloin keittiöpuutarhaa, joskus katselemme pulsaattoria saunan ikkunan takaa lauteilta ja yhtälailla voimme tuijotella taivaalla lipuvia pilviä aurinkovuoteilla loikoillen, todellakin koska voimme. Tällä viikolla pyykkimaisemana oli kukkivat rohtosuopayrtit.

Pesemme pyykkiä noin joka toinen viikko, se riittää meille. Hääräilemme pääasiassa kotona, joten meillä ei ole tarpeen miettiä jokaiselle päivälle erikseen omaa asukokonaisuutta siten, ettei konttuurille vaan mennä samoilla vaatteilla kahtena peräkkäisenä päivänä. Pyyhkeet ja vuodevaatteet meillä vaihdetaan kerran viikossa ellei muuta tarvetta ole, kuten esimerkiksi ruokaansa hotkineen koiran pukluja. Niinkin voi käydä joskus. Pyykkikorina meillä on miellyttävän suuri pärekori. Helppoa kuin lannanajo!

Teknisesti pyykinpesu hoituu siten, että isäntä laittaa saunan päälle, samalla lämpiää vesi (ja pyykin jälkeen menemme saunaan). Otamme kaivosta letkulla kylmää vettä suoraan pulsaattoriin ja kaadamme ämpärillä 2 ämpärillistä kuumaa vettä suoraan pyykkikoneeseen. Seuraavaksi veteen heitetään pesupähkinät ja värinpoistoliinat, jotka estävät hieman ruosteisen veden muuten aiheuttamat värjäymät. Pyyykit koneeseen ja pulsaattori rullaamaan. Pyykki on pesty 12-15 minuuttia myöhemmin. Tämä hyvä, koska jos koira puklaa sänkyyn osuen päiväpeitolle, peitolle ja tyynyliinalle, kuten viimeksi lahjakkaasti kävi, pulsulla homma hoituu nopeasti.

Kun pyykki on vartin kuluttua pestynä rummussa väännämme vipstaakia (kannattaa lukea pulsaattorin toiminnasta ja pesuohjelmista tuosta aiemmin mainitusta testipostauksesta),vesi valuu pois ja tilalle laitetaan huuhteluvesi letkulla. Muutaman minuutin pyörittely pulsaatttorilla ja pyykki on valmis linkoukseen. Linkous kestää 2-5 minuuttia ja riittää saattamaan pyykin käsikuivaksi. Koska emme käytä kemikaaleja, poistovedet valuvat pihalle.

Pyykkien pesua tai linkoutumista odotellessa ehtii keräämään marjoja, lompsimaan pitkin pihaa, lukemaan hieman lehteä tai kirjaa, laskemaan pilvilampaita taivaalla selällään maaten tai vaikkapa keräämään rohtosuopayrtin kukkia pesunestettä varten.

Meillä yleensä isäntä kantaa pyykit naruille, koska itse en saa kannella isoja ja painavia. Nostelemme sitten pyykit kuivumaan yhdessä tai erikseen ja ne saavat kuivua ympäri vuoden ulkona. Se tuoksu ❤

Talvisin toki pesemme pyykit sisällä. Homma on periaatteessa sama, mutta ellei ole saunapäivä, joka siis on joka toinen päivä, vesi lämmitetään puuhellalla, tai oikeastaan se lämpiää siinä ihan itse samalla kun lämmitämme tupaa muutenkin. Puuhellan päällä on aina 25 litran hanakattila. Vedet voi kantaa ulos kanisterissa tai kuten meillä tulee olemaan ensi talvena: lorottamalla putkea pitkin Sauna-Seppoon. Vettä joutuu kantamaan kaivolta seinän toiselta puolelta sisälle ämpärillä, mutta eipä tuo nyt mikään suuri vaiva ole. Talvisin, ellei sada vettä, pyykit kuivataan ulkona. Ainoastaan loppukuivatus tehdään sisällä. Vaatteet laitetaan valmiiksi henkareille kuivumaan ja nostetaan siitä sitten suoraan henkareissaan vaatekaappiin. Myös vuodevaatteet viikataan kohmeisina henkareille, nostetaan pönttöuunin lähelle kuivumaan ja vedetään sitten suoraan henkarilta mankeliin. Se tuoksu ❤❤❤

Meillä on sähköllä toimiva mankeli, joka on yleensä tuvassa kiinteän puulaatikkopenkin päällä. Siitä sen saa kätevästi nostettua viereiselle pöydälle käyttöön ja suurella pöydällä on mukavaa rullailla vuodevaatteet suoraan mankelista tiiviiksi rulliksi tai pinkoiksi. Tässä kuvassa on juuri mankeloituja pyyhkeitä.

Pidän mankeloinnista. On suorastaan sääli, että mankelointi on jäänyt pois pyykkihuoltotoimenpiteistä, sillä siinä on kiistattomia etuja. Ensinnäkin pyykki vie selkeästi vähemmän tilaa. Kankaat kestävät kauemmin ja jos on allergiaan taipumuksia, kankaista irtoaa mankeloinnin jälkeen hyvin vähän kuitupölyä. Tämä johtuu siitä, että kun kankaan kuosi turpoaa pesussa aina, mankelointi puristaa kankaan pinnan jälleen umpeen, jolloin kankaan elinikä on pidempi ja se ei pölyä kuten mankeloimaton kangas. Mankeloidut vuodevaatteet ovat noin muutenkin arkiluksusta eikä mankelointi mielestäni vie yhtään sen enempää aikaa kuin tavallinen viikkaaminenkaan. Pidän tosiaan mankeloinnista. Siinä samalla kuuntelen radiota, rapsuttelen koiria ja hiippailen tuvassa häärien milloin mitäkin. Rullum, rullum sanoo mankeli ja pyykeistä tulee ihania. ❤❤❤❤

Meillä ei ole erillistä liinavaatekaappia. Sellaisen virkaa toimittaa Ikeasta aikoinaan entiseen kaupunkikotiimme ostettu vaatekaappi, jonka isäntä tuunaili liinavaatekaapiksi tehden kaappiin hyllyt. Kaappi on yhdistetty hygienia- ja kosmetiikkatavaroiden sekä liinavaatteiden ja pyyhkeiden kaappi ja se sijaitsee eteisen ja salin välisellä käytävällä rajaten taakseen vessa- ja pulsaattoritilan.

Kuvassa näkyy myös Pippa, joka loikoilee isännän tekemällä näköalahyllyllä!

Kaapissa on kaikenlaista tarpeellista tavaraa, myös ensiapulaatikko. Pyyhkeet ovat keskihyllyllä - olemme juuri vaihtaneet sekalaisen seurakunnan erilaisia pyyhkeitä puuvillaisiin hamam -kylpyläpyyhkeisiin, jotka kuivuvat nopeasti, vievät vähän tilaa, mutta kuivaavat loistavasti ja ovat miellyttävän suuria, joten niihin voi kietoutua kunnolla. Alahyllyllä on suuri rottinkiarkku, jonka sisällä on pussilakana- ja lakanarullat ja rottinkiarkun vieressä pienempi kori, jossa on tyynyliinat väripinoina. Pussilakana- ja lakanarullat ovat rottinkiarkussa pystyssä. Olen huomannut, että ne toimivat meillä parhaiten tuolla tavalla, kun ei tarvitse kaivella pussilakanoita pinosta toistensa alta. Vievät vissiin hieman vähemmän tilaakin näin.

Toivottavasti tämä vastasi otsikon kautta esitettyyn kysymykseen ja kannustaa teitä muita tällaista asumistyyliä harkitsevia luopumaan ajatuksesta, että pyykkihuolto "wanhaan tapaan" olisi kovin hankalaa ja aikaa vievää. Meillä menee kirjaimellisesti vähemmän aikaa pyykkien kanssa nyt verrattuna entiseen kaupunkielämäämme. Siihen toki vaikuttaa jo sekin, että pulsaattorilla pyykki on puhdasta nopeammin. Nykyajan koneilla tuntuu menevän samaan sirkukseen useita tunteja per koneellinen, enkä ihan ymmärrä miksi. Noh, tämä pyykkääminen sopii meille ja jos haaveissa on se erilaisempi elämäntyyli, niin uskallan väittää, ettei arkihaasteet ainakaan pyykkihuoltoon kaadu.

Tuli napattua niin mainio kuva nukkuvasta Mai-maista, että postattavahan tämäkin on. Olkoon kuvan nimi vaikkapa helle mutkistaa! Kuva on otettu +30C päivänä tällä viikolla. Mai ja veljensä Milo torkkuivat ensin kuistilla, mutta tyynyjä rakastava Mai kömpi kuitenkin lopulta tuvan puusohvalle torkkumaan ja on siinä täydessä unessa varsin mutkalla.

Kiitos ❤

Kun aloitimme blogin 3 vuotta sitten ostettuamme tämän talon ja lähdettyämme kohti meille erilaista elämää, emme koskaan ajatelleet tästä tulevan mitään sen kummempaa kuin oma talopäiväkirjamme, jonne tallentuu muistoja matkalta ja josta sitten voimme niihin hetkiin aina halutessamme palata. Nyt 3 vuotta myöhemmin blogin laskuri on pyöräyttämäisillään blogijuttujemme luentamääräksi miljoonan. Se tuntuu aivan käsittämättömältä. Kiitämme molemmat taas kerran kaikkia ihanista kommenteista, meileistä ja viesteistä sekä siitä, että olette olleet mukana matkassamme. Matka tietenkin jatkuu edelleen ja yritän parhaani mukaan ehtiä kirjoittelemaan erityisesti tästä hieman erilaisesta, nykyajan tyypillisimmästä elämisestä ja asumistesta poikkeavasta elämäntyylistämme, jollaisesta moni muukin siellä haaveilee. Jos saamme kannustettua muita omalla tarinallamme, olemme iloisia ja lupaan tehdä liudan toivepostauksiakin, mm. talviasumisesta ja taloudellisesta pärjäämisestä, talon etsinnästä jne. kaikesta sellaisesta, mistä olette kyselleet kommenteissa ja meileissänne.

Miljoona, huh, huh. Se lienee rikkupuhki huomenna. Kun teemme seuraavan postauksen kiittelemme teitä vielä kertaalleen tällaisesta huikeasta rajapyykistä ja laitamme jonkun kivan arvonnan sen kunniaksi eetteriin. Kiitos teille, ihan oikeasti ja paljon ❤

Kesken puuhien nakutteli

Jovelan Johanna

Nämä elokuun yöt ovat ihania! Päivät ovat aurinkoisia ja lämpimiä, mutta yö saapuu jo tummana ja viileänä. Hyttyset ovat kaikonneet, eipä niitä tänä kesänä mainittavasti ole ollutkaan ja ampiaisetkin ovat kohteliaasti pysyneet avonaisten ikkunoiden toisella puolella. Tähän monia parhaillaan riivaavaan ampiaisasiaan meillä on pieni hyväksi koettu vinkki. Ripustan verhotankoon henkarin ja henkariin muutaman pussin ruokakomerossa roikkuvista maustepusseista, jotka ovat siellä silkkana somisteena ja tuoksujen syynnyttäjänä. Pusseissa on kanelia, kardemummaa ja neilikkaa. Ampiaiset ja muut ötökät eivät ilmeisesti lainkaan pidä moisista tuoksuista, sillä pysyttelevät kaukana. Tämän niksin avulla meillä voi pitää kesäkuumalla ikkunoita auki yöt ja päivät.

Niin, nyt on elokuu ja elokuu on ihana. Elokuu on hieman surullinenkin tavallaan, koska elokuun myötä kesä liukuu kohti seuraavaa kalenterivuotta ja vääjäämätön pimeän kausi on taas edessä, mutta samalla elokuu on niin kovin ihana pimeine iltoineen ja muuttuvine maisemineen. Täällä kuivuudesta johtuen osa pienistä puista on kellastumassa ennen aikojaan, pihlaja tekee runsaasti marjaa ja ne alkavat jo punertaa, viljapellot aaltoilevat keltaisina ja osa puutarhan kasveista muuttaa väriään loppukesän rikkaudella. Iltaisin ja aamuisin peltojen yllä leijuu usvaa ja meren tuoksu kulkeutuu selkeämmin pihalle. Aamun ja illan ilma on raikas vaikka päivä olisi vielä tukalakin. Sudenkorennot lentävät auringonlaskun aikaan villeinä, muuttolinnut ovat selvästi levottomia jo ja pienen pienet maija mehiläiset kansoittavat kukkivia yrttejä viimeistä päivää. Ilmassa on muutoksen merkkejä ja se tuo energiaa. Tulee valvottua öitä pitkälle aamuyön tunneille äänikirjoja ja kuunnelmia kuunnellen, pieniä askareita puuhaillen. Pitkät unet maistuvat makoisille. Tulee otettua nokosia. Tee maistuu makoisalle. Tekee mieli puuhailla ja suunnitella kaikenlaista. Kuivuri kuivaa, puutarhasta nipsitään ja korjataan satoa, tekee mieli omenoita ja nenä on kaipaamaisillaan jo hieman mausteisempia tuoksuja kesän lempeän keveiden tuoksujen rinnalle. Kynttilätkin palavat jälleen. Tähdet erottaa taivaalta öisin. On paljon talveen varautuvaa puuhaa pian. Lammastalja- ja mattopyykille pitäisi joutaa. Klapivarastot täydentää. Hankkia rikkoutuneen maton tilalle toinen tuvan lattiaa lämmittämään. Luonto ja sen eläimet sekä mekin alamme valmistautua syksyyn ja talveen. Vanhassa talossa neljä vuodenaikaa ovat konkreettisesti läsnä. Kesä on vielä täällä, mutta muutos on jo ilmassa. Elokuu on energiakuukausi. Elokuu on ihana!

Yrttisadonkorjuuta

Ehdimme eilen isännän kanssa keräämään kukkivaa minttua juuri ennen kun kaatosade täytti viidessä minuutissa sadetönterömme. 150 litraa vettä per tönterö lurahti taivaalta nopeasti ränniä pitkin talteen. Siinä se sitten olikin se sade taas. 5 minuuttia intensiivistä rummuttelua katolla ja roiskuvat rännit. Sitten taas aurinko paistoi ja me iloitsimme sadesaunavedestä.

Sateen aikana ripustelin yrttivihtoja kuivumaan. Näissä puuhellan päällä kuivuvissa mintuissa on kukat kiinni, koska haluan säilyttää ne. Ensinnäkin käytän niitä liinavaate- ja vaatekaappituoksuina ja toiseksi haluaisin saada niistä siemeniä talteen.

Yrttejä roikkuu nyt nippuina vähän joka paikassa. Kuivuriin en ihan kaikkea sentään laita, koska tätä kuivattavaa on niin paljon ja yrtit kuivuvat tuvan ilmavassa lämmössä ripeästi ihan vihtoinakin.

Tuo vanha aisa pöydän yläpuolella on kovin kätevä. Huomenna siihen ripustetaan lisää yrttivihtoja kun korjaamme piparminttusatoa. Talvisin tuosta aisasta roikkuu yleensä jonkinlaiset valot ja välillä jotain muuta somistetta juhlan mukaan. Näin elokuussa aisa on varattu yrteille. Miten maukas vuosi meille tuleekaan! Yrttisato on mahtava!

Olen keräillyt siemeniä minkä osaan. Tässä kuvassa on hiljaisen puuhan siemenkeräystä eli ruohosipulia. Meillä on tavattoman hyvää ruohosipulia pihalla. Keräsin nyt ensimmäistä kertaa myös niiden siemeniä. Oikean ajankohdan ymmärtäminen oli vielä viime vuonna huti. Kukat eivät ensin ehtineet tehdä siemeniä kunnolla ja sitten odotin jo liian kauan ja siemenet menivät maahan. Tänä vuonna keräsin kuivahtaneet kukat juuri sopivaan aikaan talteen ja laitoin ne kulhoon. Hieman kopistelua siivilässä ja johan kukat tiputtelivat siemeniä kerättäväksi. Onneksi en heittänyt kukkia pois, sillä seuraavana päivänä huomasin, että kukka avaa lisää siemenkätköjään. Ja sitä seuraavana vielä lisää. Ja sitä seuraavana! Ne ihan samat kukat antoivat siemeniään viikon aikana joka päivä lisää. Siivilöin siemeniä melkein päivittäin kulhon pohjalta ja lopulta kukkuraisesta kourallisesta ruohosipulin kuivahtaneita kukkia tuli 3 pussia siemeniä siten, että yksi pussi vastaa noin 4-5 kaupassa myytävää siemenpussillista.

Tuo käyttämätön puuterisuti oli hyvänä apuna puuhassa, sillä sen harjaksiin jäi staattisen sähkön avulla kaikki kukan siemenakanat kiinni. On kyllä jännittävää tämä siementen kerääminen. Keräilemme nyt molemmat serkkuni kanssa erilaisia siemeniä tämän vuoden sadoista ja vaihtelemme sitten niitä keskenämme siten, ettei ensi vuonna tarvitse juurikaan siemeniä ostaa. Yhdellä on yhtä ja toisella toista, jakamalla molemmilla kaikkea.

Ja voi miten rohtosuopayrtti kukkiikaan. Sen tuoksu on aivan järjettömän ihana. Näin öisin sen tuoksu on voimakkaimmillaan, leijuu sisälle tupaan avoimesta ikkunasta ja lumoaa. Pian alkaa rohtosuopayrttitestaukset. Annamme niiden kukkia loppuun ja sitten testaamme juurta pyykkiaineena. On se vaan niin suloinen kukka, ihan uskomaton!

Sunnuntaina vietimme yhden painostavan hikisen, mutta tosi kivan päivän Luostarinmäen käsityökorttelimuseossa katselemassa miten siellä aikoinaan elettiin. Paljon oli nähtävää ja kamera napsutteli kuvia, mutta teen vierailusta sitten oman postauksen kun joudan. Lupailimme arvontaakin kun käyntilaskuri kiepauttaa ison numeron ja niinhän siinä kävikin sitten heti. Tuntuu uskomattomalta. Ollaan ihan hämmentyneitä tuon isännän kanssa. Laittelemme siis arvonnan eetteriin viikonloppuna. Kesti tovi miettiä mitä Jovelamaista laittaisimme moiseen arvontaan. Näette sitten viikonloppuna mitä kummaa se mahtaa olla!

Ainoat tuliaisemme Luostarinmäeltä ovat aikalaispukuisia paperinukkeja kansallipuvuissaan. Pitihän meille pari piikaa saada tupaan jos ei muuten, niin seinälle. Toisella piialla on liivipuku ja toisella Kustavilainen kansallispuku. Kustavihan on tässä ihan lähellä, joten sopii naapurpitäjän piika meidän tupaamme oikein hyvin.

Oi, oi! Elokuun ihanat yöt, kello on hiippaillut huomaamatta yhteen ja hieman ylikin. Aika siis lopettaa höpinät ja käydä yöpuulle.

Hyvää yötä, hyvää huomenta ja hyvää päivää kaikille teille siellä. Niin, ja hyvää elokuuta tietenkin!

Toivottelee Jovelan Johanna

Nonnih! Meni parilla päivällä yli, mutta nyt siis arvotaan. Arvonnan myötä lähettelemme isännän kanssa kiitokset kaikille teille, jotka ovat jaksaneet lueskella tarinointiamme täällä kolmen vuoden ajan ja pyöräytellä tuota lukumäärämittaria sellaisille numeroille, ettei moinen olisi tullut mieleenkään! Miljoona lukukertaa, ohmy ja oh toi isäntäkin!

Meillä kesti tovin miettiä mikä nyt sitten olisi oikein Jovelamaista tällaiseen arvontaan ja lampaanvillahan se kieltämättä on kovin Jovelamaista, vaikka meillä ei päkäpässejä pihalla ainakaan vielä kuljeskelekaan. Arvontaan siis tulee kotimaiset lampaanvillatossut, joillaisia meillä itselläkin on täällä ja ihan parhaita viluvarpaiden lämmikkeitä kyllä ovatkin. Tossut ovat 100% merinovillaa. Vuohia olisi tarkoitus tulla jossain vaiheessa, joten hieman vuohtakin on syytä laittaa mukaan. Piilotamme toiseen tossuun vuohenmaitopohjaista saippuaa, jota teemme täällä tällä viikolla. Saippuaan tulee mieto verigreipin ja mintun tuoksu sekä oman pihan kukkien terälehtiä kuivattuna. Samaan tossuun piilotetaan myös itse valmistettua huulirasvaa, jonka raaka-aineita näkyy kuvissa. Huulirasvaan tulee vieno kuparinen sävy ja hieman omaa kuivattua mustaviinimarjaa jauhettuna. Sekä vuohenmaitopohja saippuaan että luonnolliset huulirasva-aineet on tilattu serkkuni vinkistä Limepopista, joka on kotimainen luonnonkosmetiikkaraaka-aineisiin erikoistunut verkkokauppa. Ja mikä olisikaan Jovelamaisempaa kuin kynttilät! Toiseen tossuun laitamme voittajan valinnan mukaan joko lakritsin, omena-kanelin tai vadelmajogurtin tuoksuisen kynttilän, joita valmistaa täällä Jovelan kylän lähellä Kustavissa Paratiisipaja.

Näin osallistut

1) Kerropa jalkinekokosi, jotta voimme tilata jalkaasi sopivat tossut jos arpaonni suosii juuri sinua. Tilaamme itsellemme lisää noita tossuja ja siinä samalla sitten voittajankin tossut.
2) Kerro mikä kynttilä olisi mieluisin: miedon lempeä vadelmajogurtti (vaaleanpunainen), lakritsi (musta) vai mehevän mausteinen omena-kaneli (keltainen).
3. Ja sitten vielä jos kerrot, että mistä aiheesta luet tai lukisit mieluiten täällä meidän erilaiseen elämiseen keskittyvässä blogissa, jonka pääpainona on kotoisat puuhat wanhassa talossa. Saamme ideoita isännän kanssa postausaiheisiin jatkossa.

Tämän kerran edellisistä arvonnoista poiketen vakilukijat, eli rekisteröityneet lukijat saavat kaksi arpaa. Normaalistihan meillä ei ole mitään sirpustemppuja ole ollut arvonnoissa, mutta nyt näin, koska arvonta on kiitos tällaisesta meille huikeasta lukumäärästä ja siihen on taatusti vaikuttanut vahvasti rekisteröityneet lukijat. Jos haluat 2 arpaa, voit hyvin rekisteröityä lukijaksi tuosta sivun oikeasta laidasta. Niin tai näin, kaikki saavat osallistua, mutta kerrothan oletko arvonnassa yhdellä vai kahdella arvalla, kiitos :)

Tällä kertaa en tämän kummempia höpöttele. Näistä saippuoista ja huulirasvoista teen oman postauksen kun saadaan nuo tehtyä, mutta sen verran vinkkaan kaikkia kotijuhlien järjestäjiä, että olipa mainiot tarjoilut viime lauantaina naapurivaaralaistemme puutarhajuhlissa. Naapurivaaran isäntäpari oli aiemmin keväällä lomaillut Kreikassa ja idea oli ymmärtääkseni lähtenyt sieltä. Tarjolla oli vihersalaattia, fetasalaattia ja sen seitsemää erilaista piirakkaa! Kerrassaan loistava tarjoiluidea suurempiinkin kekkereihin, sillä tarjoilu on maukas vieraita ajatellen ja emäntä vapautuu köökistä juhlapäivänä vieraiden seuraksi. Erilaisten piiraiden myötä aivan varmasti jokaiselle löytyi mieluista herkkua. Tarjolla oli ainakin juustopiirakkaa, kinkkupiirakkaa, feta-pinaattipiirakkaa, savukalapiirakkaa, mustikkapiirakkaa, juustokakkua ja omaa suosikkiani (johon aion ryövätä reseptin) eli sipulipiirakkaa, joka kuulostaa yksinkertaiselta, mutta se oli täydellistä! Sipuli oli makean mehevää ja se maistui käsittämättömän hyvälle piirakkana. Piiraita saattoi olla enemmänkin, mutta nämä nyt muistan varmuudella. Valmiiksi leikatut piiraat oli laitettu kauniisti tarjolle tarjoilulautasille, jotka oli nostettu eripaksuisille puukiekoille. Herkullista, näyttävää ja helppoa tarjoilua juhlapäivänä, vaikka toki piiraiden valmistuksessa on taatusti mennyt tovi jos toinenkin. Juhlavinkkinä tämä oli mielestäni niin kiva, että ajattelin jakaa sen teillekin.

Noin, nyt on luvattu arvonta eetterissä ja osallistua saa 21.8.2016 saakka. Olen tuolloin muutaman päivän työmatkalla, mutta julkaistaan voittaja sitten heti palattuani.

Onnea arvontaan ja kiitos vielä kerran teille kaikille mukanaolosta blogimatkallamme, kommenteista, meileistä ja posteistakin!

Ps. mikään arvottavista tuotteista ei taaskaan ole sponsorituja. Ihan itte, as usual ;)

Mukavaa viikkoa toivottelee

Jovelan Johanna

Oh my, kylläpä olette ihanasti osallistuneet arvontaan ja kirjoitelleet niin ihania kommentteja meille, että täällä on niitä saatu lukea välillä kikatellen ja välillä liikutuksen tipat silmissä. Kiitos ihan hirmuisesti teille kaikille arvontaan jo osallistuneille ja jos et vielä ole osallistunut, niin hyvin ehtii! Meille tuli kommenteistanne niin hyvä mieli, ettette uskokaan ja vaikka en taida ehtiä vastaamaan kaikkien viesteihin (niitä on yli 120), niin voitte olla varmoja, että jokainen on luettu ja me laitetaan korvan taakse postausvinkit kyllä! Tulossa on liuta toivepostauksia.

Tuosta edellisestä postauksesta sitten pääsi unohtumaan linkki, josta johtuen moni kyseli mistä niitä lampaanvilla (merinovilla) tossuja saa ostaa. Meidän hyväksi todetut tossut on tilattu Taljatukusta, eikä moitteita ole. Tossut ovat todella lämpöisiä ja kestäviäkin ovat olleet. Tossuja löytyy sieltä verkkokaupan puolelta lammastuotteista, joten sinne vaan jos varpaat kaipaavat lämmikettä.

Vuorossa kotikemistien kosmeettiset kokkailut

Ja sitten otsikon väittämään sisältöön!

Viime postauksessa mainitsin, että serkkuni, jonka kanssa usein juttelemme tuntejakin kaikenlaisesta erilaisen elämisen riemuista suositteli kotimaista luonnonkosmetiikan omatoimiseen valmistukseen erikoistunutta verkkokauppaa, eli Limepoppia. Täällä Jovelassahan ei ole esimerkiksi saippuaa ostettu kolmeen vuoteen kaupasta. Tein innoissani remppa-aikana muuttoa odotellessa melkoisen satsin saippuaa ja sitä on jäljellä vieläkin, vaikka käytössä onkin koko ajan ollut. Olen haaveillut kovasti vuohenmaitopohjaisesta saippuasta, sillä sitä kehutaan kovin. Eivät olleet kehujat väärillä jäljillä, saippua on ihanaa.

Tilasin tuolta Limepopista vuohenmaitopohjaista saippuamassaa. Lisäksi laitoin saippuaan hieman glyseriiniä, joka tekee saippuasta pehmeävaahtoisen, oikeen sellaisen merkkisaippuamainoksen samettisen saippuan, jota sivelee nahalleen mielellään. Hieman somaa omaa saippuaan tuli omasta puutarhasta napsittujen kukkien kuivatuista terälehdistä. Tuossa kulhossa on ohdaketta, ruiskukkaa ja maitohorsmaa sekä köynnöskrassia. Lisäsin saippuaan myös hieman eteeristä öljyä, eli verigreippiä ja minttua, ei liikaa, mutta sen verran, että hyvin miedon hienoinen tuoksu on erottuvinaan saippuasta. Muotteina käytin ihan tavallista silikonikakkuvuokaa ja tällaisia söpöisiä ketunnaamavuokia, silikonia nekin. Ketunnaamat ostin noin vuosi sitten Clasulta.

Tämän saippuan valmistaminen on sellaista kahvitaukohommaa, hyvin nopeaa siis. Massa kattilaan, kattila vesikattilan päälle ja lämpöä alle. Odotellaan kunnes massa sulaa. Kun massa on sulaa, lisäsin glyseriinin ja eteriset öljyt. Sitten massa kaadetaan muotteihin ja mikäli mukaan haluaa kuivattuja terälehtiä, niitä voi sekoitella massaan ja/tai ripotella saippuan pinnalle. Tarkempi resepti on:

1 kg vuohenmaitopohjaista saippuamassaa
2 tl glyseriiniä
eteeristä öljyä oman maun mukaan. Tähän meidän saippuaan laitoin n. 20 minttuöljytippaa ja 20 verigreippitippaa. Lopputulos on todella, todella mieto tuoksu.

Uskallan suositella tätä saippuaa muillekin jos mielii tehdä saippuaa itse. Saippua pesee erittäin hyvin, mutta lempeästi ja se jättää kivan puhtaan tunteen iholle sitä kuivattamatta. Itselläni esimerkiksi leuka tuntuu ajoittain rasvoittuvalta (se sellainen tunne, tiedätte kyllä), mutta tämä saippua toimii siihenkin positiivisella tavalla.

Luin muuten tuolta Limepopin omasta blogista asiasta, johon olen kiinnittänyt itsekin joskus kaupoissa huomiota, mutta ajatellut sen olevan lähinnä fiinistelymarkkinointisanailua. Saippuoita ei enää välttämättä kutsuta saippuoiksi. On kaikenlaista beauty baria sun muuta. Sepäs ei olekaan markkoinintifiinistelyä vaan kun niitä ei saa kutsua saippuoiksi. Ne ei ole saippuaa. Saippua ei ole massatuotteena riittävän halpaa materiaaleiltaan, joten samaa asiaa on lähdetty toteutamaan puhdistuspalikoilla, jotka ovatkin oikeasti synteettis-kemiallista höttöä, jäteylijäämää ja/tai massateurastamoista jäävää läskiä ja luuta, jota kutsutaan eläinrasvaksi. Eläinrasvastahan on tehty lipeän kanssa saippuaa vuosisatoja siinä samalla kun nasut ja mansikit laitettiin talolle lihoiksi, mutta nykyaikana siihen saa kylkiäisenä kaikki tehotuotannossa käytettävät antibiootit ja hormonit, joita eläimille massatuotannossa syötetään varmuuden vuoksi. Hyh, ei kiitos.

Testierään meni kilo vuohenmaitopohjaista saippuamassaa, luraus glyseriiniä ja pienistä eteerisistä öljypulloista sen verran, ettei meinaa huomata pinnan pullossa juuri laskeneen. Sanoisin siis, että rapian kympin tuli maksamaan saippuat ja niistä se kymppi meni itse saippuamassaan. Saippuaa syntyi 16 matalaa kuivakakkupalaa ja 6 isoa ketunnaamapalaa. Hinta-laatusuhde enemmän kuin kohdillaan, väittäisin.

Huulirasvaa

Olen huulirasvojen suurkuluttaja ja aikomuksena on ollut omavaraistua sen osalta itsetuotantohuulirasvoittajana. Omia aineksia ei tietenkään ole saatavilla, mutta tilasin niitä mainitusta Limepopista ja hyvää tuli. Rohkenen sanoa, että parasta huulirasvaa ikinä! Olen nääs myös huulirasvanatsi, jos näin kamala ilmaisu sallitaan. En voi sietää jos huulirasva on sellaista, että huulet meinaa mennä sijoiltaan liukuen joka suuntaan ja ehkä vielä kamalampaa on ne huulirasvat, jotka jättävät rasvaisen tönkkökalvon huulien pinnalle. Yök. Blistexin huulirasvapuikot ovat olleet itselläni ykkösiä sekä muutama tyyriimpi luonnonkosmetiikkavaihtoehto. Nyt ykkönen kirkkaasti on tämä, ihan itse tehty huulirasva! Eikä muuten tule puikolle komeaa hintaa! Kun kerran ostaa ihan minisatsinkin raaka-aineita, siitä tekee puolensataa huulirasvaa muutamassa erässä ja jos ei hukkaa hylsyjä, niitä ei tarvitse ostaa kuin kerran.

Noin ensikertalaiselle tämä huulirasva tuntui vaativan kovin paljon erilaisia raaka-aineita, mutta homma olikin suoraviivaista ja nopeaa. Lopputulos ehdottomasti vaivan väärti. Jopa isäntä testasi huulirasvaa ja mutisi, että mmjooo, ON hyvää!

Koska huulirasvoja varten tarvitaan useaa ainetta, laitan tähän linkin ohjeeseen jonka mukaan tein huulirasvat.

Ihanat oli aineet! Oli jojobaa, mehiläisvahaa, shea-voita, kookosrasvaa, risiiniöljyä, glyseriiniä ja vaikka mitä.

Olen ennenkin tehnyt huulirasvaa, mutta eri ohjeella (tämä on paras testaamani ohje), joten osasin varoa muutamaa juttua. Tämänkin perusvalmistus on simppeliä. Vesihauteessa sulatellaan rasvat ja sitten lisätään öljyt ja muut herkut. Käytin värjäykseen harjattua pronssia, eli Mica-väriä, joka on siis luonnollista rautaoksidi-jauheväriä ja lurautin mukaan vielä hieman piparminttua ja verigreippiä eteerisinä öljyinä.

Tein tuollaisesta matalasta pahvilaatikosta hylsytuen, sillä kevyet hylsyt tuppaavat kaatuilemaan kun niihin kaataa jotain. Puukottelin ristejä pahviin, painoin peukalon keskelle ja tuuppasin hylsyn pystyyn näin syntyneeseen aukkoon. Pahvia puukotellessaan kannattaa fundeerata hieman sitä miten tulee massaan lorottamaan hylsyihin, eli jättää kaatotilaa hylsyjen keskelle, niin osumatarkkuus myöhemmin paranee. Itse laitoin hylsyt suunnilleen V:n muotoon, mutta hieman tuli hutiakin täyttövaiheessa.

Tuossa linkin ohjeessa on käytetty kapeanokkaista kannua sulan massan kaatamiseen, mutta meillä ei sellaista sopivaa kapeanokkakannua löytynyt, joten annostelin huulirasvamassan kapeakärkisellä teelusikalla. Ensin kannattaa laittaa pieni loraus massaa hylsyn pohjalle, jotta pohjaan muodostuu tulppa ja sitten vasta kaataa hylsy täyteen. Ja siinä niitä nyt on! Ei rohdu Joveloiden huulet talvella, eikä kuivu kesällä ja jos rohtuu tai kuivuu, niin tätä vedellään sitten läpättämiin senkin edestä!

Kuten huomaatte, niin vaikkakin ylemmässä kuvassa se Mica-väri (noin veitsen kärjellinen) näytti sulassa massassa kattilassa todella metalliselta ja tummalta, niin valmiiseen huulirasvaan syntyi ainoastaan hyvin hento sävy, laimea maitokahvi.

Testasin tuota perusohjetta, johon tulee 15g sitä ja 15g tätä sekä telusikallinen sitä ja tätä. lopputulos oli 17 hylsyllistä todella hyvää huulirasvaa, joten suosittelen. Nuo hylsyt on hankittu samasta paikasta kuin raaka-aineetkin.

Lyhyet loppuhehkutukset vielä tälle huulirasvalle: se on juuri sopiva huulituntumana - ei liian liukas, ei ikuisesti imeytymätön saati kuin vahakerros huulissa. Eteerinen öljy teki miellyttävän viileyden huulituntumaan ja mieto tuoksu on suloinen. Mica-väri taas antaa aivan aavistuksen lämpöä ja sävyä huulille, sellaista hienostunutta hohtoa. Aion tehdä pian pienen satsin enemmän sävytettyä huulirasvaa, sillä en enää piittaa huulipunista, mutta metallinhohtoinen huulirasva olisi mukava juhlakäytössä. Tuota Mica-väriä on muuten saatavilla useissa eri sävyissä. Itse vaan pidän maanläheisistä ja metallisävyistä, joten valitsin tuon pronssin.

Satunnaista muuta höpinää

Palaan vielä hieman tuon edellisen postauksen kommentteihin. Jatkossa tulemme tekemään enemmän postauksia ruoista, sitä ehdotettiin niin paljon. Ja todellakin tullaan tekemään postauksia ylipäätään esitettyjen ehdotusten mukaan, siten miten se on mahdollista. Esimerkiksi tästä hieman eri tavalla elämisestä teemme postauksia aina kun on jotain kättä pidempää. Sellaista ei aina oikeen ole, kun se todellisuus sekä on että ei ole niin kovin kaukana nykyajan normaalista elämisestä, että siitä edes älyäisi mainita. Me vain teemme jotkut asiat hieman eri tavalla, mutta elämme kuitenkin loppupeleissä ihan samalla tavalla kuin ihmiset yleensäkin. Meillä on eri tempo ja eri keinot joissain asioissa, mutta pitkälti se matka menneestä tähän elämään ei ole niin suuri loikkaus kuin voisi luulla. Arjesta tulee ihan tavallista missä ja miten ihminen elääkään. Meillä on niin kovin valmis ja automaattinen maailma tarjolla nykyään, että sitä ehkä eniten hämmästyy siitä, miten paljon yksinkertaisempaa elämä voi olla jos lähtee tavallaan puhtaalta pöydältä sen mukaan mikä oma tarve oikeasti on. Monelle kynnyskysymys on epäusko siitä, ettei sitä nykyistä arkea voisi mitenkään hoitaa toisissa olosuhteissa ja siinäpä se oikeastaan onkin koko homman ydin. Jos lähtee kokeilemaan tällaista hieman erilaista elämää, sitä silloista nykyistä arkea ei enää ole ja sitä sitten yllättyy huomaamaan, että se arki löytyy kuitenkin ja se voi jopa olla yllättäen helpompi. Siksi mekään ei muisteta ihan joka asiasta täällä puhua. Ne on meille ihan tavallista arkea.

Muutama kyseli pettymyksistä, hudeista, mokista ja sellaisista. Niitä on tietenkin ja niistä täällä ollaan kerrottu vuosien aikana montakin kertaa, mutta perusoptimistinen luonne ei lähde niiden valtaan antautumaan. Elämässä sattuu aina kaikenlaista, eikä me olla poikkeus. On ollut huonoa satoa, kaaos kasvihuoneen suhteen, on ollut viallista maalia, rikkaruohopainajaisia ja hiiri-invaasio, kadonneita remppamiehiä, myöhästyneitä projekteja, siis kaikenlaista, myös niitä elämän suurimpia suruja. Harvoin olen kokonaista postausta näille uhrannut, mutta yksi eeppiset mokat -osastolle päässeistä on ehkä tämä remppa-aikana kaupunkikodissa sattunut pieni häslinki. Ei tuo mikään elämää mullistava juttu ollut, mutta se siivo! Vieläkin naurattaa!

Kodak-hetkiä

Ja voi kun olisi aina se kamera käden ulottuvilla! Viime sunnuntaina meillä sattui hauska episodi, sillä juuri ennen kun kävimme nukkumaan, saliin lehahti lepakko! Se oli menoa se. Pippa kipitti innoissaan lepakon perässä ympyrää, lepakko läpytteli paniikissa salin kattolamppua ympäri, minä kipitin Pipan perässä ja isäntä kipitti saunalle hakemaan paljun haavia (jolla kalastellaan roskia vedestä). Lepakko kyllästyi lepatteluun ja kävi roikkumaan salin kangasseinälle. Pippa ihmetteli minne jännälelu meni. Minä olin lakanaan kietoutuneena pohtimassa, että onneksi on vesikauhurokotus kissalla ja isäntä tuli rauhallisin askelin nappaamaan lepakon haaviin ja päästi hellin ottein tyypin takaisin pihalle. Sinne se meni, eikä takaisin tullut. Lepakkoa jäi kaipaamaan Pippa Pipperström 1v, 3kk.

Todetkaamme, että Jovelassa ei todistettavasti aina ole kaikki lepakot ullakolla, mutta suloiset saippuat ovat sievästi tyrkyllä vessahuoneen pikkukaapin päällä lasipurkissaan kera oman puutarhan yrttien kuvatut kukkatupsut ja terälehdet, joten kaikki hyvin ja tähän on hyvä lopettaa tällä kertaa!

Lokoisaa sunnuntaita teille siellä, toivottelee

Jovelan Johanna

Luonto on täällä muistutellut tasaiseen tahtiin siitä, että syksy lähestyy ja jos vanhat merkit pitävät paikkaansa, niin ensimmäiset yöpakkaset saapuvat näihin aikoihin ensi kuussa. Täällä on erikoisten ilmojen ihmettelyt jatkuneet. Kirjaimellisesti aurinko voi paistaa täydeltä terältä ja hetken kuluttua sataakin aivan kaatamalla, annas olla ja muutamaa minuuttia myöhemmin taas kirkastuu ja tämä toistuu monen monta kertaa saman päivän aikana. Noin pääsääntöisesti on kyllä ollut sangen sateista ja tuulista. Ei ole haitannut. Olen niin kiinni leipätöissä, ettei tuo takalisto juurikaan ole jalkoja allaan heilutellut, mutta on käynyt mielessä, että olisimmeko valmiita ottamaan vastaan ne yöpakkaset ja mitä kaikkea pitäisi tehdä. Jotain ollaan, sen mitä ollaan ehditty ja sateiden välissä viitsitty. Isäntä on latonut viitisen kuutiota puuta käyttövarastoon ja järkkäillyt puuvarastotilannetta. Suunnittelee naapurikyläläisen vanhemman isännän kanssa klapitalkoita, johon tuo herttainen isäntä on luvannut lainata komeaa klapikonettaan. Saadaan muutama vuosi sitten pikkupölleiksi sahatut puut klapitettua.

Olen ihan unohtanut mainita, että kesällä hankimme silloisesta alesta (ja oikein hyvä hinta näyttää edelleenkin olevan) kovin sievän, mutta suuren ja tehokkaan petroolilämmittimen. Meillä on jo ennestään yksi petroolilämmitin ja hyväksi se on todettu, mutta tarvitsemme kyllä vielä toisen. Jos joskus sähköt katkeavat kovien pakkasten aikaan, on hyvä olla lisälämmityskeinoja, sillä salissa ei ole muuta lämmitysmuotoa vieläkään, vain sähkö. Petroolilämmittimellä saa tehokkaasti ja nopeasti lämpöä ja niiden petroolinkulutus on varsin maltillista. Tuossa pyöreässä petroolilämmittimessä on tietenkin se etu, että se hönkii lämpöä joka suuntaan.

Lämppäriä ei tohoteta 24/7 tietenkään. Tunnissa melkein 40m2 salimme on lämmin ja poissulkien kaikista kovimmat pakkaset, eikä lämmitintä yleensä tohotella kuin sen puoli tuntia tai tunnin ja sitten onkin jo lämmintä. Salissa lämmitin napsautetaan päälle toviksi talviaamuisin ja -iltaisin jos tarvetta on. Muuten sitten muun talon lämpö ja sähköpatteri yleensä riittää. Tehoiltaan hieman alhaisempi petroolilämmittimemme syö n. 3dl petroolia tunnissa ja tämä uusi suurempi (7,5 litran tankki) muistaakseni puoli litraa tunnissa. Petrooli maksaa n. 2,5 eur litra. Ostamme petroolia 10 litran kanistereissa, jolloin sen litrahinta jää usein jonnekin 2,2 ja 2,5 euron väliin tarjouksia hyödyntäen. Tilasimme samalla tuosta linkin paikasta meille petroolia talvivarastoon. Kesän tarjouskamppiksessa petrooli oli mukavaan hintaan ja kuljetus kotiovelle tuli kaupan päälle. Vielä emme ole tuota testanneet, sillä vielä ei ole ollut lämmitystarvetta. Pari kertaa ollaan tehty tulia oikeen sateisena päivänä, mutta lämmittimiä ei ole vielä käytetty ja talven sähköpatteritkin ovat vielä kesäsäilössä Gerdassa.

Oikein hyviä nopean lämmön tuottajia nämä petroolilämmittimet, joten jos vaikka kaipaat omaan kotiisi tai loma-/kakkoskotiin tai mökille lämpöä ennen kun tulipesä tai patteri on sitä ehtinyt tuottaa, petroolilämmitin on hyvä valinta. Hyvä myös varalämmönlähteenä kotona!

Yrttejä kerätään edelleen. Voi mikä määrä sitä onkaan! Viime loppusyksystä lopputalveen tuli juotua niin paljon mintusta ja salviasta haudutettua teetä, että melkein pääsi aineet loppumaan. Nyt ei kyllä sitä ongelmaa tule. Edelleen korjataan yrttisatoa, näiden jälkeenkin.

Korillinen villiä piparminttua, jonka isäntä napsi turvaan ennen kun veteli rikkaruohot siimaleikkurilla kuriin.

Yhden korjuukerran yrttisatoa aisalla vihtoina. Alkavat olla kuivia jo, joten viikonloppuna joutaa hakea seuraavat niput kuivumaan. Nuo kukkatupsut leikkaan erikseen irti ja käytän liinavaate- ja vaatekaappituoksuna sekä somisteina.

Unikoiden siemenkodat ovat hauskoja. Kun niitä heiluttelee, ne käyvät pienistä soittimista siementen ropistessa kodassaan. Hurjan paljon siemeniä mahtuu yhteen tuollaiseen siemenkotaan. Nämä sitten ensi keväänä kylvetään maahan ja odotetaan kauniita kukkia.

Käväistiin lauantaina isännän kanssa sivistyksessä. Hetken mielijohteesta piipahdimme Anttilan loppuunmyyntiin Raisiossa. Ei ollut ihmispaljoutta, eikä oikeastaan tavaraakaan. Tyhjiä hyllyrivejä toisen perään. Jotain sentään ostettiin, kun huomasin ryppyisen mytyn pellavaisia, punaraitaisia kaitaliinoja muutamalla eurolla kipale. Juuri sopivia meille tupaan myös mitaltaan. Ovat passeleita sellaiseen kattaukseen, jossa kaitaliina laitetaan pöydän poikki istujien väliin.

Ja kynttilöitä palaa jälleen. Muhkean kynttilävaraston vuoksi meille ei tarvinne hankkia syksyä ja talvea varten kuin joku satunnainen palkkikynttilä ja lyhtykynttilöitä.

Syksy soittelee ovikelloa, vaikka meillä ei ovikelloa olekaan. Puuasiat on päivitetty, toinen petroolilämmitin ja talven petroolivarasto hankittu, röhänkarkoitusliemen yrttejä kerätty ja kuivattu, talviyrtit kylvetty sisälle ja lampaantaljat otettu esille kesäsäilöpinoistaan, talvimatot jo nojailevat rullina eteisen nurkan seinää vasten ja huomenna kerään viimeiset tomaatit ja pienen sadon tyrniä keitiöpuutarhasta. Lanttu, maa-artisokat ja perunaa on vielä maassa ja melkoinen määrä yrttejäkin. Metsämansikka ei vissiin meinaa lopettaa marjomistaan lainkaan. Muutama pensasmustikkakin on saatu kesällä istutetuista piskuisista taimista. Jospa tekisin vaikka Pavlovan lauantaina, kun isännän perhe tulee kylään. Sadon viimeiset köökkipuutarhamarjat voisi kerätä siihen. Lilapalkoherneetkin kuivuvat vielä ulkona. Kerään ne loput valmiiksi kuivina seuraavan vuoden kylvöjä varten. On hiljalleen aika alkaa laittaa keittiöpuutarhaa talviteloilleen. Hiljalleen, ei vielä. Ei ihan vielä kuitenkaan. Aurinkoa ja kesäistä lämpöä lupaavat viikonlopulle.

Mutta saa syksy tulla Jovelaan. Se on jo matkalla, lupia kyselemättä.

Yökyöpelinä

Jovelan Johanna

Vihdoin jatkoa Taimi-neidin tarinalle. Moni on toivonut lisää tästä aiheesta, joten kiitos kaunis kun olette jaksaneet odotella ❤

Jos et ole lukenut aikaisempia Taimi-neidin tarinoita sotavuodelta 1944, löydät ne täältä.

Lyhyesti

Taimi-neiti eli vanhempiensa kanssa sota-aikaan Pirkanmaalla. Tiedämme hänen kotikylänsä, mutten ole suoraan julkaissut sitä näissä tarinoissa. Taimin veljet ja ystäviä oli rintamalla. Osa heistä kaatui tai loukkaantui sodassa. Erikoisena sattumana mainittakoon, että ystäväni isoäiti on asunut samaan aikaan hyvin lähellä Taimi-neitiä ja mahdollisesti hänet tuntenutkin.

Kotiaskareidensa lomassa Taimi kirjoitti päivittäin tavalliseen almanakkakalenteriinsa lauseella tai parilla päivän tapahtumista, joiden kautta aukeaa näkymä sotavuoden elämään kotirintamalla. Tilaa merkinnöille oli vähän, vain tärkeimmät asiat oli mahdollista kirjata. Käsiala kalenterissa on ajoittain hyvin vaikealukuista, joten ihan kaikkea ei tännekään saa kopioitua, vaikka tekstejä ollaan yritetty yhdessä ja muidenkin avustuksella tulkita.

Miksi tämä tarina? Koska se on arvokas. Taimi-neiti näki vaivaa kirjoittaa muistiinpanoja sota-ajan elämästä ja minä haluan nähdä vaivaa, jotta se tarina ei unohtuisi. Ehkäpä saamme vielä tietää mitä Taimille tapahtui sodan jälkeen, mutta kalenteri itse päätyi sittemmin jonkun toisen haltuun ja lopulta osana kuolinpesää meidän läheiselle kirpputorille, josta sen isännän kanssa löysimme. Kunnioituksesta suomalaisia naisia ja vaikeina sota-aikoina eläneitä ihmisiä kohtaan, olen julkaissut kyseisiä kalenterimerkintöjä 1.1.1944 alkaen. Tarina tulee päätymään vuoden viimeiseen päivään ja lauseeseen, jonka Taimi tuolloin yli 70 vuotta sitten kirjoitti. Ne sanat myös vaikuttivat päätökseen ylipäätään selkolukea (siten miten mahdollista) ja tallentaa tarina blogiimme muistoksi menneistä ajoista. Ne sanat tulette sitten lukemaan 31.12.2016, mutta nyt kalenterissa eletään suunnilleen samoja aikoja kuin mekin kalenterimme mukaan elämme, mutta yli 70 vuotta sitten.

Tuohon aikaan

Talvi ja kevät olivat olleet ankara. Kesäkuun alussa oltiin menetetty Karjala ja lukuisia ihmishenkiä Kannaksen suurhyökkäyksen myötä. Kotirintamalla elettiin vaikeita aikoja. Säännöstelyllä pyrittiin takaamaan perusravinto ja -tarpeet, mutta Suomessa nähtiin nälkää. Vaatteista, kengistä ja melkein kaikesta oli pula. Ruokajonot olivat tuntien mittaisia, eikä kaikille aina ostettavaa riittänytkään. Kansa varusti ruokavarastoa kesän myötä minkä parhaiten taisi ja mihin oli mahdollisuuksia. Kerrostaloissa pidettiin porsaita pannuhuoneissa.

Kuvat: SA-kuvat (Suomen armeijan kuva-arkisto). Aikalaiskuvat eivät liity Taimiin millään lailla.

HEINÄKUUSSA 1944

1.7.1944 lauantai
Sain kirjeen Reiskalta. Urholta ja Villeltä 10 lippua, 27. pv kirjoitettuja kaikki.

sunnuntai 2.7.1944
Kirjoitin Eerolle ja Reiskalle. Vein Oriveden kirkolle postiin. Kävin siellä hartaudessa laulamassa "hyvä maa"

maanantai 3.7.1944
Vein illalla lumppuja räätälille. 24 pv heinäkuuta saan vasta takaisin. Kangasta menee yli 2 mtr.

tiistai4.7.1944
Sain kortin Väinöltä ja Paavolta. Paavo pyysi pakettia. Eerolta ei vieläkään mitään.

keskiviikko 5.7.1944
Olin juurikkamaalla perkaamassa. Ei tullut postista mitään.

torstai 6.7.1944
Olin vielä juurikkamaalla. Kävin uimassa illalla.

perjantai 7.7.1944
Olin juurikkamaalla. Ei tullut ihan vielä valmiiksi.

lauantai 8.7.1944
Eerolta tuli ensimmäinen kirje, 1 pv. kirjoitettu. Oli leimaa kun tuli! Kävin rannassa pesemässä tuohikkaani.

sunnuntai 9.7.1944
Tänään haudattiin K. Olin paraatissa. Oli vieraita. Eerolta tuli 5. pv. kirj. kirje.

maanantai 10.7.1944
Olin tänään haravoimassa.

tiistai 11.7.1944
Laitoin Paavolle paketin 900 gr.

keskiviikko 12.7.1944
Heinässä. Paloi vähän olkapäät. Saatiin heinät tehtyä. Istutin illalla vähän lanttuja.

torstai 13.7.1944
En ole aamupäivällä pellolla. Äiti on kirkolla. Sain kirjeen Eerolta ja Paavolta. Tuli kutsu Anteron hautajaisiin.

perjantai 14.7.1944
Saimalta tuli kortti että hän tulee huomenna.

lauantai 15.7.1944
Martti tuli meille, Saima T:lle, tuli illalla takaisin. Ei Väiski tullutkaan. Kyllä oli taas kova touhu mennä soittamaan.

sunnuntai 16.7.1944
Tuli tieto Jaakon kaatumisesta. Antero haudattiin. Illalla oltiin kaupassa.

maanantai 17.7.1944
Tehtiin kovasti heinää Saiman kanssa.

tiistai 18.7.1944
Sain kirjeen Väinöltä. Sain 16 lipuketta - Suuri ihme?

keskiviikko 19.7.1944
Sain kirjeen Reiskalta. Oltiin Saiman ja Erkin kanssa kylässä illalla.

torstai 20.7.1944
Irtolaisia on ollut vielä tänään pellolla. Kauppa on kyllä vielä kiinni 2:lta. Urholta tuli kirje. Kirjoitin Väinölle.

perjantai 21.7.1944
Olin hurjan väsynyt koko päivän. Iltapäivällä alkoi sataa. Ei oltu pellolla. Olin juurikasmaalla.

lauantai 22.7.1944
Satoi koko päivän. Ei oltu ulkona pellollakaan.

sunnuntai 23.7.1944
Tänään on taas vähän kauniimpi ilma. Satoi iltapäivällä lujasti. Olin väsynyt. Menin aikaisin maaten.

maanantai 24.7.1944
Tänään lähti Saima ja Martti. Kävin kirkolla koettamassa kävelypukua - hyvä tulee. Saan sen perjantaina.

tiistai 25.7.1944
Oltiin heinässä ja voi miten väsyttää kamalasti.

keskiviikko 26.7.1944
Tänään korjataan heiniä, seipäät on loppumassa. Sain Paavolta kirjeen. Elvi kävi illalla meillä.

torstai 27.7.1944
Tänään alettiin haravoimaan heinää on niin hirmuisen paksua, ei voi ajaa yksin. Eerolta kirje.

perjantai 28.7.1944
Korjattiin taas. Oivan piti lähteä, myöhästyi autosta, paha paikka.

lauantai 29.7.1944
En ollut pellolla tänään. Isä yksin.

sunnuntai 30.7.1944
Olin kirkolla P:n hautajaisissa. Vein pyörän korjattavaksi, keskiviikkona saan?

maanantai 31.7.1944 Aamupäivällä heiniä latoon. Iltapäivällä heinää nurin. Kirjoitin Villelle ja Eerolle.

ELOKUUSSA 1944

tiistai 1.8.1944
Ei tullut ketään heinälle vaikka piti. Oiva lähti 12:50 autossa reissulle.

keskiviikko 2.8.1944
Katajisto oli meillä. Korjattiin heiniä ja saatiin loput seipäille, menin kirkolle pyörällä, 235 mk maksoi.

torstai 3.8.1944
Kirkolla oli päättäjäiset ja lottavieraita. Sain 1025 mk palkkaa. 13 pistettä esikunnalta.

perjantai 4.8.1944
Tänään leivottiin ja siivottiin. Korjattiin heinää 4 kuormaa. Sain Väiskiltä kortin.

lauantai 5.8.1944
Leikattiin ruista. Piti tulla K:lta, mutta Mäkelä järjesti niin että vei meiltä työväet!

sunnuntai 6.8.1944
Kirjoitin koko päivän laulua Eevan vihosta. Eeva lähti illalla. Tänään oli Kertun ja Jaakon häät.

maanantai 7.8.1944
Korjatiin heiniä 10 kuormaa, oli koko väki siellä.

tiistai 8.8.1944
Tänään ruista niittämässä.

keskiviikko 9.8.1944
Olin isän kanssa ruispellolla. Illalla kirjoitin Eerolle ja Väinölle.

torstai 10.8.1944
Kustaa tekemässä kuistin ovea. Tänään satoi aika rajusti.

perjantai 11.8.1944
Tänään korjattiin heiniä 12 kuormaa. Illalla noukin 2 litraa vattuja että saan sylttyä jos joskus tarvitsee.

lauantai 12.8.1944
On tänään nolo päivä. Isä rähjää. Viedään heiniä latoon. Eerolta sain kortin ja Eevalta kirjeen.

sunnuntai 13.8.1944
Olin tänään K:lla töissä. Lähdettiin 6:lta aamulla. Olin väsynyt.

maanantai 14.8.1944
Korjattiin 4 kuormaa eloja. Kirjoitin Reiskalle.

tiistai 15.8.1944
Äiti T:lla. Laitoin paketin.

keskiviikko 16.8.1944
En muista tästä päivästä mitään muuta että sain Paavolta kirjeen.

torstai 17.8.1944
Korjattiin eloja tänään, Aino hommissa. Sain kirjeen Väiskiltä.

perjantai 18.8.1944
Oli riihipäivä. Kustaa, Arvo, isä ja minä. Kirje Juhanilta.

lauantai 19.8.1944
Olin koko päivän pellolla. Saatiin tehtyä. Illalla kirje Villeltä. Kirjoitin Villelle ja Eerolle.

sunnuntai 20.8.1944
Päivämerkinnöistä ei saa selvää.

maanantai 21.8.1944
Tänään olin hevosmiehenä koko päivän. Tein rukiita taipaleniitystä toisella hevosella.

tiistai 22.8.1944
Ei mitään erikoista. Olin tämän päivän petissä. Laitoin pimennysverhot.

keskiviikko 23.8.1944
Tänään niitettiin ohraa ja talvivehnä. Olin marjassa illalla. Kirjoitin Paavolle ja Väinölle.

torstai 24.8.1944
Tänään niitettiin ohra. Oltiin illalla marjassa. Väinö täyttää 60 vuotta. Suku kokoontuu sinne jos käsketään tai ei..

perjantai 25.8.1944
Riihipäivä. Iita oli yötä.

lauantai 26.8.1944
Lea ja isä kauranniitolla.

sunnuntai 27.8.1944
Häissä. Ei tanssittu, oli muuten mukavaa.

Kuvassa evakkoja 1944

maanantai 28.8.1944
Eeva tuli työviikolle. Tulin vasta illalla 8:n maissa häistä.

tiistai 29.8.1944
Kauranniitolla, Eeva myös.

keskiviikko 30.8.1944
Kauranniitolla Eeva ja Nieminen myös. Olin illalla marjassa.

torstai 31.8.1944
Kaurapellolla Eeva ja Esteri.

Tarina jatkuu

Vielä kaksi postausta Taimi-neidin kalenteriin pohjautuen on tulossa tänä vuonna. Syksyllä solmitaan rauha ja kalenteriin merkitään jouluisia puuhia ja ajatuksia tulevasta ennen kun vuosi käy loppuun.

Joskus on ihan hyvä viettää tovi kuunnellen vanhoja tarinoita ja ääniä menneestä. Onneksi on olemassa Ylen Elävä arkisto. Haastaisinkin nyt teitä siellä ruudun toisella puolella pienelle aikamatkalle. Siinä kokatesanne, sukkia kutoessanne tai muuten vaan joutaessanne kuunnelkaapa näitä ääniä menneestä.

Jonoja, jonoja, aina vaan jonoja! (Ylen elävä arkisto)

Ostoskierroksella 1940-luvulla (Ylen elävä arkisto, 1969 tehdyssä tallenteessa sota-ajalla eläneet perheenäidit kertovat)

Mukavaa sunnuntaita kaikille! ❤

Ps. tänään ehtii vielä osallistua arvontaan! Arpaisen sitten voittajan työreisusta palattuani ja aloilleni asetuttuani ensi viikon aikana :)

Jovelan Johanna

Se on nyt sillä tavalla ihanat siellä, että Jovelan emäntä on uppoutuneena töihinsä. Niin on kiireiset päivät ja lyhyet yöt, ettei meinaa muuta joutaa. Vaan sellaista se on ja mikäs siinä. Itsepä olen osani valinnut, eikä harmita lainkaan. Yritin eilen jo julkaista tätä postausta ja arvonnan voittajaa, mutta myrsky räpytteli nettilinjoja siihen malliin, ettei mitään mennyt eetteriin. Sähköittä ei täällä oltu vaikka puut taipuvat ja oksia lenteli, vahinkoja ei tullut, mutta nettiyhteys hieman takkuili. Julistetaan siis samoin tein tuon arvontamme voittaja, joka on talomerenrannalla kommentilla 10. elokuuta 2016 klo 9.13. Laitathan postia tulemaan jovelassa@gmail.com niin saamme osoitteesi tossuja ja muita härpäkkeitä varten. Tilaan tossut tänään ja ne tulevat toivottavasti pian, jotta saamme ne matkaan.

Juu, kiirusta on pitänyt, eikä sen ihmeellisempää täällä ole sen myötä ollut. Sadellutkin siihen malliin, ettei tuolla pihallakaan mitään tapahdu, satoa korjataan mitä ehditään ja laitellaan säilöön mitä keksitään. Sellaista tavanomaista olemista. Peffan puuduttelua läppärin alla ja lukuisia kuppeja kahvia ja teetä.

Valoa sähköttömälle kuistille

Ei ole pistokepaikkoja tai piuhoja Jovelan kuistilla, eikä valoakaan. Valo olisi kiva juttu kun menemme vaikkapa saunaan. Mukavaa sitä on palata valaistulle kuistille sen sijaan, että kompuroi pimeässä menemään. Kynttilöitähän meillä palaa vähän kaikkialla, mutta ne ovat kovin riskaabeleita jättää omine nokkineen vaikka olisimme vain hetken poissa. Kuistin ovi saattaa tempautua auki tuulessa, eikä se ole hyvä tilanne jos nurkissa palaa kynttilät. Nyt nuo illat ovat jo yhtä mustia kuin lakritsi, joten sähköttömälle kuistille kuitenkin tarvitaan hieman valoa. Hetken pohdittuani tuumailin, että voisi oikeastaan ottaa kynttelikön pois syreenikaaresta myrskyn tieltä ja ripustaa sen kuistille. Kynttelikkö on ollut oikeasti lamppu ystäväni kotona, mutta siitä on vedetty johdot pois ja lamppujen tilalle olemme laittaneet Clasulta hankitut led-kynttilät. Sitkeitä ovat palamaan, sillä tuo viritelmä nostettiin ensin omenapuuhun viime vuoden lokakuussa ja siitä sitten keväällä syreenikaareen ja siellä se on roikkunut sen jälkeen samoilla pattereilla. Yksi tuollainen led-kynttilä syö 2 AA-patteria ja nyt vasta vaihdettiin ne ensimmäistä kertaa. Huijauskynttilät saavat palaa 24/7. Hankalaa niiden sammuttelu ja sytyttely olisikin, sillä on/off -painike on kynttilän pohjassa.

Tällaista tunnelmaa kuistilla eilen hämärää ennen ja sen jo laskeutuessa tanhuille.

Huijaushilloa tyrnistä

Korjasimme ensimmäisen tyrnisadon ja rinnat rottingilla (sormet veressä) kannoimme puolen kilon satomme tupaan. Oli niistä kahdesta pikkupuskasta syöty marjaa jo aikaisemminkin, kakkua koristeltu ja sellaista, mutta tämä oli se the sadonkorjuu. Mitäs sitten tekisi puolella kilolla tyrniä? Jos se laittaa mehuksi, sen kulauttaa kerralla, voisi ne kuivatakin, mutta taitaisi jäädä ruokalusikallinen jauhoa, pakastaa? Hilloksi hieman nafti määrä. Ensimmäisen sadon säilöminen on kuulkaas arvokasta puuhaa. Ei sitä miten vaan voi hölvätä arvokkaita marjoja!

Päätin tehdä kuten kelpoemännät pula-aikaan, eli käyttää hieman korviketta jatkeena. Silleenhän sitä ennenkin tehtiin. Otettiin mitä sai ja jatkettiin sillä mitä oli - ja hyvää tuli. Viritin meille huijaushillon tässä hengessä.

Hyvä perusohje kaikenlaisille marmeladeille ja hilloille on

1kg marjaa tai hedelmää tai korviketta tai näiden yhdistelmiä
1 sitruunan mehu
500g hillosokeria
luraus vaniljaa tai alkomahoolia jos sellaista on ja sellaista haluaa käyttää

Jovelan tyrnikkääseen huijaushilloon laitettiin muutama kaupan persikka (250g ilman kiviä), koska persikoita sattui olemaan. Oman sadon viimeiset porkkanat suoraan istutuslootasta, n. 250g ja mainittu mahtisadollinen eli n. 500g tyrniä. Voi pyhä jysäys miten makoisaa hilloa siitä syntyi! Aamulla olin jo uudelleen lusikka ojossa jääkaapilla maiskuttelemassa makeaa hyvää. Voi miten tuota hilloa levittelemme viikonloppuna, kun ystävämme saapuvat sivilisaatiosta Jovelaan. Juustojen kanssa (kyllä), ehkä johonkin makeaan jälkiruokaan (voi kyllä) ja aamupalalla paahdetulle leivälle (taatusti)..

Näin se syntyi, huijaushillo vailla vertaa: Putsasin tyrnit, pilkoin ja keitin porkkanat pehmeiksi, irrotin persikoiden kivet ja kippasin kaikki yhteiseen kattilaan, jonne lisäsin sokerin, sitruunan mehun ja vaniljan. Siinä sitten keittelin parisenkymmentä minuuttia seosta, hurautin sauvasekoittimella tasaiseksi, annoin vielä kypsyä reippaan 5 minuuttia ja paseerasin mössön siivilän läpi kulhoon, jolloin tyrnin ötököiltä näyttävät siemenet ja persikan kuorimössö jäi siivilään.

Tästä kilon huijausmassasta + 500g sokeria tuli tarkalleen 7,5 dl valmista hilloa. Maku on makea, mutta tyrni antaa siihen kivan potkun. Jos en olisi käyttänyt kaikkia konjamiinoja edelliseen hilloon, olisin lurauttanut par ruokalusikallista konjakkiakin sekaan. Tuossa kuvassa hillo on tosi tumman näköistä. Se johtuu siitä, että alkoi olla jo kovin hämärää kun napsin viimeiset kuvat eilen. Oikeasti hillo on kuin purkitettu aurinko. Samassa kuvakollaasissa on meidän puuliesi ja vesikattila. Ne ovat oleellisia työvälineitä kun säilön jotain. Tuohon isoon 25 litran kattilaan mahtuu melkoinen määrä lasipurkkeja desifioitumaan ennen kun niihin laitetaan herkkuja.

Vuoden 2016 viimeisiä

Viimeiset tomaatit on kerätty, pitää kiehauttaa tästä vadillisesta tomaattikastiketta, joka sopii kastikkeiden pohjaksi, pizzaan ja piiraisiin, pataan tai keittoon. Ihan yksinkertainen reseptini on paljon tomaattia, teelusikallinen tai pari valkosipulimurskaa (riippuen kattilan koosta ja tomaatin määrästä), basilikaa tuoreena (kuivattukin käy) ja ruokalusikallinen tai 2 balcamicoa riippuen tomaatin määrästä sekä hyppysellinen sokeria ja suolaa maun mukaan. Näitä sitten keittelen, kunnes nahat ovat irronneet ja koko kattilallinen on yhtä mössöä. Hurauttelen sauvasekottimella tasaiseksi ja pussitan tomaattikastikkeen sopiviksi käyttöeriksi pakkaseen.

Minttua on nyt kuivattu ainakin 8 litraa ja lisää tulee vielä. Kuvassa myös lilapalkoherneitä, joita kerätään päivittäin kuivine palkoineen. Nyt kerätään enää ensi vuoden satosiemeniä. Yksi satokausi kun loppuu on seuraava jo mielessä. Sellaista se on, vuodenkierto ja elämänkulku nykyään.

Marjojen loppusatoa ollaan maiskuteltu menemään sellaisenaan. Marjoja on tullut syötyä suoraan puskistaan harva se päivä, mutta nyt kun anoppilan väki kävi kylässä isännän veljen kanssa, saimme vielä nautiskella tuoreista marjoista. Leipaisin pikaisen Pavlovan levymuodossa, jonka päälle levitin vaniljavaahtoa ja oman puutarhan marjoja. Mukavan makean kirpeä yhdistelmä metsämansikkaa, pensasmustikkaa, valkoisia, punaisia ja mustia viinimarjoja, tyrniä ja punaista karviaista marenkipohjan päällä.

Tässäpä nämä kuulumiset tällä kertaa taas. Ajattelin lopetella vastaamalla kysymyksen, joka tuolla arvontakommenteissa esitettiin, eli mitä kaipaan kaupunkielämästä muutettuamme maalle?

Tähän on reilun kahden vuoden jälkeen vastattava kaikella vilpittömyydellä, että en mitään. Se sydämeni Stadi, joka joskus oli, ei ole enää ollut olemassa pitkään aikaan muutenkaan. En todella kaipaa mitään, koska jos haluan kaupunkiin tai tarvitsen sieltä jotain, pääsen sinne kyllä. Kaupunki on nykyään jotain, mikä pitää hoitaa pois. Asia. Käynti. Työjuttu.

Lähikaupunkina synnyinkaupunkini Helsinki on sittemmin muuttunut Turuksi Jovelaan muuton myötä ja käymme kyllä siellä pari kertaa kuussa asioilla tai syömässä ulkona muiden laittamaa ruokaa. En haluaisi asua enää kaupungissa. En sitten millään. Tulin juuri työmatkalta ja vaikka reissu oli mitä mainioin ja ihmiset, joiden kanssa sain siellä viettää aikaa ihania, kaipasin kotiin niin, että taisin ampaista lentoaseman edessä odottaneeseen bussiin, etten vaan jää kyydistä matkalla kotiin. Se tunne kun Kehä III vaihtui hiljalleen pelloiksi, liikenne rauhoittui, taivaanranta ei ollut valomainoksista turta.. Olin kovin onnellinen reissunainen kun bussi pysähtyi Turun linja-autoasemalle ja näin isännän kävelevän vastaan parkkipaikan toisesta päästä viedäkseen meidät takaisin kotiin, tänne Väärän vänkyrän taloon rytökärpän puutarhassa. En kaipaa kaupunkielämää. On kivaa joskus käydä syömässä, kirjakaupassa tai kauppatorilla, ehkä joissain muissa liikkeissä jos asiaa on, mutta en enää nauti hulinasta, melusta, valoista, ihmismassoista, kiireestä ja kireydestä joka kaupungissa on aina läsnä ja siten en voi sanoa kaipaavani kaupunkielämästäni mitään. Nykyään kaupunki vaan uuvuttaa.

Tuumaa paljasjalkainen Stadilainen maalta, joka nykyään kulkee nimellä

Jovelan Johanna

Olemme isännän kanssa odottaneet paikallisen tilamyymälän avajaisia kuin kuuta nousevaa. Jovelaan muutosta alkaen tarkoituksenamme on ollut ostaa taloudessamme käytettäviä lihoja nimenomaan paikallisilta tuottajilta siten, että syömämme liha olisi ennen ravinnoksi päätymistään saanut kokea asiallisen elämän eläimenä. Hirmuisen ilahtuneita olimmekin nyt, kun ihan tähän naapurustokylään, saman suvun käsissä vuodesta 1756 toimineelle Vallilantilalle oltiin avaamassa omaa tilapuotia nimellä Vallan Maukas.

Se, että syö lihaa, ei tarkoita sitä, että olisi täysin vailla omatuntoa sen suhteen miten se eläin päätyy lihana lautaselle. Jotenkin nämä asiat tulevat aina vaan enemmän merkitykselliseksi iän myötä. Esimerkiksi ajatus pahimmillaan maasta toiseen teuraaksi kuljetettavista eläimistä on kamala. Paras tilanne tietenkin olisi jos voisi itse kasvattaa sen lihan, jota haarukoi suuhunsa. Kaikki kunnia heille! Meistä kuitenkaan ei ole siihen, että ottaisimme itse eläimen, vaikka possun tai pari, joita hoivaisimme osana perhettä ja sitten söisimme ne samat kaverit. Se on kaksinaismoralistista, tiedän, mutta minkäs teet. Nauttimme lihasta, mutta emme normaaliolosuhteissa kykene itse sitä lihaa pöytäämme hankkimaan kuin ostamalla. Jäljelle jää parasta seuraava vaihtoehto, eli odottaa jotain omaa ideologiaa heijastavaa toimintaa taholta, joka sen lihan lautasellemme mahdollistaa ja maksaa sitten siitä.

No, perjaintaina sitten me ja puoli maakuntaa vaimoineen, tai ainakin siltä tuntui, kävi Vallan Maukkaan avajaisissa. Vallan maukas onkin oikein osuva nimi. Ei lainkaan liioiteltua markkinointisanailua! Puodin ajavaisten jälkeen me meinaan grillasimme illalla ystäviemme kanssa rehellisesti sanottuna parasta possua koskaan. Liha oli todella hyvää, mureaa ja kyllä, erittäin maukasta! Olin varautunut siihen, että tällaiset kotitilat joissa possut saavat elellä elämäänsä asiallisissa olosuhteissa, niitä käsitellään eläiminä, jotka eivät ole vain ruokaa ja teurastuskin tapahtuu samalla tilalla mahdollisimman inhimillisesti, maksavat lihoina kaupoissa hieman ekstraa - ja se on ihan ok. Olinkin kovin yllättynyt, kun liha olikin omasta mielestäni kaikkea muuta kuin kallista! Kyljykset maksoivat 5,95-9,95, paistit 8,95 ja fileet 10,95-14,95 per kilo. Kaikenlaisen tyypillisen possunlihan lisäksi oli tarjolla potkaa, sorkkaa, luita, kieltä ja possun poskea, joka tuntuu olevan ainakin PK-seudulla jokaisen julkkiskokin ravintolan listalla jotain uutta ja ihmeellistä. Lisäksi tilamyymälästä saa ostaa tilan pihan suurella aidatulla peltoalueella vapaana jolkuttavien Mangalitza-porsaiden lihaa. Tämä eksoottiselta kuulostava gourmet-possunliha on peruspossusta poikkeavaa ja sen kilohinta oli luonnollisesti peruspossua korkeampi, lihatypistä riippuen n. 20-40eur/kg. Meillä karvaisten Mangalitza-possujen maistiaisia saa vielä odotella tovin, sillä saapuessamme myymälän asiakasjonoon 2 tuntia avajaisten jälkeen, varhaisemmat linnut olivat jo ottaneet possuherkut haltuunsa ja Mangalitzat oli myyty loppuun.

Näissä kaikissa nappaamissani kuvissa on Mangalitza-possuja. Siellä ne tilapuodin viereiselle pellolle aidatulla suurella alueella tonkivat maata, vetelivät hirsiä, ottivat olkiläjissä kinkku kinkkua vasten aurinkoa tai kyhnivät maata mutakylpien ja porsastelivat sikamaiseen tapaan kaikessa rauhassa juuri siten miten pitääkin, ihmisten katsellessa karvaisten possujen menoa.

Meillä on ensi viikolla isännän kanssa edessä arkkupakastimen vuosiputsaus ja sopivaan aikaan se tuleekin. Kun saadaan pakastin inventoitua, sinne saadaan tilaa possulle. Ei sentään oikeasti kokonaista possua olla pakastimeen hankkimassa, mutta hankimme tuolta tilalta aina muutaman kuukauden lihat kerrallaan ja voi hitsi, miten on mukavaa saada (toivottavasti) hankkia pieni joulukinkkukin meille sitten aikanaan. Tuon Vallan Maukkaan tilapuodin avajaisten myötä meillä vähenee punaisen lihan natustelu minimiin, mutta olen ymmärtänyt, että ajoittain puodissa olisi myös nautaakin tarjolla, joten nekin voi sitten sieltä hankkia.

Tilan isäntäperheellä on myös erilaisia kukkoja ja kanoja (ja jotain muuta kanalintuakin, mutten tiedä lajiketta - pienehköjä mustia lintuja), joita kävimme ihmettelemässä. Linnuilla on vapaa pääsy sisään ja ulos omalle ulkoilualueelle, jossa on puskaa ja maata sekä kiva vesiallas, jonne lorisee jatkuvasti uutta vettä hanasta. Hirmuisen kesyjä linnut olivat, sillä tulivat heti suojaverkon luo kipittelemään kun pysähdyimme katselemaan niitä. Luulen, että linnut ovat ihan perheen omaksi iloksi, enkä ainakaan tiedä, että heiltä voisi ostaa munia tai lintua lihana, mutta varmaan kysäisen asiasta seuraavan kerran kun käymme puodissa hankkimassa kotivaraan lihaa. Olisi mukavaa saada ostaa paikallisia munia ja siipilihaakin.

Tällainen sponsoroimaton mainospostaus tällä kertaa, sillä Vallan Maukkaan sikamaisen hyviä lihoja kolmen eri lihatyypin verran ahmittuamme uskallamme suositella, että jos vaan satutte ajelemaan näillä suunnilla vaikkapa Kustavin ja Turun välimaastossa, niin käykääpä tutustumassa paikkaan. Kyseinen Vallilan tilan lihamyymälä Vallan Maukas sijaitsee Vehmaalla osoitteessa, Vallilantie 98, 23200 Vinkkilä ja tilan lihamyymälä on ainakin tällä hetkellä ymmärtääkseni auki ainoastaan perjantaisin klo. 12-19.

Seuraavaksi taitaakin tulla postausta pakastimen organiseeraamisesta, kun pitää sovittaa possua kotivaraan!

Ps. jos teksti näyttää tavanomaista pienemmältä tai jollain tavalla oudolta, niin en ole muuttanut tekstikokoa. Bloggerissa on joku häiriö, jonka vuoksi teksti postautuu joko pienempänä tai karmean suurena. Toivottavasti korjautuu pian!

Mukavaa sunnuntaita ruudun sille puolelle

Jovelan Johanna

Syksy saapuu laiskoin askelin Jovelaan. Etelämmässä serkku kertoo ensimmäisten yöpakkasten jo huurruttaneen peltoja, mutta meillä ollaan menty edelleen hieman alle 10 asteen yölämmöillä ja päivisin lämpömittari on näytellyt kesäisiä 20C lukemia. Hyvä näin. Syksy kuitenkin vääjäämättä on kaikkialla. Siinä missä viime viikolla oli vielä enemmän vihreää kuin syksyistä, tällä viikolla tuulet lennättelevät jo koivujen kellastuneita lehtiä pitkin pihaa ja enää muutama kukka jaksaa kukkia. Onhan siinäkin, syyskuun puoliväliä jo mennään. Kovin kauniita päiviä on syksy tarjoillut. Täällä Lounais-Suomessa ollaan saatu pääasiassa nauttia auringosta ja kirkkaan sinisestä taivaasta - jos ulos saakka on joutanut.

Pavunvarsista en tiedä, mutta jos sadun Jaakko saapuisi, melkein noita maa-artisokan kukkivia varsiakin pitkin pääsisi kiipeämään pilvien päälle. Kesäkuussa harmittelin kuinka outo talvi vei mennessään Gerdan huvimajan köynnökset, mutta niinpä vaan sitten loppukesästä innostuivat kiipeilemään tolppia pitkin kohti huvimajan kattoa. Neljä kuudesta villiviinistä selvisi sittenkin, ei ihan paha.

Satoa olisi vielä kerättävänä, jos joutaisin. En jouda. Syysomenat, ruusunmarjat, pihlajat ja viimeiset mintut saavat vielä odottaa rapian kaksi viikkoa ennen kun kaiken ajan nielevä työprojekti on taas toviksi saatettu päätökseen. Sellaista se on. Ylimääräistä aikaa ei ole ollut lainkaan. Hyvä jos omalta tontilta saunapolkua edemmäs on joutanut, eikä oikeastaan olekaan. Viimeisen viikon aikana olen käynyt kerran pois tontilta. Piti käydä antamassa poliisilaitoksella sormenjäljet uutta passia varten. Seuraan elämää salin ikkunan läpi. Siellä se kaikki on ja odottaa. Maailmalla ei ole kiire, vaikka itsellä onkin. Nuo pöydällä olevat mintut kuitenkin keräsin eilen saunajäähyllä. Nuo ja 3 muuta samanlaista puskaa. Minttu ei ota loppuakseen!

Sen verran epäluuloisia olemme sääennustajien parhaiden arvausten suhteen, että isäntä haki mandariinipuun sisälle. Puu ei tykkää hyvää jos sattuisi yöpakkanen puraisemaan. Nyt tuvassa on aurinkopuu, jonka hedelmiä on mukavaa nuuhkia. Juurella kasvaa yrttejä ja rikkaruohoja. Viimeksi mainittuja koska emäntä ei ole ehtinyt nyppimään niitä pois. Mai -koira tosin välillä käy nyrhimässä jonkun heinän suuhunsa. Käyhän se niinkin!

Pyörä pyörii ja päivät vaihtavat nimeä. Kaipaan taas niitä päiviä, jolloin ehdin puuhailla omia ja onneksi ne sieltä taas saapuvatkin. Kumpaakaan en vaihtaisi pois, en Jovela-aikaa, enkä leipätyöruuhka-aikaa. Kumpaakin kaipaa yhtä paljon kun on tovin toisen äärellä. Ideaali olisi toki jos molempia saisi annosteltua hieman tasaisemmin, mutta kun se ei ole mahdollista, näin on mentävä tai hypättävä kyydistä ja kyllä se vaan niin on, että vaikka kieltämättä hetkellisesti olo on kuin tuohon verstaan seinään nojaavalla, kaikkensa antaneella vanhalla kärrynpyörällä jolta on yksi puolakin tipahtanut, niin elämää se vaan on. Niin kaun kuin pyörä liikkuu, se menee eteenpäin. Ihan itse saan valita.

Näistä syvällisistä aatoksista toteamukseen, että arvontamme voittajan Merinovillaiset lampaanvillatossut saapuivat Taljatukusta ja lähtivät kohti uutta kotiaan. Postia siis odotettavissa sinne Merenrannan talon suuntaan! Viluvarpaille uskallan suositella. Oli kylän kaupan kassatätikin kysellyt isännän pakatessa tossuja postituslaatikkoon, että mistä moisia hienoja tossuja saa, kun hänellekin kelpaisi, mutta isäntä ei muistanut niiden hankintapaikkaa. Kerrotaan se nyt sitten tässä, kun eivät ole hinnallakaan pilattuja. Verkkokaupasta hankimme näitä tossuja 15 eurolla per pari.

Eipä tämän kummempia tällä kertaa, pieni tervehdys vainen, että toreissa ollaan ja maailma radallaan vaikkei Jovelan akasta suurempia kuulukaan. Tuonne lokakuun alkupäiville saakka kestänee hiljaisuutta ja sitten taas joutaa myös kotoilun pariin.

Voikaa hyvin, toivottavasti saatte nauttia kauniista syyspäivistä suunnillanne!

Jovelan Johanna

Hei vaan kaikki siellä pienen tauon jälkeen. Työrutistus saatiin päätökseen sunnuntaina, mutta hiljaisuus jatkui tarkoitettua pidempään, sillä sain läksiäisiksi edelleen kiukutteelevan röhäkuumen ja kotiin palattuamme koneenikaan ei suostunut käynnistymään. Aika hyvä setti vastoinkäymisiä arkisen aherruksen tielle. Kovalevy oli mennyt läppäristä kokolailla täysin rikki ja sain koneen huollosta vasta eilen. Olipa outoa olla ilman omaa läppäriä!

Tulen jaarittelemaan kuulumisia varmaan jo huomenna, mutta laitan eetteriin jo nyt tämän pienen aarteen talomme alta. Isäntä huomasi alkuviikolla, että talomme alla on kissaemo pentunsa kanssa. Heitä on täällä ruokittu aamuin ja illoin pitkin viikkoa. Tänään ajelimme puolisen tuntia naapurikuntaaan noutamaan eläinsuojeluihmisiltä loukkua lainaksi ja n. 5 minuuttia siitä kun saimme loukun paikoilleen ruokineen, pentu oli kiinni. Pentu on nyt turvassa kylmältä, autoilta ja pedoilta täällä salissamme, edelleen loukkuhäkissä, jotta tuntee olonsa turvallisemmaksi kuin vapaaksi päästettynä. Annetaan pienen olla ihan rauhassa, turhia häiritsemättä. Pippa on uteliaan ihmeissään ja seuraa tilannetta hieman etäämmältä. Heti kun saamme tietää missä kissojen turvakodissa on tilaa, loukutamme myös emon. Pentu jää meille kesytykseen ja mikäli Pippa niin sallii, pennusta tulee Jovelan neljäs kotieläin.

Emme tiedä onko pentu tyttö vai poika, ikääkään ei tiedetä kuin suunnilleen arviona, mutta molemmat selvinnee maanantaina kun pikkuinen pääsee eläinlääkärin tarkistettavaksi. Kutsumme pentua nyt Freyaksi skandinavisen mytologian mukaan. Pippa, Maya ja Freya, potentiaalisesti rimmaava trio jos kaikki ovat tyttöjä!

Tällainen on tämä kaunis harmaa pikkuaarre valkoisella otsatäplällä talomme alta.

Hieman huono tuo kuva on, kun en halunnut häiritä toista häärimällä kameran kanssa turhia.

Saas nähdä miten tämä tarina tulee etenemään, mutta se tulee menemään kuten menee, pennulle parhaalla mahdollisella tavalla. Pippa on meidän ainoa normaalilemmikki siinä mielessä, että hän ei ole tullut meille hylättynä tai villinä, joten tilanne ei ole aivan uusikaan meille. Kovin raivovilli ei tuo Freya tunnu olevan. Ihan rauhallisena, mutta tarkkaavaisena makoilee loukkuhäkissä esillä, vaikka piiloonkin pääsisi.

Voi kun kaikki menisi nyt hyvin ja emokissakin saataisiin turvaan tuolta ulkoa pikimmiten. Onneksi ei ole vielä yöpakkasia. Yksi pakkasyö oli viime viikolla, juuri sen verran nollalle miinusta, että auton ikkuna huurtui, mutta nyt mennään plussalla. Emokissalle on viety kasvihuoneeseen lampaantaljakori varuiksi. Talon alle sitä ei saatu, mutta emo liikkuu tuossa pihalla ja kasvihuoneen tuntumassa, joten sen kyllä löytää jos on tarve. Harmi kun ei voi laittaa emolle lappua, että älä huoli, pentusi on turvassa. Ainakin ruoka maistuu emolle yhtä hyvin kuin muinakin päivinä siitä huolimatta, ettei pentu ollutkan enää talon alla emon palattua retkeltään.

Tänä vuonna on ollut lepakko salissa ja nyt kissoja talon alla. Tai enää on yksi kissa talon alla, sillä tästä alkaa loukkukissa Freyan tarina. Saas nähdä mihin se johtaa!

Jovelan Johanna

Kovin on röhä ollut sitkeässä. Öisin on yskittänyt ja unet ovat jääneet turhan vähälle. Eilen alkoi jo tympiä, kun ei ole pitään aikaan ehtinyt tai päässyt mitään mukavaa puuhaamaan. Tuumasin, että nyt saa riittää ja mylläsin tuvan isännän avustuksella. Keväisen tupaparannusrempan jälkeen on tehnyt mieli muuttaa puusohvan paikkaa tuvan päätyyn ja sinnehän se päätyi. Samalla patakaappi siirrettiin toiseen paikkaan, ainoa ylhäältä alas tapetoitu seinä saatiin sen myötä esille ja tupaan saatiin lisää avaruutta. Tältä näyttää Jovelan tuvassa tänään (ja eilen.

Puusohva/vierassänky on tuvan päätyseinällä.

Patakaappi siirrettiin kammaripäätyseinälle.

Maya löysi heti uuden lempipaikan.

Eilen tuli jouluinen olo. Poltin kynttilöitä, puut paloivat uunissa, hääräilyn taustalla Poirot ratkaisi äänikirjassa jouluista mysteeriä ja tuvassa tuoksui vaniljan, banaaniin ja kanelin sekoitus.

Tuoksut aiheutti kuivurissa valmistuvat pienet jouluherkkulahjat; kuivattuja banaanilastuja, joiden päälle ropsautin vaniljasokeria ja kanelia. Hurmaava tuoksu, joka oli läsnä vielä aamullakin.

Aiemmin tuvassa talvehtinut mandariinipuu muutti kammariin. Se on turhan korkealla, joten hankitaan ensi viikolla sellainen pyörien päällä oleva kukka-alusta. Kylmien lattioiden vuoksi ei mandariinipuuta ihan suoraan lattialle laiteta. Puu tekee parhaillaan uusia hedelmiä. Edelleen ihmetyttää moinen.

Freya pikkuinen sitten! Hän on kotiutunut erittäin hyvin. Ihmiset pelottavat edelleen, Freya ei anna ottaa kiinni, joten sylittelyä ei ole vielä tehty, mutta parempaan suuntaan Freyan kanssa mennään joka päivä. Meillä ei ole kiirettä. Freya saa itse määrätä tahdin. Nyt viikon meillä oltuaan yhteiset leikit pennun kanssa onnistuu kuten minkä tahansa pennun kanssa, Freya ei enää kavahda jokaista liikettä, tulee itse lähelle, muttei kiinni, ottaa herkkupaloja kädestä ja uskaltaa nukkua näkösällä vaikkapa nojatuolissa ja leikin varjolla hieman saadaan silittääkin, mutta tosiaan, meillä ei ole kiirettä. Parempi rakentaa luottamusta ihmisen ja eläimen välille eläimen ehdoilla, vaikka on se myönnettävä, että toki tekisi mieli pidellä toista sylissä.

Pippa ja Freya ovat kuin parhaimmat kaverit. Vasen kuva tarkemmin tarkasteltuna näyttää hassulta. Freyalla ei ole mitään outoa toisella poskellaan, se on kieli. Kuvassa Freya juuri pesee Pippaa ja sitten leikittiin.

Kissojen ystävyys alkoi maanantaina, kun Freya sai eläinlääkäriltä terveen paperit. Pikkuinen tarkistettiin ja rokotettiin. Freya on 12 viikkoinen tyttö, villi ja terve. Ei punkkeja, ei ulkoloisia. Ja ihana. Hieman jännitti miten Pippa ottaa Freyan vastaan, mutta olisi pitänyt luottaa omaan medikattiimme. Hoivaajahan Pippa on meitäkin kohtaan. Kissat olivat kavereita heti, ne leikkivät paljon, toisia pestään, yhdessä köllitään ja peuhataan. Pippa myös suojelee Freyaa. Korkeisiin paikkohin pyrkimykset torpataan painamalla tassulla pentua alas ja pikkuinen saa välillä aika rajustikin leikkiä. Pippa ei koskaan hermostu. Jos leikki menee liian rajuksi, Pippa yksinkertaisesti painaa pikkuisen maahan ja pikkuinen oppii. Nämä alimmat kuvat ovat maanantailta, kun Freya pääsi häkistään vapaaksi. Pippa tekee myös erikoisia juttuja Freyan tultua. Tuntuu siltä, että Pippa kiehnää korostuneesti meidän ihmisten kanssa, käy hieromassa itseensä meidän hajujamme ja vie ne Freyalle, kiehnää itseään Freyaan ja tuo ne haju meille. Repeat. Tätä on kovin vaikeaa selittää, mutta Pippa aistii selvästi pennun ihmisarkuuden ja korostuneesti esittelee miten meitä ei tarvitse pelätä. Pippa on puheliaampi kuin koskaan. Se saattaa istua huoneen toisella puolella ja jutella menemään meille, sitten suorastaan rynnätään syliin (pieni vilkaisu huomasiko pentu), piehtarointia ja kurnutusta, sellaista kehräämistä, ettei pokka meinaa pitää (kirjaimellisesti kuin piirroselokuvan kuorsauskohtaus), sitten pennun luo. Repeat. Pippa on niin mainio. Medikatti, maailmankaikkeuden kultaisin älypääkissa!

Valitettavasti Freyan emoa emme voineet auttaa. Emosta ei ole mitään havaintoa enää maanantain jälkeen, ruokapaikan ruoka on koskemattomana, eikä emoa saatu loukutettua. Tämä ei elsulaisten mukaan ole harvinaista. Emo todennäköisesti haki turvaa pennulleen talomme alta ja kun pentua ei enää ole, emo siirtyi takaisin reviirilleen toisaalle. Olin kovin surullinen siitä, ettei emoa saatu pelastettua, mutta ehkäpä joku toinen jossain voi sen tehdä. Elsulaiset lohduttelivat, että pääasia, kun pentu saatiin pelastettua. Villien aikuisten kissojen kohtalo eläisuojissakin on usein eutanasia, koska heilläkään ei ole resersseja kesytellä ja pentu ei olisi enää kauaa selvinnyt luonnossa talven lähestyessä. Freya kuitenkin voi hyvin ja on kotiutunut hirmuisen hyvin. Tuossa se nytkin puolen metrin päässä köllii ja katselee kiinnostuneena miten kynnet kopisevat näppiksellä.

Vaan nyt palaan köökkiin. Uusi satsi lahjaherkkuja pitää saada kuivuriin, pyykkivedet lämmittää, lihapullia paistaa ja viimeiset punaposkiset omput kerätä pihalta talteen.

Oi suloinen sunnnuntai. Viikossa saisi olla kaksi, kolmellekaan en pistäisi hanttiin!

Lämpimin terveisin

Jovelan Johanna

Talvi se sieltä tulee hiljalleen, pohjoisessa on jo saatu lunta ja täällä Lounais-Suomessakin sääennusteet lupailevat ensimmäisiä pieniä yöpakkasia. Vanhassa talossa se tarkoittaa kylmiä lattioita. Oli aika nostella lampaantaljat esille kesäpinoistaan ja levitellä lattioille uudet talvimatot.

Jyskin alesta bongatut suuret matot ovat meille mieluisia. Kunnon mattoja riittävän suuressa koossa tuntuu olevan vaikeaa löytää ellei ole valmis pulittamaan sievoisia summia. Nämä matot ovat paksuja, pehmeitä ja 6m2 kokoisia, eli 2x3 metrisiä. Isossa tuvassa pienemmät matot tuntuvat helposti kynnysmatoilta. Alehintakin oli asiallinen, 150,- kpl. Tilasimme mattoja 2 tupaan ja 2 saliin. Miten onkaan nyt mukavaa tallustella pehmeillä matoilla kun varpaat eivät palele! Tupaan on tulossa muutama muukin matto, mutta täysin erilaiset, eli perinteisillä mattopuilla kudotut paksut matot tuonne päätyyn, etuosaan tupaa ja vielä kokkausalueelle saarekkeen taakse. Fiilistellään kuitenkin nyt näitä mattoja. Kun tavarat eivät tipahtele kuin illallinen Manulle, sitä aina ilahtuu kaikesta tällaisesta, hyvistä löydöistä. Nykyään materiaali-iloista suurimpia ovat juuri tällaiset arkiset asiat, kuten kunnon matot.

Kotoilusta toviksi vieraantuneena piti oikeen keksiä tekemistä, kun teki mieli kotoilla. Siistin siis myös mandariinipuun talvehtimiskuntoon. Se tarkoittaa, että kerättiin ylimääräisiä mandariineja, leikattiin karkurioksia pois ja otettiin samassa ruukussa kasvaneet yrtit kuivumaan.

Siemenistä kasvatetut sitruunaapuun taimet otettiin sisälle kuistilta. Alkaa olla turhan vilpoista kylmällä kuistilla sitruksille.

Sitten muistin pihalla edelleen kukkivat pelargoniat. Höntit pukkaavat taimia vaikka lämpömittari on menossa miinuksen puolelle. Harvennusta, vanhojen poistoa ja kuivien nyppimistä.

Sievästi asettuivat pelargoniat äidin maljaan.

Suurin osa pelargonioista meni viileimpään huoneeseemme, eli kammariin, jossa ne saavat talvehtia. Tiedä jos vaikka keväällä innostuisivat lähtemään uuteen kasvuun kun se vanhakaan ei ole vielä ohi. Nämä äidin sievään maljaan päässeet menivät salin hyllylle kukkimaan. Nuppuja on vielä kovin paljon.

Terassikausi on vääjäämättä ohi. Oli aika pakata terassin kesäastiat pois.

Kotoilu on maistunut niin hyvälle pitkästä aikaa. Hääräilymieli ei ihan yllä vaatekaapin kesytykseen, mutta surauttelin mankelilla sieviä pyykkipinoja joka hetkestä nauttien.

Puuvarastot ovat hyvällä mallilla, petroolia on parin kuukauden tarpeiksi, tulitikkulaatikkokin on täytetty uusilla askeilla, kylmät lattiat on peitetty uusilla matoilla ja ensi viikolla täydennetään hieman kynttilävarastoja kun palaan työmatkalta Sivistyksestä. Kuivurista leviää tupaan tänään herkullinen tomaattien, yrttien ja yrttisuolan tuoksu. Kuivaan ystävälleni hieman tuliaisia tomaattilastujen muodossa. Huomisen saan vielä fiilistellä virkistetyssä tuvassamme, joka tuntuu ihan talvihuoneelta lämpimän punaisine ja valkoisine juttuineen, sitten on edessä taas pieni reissu suurempaan maailmaan.

Kotiin on ihaninta palata, vaikka tärkeitä ne poissaolotkin ovat, omat ihmiset siellä Sivistyksessä ihania ja työhommat innostavia. Tunnen kuitenkin aina hieman koti-ikävää jo ennen kun lähdenkään. Olen kotihiiri. En kaipaa enää muualle. Kotona odottaa Väärän vänkyrän talo, hassu vankkurisauna, 2 suloista kissaa, 2 höpsöä koiraa ja tuo isännistä mainioin. Ne maailman tärkeimmät. Onneksi on koti minne palata!

Näihin tunnelmiin, mukavaa alkanutta viikkoa kaikille siellä!

Jovelan Johanna

Tällä hetkellä Jovelassa ei tapahdu mitään suurempaa. Pian pitäisi alkaa puuhailut tuvan työtason kanssa, sekin on odottanut itseään jo hyvän tovin. Syksyn, valon vähenemisen ja ilmojen viilenemisen myötä kaikenlainen pieni puuhailu sisätiloissa ja kodin laittaminen talvikuntoon tuntuu erityisen mukavalta. Joka syksy olen ilahtunut päätöksestämme valita tupaan lämminpohjaisen tapetin punaisella kuvioinnilla. Aikoinaan Rakennusapteekista tilattu, 1800-luvun Lim och handtryck -perinnetapettitehtaan tapetti on ollut hyvä investointi.

Näin syksyn myötä tule korostettua punaista muutenkin. Tapetin lisäksi tuvassa on pieniä punaisia väripilkkuja siellä ja täällä. Hiljalleen tupaan on löytynyt mm. punaraitaiset Linumin tyynynpääliset ja punaraitainen lampunvarjostin. Kuvassa on myös Arctipsin huopalapikkaat, joilla olen saanut tallustella nyt parin viikon ajan. Ne eivät tietenkään kuulu tuvan sisustukseen, mutta ovat nätit kuin karkit ja varmuudella mukavimmat ja lämpimimmät kengät, joilla olen matkaani taittanut. Mahtavat kengät, joiden nimeen vannoo moni muukin bloggaaja. Kotimaista käsityötä ja perinteiden nostoa nykyaikaan -arvostan!

Punaista raitaa tuvasta löytyy myös pellavapoikkiliinoista ja uusimpana tuolien tyynyistä. Aivan ihana yllätyslöytö Ikeasta, kun kävimme isännän kanssa hakemassa lisää astiapyyhkeitä. Istuintyynyjen kangas on Ramia, itselleni ihan uutta materiaalia. Kyseessä on luonnonmateriaali Boehmeria nivea, eli kiinanruoho, joka kuuluu nokkoskasveihin. Materiaali tuntuu ja näyttää pellavalta. Rami on niin vahvaa, että sitä käytetään myös mm. purjeisiin ja paloletkujen päällystämiseen, joten istuintyynyjen kankaana sen käyttö on loistava ajatus. Millään tavalla kovaa tai erikoista kangas ei tuntumana ole, muistuttaa tosiaan pellavaa. Kivat tyynyt, eikä hintakaan paha. Taisi olla 9,95 kpl.

Punaista raitaa on toki vielä hetken myös saarekkeen liinassa, mutta tämä asia muuttunee tulevina viikkoina kun isäntä pääsee laittamaan sitä kuparilevyä saarekkeen työtasoksi. Tästä lisää siis myöhemmin - olen noin muuten kirjoitellut asiasta jo pari kertaa aiemmin, joten nakuttelen sitten lisää kun on sen aika.

Talvituvassa on mukavaa puuhailla kaikenlaista. Laitoin eilen uuden siemenkakun linnuille. meillä on kaikessa hiljaisuudessa aloitettu talvilintujen ruokinta tuossa pari viikkoa sitten. Böördikahvila on tänä talvena tolpan nokassa salin ikkunoiden takana, jotta kissat saavat seurata lintuja niitä kuitenkaan häiritsemättä. Tuolla ruokapaikalla saattaa samaan aikaan olla ruokailemassa pitkälle toistakymmentä lintua. Nälkä siivekkäillä ystävillämme on. Syövät tuollaisen melkein parin litran siemenkakun n. viikossa.

Kuvan kakussa on pähkinää ja kuorittua aurongonkukan siementä sekä kookosvoita. Kakkuhan on erittäin helppo ja nopea toteuttaa. Sulatan kookosvoin (500g per kakku), sekoitan siihen siemenet ja pähkinät, kippaan silikonivuokaan ja nostan kuistille jähmettymään. Reiän tein painamalla syömäpuikon kakun läpi, jotta sydämeen sai kunnon ripustusnarun - tässä lastunauhaa.

Meillä talvilintujen ruoat kuuluvat kotivaraan. Jos kovien pakkasten aikaan sattuisi sellainen tilanne, ettei kaupasta jostain syystä, vaikkapa pitkittyneen sähkökatkon vuoksi, saisi siemeniä, ruokapaikkaan tottuneet linnut voisivat kuolla kylmyyteen, koska ne eivät saisi riittävästi ravintoa ylläpitääkseen riittävää lämpöä. Linnut eivät aina kuole nälkään jos ruokinta keskeytyy, vaan kylmyyteen. Niin tai näin, kamala ajatus. Ihan kuten meillä on aina ruokakomerossa n. kuukauden varasto koirien ja kissojen ruokaa sekä kissojen maitoa, pitää olla varuiksi myös aloitetun ulkoruokinnan murkinaa linnuille. Lintujen pähkinää ja siemeniä on kätevää säilöä tuollaisiin 5 litran vesikanistereihin, jollaisia meillä on esimerkiksi ruokakomeron ylähyllyllä. Vastaaviin laitamme myös riisit ja makaroonit ym. Pullon korkkiin voi kätevästi laittaa päiväyksen, jotta tietää milloin mikin on käytettävä ja missä järjestyksessä. Ohessa muutama räpsäisy kotivaralastamme tällä hetkellä. kotivarala on turpeimmillaan, kuivuri on taas hurissut menemään.

Olen todella iloinnut siitä kunnon kuivurin hankinnasta. Kuivurista ei tullut alkuinnostuksen jälkeinen pölynkerääjä, vaan laite, jolla voi hyödyntää tarjouksia ympäri vuoden ja jota voi käyttää niin moneen juttuun. Tässä piakkoin aiomme testata myös lihan kuivaamista ihan koirien herkkupaloiksi. Koiranomistajat kyllä tietää mitä esimerkiksi ne koirille tarkoitetut herkkupalat, eli kuivatut kananpalat maksavat. On vissiin kilohinta naudan sisäfileen luokkaa. Toinen kiva huomio on se, että ilmojen viilentyessä tuvassa ei edelleenkään ole kuin yöpatteri (1 kpl) päällä, koska puulämmitys riittää ja eritoten kuivauspäivinä se kuivuri itsessään tuottaa lämpöä. Runsas kuivurin käyttö ei myöskään ole näkynyt sähkölaskussa. Tämä hämmästytti. Sähkölaskumme kuivurin likimain päivittäisen käytön aikaan osuvalta kaudelta oli yllättäen 20% pienempi kuin vastaava viime vuonna. Lisää kuivatusta siis! Kissoille pitäisi testata lohiherkkujen kuivatusta ja itselle tehdä hedelmärullia, jollaisten kuvia olen kuolannut monen monta kertaa. Kuivuri on ollut hyvä hankinta, jonka tuotoksista meidän lisäksemme saa nauttia monet läheiset, koiramme ja kissat.

Niin, nyt heitä on kaksi, noita kissatyypejä. Mitään suunnitelmia toisen kissan hankinnasta ei ollut, mutta kohtalo soitti ja me vastattiin. Eilen illalla tuli täyteen 2 viikkoa siitä, kun kissanpentu Freya loukutettiin turvaan kylmästä. Villinä syntyneeksi arvioitu pikkuotus kavahtelee edelleen hieman ihmisiä, mutta ei enää lainkaan kuten 2 viikkoa sitten. Nyt tullaan jo viereen torkkumaan, annetaan koskeakin, saa hieman paijata ja kiinnostus ihmisiin kasvaa kasvamistaan. Freya on kaunis, kiltti ja fiksu. Pikkuinen on osannut heti mennä hiekkalaatikolle ja vaikka pentumaiseen tapaan välillä vauhtia riittää iloisesti leikkien, ei mitään tuhoja ole ollut tarpeen aiheuttaa. Näissä kuvissa Freya loikoilee jalkopäässä divaania ja itse olin pötköllään siinä samalla divaanilla. Freya on alkanut kehrätä viime päivinä. Kun se torkkuu Pipan kanssa tai ihminen silittelee rauhallisesti, Freya kehrää. Kaunis, ihana kissa ja me ollaan niin onnellisia, että saimme tämän kissan osaksi perhettä.

Kuten aiemmin kerroin, Pippa ja Freya olivat heti bestiksiä. Yhdessä nukutaan, yhdessä leikitään ja yhdessä syödään. Ei nuo kaksi kuin paita ja peppu liiku jatkuvasti toisissaan kiinni, mutta kissat ovat luontevasti sekä omillaan että yhdessä. Pippa suojelee, leikkii ja hoivaa pikkuista ja pikkuinen pesee ja hakee emoturvaa Pipasta. Pippa on saanut Freyan kotiutumaan ja rentoutumaan. Ilman Pippaa kotiutuminen tuskin olisi ollut sitä mitä se on. Freya luottaa Pippaan ja koska Pippa luottaa meihin, me emme ole Freyan maailmassa ihan niin pelottavia otuksia jollaisia olisimme ilman Pippaa. Meillä on nyt kaksi mahtavaa kissaa talossa. Olen niin kiitollinen siitä <3

Tuolla ne köllivät, kaksi kaunista kissaa ja täällä tuoksuu sauna. Vanhan talon ominaispiirteisiin kuuluu se, että kun pihalla sauna lämpiää, saunan tuoksun aistii salissa. Sunnuntain päiväsaunaan siis ja sitten kokkaamaan tupaan jännärikuunnelmaa kuunnellen. Jos muuten et ole vielä kuunnellut, niin Ylellä on menossa klassinen, mainio jännityskuunnelma, jossa Paul Temple ratkoo taas mysteeriä. Kuunnelma on vasta jaksossa 6/16 ja aiemmat jaksot edelleen kuunneltavissa täällä.

Suloista sunnuntaita tahoillenne!

Jovelan Johanna

Tämä projekti on odotellut itseään jo pian vuoden. Toteutukseen meni lopulta ehkä puoli tuntia - hieman tosin on vielä kesken tuo kuparinen työtasomme. Napsin muutaman pikaisen kuvan hämärässä tuvassa ja viimeistellyn työtason kuvat nappaan sitten, kun taso on viimeistelty.

Kaikki epäilyt valinnan suhteen katosivat sillä sekunnilla kun työtaso oli paikoillaan. Se on juuri niin upea, lämmin ja kaunis mitä toivoinkin. Myös isäntä myhäilee tyytyväisenä tälle valinnallemme.

Työtason kuparilevy on millin paksuinen ja se on kooltaan 1x2m. Hintaa levylle tuli n. 230,- Koska saarekkeemme on tuota suurempi ja levyä oli saatavilla vain mainitussa koossa, ruokailupuolen pääty saarekkeesta jäi vaille kuparilevyä. Se ei kuitenkaaan haittaa mitään. Käymme hakemassa purkillisen nestemäistä kuparia (maalin nimi), jolla saarekkeen työtaso viimeistellään. Tässä näkyy kuparilevytön osa työtäsosta.

Kuparilevyn alla on vahvaa vaneeria, niin vahvaa, että leikkaajan mukaan sen päälle voi ajaa vaikka auton. Alla näkyy hieman työvaiheita. Levy haettiin määrämittaan sahattuna ja nostettiin paikoilleen. Levy kiinnittyy saarekkeeseen ruuvaamalla. Kuparilevy kiinnitettiin suositusten mukaan Sikafexillä. Siinä se sitten oli, tämä suuri urakka, viimeistelyjä vaille valmis ja me ollaan tyytyväisiä.

Miksi sitten kupari, maailmalla enemmän käytetty, mutta Suomessa harvinaisempi työtasomateriaali? Noh, ensinnäkin se on kaunis ja vaan paranee patinoituessaan. Kupari hehkuu lämpöä ja metalleista se on ehkä omalla tavallaan kaikista lumoavin. Keittiömateriaalina kupari taas on ominaisuuksiltaan aivan voittamaton, super hygieninen, sillä kupari on antimikrobinen metalli. Kaikki bakteerit ja virukset kuolevat joutuessaan kuparin kanssa kosketuksiin. Tästä syystä kuparia käytetään esimerkiksi sairaaloissa, eritoten kahvoissa. Esimerkiksi Helsingin yliopistollisessa keskussairaalaassa on herätelty uudelleen kuparin käyttöä sairaaloiden kontaminaatioriskikohteiden materiaalina, sillä sen antimikrobinen ominaisuus on tunnettu jo satoja vuosia.

Ja minä rakastan kuparia, olen varmaan 20 vuotta ollut siihen höpsönä. Nyt meillä on kuparinen työtaso saarekkeessa. Se hehkuu, se on oikea tunnelmanluoja ja voin vain kuvitella miten mukavalta se näyttääkään jouluisessa tuvassa. Ihanaa!

Laittelen lisää kuvia joskus tuonnempana kun työtaso on viimeistelty, mutta nyt keskeneräisenkin edessä olen aivan in ❤ kupariseen työtasoon. Kannatti malttaa taas odottaa tovi haaveiltua lopputulosta.

Mukavaa alkanutta viikkoa tahoillenne - ensilumi vissiin aika monella siellä on leijaillut tänään maahan. Täällä odotellaan vielä ensihiutaleita.

Jovelan Johanna

Kupari on kovasti nyt täällä Jovelassa teemana, kun toteutimme haaveemme kuparisesta työtasosta. Meillä on myös paljon kuparisia keittoastioita, jotka ovat käyttöesineitä, eivät vain koristeita. Tuossa edellisen postauksen kommenttiosiossa Jaana kertoi, että heillä on kuparinen uuninaluslevy kokenut hieman elämää, kun levyn päällä ehti vesi tovin seistä ja koira oli rykäissyt oksut kuparipellille. Siitäpä tuli mieleen, että voisin laittaa jakoon hyvän kuparinputsausvinkin jos ihan jokainen ei ole tätä vielä testannut.

Kupari patinoituu käytössä ja ajan myötä käyttämättäkin. Hapettuminen voi tuoda pintaan viherrystäkin ja ajan saatossa/käytössä kupari tummuu. Vuosisatojen aikana kuparin laaduissa on eroja ja nykyään esimerkiksi kupariastiat saavat usein jonkinlaisen pinnoitteen tai toisen metallin toiselle käyttöpuolelleen, mutta siitä huolimatta kupari itsessään kyllä patinoituu. Se taas johtaa siihen, että tekee mieli puhdistaa kupariaan, mutta millä?

Kuvassa uusi käyttämätön sekä käytössä ollut kuparipannu puhdistuksen jälkeen, vaan kumpi onkaan kumpi? Arvaisitko varmuudella jos käyttönaarmut pohjassa eivät paljastaisi?

No, kuten kuvasta huomaa, kuparin kauniin hehkun voi tosiaan palauttaa ja vanhaan käyttökupariinkiin saada uutta eloa helpolla puhdistusmenetelmällä. On niin monenlaista ohjetta ja vihjettä etikasta sitruunaan ja suolaan sekä tietenkin (täysin turhia) kuparin puhdistamiseen tarkoitettuja puhdistusaineita, mutta niistä kaikista parhaimmaksi olen todennut yksinkertaisesti ihan tavallisen ketsupin! Mikä tahansa halpa tai kalliimpi ketsuppi käy, kunhan siinä on suolaa, etikkaa, tomaattia ja sokeria, siis ihan tavallista ketsuppia. Olen putsannut tällä menetelmällä sellaisia kuparipannuja, ettei pannua kupariksi alussa arvannutkaan. Nyt ei ole kyse sellaisesta elämää ja vuosia nähneestä kuparipannusta, mutta käyttöpatinaa esimerkkipannussa on kuitenkin selvästi näkyvillä, joten teen esimerkin omalla pannullani.

Kuvassa käytetty ja uusi pannu, sekä pullo Felixin ketsuppia, koska sitä on meillä jääkaapissa. Laitoin punaisen langan käytetyn pannun kahvaan, jotta näkyy missä mennään.

Ohje on yksinkertainen: Laita ketsuppia pannun päälle, piste. Keitä vaikka kuppi kahvia tai teetä (myös glögi käy), juo kupponen ja odota tovi. Jos pannu on oikein elämää nähnyt, on parasta nukkua yön yli ja mahdollisesti toistaa koko homma uudelleen, mutta tässä esimerkissä ketsuppi oli pannun päällä melko tarkalleen yhden tunnin.

Tunnin kuluttua huuhtaisin ketsupit tiehensä. Jos jätät lukemisen tähän ja käyt oman pannusi kimppuun olettaen, että ensimmäisen kuvan kaltainen upea ilmestys paljastuu ketsupin alta, voi käydä mielessä, että mitä hemmettiä se Jovelan Johanna oikeen neuvoo. Pannuhan on pahemman näköinen kuin ennen! Tällainen..

Tämä kuitenkin kuuluu asiaan. Juuri tällaisia pannuja näkee kirppiksillä, kun ihmiset luulevat pannun pinttyneen mustaksi, eikä se lähde vesipesulla pois, nokeaa ja pahenee vaan. Kupari on antimikrobinen materiaali ja ketsuppi saa epäpuhtaudet irtoamaan kuparin pinnasta, johon nyt kertyy nokimaista mustaa kuonaa. Seuraavaksi otetaan hieman talouspaperia tai pehmeä kangas (käytän itse kangasta) ja sitten hieman kiillotetaan. Lopuksi vielä pesaisin kuparipannun tavallisella astianpesuaineella, huuhtaisin ja kuivasin. Yhteensä tähän meni aikaa pari minuuttia. Lopputulos on tämä:

Kelpaa taas pannujaan roikotella ja käyttää. Komea on kiilto ja kaikki pannut kuin uusia!

Se kuparinen työtaso

Eilen noukittiin Baukkarista pari purkkia kuparimaalia, joilla sutaisin kuparilevyttä jääneet saarekkeen reunaosat. Helppoa ja nopeaa kuin mikä ja lopputulos on tyydyttävä. Maalia jäi hieman yli ja sepä sitten jo käynnisti seuraavan toteutusta odottaneen projektin, mutta siitä sitten aikanaan. Fiilistellään nyt vielä kerran tätä kuparista työtasoa päivänvalossa, kun projekti on saatettu päätökseen.

Hyvää talviajan ensimmäistä sunnuntaita! Onhan kellot oikealla lyönnillä ennen kun arki taas alkaa?!

Jovelan Johanna

Kuparista kaappiin, tai oikeastaan kaappeihin! Tuvassamme on kaksi kaappia, joista toinen on karkkikaappi ja toinen on mun mielestä nyt nätti kuin karkki. Karkkikaappia olen näyttänyt kerran aikaisemminkin, mutta siitä on jo aikaa ja nyt kun joulu ja sen myötä joulun karkkipaljous lähestyy, avaan kotivaraamme kuuluvan vierasilon eli karkkikaappimme oven inspikseksi niille, jotka pohtii jotain erilaista joulukarkkitarjoilumuotoa. Itse kaappi on meille talon mukana tullut, tuossa nurkassa aina ollut isännänkaappi, jonka mittasuhteiden vuoksi sille oli aluksi haastavaa keksiä mitään varsinaista virkaa. Nykyään sitten vieraat osaavat jo melkein heti sisälle päästyään marssia kohti karkkikaappia ja pistää suut makeiksi. Karkkikaappi on pysyväisratkaisu ja osa koti- ja vierasvaraamme. Karkkikaappiamme on halattu, sille on vannottu rakkautta, sen pintaa silitelty ja onpa sitä kerran kosittukin! Tiedä mitä kaapissa on aikoinaan ollut, mutta meidän hallintakaudellamme se saa ainakin yhtä suuren huomion osakseen kuin menneinä vuosikymmeninä - oikeastaan voi jo sanoa vuosisatoina, kun talo lähestyy 150:ttä vuottaan jo. Tämä on siis karkkikaappi.

.. ja karkkikaapissa on karkkia (daa-a). Ovi on auki, kun on vieraita talossa.

Tämä toinen kaappi sitten on se kaappi kuin karkki. Meidän ihana patakaappimme. Sekin on löytö talosta, vissiin parikymmentä vuotta ulkovarastossa hylättynä ollut kaunokainen, jota isäntä yli vuosi sitten hioi ja jynssäsi varmaan viikon, eikä kaikki maalit siltikään lähteneet. Kaapin on nikkaroinut talon miespuolinen asukas talon tyttärelle, kaapista löytyneen päiväyksen mukaan 11.7.1932. Patakaappi on seisonut tuvassa ensin maalitta, jotta kauan ulkoilmassa ollut puu kuivuisi kunnolla. Sitten kaappi on ollut maalitta koska sitä ei joko ole ehtinyt maalaamaan tai koska en ole ollut ihan satavarma millä värillä sen maalaisi. Tässä on nyt esitelty kuparista työtasoa, jonka vihdoin saimme laitettua ja kuparinputsausvinkkiä ollaan laitettu blogiin ja tuli siinä mainittua, että kuparityötason viimeistelyssä käytettyä kuparimaalia jäi yli.. Nyt olin sitten varma patakaapinkin kohtalosta.

Kuvassa näkyy kaappi myös löytökunnossaan, eli täysin ennen kunnostusta.

Kaapista tuli wanhan valkoinen ja laskutasot sekä vetimet maalattiin kuparilla. Tykkään! Laatikoiden ulkosyrjillä on vahoja maaleja näkyvillä. Kukaan ei koskaan lukuisista maalikerroksista huolimatta maalannut laatikoiden reunoja kuin pienen pätkän verran, joten emme mekään. Jätin ne ne sellaisiksi kuin olivat ja maalasin vain etupaneelit.

Nyt kaappi ei enää näytä niin möhkäleeltä, kun se ei pistä maalaamattomana ja erilaisena tuvassa silmään. Kaappi on muutenkin sangen sievänä maalissaan ja sopii muuhun möbleeraukseen tuvassa. Tämä oli juuri sopivan pieni sunnuntai-iltapäivän tuunaus maalisutien ja maalien kanssa äänikirjana Baskervillen koiraa kuunnellen. Patakaappi, sievä kuin karkki, mutta säilöö paljon kaikkea tarpeellista. Kyllä tykkään!

Mitäs sitten seuraavaksi.. No ainakin täällä jälleen hieman juhlitaan, kun ystäviä kokoontuu viettämään tanskalaista smørrebrød -iltaa Jovelaan ensi viikolla, mutta saattaapi jotain asiaa olla sitä ennenkin salin puolelta taloa. Salissa ollaan siirrytty talviaikaan pienin muutoksin.

Oikein upeaa loppuviikkoa joka niemen nokkaan ja saarelmaan! Pysykäähän lämpiminä ja siellä tien puolella penkkaa kun pukkaapi pakkasia ja lunta suunnalla jos toisella (vaan ei taaskaan täällä, höh), toivottelee

Jovelan Johanna

Tämä blogi kertoo tästä talosta ja elämästä siten, miten tämä talo ja paikka meitä omalta osaltaan määrittelee. Noin muuten me olemme pysyneet kasvottomina ja tavallaan henkilöttöminä tyyppeinä. Emme kaipaa, emmekä halua henkilökohtaista huomiota. Tällä kertaa kuitenkin tulen esille hieman itsekin. Olen mukana kamppiksessa #rakastasellaisenakuinolen

Haastan teidät siihen mukaan. Kamppis ajaa omalta osaltaan sitä väitettä, että kunkin meistä tulisi kelvata sellaisena kuin olemme. Nykyään vähän kaikkea muutetaan, filtteröidään ja pyritään muokkaamaan, kameratkin tulevat pikaparannusfilttereillä, ja hauskaahan niillä on leikkiä, mutta aina välillä on hyvä kyseenalaistaa miksi niin teemme. Miksi ei kelpaa siten miten on ja miksi se paine muutoksiin usein koetaan ulkopuolelta tulevana paineena. Me ihmiset, meidän kotimme, meidän elämämme ei kelpaa ihan sellaisena kuin se on omasta mielestämme. Sen tulisi kelvata ja halun muutoksiin syntyä omasta tahdosta, ei muiden tuomasta paineesta, uskosta siihen, ettei muuten kelpaa. Olemme myös kasvattamassa kokonaista sukupolvea, jolle kaikenlainen muokkaaminen on tavallista arkea. Se on huolestuttavaa omasta mielestäni.

Olette ihanat siellä moneen kertaan kyselleet, onko Jovelalla instatiliä. Ei ole ollut. Tämän myötä sen kuitenkin avaan. Arvostamme kovasti jos haluatte osallistua tähän kamppikseen. Sillä on kasvoja, mutta sillä ei tarvitse olla kasvoja. Jos haluat käydä katsomassa kamppiksen virallisia kasvoja, löydät ne täältä.

Jovelan instan löydätte halutessanne täältä. Yritän olla jatkossa siellä ahkera, työkiireet ovat edelleen päällä, joten blogipuolella valitettavasti on hiljaisempaa. Päivittäin kuitenkin on pieniä hetkiä, jotka mielellään jakaisi teidänkin kanssanne. Insta lienee siihen ihan mukava kanava.

Tänään siis Jovelat 1800-luvulta pyytävät teitä mukaan 2010-luvulle osallistumaan kamppikseen #rakastasellaisenakuinolen - heittäkää blogiinne, instaan, faceen, minne haluattekin. Pääasia, että heitätte oman #rakastasellaisenakuinolen ❤

Ja tässä minä olen. Jovelamaiseen tapaan edelleen kasvottomana, Jovelamaiseen tapaan villasukissani!

Rakkaudella ❤

Jovelan Johanna

Jovelan emännän kellossa on jotain vikaa, kun se ei taida raksuttaa ihan 24 tuntia vuorokaudessa, tai ainakin siltä tuntuu. Sitä samaa kiirettä pitää, jota on ollut jo tovinkin päiviä määrittelemässä. Joulun tienoilla pääsen taas jarrukahvalle toviksi. Blogissa hiljaista siksi, myös blogivierailujen osalta. Mitähän teille mahtaa kuulua siellä?

Täällä aurinko nousee ja aurinko laskee, mitään erikoisempaa kerrottavaa ei ole. Olen instan puolella - kerran se nyt sitten avattiin, yrittänyt laittaa jonkun pienen hetkessä -kuvan päivittäin. Se on ihan hauskaa, vaikka enemmän tykkäänkin tarinoida tavallisista asioista epätavallisesta elämästämme, mutta juuri nyt elämä on aikalailla ihan samanlaista kuin ennenkin, eli töitä. Jos vaikka sunnuntaina jotain kuulumisia laittelisin kuitenkin. Jotain pientä sieltä ja täältä. Vähän kuten tuolla instassakin, irrallisia juttuja vailla punaista lankaa.

Eilen kävin kampaajalla päivittämässä pääni. Siinä toisen hääräillessä oli hyvää aikaa hiljentyä hetkeksi (edes hetkeksi) ja pohtia asioita monia. Pohdin mm. sitä, miten ennen oli paljon töitä, mutta kaikella oli aikansa ja harvoin oli sellaisia aikatauluyllätyksiä kuin nykyään on. Keväällä uurastettiin seuraavaa satoa ja syksyllä sitä korjattiin. Valon vähentyessä ja talven saavuttua siirryttiin enemmän sisätiloihin korjaamaan työvälineitä ja valmistautumaan jouluun. Syysteurastukset ja sadonkorjuut oli pidetty ja jos sato oli hyvä, ruokavarastot pursuivat raaka-aineita. Leipiä oli leivottu, makkaroita ja sylttyjä tehty, oli säilötty ja suolattu. Silloinkin oli kausia, jolloin piti tehdä paljon työtä saavuttaakseen elinkeinon kannalta tärkeitä etappeja vuodenkierrossa ja tulevaan varatuessa. Haaveilen täällä edelleen ajasta, jolloin voin tehdä enemmän omavaraisempaan elämään liittyvää puuhaa ja vähemmän leipätyötä, mutta sen aika vaan ei ole vielä. Kuluneina viikkoina lähialueen noutoruokapisteetkin ovat saaneet oman osansa Jovelalaisten kirstun sisällöstä - ei ole aikaa kokkailla ennen kun on niin nälkä, että näköä haittaa! Harmi ettei se näy lainkaan lanteilla, ainakaan kaventumisen merkeissä, mutta toisaalta minen sellaisesta pahemmin piittaakaan ja emännän essun alla on sallittua olla muutakin kuin rivi luita! Joka tapauksessa, pohdin myös, että vaikka elämä ei juuri nyt voi sisältää ihan kaikkea sitä mitä haluaisin, niin tässä ajassa saa olla onnellinen kun on töitä mitä tehdä ja sen saa määritellä itse ja siitäkin, että saa asua täällä. Vaikka tekisin töitä kellon ympäri, teen sitä ainakin paikassa, jonne pääsystä haaveilin vuosia. Aurinko nousee ja se laskee ja täällä on rauha 24 tuntia vuorokaudessa. Se on enemmän kuin jotain se.

Ja pianhan se joulu sieltä taas tuleekin, kuukauden päästä tänään se on jo aaton osalta juhlittu. Täällä on kaiveltu muutama koristekin esille, ihan muutama vainen, koska tupa on meillä itsessään niin jouluinen talviaikaan. Se ei pahemmin kaipaa tingeleitä ja tangeleita, mutta hyasinttejä pitää olla, muutama minikataja ja rakkaimmat joulusoittorasiat sekä hieman lisää valoa. Ripustettiin tuvan tien puoleiseen ikkunaan Lidlin tähtilamppu, koska olivat osanneet valita siihen juuri meidän tuvan sävyt hiekkaa, punaista ja luonnonvalkoista. Näilää taitaa joulu tulla Jovelan tupaan koristeiden osalta kunnes kuusi kannetaan sisälle - jos kuusen laitamme tänä vuonna.

Sellaista tänne kuuluu juuri nyt ja sunnuntaina yritän joutaa tekemään jonkinlaisen päivityspostauksenkin ja käväistä blogivierailuilla, mutta jos oikeen väsyttää, saatan ottaa sunnuntain pitkänä nokosena vastaan ;)

Kaikkea hyvää kaikille teille siellä ❤

Jovelan Johanna

Kaukana ovat ne ajat kun kylpyhuone oli puoli päivää varattu nurkassa tutisevalle pyykkikoneelle, joka nieli pyykkivuorta annos kerrallaan tai kun kannettiin pyykkejä taloyhtiön kellariin ja sieltä ylös Ikean kassilla, kun oma nimi oli seuraavana pyykkivuorolistalla. Pyykkiä on pestävä ja eritoten lapsiperheissä sitä syntyy nykyään hurjan paljon ja moni menettäisi uskon elämään jos sitä omaa pyykkikonetta ei olisi, mutta itse olen NIIN onnellinen, siitä miten kivaa pyykkääminen onkaan wanhaan tapaan, meille siis nykyään normaaliin tapaan!

Meillä on "kodinhoitohuone" tai "pyykkitupa" justiinsa siellä missä sen halutaan milloinkin olevan. Kesällä pyykit pestään usein ulkona ja talvella tuolla tuvassa tai puuterihuoneessa eli vessahuoneessa. Kun ei ole juoksevaa vettä eikä viemäreitä, meillä on kaikki tällaiset toiminnot kuin Huvikummussa, eli silloin kun huvittaa, siellä missä lystää. Eilen pyykkitupa oli tuvassa! Modernisti voisi sanoa, että meillä oli Pop up -pyykkäämö!

Edelleen olen sitä mieltä, että vaikka asuisimme kaupungissa, meillä olisi tuo pulsaattori. Se pesee pyykin aivan yhtä puhtaaksi kuin tietokonepesukoneet, mutta koneelliseen (6kg) pyykkiä kuluu vain 12-15 min aikaa, huuhteluun pari minuuttia ja linkoukseen 2-5 minuuttia riippuen mitä on pessyt. Sen jälkeen pyykki on käsikuivaa ja valmis roikkumaan ulkona tuulen kuivatettavana - ellei sada, mutta sadepäivinä me ei pyykkiä pestäkään, ellei sitten sade pääse yllättämään. Pesemme pyykin pesupähkinöillä, joten poistovesi kastelee pyykkipäivisin vaikkapa kukkia pihalla jos niiden aika on.

Pidän myös siitä, että pyykkäämisen aikana tulee aina puuhasteltua muutakin mukavaa. Pesuaika on niin lyhykäinen, ettei siinä ehdi mitään jatkuvista keskeytyksistä kärsivää hommaa tehdä, mutta samalla tulee siivottua, laitettua ruokaa ja hääräiltyä jonkin pienen askareen parissa. Toki pyykkääminen näin sisältää hieman vaivannäköäkin, kun ensin lämmitetään vedet, mutta pyykkivesi lämpiää käytännössä itsekseen, kun taloa lämmitetään puulla ja puuhellan päällä on aina 25 litran vesikattila. Lisäksi pyykki pitää oman kätösin siirtää pesurummusta linkousrumpuun, sen kokonaisen 20 sentin matkan. Ja pitää ne pyykit kantaa ulos narullekin kesät, talvet, mutta ulkona kuivattu pyykki on mielestäni arjen luksusta ja mielummin sitä kai kantaa pyykit narulle ulos kuin koneellisesti ilmastoituun taloyhtiön kellariin, jos vain näistä kahdesta valittava on.

Eilen pyykkipäivä oli kuten se yleensäkin tapaa olla. Pyykättiin, siivottiin ja siinä samalla uunissa muhi fetatäytteinen lihamureke ja kattilassa porisi pottuja. Tein myös uuden erän sytykkeitä, uudenlaisia, kaikenlaisiahan sitä on tullut kokeiltua. Sytykesipsit, -lastut, -rullat ja muut on poltettu, mitähän nämä sitten olisivat? Kipinäkeksejä? Tulitacoja?

Nämä sytykkeet ovat jatkokehittelyä sytykesipseille. Kaikki sytykesipsejä tehneet ja niitä käyttäneet tietävät, että sytykesipsi syttyy paperia hitaammin, mutta palaa kauan ja siten ne sytyttävät hyvin vähän kosteaampaakin puuta jos tarve on. Tämän tacoja muistuttavan sytykkeen taskuun (kutsun näitä nyt itse kipinäkekseiksi) taas laitetaan hieman helposti syttyvää materiaalia, vaikkapa kuivaa puulastua verstaalta tai ihan paperisuikaletta, joka syttyessään sytyttää itse sytykkeen, joka valuttaa puulle hieman steariinia ja se taas sytyttää puut.

Valmistusmetodi on likimain sama kuin sytykesipseillä, eli tavallinen pumpulinen vanulappu, jollaisilla me daamit hivelemme kasvovesiä ja puhdistusaineita kasvoihimme, upotetaan sulaan steariiniin ja nostetaan leivinpaperille kuivumaan. Pieni varoitus tähän kohtaan jos haluat näitä tehdä, etkä ole ennen tehnyt steariinisytykkeitä, niin ole varovainen steariinin kanssa. Anna sen sulaa, mutta älä kuumenna steariinia yhtään enempää kuin sulaminen vaatii. Jos steariinia kuumentaa liikaa, se alkaa höyrytä ja silloin on steariinipaloriski ilmassa ja steariinipalo on se, joka aiheuttaa niitä kivijalkaan saakka tuhoutuneita taloja vuosittain. Olkaa siis varovaisia!

Ok, eli steariini on sulatettu, vanulappu kastettu siihen (kannattaa käyttää dippaamiseen jotain puisia tai metallisia ottimia/grillipihtejä) ja lappuset on laitettu leivinpaperille. Odota pieni tovi, kunnes steariini alkaa kovettumaan, mutta lappu on vielä taipuisa. Taita lappuset kahtia, kuten tacot ja anna kovettua rauhassa, tähän menee vain muutamia minuutteja. Tällä kertaa meille oli kertynyt kynttiläjämiä eri väreissä, joten lajittelin niitä etukäteen ja sulattelin steariinia värijärjestyksessä vaaleimmasta tummempaan lisäten aina seuraavan värin edellisen jämiin. Osa kynttiläjämistä oli tuoksukynttilöistä, joten kannattaa hieman sitäkin huomioida, ettei laita liikaa tuoksukynttiläjämiä samaan satsiin, koska muuten päänsärky on melkolailla taattu. Se sula tuoksukynttilästeariini tuoksuu todella voimakkaasti tällaisessa puuhassa, joten vähempi parempi. Tämä erän sytykkeisiin käytin myös tuoksukynttiläjämiä, mutta maltillisesti ja silti sytykkeissä on viehättävä tuoksukynttilän tuoksu kahvia, vaniljaa, appelsiinia ja mustikkaa.

Testattu ja toimii loistavasti! Oikeastaan olisivat ihan hauskoja pieniä jouluterveisiäkin jollekin läheiselle, joka sytyttelee puita kotonaan, saunalla tai eritoten mökillä, jossa puut saattavat olla hieman kosteitakin välillä.

Se kipinäkekseistä, kokeilkaa jos mielitte ❤

Ja taas se jouluaika lähestyy ja sen kummemmin laittelematta täällä on jo hieman jouluista. Talviaikaan tupa punaisine tapetteineen, palavine kynttilöineen ja kuparin hehkuineen on aika jouluinen itsessään. Joulua ei tarvitse tuvassa luoda sen kummemmin, mutta jotain pientä on jo esillä. Jouluaikaan meillä kuuluu hyasintit, se vaan on niin joulutuoksu, vaikka muualla maailmalla hyasintti onkin kevätkukka. Ruokapöydällä on siis 3 hyasinttia kuparimaljoissaan ja niiden kaverina kaksi joulusoittorasiaa, jotka olemme isännän kanssa joskus hankkineet Malagasta ja Tukholman Wanhasta Kaupungista. Soittorasiat nostettiin pöytään ystäväni kanssa jo toissaviikolla, kun tänne kokoontui pikkujouluväkeä. Tuvan päiväpedin taakse laitettiin valosarja ja tien puoleiseen ikkunaan tähtilamppu. Siinäpä ne joulukoristelut taitavatkin sitten toistaiseksi olla. Ruokapöydän yllä roikkuvalle orrelle ehkä laitan jouluksi vielä jotain, mutta voin hyvinkin olla laittamattakin jos ei inspistä tule. Valosarja, 3 hyasinttia ja 2 lumisadepallosoittorasiaa tuntuu nyt riittävältä.

Huomasittehan muuten, että jouluradio on aloittanut jälleen! Aivan loistavaa, että siellä on useampia vaihtoehtoja sen mukaan mitä kukin haluaa kuunnella. Yksi tykkää hartaista lauluista tai perinteisistä kotimaisista joululauluista, toinen rokahtavasta tai raskaammasta joulumusiikista, kolmas klassisesta ja neljäs reteesti kaupallisesta tingelitangelista tai vaikkapa joulujazzista! On kotimaista ja ulkomaista, finska, svenska ja in english, jopa indie-joulumusiikkia ja lapsillekin on oma taajuus saman palvelun kautta. Jokaiselle jotakin oman mieligenren mukaan valittavissa, jos nyt ylipäätään haluaa kuunnella joulumusiikkia. Minä haluan!

Tällaisia kuulumisia ja pyykkipäivän tarinoita täältä Jovelan tuvasta, joka eilen oli hetken myös pyykkitupa. Kymppikiloinen pulsaattori-pesukone on jo kannettu pois tuvasta takaisin paikoilleen puuterihuoneeseen. Ties missä se seuraavan kerran hoitaa toimeaan Jovelan garderoobihuoltajana.

Sytykkeet on pakattu, lisää meinaan tässä illalla vielä tehdä. Tuvassa on mukavaa häärätä. Laukkukin pitäisi pakata, työmatka taas edessä huomenna ja paluu vasta loppuviikon puolella.

Vaan nyt pitää mennä pelastamaan ne pikkupakkasen pussaamat pyykit tuoilta ulkoa. Melkoinen tuuli siellä riepottaa lakanoita ja liinoja.

PS. aamulla sanoi hieman lunta, ehkä kuusi hiutaletta per neliömetri.

PSS. Freya villikissanpentu on kasvanut aivan huikeasti! Pippa on jäämässä kokonsa puolesta toiseksi, aina ei hämärässä erota kumpi on kumpi. Freyasta taitaa tulla iso kissa ja siitä on tullut rakkauspakkaus halikissa. Laitan taas päivityskuvia tulemaan myöhemmin, instassa jokunen kuva jo onkin.

Hyvää sunnuntaita kaikille ja näkymisiin taas!

Jovelan Johanna

Sadepäivän tarinoita

Pyykkipäivä viemärittömässä talossa ilman juoksevaa vettä

Oi ihana elokuu!

Kotikemistit arpovat!

Vuohenmaitosaippuaa ja itse tehtyä huulirasvaa

Syysvarustelua tavalliseen tapaan

Taimi-neidin päiväkirjamerkintöjä sotavuonna 1944, osa 4

Valoa sähköttömälle kuistille (& arvonta sekä huijaushilloa)

Sikamainen juttu

Tervehdys vainen

Aarre talon alla

Mööpelivalssia tuoksuvassa tuvassa

Talven varalle - vanhassa talossa

Punaista, böördejä ja kissanpentuja

Kuparinen työtaso tupaan, osa 1

Kuparit kiiltämään kotikonstein!

Karkkikaappi & kaappi kuin karkki

#rakastasellaisenakuinolen

Silloin, tällöin

Tarinoita pyykkipäivänä