Jovelan talopäiväkirja

Onpas ollut kiva viikko ja tuo insta on siitä kiva, että voi näin sunnuntaisin vieman kurkkia mitä kaikkea sitä viikolla onkaan tapahtunut! Tähän aikaan vuodesta arkipäivät kuluvat pidennetyssä muodossaan leipätyön parissa, mutta kummasti sitä vaan on aikaa myös kaikenlaiseen pieneen mukavaa puuhaan. Tällä viikolla piipahdetiin isännän kanssa kirppikselläkin ja tein siellä muutamankin loistavan löydön! Löysin 2 kaunista Boknäsin kehystä alkuperäispakkauksissaan, pieniä kuppeja böördikahvilan siemenkupeiksi ja valtavan kaunista, kotimaista vanhaa kangasta, joka sävyjensä ja mittojensa mukaan sopi meille tupaan pöytäliinaksi kuin piste i:n päälle! Kankaasta jäi vielä ylikin, joten siitä saanee ainakin 8 kunnollista lautasliinaakin.

Viikonloppuna saatiin taas heittäytyä kotoiluun kaikella innolla. Eilen pistettiin pystyyn yhden päivän kynttiläpaja ja keiteltiin koko talven tarpeisiin puolukkahilloa. Siivottiin ja kokkailtiin, kuunneltiin siinä samalla kuunnelmia ja hääräiltiin menemään.

Tänään on tehty kuvan karamelliomenoita, siistitty pihaa, tuotu sisällä talvehtivia puita (mandariini, sitruuna ja aprikoosi) sisälle ja suojattu saliin tullut mandariinipuu verkolla, ettei kissat pääse kaivelemaan multia lattialle.

Kirpparilta löytyi myös lisää vanhoja kauniita kehyksiä salin toimistonurkkaukseen ja niitä on nakuteltu paikoilleen. Pitää vielä valita jotkut kauniit wanhat valokuvat niihin. Tarkoitus on, että tuohon nurkkaukseen tulee vielä lisää raameja.

Satoa on korjattu tavalliseen tapaan tämän tästä, vähän sieltä, vähän täältä ja yrttien osalta eniten. Tänään kerättiin vielä minttua ja salviaa sen verran, että koko isäntää ei nähnyt korjuukimpun takaa. Tuvan orrella ja kuivatustelineellä on ruuhkaisaa.

Satoa on tänä vuonna tullut ihan mukavasti kesän haasteista huolimatta. Jopa meidän kaksi omenapuuvanhustamme ovat tänä vuonna innostuneet tekemään satoa. Ties vaikka tässä päästäisiin vielä siiderin tekoon, kun omenat ovat kunnolla korjuukypsiä. Monella tuntuu olevan jokavuotinen pohtiminen mitä kaikkea omenoista voisi tehdä, kun satoa vaan piisaa ja omenapiirakka alkaa tulla jo korvista, eikä ruokakomero vedä enää yhtään purkkia lisää omenahilloa tai -mehua. Siideri on toki yksi maukas tapa säilöä ylijäämäsatoa, mutta kertakäyttöluontoisesti sadosta voi nauttiskella myös vaikkapa ihanan mausteisen makeilla markkinaomenoilla, eli karamelliomenoilla. Ne ovat valtavan hyviä!

Karamelliomenat

6 pientä omenaa
6 puista kertakäyttöhaarukkaa tai jäätelötikkua
1,5 dl. sokeria
1 tl. vaniljasokeria
1 dl. vettä
1 dl. siirappia
1 tl kanelia

Paina kertakäyttöhaarukat (tai jäätelötikut) omeniin. Laita kaikki muut aineet kattilaan ja keitä seosta n. 15-20 minuuttia välillä hämmennellen. Siirappiseos saa olla paksua ja tahmaisen siirappimaista. Pyörittele omenoita kuumassa valmiissa siirapissa yksi kerrallaan ja valuta lusikalla runsaasti siirapia omenoiden päälle. Nosta kukin omena hetkeksi öljytylle leivinpaperille ja toista. Jos siirappi ehtii paksuuntua liikaa, lämmitä sitä uudelleen. Nosta omenat tarjolle ja ripottele niiden päälle strösseleitä, salmiakkijauhoa, sulaa suklaata, kookoshiutaleita, kaurahiutaleta, mitä mielit! Näiden herkkujen päällä on hieman granaattiomenajauhetta.

Taivaallista!

KYNTTILÖITÄ, KYNTTILÖITÄ!

Paljon on lähivuosina puhuttu kynttilöiden vaikutuksesta sisäilmaan ja terveyteen. Olen itsekin niitä asioita pohtinut, sillä meillä palaa hitsin paljon kynttilöitä. Hysteriaan ei ole ollut syytä vaipua tai kynttilöistä luopua, vaikka välillä kuulosti siltä, että kynttilät ovat melkein maailmanlopun tuojia, mutta kun polttaa kynttilöitä oikein, siis savuttamatta ja ostaa aitoja kynttilöitä, saa jo synninpäästöä puuhilleen. Ovatpa Ruotsin (Lundin) yliopiston valkotakkiset tutkijat jopa todenneet, että hyvien kynttilöiden polttaminen vahvistaa sydäntä. Ei siis kaikki pahaa, kunhan katsoo mitä käryttelee. Eihän kukaan kaupan muovikassiakaan laita pöydälle palamaan, oli se kuinka nätti ja halpa tahansa. Kynttilällä ja kynttilällä on siis eroja. Halpatuontikynttilöiden polttamista verrataan sisätupakointiiin tai dieselin polttamiseen sisätilossa, sillä niissä sydänlanka, värit ja itse kynttilämassa sisältävät usein raskasmetalleja. Myrkyttäjien ja puhtaiden väliin mahtuu koko kirjo kelpoja kynttilöitä, usein kotimaisilla kynttilätehtailla ja -pajoilla valmistettuna. WWF:n mukaan maapallon ja sisäilmankin kannalta ihan parhaat kynttilät sitten ovat mehiläisvahasta tai soijasta valmistettuja, sillä kumpikaan ei savua, ei sisällä karsinogeenejä, myrkyllisiä aineita tai allergeeneja ja molemmat ovat lisäksi hiilivapaita. Lisäksi mehiläisvahasta valmistettujen kynttilöiden sanotaan neutraloivan ilman epäpuhtauksia ja siten puhdistavan palaessaan ilmaa. Näiden tietoisuuskelpoisten ominaisuuksiensa lisäksi olemme siirtymässä paljolti mehiläisvahakynttilöiden suuntaan ihan siitä syystä, että itseäni on syyhyttänyt päästä tekemään mehiläisvahakynttilöitä jo hyvän tovin ja kun tuossa peltojen takaisella puolella kyliä sattuu vielä sopivasti olemaan mehiläistarhaaja, niin mehiläisvahalevyjä oli helppo noutaa yhden päivän kynttiläpajallemme ja samalla tukea oman kunnan yrittäjää pienen hankinnan muodossa.

MEHILÄISVAHAKYNTTILÄT

Mehiläisvahakynttilät siis valmistetaan mehiläisvahalevyistä ja niitä voi tilata verkosta vaikkapa suoraan tuottajilta, eli mehiläistilalta tai hunajatuotteiden jälleenmyyjiltä. Mehiläisvaha on muuten maailman vanhin tunnettu luonnonvaha ja se on ominaisuksiltaan antibakteerinen. Mehiläiset rakentavat erittämästään vahasta hunajakennojaan ja sulkevat vahalla hunajalla täyttämänsä kennot. Ihmismaailmassa mehiläisvahaa on käytetty ja käytetään toki edelleen mm. lääketeollisuudessa ja kosmetiikassa erilaisten voiteiden ainesosana. Mehiläisvaha on myös hyvä puupintojen suoja kalustevahana. Kerrassaan mainiota ainetta!

Mehiläisvahalevyjä myydään yleensä kiloittain valmiiksi leikattuina levyinä, keskihinta näytti verkossa olevan 15,-/kg, tilalta suoraan noudettaessa saattaa päästä hieman halvemmalla. Yhdestä kilosta mehiläisvahaa tulee 12 levyä ja yhdestä levystä 2 kruunukynttilää, eli kilosta levyä saa tehtyä 24 kruunukynttilää. Mehiläisvahakynttilä tuntuu muuten palavan kauemmin kuin samanlainen tavallinen kynttilä.

Varmaan oleellisin huomio sinällään helpossa kynttilöiden valmistuksessa on se, että levyjen tulee olla vähintään huoneenlämpöisiä, muuten ne murtuvat. Itse pidin kutakin rullattavaa levyä pienen hetken puuhellan yllä kädessäni ennen rullaamista. Kun levy alkoi taipua käsissäni, se oli valmis rullattavaksi. Sopivan lämpimän levyn huomaa myös sen väristä. Jos katsot tuota yllä olevaa kuvaa, siinä vasemmalla on kuulaampi (rullausparas) lämmin levy ja oikealla sameampi huoneenlämmössä ollut levy. Liikaa ei kuitenkaan kannata levyä lämmitellä, muuten levy sulaa. Oiva keino lämmittää levyä on myös monen käyttämä fööni, jolla saa puhallettua lämmintä ilmaa levylle ennen rullaamista tai tarvittaessa sen aikana. Niin tai näin, levyjä kannattaa ehdottomasti hieman lämmitellä tavalla tai toisella. Lämpimästä levystä rullattu kynttilä rullautuu tiiviisti ja helposti ja sen sauma jää melkein itsestään kiinni. Yhden kynttilän valmistukseen kuluu vain pari minuttia aikaa.

Moni leikkaa mehiläisvahalevyn haluttuun muotoon saksilla. Itse koin sen turhaksi, sillä lämmittämättömän levyn voi helposti taittaa kahtia samaan tapaan kuin avaisi uututtaan natisevan kirjan aukeaman.

Seuraavaksi lämmitin puolitettua vahalevyä ja tein valmiiksi pienen nosteen levyn toiseen päähän. Tämä auttaa sydänlangan kiinnittämisessä.

Sopivan mittainen sydänlanka painetaan vahalevyn reunan nosteen sisälle ja painetaan hyvin kiinni. Itse tein tämän siten, että painelin sydänlankaa ensin levyn loppupäähän noin 1/3 matkan verran koko reunasta, sen jälkeen kiristin sydänlankaa ja kiinnitin sen ihan reunan alkuun. Loppulanka asettui melkein itsestään painettavaksi peukalolla käänteeseen. Muutaman ensimmäisen kierroksen rullausta joutuu tekemään sormin ja painelemaan alkusaumaa tiiviiksi, mutta rullauksen puolivälin tienoilla viimeistään otetaan jo pullalettiasento käsillä ja hieman voimaa käyttäen rullataan loppu vahalevy tiiviiksi kynttiläksi kämmenillä alustaa vasten pyörittäen.

Lopuksi hivellään kynttilän sauma umpeen sormin. Jos se ei tunnu onnistuvan, anna kynttilälle hieman lämpöä ja saat siveltyä sauman umpeen. Muutaman kynttilän jälkeen kädet jo oppivat oikeat voimasuhteet ja huomaat milloin levy on sopivan lämpöinen rullautuakseen vaivatta siten, että saumankin saa samalla rullauksella umpeen. Valmistus tosiaan muistuttaa pullaletin rullaamista käsin. Jos kynttilä ei ensimmäisten kynttilöiden kohdalla tunnu rullautuvan tiiviisti, avaa rulla, anna lämpöä ja rullaa uudelleen! Mehiläisvahakynttilöiden kanssa on hauskaa puuhata, sillä jos ei heti opi parasta tekniikkaa, voi avata rullan ja tehdä sen uudelleen!

Kun oma kynttiläni oli valmis, nipsaisin pohjasta ylimääräisen sydänlangan pois ja painoin kynttilän napakasti työalustana käyttämääni puista leikkuulautaa vasten, jotta kynttilän pohja on aivan tasainen. Samalla voi tarvittaessa hieman rutistella kynttilää jos siltä tuntuu, mutta jos levy ei ole riittävän lämmin, se rutisee, eikä tiivisty enää.

Tässä kuvassa ollaan jo "tuotannon" puolivälissä ja testikynttiläkin palaa kauniisti. Kuva ei kerro, mutta ihan viimeiseksi kannattaa sulattaa hieman mehiläisvahaa kattilassa ja dipata kunkin kynttilän sydänlanka sulaan vahaan. Näin tekemällä kynttilät syttyvät helposti ja palavat kauniisti.

Mehiläisvahakynttilöitä rullatessa saa muuten sivutuotteena pehmoiset kädet!

Tykästyin mehiläisvahakynttilöihin sekä tuotteena että valmistettavana sen verran, että aion ensi viikolla hankkia suuremman satsin levyjä meille. Pienen harjoittelun jälkeen kynttilöiden rullaaminen sujuu vaivatta, sen suuremmin koko hommaan huomiota kiinnittämättä. Kädet tekevät automaattisesti puuhaansa, vaha tuntuu käsissä miellyttävän lämpimältä ja ilmassa tuoksuu miedon makea hunaja. Tämäkin on oikein sellaista hyvän mielen puuhaa. Itse kuuntelin samaan aikaan mukavaa äänikirjaa ja ennen kuin huomasinkaan, levyt olivat loppu ja pöydällä sievä kasa kauniita kynttilöitä.

Sunnuntai on täällä kääntymässä jo illan puolelle ja isäntä on lämmittämässä saunaa. Vielä olisi muutama pikkujuttu puuhattavana ennen saunaa, joten parasta nakutella sunnuntaipostaus loppuun ja hipsiä köökkiin.

Sen verran kuitenkin vielä nakuttelen, että onpas ihana syksy! Olen jotenkin perustyytyväinen ja perusonnellinen ihan tavallisiin asioihin tänä syksynä. Tuossa viikolla isännän kanssa asioille, kirppikselle ja Kustavin kynttiläpajalle (josta hankittiin mm. muutama lakritsikynttilä) ajellessamme katselin kuinka pelloilla korjattiin viljaa. Puissa on jo ruskaa, maisema muuttuu, pellot ovat sängellä tai niiltä korjataan juuri viljaa, pihlajat ovat täynnä marjaa, maailma on kaunis. Siinä aika raskailta näyttävien pilvien alla ajellessamme ja peltoja katsellessani tulin ajatelleeksi kuinka onnekkaita me suomalaiset olemmekaan. Meillä on hieno maa jos ei turhia valitella, kaunis luonto, oman maan tuotantoakin vielä tarjolla ravintopuolella, ihmisiä jotka jatkavat perinteitä ja ihmisiä jotka luovat uutta, kaikki yhdessä luoden maailman parasta tulevaisuutta täällä niin kovin kauniissa kotimaassamme.

Ollaan tyytyväisiä siihen mitä meillä vielä on ja vaalitaan sitä. Meillä on paljon syitä olla onnellisia ja tyytyväisiä, silloinkin, kun asiat eivät ole ihan toivotulla tavalla.

Lämpimin terveisin

Jovelan Johanna

Viime sunnuntain sunnuntaipostaus jäi valitettavasti pois. Olin melkein koko viikon röhässä ja viikonloppuna vielä selkäkin alkoi kiukutella kaikenlaisista huonoista asennoista loukkaannuttuaan. Sellainen se tuo ruotoni on, välillä kovin äkäisenä. Olin jo viikonloppuna paremmassa kunnossa ja sunnuntaina sitten pyöräyteltiin ihanan kesäisessä säässä pyykkiäkin terassilla, mutta tuostapa se selkä sitten vallan ärsyyntyi ja koneella nakuttelu kävi mahdottomaksi. Vaan olipa ihana ilma viime viikon viikonloppuna! Meillä terassilla lämpö jaksoi nousta 20 asteen yli ja välillä oli suorastaan hiki. Huikeaa, että kesäpyykkäämö on näin pitkälle syksyä ollut käytössä!

Pyykkiä pestessä kerättiin viimeisiä yrttejä, kukkia ja tupakkakasvin siemeniä talteen.

Mukavan monipuolista säätä on luonto tarjoillut noin muutenkin. Välillä sataa ropsuttelee, sitten taas paistaa, on koleaa ja on lämmintä. Oikea supersyksy! Välillä on samaan aikaan tovin sumuista ja aurinkoista, kuin lumotussa salaisessa puutarhassa ja onhan tämä vallan erikoista, että satoakin korjataan keittiöpuutarhasta vielä lokakuussakin! Tuossa tomaatteja keräiltiin sisälle kypsymään, kun eivät oikeen meinaa jaksaa kypsyä enää kasvihuoneessa, mutta vihreää tomaattia pukkaa aina vaan lisää ruipeloille lehdettömille oksille.

Yrttien kanssa ollaan nyt loppusuoralla. Viimeiset salviat, mintut ja piparmintut kerättiin viime viikolla. Iisoppia kerään vielä ensi viikolla tuoksupusseja varten. Ihan kaikkea ei kerätä pois, vaan jätettiin kunnon tupsut monivuotisia yrttejä keittiöpuutarhan kavatuslaatikoihin, jospa siitä keväällä taas sitten lähtisivät kasvuun. Hieman salviaa otin kuitenkin sisälle tuohon kuivatusorren yrttiakvaarioon. Saapi nähdä miten viihtyy sisällä.

Nikotiiniteetä tuholaisille!

Sisällä talvehtivat aprikoosi-, sitruuna- ja mandariinipuut sekä viikuna ovat jo sisällä ja tuntuvat viihtyvän. Viikuna innostui jo uutta lehteäkin tekemään ja sen ruukkukaveri minttukin tuntuu olevan voimissaan. Aiemmin kerätyt aidon tupakan lehdet kuivuvat edelleen hissukseen kammarissa. Vajaa kolmimetrinen rutinalehtinen naru kulkee kammarin halki ja näyttää sangen hassulta, mutta hyödyksi se on. Tupakkakasvin lehdistä pitäisi saada varsin hyvää tuholaistorjunta-ainetta ensi vuodelle keittämällä kuivatuista lehdistä nikotiiniteetä aina tarpeen mukaan. Isossa maailmassa väittävät myös ruusukirvojen kaikkoavan paikalta tupakkalehtijauhetta pöllytellessä. Saas nähdä, tuohan testataan!

Baniljasipsejä!

Kuivuriakin on hieman käytelty tällä viikolla. Tein ensi viikolle työpoppoon iloksi baniljasipsejä, eli vaniljalla ja kanelilla pölytettyjä banaanilastuja. Ne ovat sellaisia nopeita ja herkullisia puuhattavia, joiden tuoksu on valloittava. Kuutisen tuntia meni ohkaisilla banaaniviipaleilla kuivua kivurissa (lämpöä 57C) ja koko sen ajan tuvassa tuoksui suloinen banaanin, vaniljan ja kanelin sekoitus. Itse laitan ohuet banaaniviipaleet kuivuriin leivinpaperialustalle, sillä banaani tuppaa jäämään ritilöihin kiinni ja kun kuivuneita viipaleita sitten yrittää irrottaa ritilästä, lastut menevät helposti rikki. Leivinpaperilta lastut saa taas irti helposti! Kääntää vaan paperin ylösalaisin ja banaaniviipaleet saa irti vaivatta paperia vetämällä.

Moni on kysellyt ihan meilissäkin miten meidän kuparinen työtaso on toiminut käytössä, joten nappasin tuohon baniljasipsien rinnalle kuvan työtasosta nyt. Se alkaa olla juuri sillä tavalla patinoitunut, jollaista toivoin. Baniljasipsien alla ei työtasoa näy, sillä keko on leivinpaperilla ja leivinpaperi suurella puiseella levyllä, mutta naapurikuvassa näkyy kuparista työtasoa tänään.

Työtasosta aasinsiltaa töihin. Juuri nyt leipätyö vie suurimman osan ajasta, joka näkyy siinäkin, etten juuri ehdi laittaa mitään edes instaan. Ensi viikon jälkeen tilanne taas rauhoittut toviksi, mutta ensi viikon olen likimain 24/7 töiden äärellä ja -reissussa, joten ensi viikolla en pääse tekemään sunnuntaipostaustakaan. Eipä siihen juuri mitään sisältöäkään olisi, kun kökin koko viikon koneella ja liehun menemään missä milloinkin. Joskus kyllä tuo mun työ sisältää aika hauskoja ja erikoisia juttuja. Tänään esimerkiksi sokeritärkkäsin vanhaa morsiuskruunua. Kaikenlaista tuolla meidän kattilatelineellä on välillä roikkunut, muttei sentään morsiuskruunua - nyt on sellainenkin! Sokeritärkki on muuten helppoa tehdä ja käyttää. Siihen tarvitaan saman verran sokeria ja lämmintä vettä, johon kangas kastetaan. Jos tärkättävä on tarkoitus tärkätä muotoon, se kannattaa aluksi laittaa sopivan muotin päälle kuivumaan. Tämäkin morsiuskruunu oli ensin kelmulla päällystetyn hillopurkin päällä kovettumassa.

Tuo morsiuskruunu on lainassa Tarinoita suomalaisista häistä -näyttelylle, joka on esillä Helsingissä Kaapelitehtaalla ensi viikon lauantaina (7.10) osana Love me do -häämessuja. On ollut taas niin älyttömän ihanaa saada uppoutua historian havinaan vanhojen häävalokuvien ja häämuistojen parissa. Näyttelyssä on satoja vanhoja häävalokuvia ja hääkutsuja 1860-luvulta alkaen ja kaikenlaista paperista häähistorian muistoa sieltä 1860-luvulta aina nykyaikaan saakka. Tuo morsiuskruunu on ystäväni isoäidin ja hänen hääpukunsakin on osana näyttelyä. Jos häiden historia tai häät ylipäätään ovat ajankohtasia itsellä tai jollain läheisellä, niin kannattaa vinkata näistä häämessuista. Siellä on tarjolla todella paljon kaikkea ihanaa aiheen tiimoilta, uusinta häämuotia, kotimaista häämuotia, melkein 200 näytteilleasettajaa, kivoja arvontoja ja vaikka mitä, kuten tämä Suomi100-ohjelmistoon kuuluva häähistorianäyttely, eikä messuille ole sisäänpääsylippuja! Takki pitää jättää narikkaan, mutta siinäpä se sitten on kulunkipuolella. Olen itse messuilla kulisseissa, joten en päivystä näyttelyssä, mutta toki jos näet minut jossain kipittämässä ohi ja tunnistat, niin nappaa hihasta kiinni vaan!

Pieni arvonta

Yksiltä messuilta aasinsiltaa toisille! Sain aivan toisille messuille kaksi vapaalippua, eli mainioille Helsingin kirjamessuille (sekä Viini ja ruokamessuille samaa aikaan), joiden ajankohta on lokakuun lopussa. Me emme isännän kanssa jouda noille messuille, vaikka niin mainiot ovatkin, joten antaisin mielelläni liput edelleen! Jos olet menossa tai haluaisit mennä näille messuille kaverisi kanssa, niin laitapa kommenttilootaan viestiä. Arvon liput seuraavan sunnuntaipostauksen yhteydessä, eli 15.10.

Kuunnelmia!

Oletteko muuten huomanneet miten ihania ja kivoja kuunnelmia Areenaan on taas tullut?! Ihastuin kovasti sokeain kuunnelmapalkinnonkin voittaneeseen Kultaiset leijonankäpälät -kuunnelmaan, joka esitellään seuraavin sanoin: "Adele, varakas leskirouva, on vankina omassa talossaan kullatun leijonanpääkaluston keskellä. Kuvaan astuu nuori kosija, joka vie sekä anopin että tyttären sydämen. Mutta onko kaupungissa tilaa rakkaudelle?" Rooleissa mm. ihana Seela Sella ja "Uuno Turhapuron anoppi" Marita Nordberg. Ilahduin myös kovasti kun huomasin, että 4 Harjunpää -kuunnelmaa on julkaistu uudelleen. Niistä omasta mielestäni paras on tämä Harjunpää ja rakkauden lait. Tänään ajattelin itse kuunnella Naavankaira -nimisen kuunnelman, joka kertoo 1930-luvun lamasta ja pulasta. Kiinnostava aihe, mutta saapas nähdä (tai kuulla) millainen tarina on aiheesta saatu kuunnelmamuotoon. Areenassa on nyt todella paljon kivoja kuunnelmia ja äänikirjoja. Täältä löytää ne kaikki! Silkkaa hemmottelua ja itselleni usein suorastaan päivän pelastajia! Esimerkiksi tuossa röhää potiessa ei oikeen mitään jaksanut, ei kuumeisin silmin lukea saati ruutua tuijottaa, mutta sangen siedättävän olon itselleen sai piiloutumalla vällyihin silmät kiinni ja kuunnellen kuunnelmia! Itse pidän kivoista kuunnelmista joissa on hyvä tarina, lempeä äänimaailma ja hyvää ääninäyttelyä. Sellaiset kovin modernit äänikakofoniset taideilmaisukuunnelmat eivät oikeen maistu tällaiselle perinteisten kuunnelmien äärellä kasvaneelle dekkari- ja tarinafriikille.

Eipä sitten tämän kummempaa tänne tällä viikolla kuulukaan, mutta olihan tässäkin taas asiaa. Se on lokakuun 1. viikko ja syksy on edennyt siihen vaiheeseen, jossa viimeisetkin kesän rippeet riisutaan luonnosta. Talvea kohti taas mennään. Millainenkohan talvi tänä vuonna saadaan?

Lokoisaa sunnuntaita toivotellen

Jovelan Johanna

Tässähän meinasi sunnuntaipostaus vallan jäädä tekemättä, kun Jovelan emäntä otti ja torkahti varsin sopimattomaan aikaan. Hetkeksi vaan piti kellahtaa Pippa-kissaa rapsuttelemaan illallisen jälkeen, mutta kuinkas kävikään! Hämmästys oli suunnaton, kun raottelin luomia ja ulkona olikin sysimustaa. Siinä ei hetkeen tiennyt oliko kello yhdeksän illalla vaiko aurinko unohtanut nousta valaisemaan aamun kello yhdeksää. Syypäänä voidaan pitää tavanomaista pidemmälle venähtänyttä eilisiltaa, kun innostuttiin isännän kanssa katselemaan kertaheitolla likimain koko Vain elämää -kausi ja siinäpä sitten lauantai-ilta venähtikin huomaamattamme sunnuntain aamun puolelle. Taisi kello jo neljää lyödä kun päädyttiin unille lukuisten "vielä yksi jakso" -päätösten jälkeen. Taidettiin isännän kanssa heittäytyä ensimmäiselle viikonloppuvapaalle sitten syyskuuun sen kummemmin suunnittelematta täydellä innolla ja sen seurauksena sunnuntaina täällä varpaita laiteltiin lattiaan vasta puolilta päivin ja aamupalakin venyi iltapäivän puolelle. Kun siinä oli sitten kaikenlaista hääräilty, sunnuntaipaisti tuupattu uuniin ja nautittu, ramaisi jo niin vietävästi, että silmät lupsahtivat kiinni ja meinasi koko postauskin jäädä tekemättä, mutta täällä sitä taas ollaan! Reissusta ollaan kotiuduttu ja taloksi asetuttu. Kynttilät palaa, kello raksuttaa laiskojen aikaa ja arki on palautumassa normaaliin rytmiinsä. Tervehdys siis sinne joka torppaan, tupaan ja huusholliin!

Kuparin ja puun virkistäminen

Tuossa reissua ennen kävimme kaverin komppaamana kirppiksellä etsimässä vielä muutamia vanhoja raameja, mutta sellaisia ei sillä reissulla löytynyt. Löytyipä kuitenkin sievä vanha kaakaopannu, tai mokkapannuksi näitä myös kutsutaan, vaikka lienevät kuitenkin alunperin suunniteltu nimenomaan kaakaolle. Hot chocolate pitchereiksi tai hot chocolate pot nimellä nämä sivukahvalliset antiikkipannut tuolla maailmalla kulkevat. Tämä meidän kirppislöytömme lienee jostain tuolta vuosisadan vaihteen tienoilta ja se on sievä kuin mikä. Parin euron löytö kaipasi hieman virkistystä, joten ajattelin jakaa tässä pari kivaa kuparin puhdistus- ja kiillotusohjetta sekä virkistyssalvan puulle, joka toimii kivasti eritoten keittiössä, jossa puisia kapustoja, leikkuulautoja ja tarjoilualustoja ei halua käsitellä teollisilla puhdistusaineilla.

Kuparia voi puhdistaa helposti monellakin tapaa. Toiset sivelevät sitruunaa ja kuorruttavat suolalla, itse käytän putsaamiseen ketsuppia, jolla saa kivasti tummentumat pois ja kiillon takaisin. Joskus kuitenkin kupari kaipaa myös ihan pelkkää kiillotusta, sillä vanha kupari voi jäädä sameaksi puhdistuksen jälkeenkin. Kiillotusaine syntyy yksinkertaisesti vedestä, suolasta, etikasta ja mistä tahansa jauhosta, oli se sitten vehnää, ruista tai mitä jauhoa nyt kaapista sattuukaan löytymään. 0,5 dl vettä kuumennetaan ja siihen liuotetaan 0,5 dl suolaa, kunnes suola on täysin liuonnut veteen. Lisää 3 rkl. etikkaa ja tee nesteestä tahnaa jauhoilla. Jauhojen määrällä ei ole väliä, kunhan tahna on sellaista mukavan helposti leivitettävää. Kupariesine töhnätään tahnalla ja annetaan kuivahtaa viitisen minuuttia. Sen jälkeen tahnaa hieman hangataan kuparipinnalla ja lopuksi tahna huuhdellaan pois ja kupariesine kuivataan huolella.

Kuvassa näkyy tuo kaakaopannun kahvan puinen nuppi ja puinen kahva, jotka ovat haalistuneet. Haalistuneisuus sinällään on ihan sievää ja kertoo ajan kuluneen, mutta kuivuus voi myös aiheuttaa halkeamia kun esine otetaan käyttöön uudelleen ja meillä tämäkin kupariesine on ihan käyttöön hankittu. Päätin siis hieman elvyttää noita puuosiakin. Kelpo puuvaha syntyy, kun sulattaa 1 osa mehiläisvahaa ja 3 osaa kookosöljyä ja sivelee siten syntynyttä seosta puulle. Kuvassa nuppi ja kahva ovat juuri vahattuja, joten ne ovat tummempia kuin kuivahdettuaan. Käsittelen tällä seoksella myös puiset leikkuulautamme ja muut keittiön puiset käyttövälineet. Vaha imeytyy osin puuhun ja tekee pienen suojakerroksen puun pinnalle ja kuluu sitten itsestään pois.

Mainiot Martat

Olen ihan uudelleen hurahtanut mainioihin Marttoihin. Ihanasti perinteistään luopumatta virkistynyt Martta-yhdistys on täynnä voimanaisia aidolla asialla! Lueskelin tuossa laiskan aamupalalla uusinta Martta-lehteä, joka meille tulee säännöllisesti liityttyäni paikalliseen Martta-yhdistykseen. Valitettavasti en ehdi osallistua kivoihin Marttojen järjestämiin tapahtumiin, mutta paikallisen ja yleisesti hienon yhdistyksen toimea on mukavaa tukea jäsenyyseuroilla ja lehden luen aina herkutellen sen kivalla sisällöllä. Tällä kertaa lehdessä oli mm. ajankohtaisia artikkeleita ja henkilöartikkeleita menneiltä ajoilta nykyaikaan, puutarha- ja käsityövinkkejä ja satokauden reseptejä. Joulu- ja perinneihmisenä tuo Marttojen joulukirjakin kiinnostaisi kovasti ja saatan sen tässä syksyllä vielä hankkiakin.

Lehdessä Marttojen puheenjohtaja myös kyseli lukijoiltaan osaammeko me varautua? Kirjoituksessaan puheenjohtaja kertoi kotivaran tärkeydestä ja miten näinä epävakaisina aikoina epätavallisesta tuntuu tulleen tavallista. Meille täällä Jovelassa kotivara on ihan tavallista arkea ja juuri eilen kävimme taas kuukausitäydennyksen merkeissä kiepsautuksella isolla kirkolla, eli lähikaupungissamme, joka on Uusikaupunki. Tapaamme kerran, pari kuussa käydä täyttämässä ruokakomeroa ja siinä samalla tulee hyödynnettyä tarjouksia. Oma kotivaramme on huomattavasti suosituksia laajempi ja se sisältää kaikenlaista tarpeellista, ostettua, itse kasvatettua ja säilöttyä sekä meille että lemmikeillemme.

Tuollaiseksi on meidän kotivaramme muodostunut tässä muutaman vuoden aikana. Kotivaramme jakautuu käyttöosuuteen, joka on tuvassa ja käsittää kaikenlaista arkista, ihan tavallista tarveainetta kokkailuun sekä tuohon ruokakomeroomme, jonne voi astua sisälle. Ruokakomerosta täydennetään kaikkea tarpeellista tupaan. Olen muuten ollut iloissani siitä, että sipulien säilytys sukkahousuissa kuvan tapaan on toiminut toivotulla tavalla! Sipulit pysyvät pintakuivina ja niitä on kätevää napsia käyttöön nipsaisemalla alimman solmun sukasta pois.

Meille tosiaan kotivara on arkinen juttu. Meillä on ruokaa, lääkkeitä, tulitikkuja, polttopuuta, pattereita, kynttilöitä, hieman polttoainetta ja kaikkea sellaista arjessa tarvittavaa tarvetta aina sen verran, ettei ihan heti heilauta jos jotain ikävää sattuisi. Me emme ole lainkaan mihinkään tuomiopäivän skenaarioihin hurahtaneita hassuja, vaan ylläpidämme kätevää ja edullisemmaksi tulevaa pientä varastoa kaikelle tarpeelliselle. Siten harvoin mikään pääsee loppumaan ja tarjouksiakin voi hyödyntää parhaiten. Meillä on myös erittäin herkkävatsainen tyttökoira, jonka kohdalla vatsaystävällisen ruoan loppuminen toisi mukanaan joko nälkää tai kovia vatsakipuja. Ajatus on aivan kamala, joten meillä on aina myös lemmikeille ruokaa noin kuukauden käyttömäärän verran. Olemme siirtyneet myös lihojen osalta itsellemme järkevämpään malliin ja käymme hakemassa kerralla isomman erän lihaa pakkaseen naapurikylän sikamaista elämää viettävien possujen tilalta. Käymme siellä kerran pari kuussa täydentämässä varastoa aina tarpeen mukaan, sillä nykyään teen nuo koirien ruoatkin itse possutilan lemmikkilihaseoksesta.

Talvikasvatusta

Nyt kun kesä on ohi ja puutarha ei enää tarjoa uutta syötävää, olen aloitellut hieman sisäkasvattelua. Ei täällä mitään ihmeellisiä talvisin kasvatella, mutta hieman salaattia laittelen aina tulemaan ja salaateille vähempikin ikkunavalo tuntuu riittävän. Yrttejä kasvaa myös ikkunalaatikolla ja ennen reissuamme multaan tuupatut valkosipulit ovat tehneet komeat korret itselleen. Valkosipulia kasvatellaan tuoreyrtiksi, valkosipuliruohosipuliksi ja se tuntuu kasvavan aina innokkaasti missä tahansa olosuhteissa.

Jotain pientä vihreää pitää saada omavaraisesti ympäri vuoden. Siihen on täällä tultu.

Onpa ihanaa olla kotona! Minä pidän yksinkertaisesta elämästä, yksinkertaisista asioista, yksinkertaisesta maailmasta vailla hälyä ja keinotekoisesti tuotettuja tiloja. Tuolta suuremmasta maailmasta, siitä kaikesta hulinasta, melusta ja keinovalosta kun palaa tänne omaan hiljaiseen nurkkaansa tähtitaivaan alle, jossa suurin melu kuluneella viikolla on tainnut syntyä vesisateiden ryntäilystä ränneissä, sitä vaan on niin onnellinen. Saan tavata töiden merkeissä niin ihania, sydämellisiä ja iloisia ihmisiä, että pidän itseäni onnekkaana, mutta se paluu kotiin kuitenkin on ihaninta. Yhä edelleen, moottoritien muuttuessa pienemmiksi teiksi, katuvalojen harventuessa ja lopulta kadotessa kokonaan, rinnassa läikähtää ja sitä korjailee huomaamattaan jo asentoa autossa siihen malliin, että olisi valmis jo astumaan ulos, omalle pihalle, punaisen väärän vänkyrän talon eteen ja narauttamaan vanhan puuoven auki. Sitten villasukat jalkaan, puut palamaan uuneihin, sytytellään kynttilät ja huokaistaan. Koti ❤

Lämmitysasiaa

Tällä kertaa odotimme talon olevan hieman kolea, kun palaamme kotiin. Niin on outo syksy ollut, ettei meillä ole vieläkään otettu mitään lisälämmitystä käyttöön, eikä sellaista laitettu poissaoloajaksikaan. Menneinä vuosina syyskuun puolivälin jälkeen ollaan jo otettu pari sähköpatteria avuksi lämmön tasaisuuden ylläpitämiseksi, mutta tänä vuonna mennään jo lokakuun puoliväliä ja sähköpatterit ovat edelleen kesäsäilössään. Joinain aamuina ja iltoina ollaan annettu hieman lisälämpöä tovin petroolilämmittimellä, mutta siinäpä se. Pönttöuuni ja tuvan puuhella ovat riittäneet edelleen kodin lämmitykseen ja se on hieno asia se. Olin ihan kiukuissani kun katselin viimeistä sähkölaskua, jonka mukaan olimme ostaneet sähköä 30 eurolla, mutta lasku oli silti 130 euroa. Siirtomaksut, pullakahvit ja laskutuslisä. Aivan älytöntä. Ensi vuonna, kautta kiven ja kannon, vannon, että otamme sen askeleen kohti omavaraisempaa energiaa. Onneksi on tuo pönttöuuni-kulta ja puuhella. Onneksi voi valita.

Puulämmityksestä puhuttaessa, en ole tainnut mainita, että täällä on siirrytty kokonaan 1800-luvun kokkailuun. Meillä oli remppa-ajoilta jäljellä yhden levyn induktio, jota ollaan käytetty, mutta sepä sanoi sopimuksensa irti kesällä ja uutta ei ole hankittu. Kappas, miten sitä ei sitten enää tarvittukaan, kun sitä ei ollut. Suloisen puulieden lämmössä ollaan kokattu sen jälkeen ruoat kokonaan, eikä muuta enää tule. Pieni pöytämallinen sähköuuni meillä on edelleen jos tekee mieli leipoa jotain pientä, eikä kesäkuumalla halua lämmittää tupaa samalla kun leipoo, mutta noin muuten olemme siirtyneet sinne sadan vuoden takaiseen kokkailuun ja siellä meinaamme myös pysyä. Jääpähän senkin sähkönsiirtomaksu pois, kun ei kokkailu enää käytä sähköä vedenkeitintä ja satunnaista vatkaimen surauttelua enemmän.

Kaunis maailma

Syksy on ollut niin valtavan kaunis. Hurjia sateitahan kautta maan on saatu ja ne ovat aiheuttaneet ikävyyksiä, mutta silti syksy on ollut kovin kaunis. Meidän keittiöpuutarhassa on kasvit hieman ihmeissään, mansikkakin alkoi uudelleen kukkia ja tehdä raakileita, lokakuussa! Ajatella sitä! Myös herneaidalla lilapalkoherneissä on vielä kukkia ja uusia palkoja on tullut tässä lokakuussa. Eilen vielä söin tuoreita herneitä suoraan pihalta. Hassua! Nyt sitä jo kuitenkin odottelee ensimmäisiä pakkasöitä, ohutta jääkerrosta sadevesitönteröiden pinnalla ja huuraan peittynyttä pihaa, jonka maailma on kuin Rudolf Koivun kuvittamien satujen maailmasta. Saisi sitä luntakin tänä vuonna tulla tänne Lounais-Suomeen. Tulisipa sellainen kaunis, kuulas ja raikas talvi ja joulu ❤ Sellainen rauhaisa, lämmin ja kotoisa joulu vailla kiireitä. Maailman ihmisillä hyvä tahto, edes sen muutaman päivän ajan odottamatta muilta samaa, ymmärtäen, että se kaikki lähtee ensin itsestä. Voi kunpa ❤

Näihin Koivun kauniisiin kuviin on hyvä päättää tämä sunnuntaipostaus.Kello lyö jo yhtätoista sunnuntain iltana ja aamulla arkiset askareet odottavat. Se on mukavaa se. Arkisia askareita, vapaita puuhapäiviä ja laiskoja sunnuntaipäiviä - mikäs sen mukavampaa ja elämässä pysyy balanssi tekemisen ja olemisen välillä.

Tähän loppuun vielä kirjamessulippujen arvonnan voittaja, joka on Asta K! Laitathan mulle meilissä jovelassa@gmail.com sun osoitteen, niin ehtivät liput perille. Ja ihan loppuun vielä melkeinpä tavaksi tänä syksynä tullut vinkki kivasta kuunnelmasta. Voi miten hauska, aavistuksen jännä ja hyvin tehty perinteinen jännityskuunnelma onkaan Mustat kalat, joka kertoo Olavinlinnan kesäoppaista, joita on pian yksi vähemmän, kun kesken turistiopastuskierroksen tapahtuu murha.. Tykkäsin tuosta kuunnelmasta niin paljon, että kuuntelin sen kahteen kertaan samana päivänä kaikenlaista, omanlaista Jovelamaista puuhaillen.

Hyvää alkavaa viikkoa ja iloisia lokakuun päiviä suuntiinne siellä! Tapaamisiin taas ensi viikolla!

Ps. Nyt en jaksa enää oikolukaista. Hypätkää typojen ohi jos eteen tulee!

Jovelan Johanna

Tällä viikolla sateet vaihtuivat pakkasöihin, harmaan usvainen maisema kirkkaan siniseen taivaaseen ja saunavedet otettiin saavista pitkästä aikaa ohkaisen jääkannen alta ❄

Perjantaiaamuna maailma näytti siltä kun keijut olisivat tanssineet yöllä pitkin puutarhaa sokeroiden kaikki yrtit, kukat, lehdet ja korret. Meidän nukkuessamme lämpimissä vällyissämme koko puutarha oli peittynyt kevyeen huuraan ja aamulla sadevesisaavin pinnalla oli ohut kerros jäätä, joka rikkoutui ensimmäisestä kosketuksesta. Mutta siinä se kumminkin taas oli, huura, ja vesisaavin jäätynyt pinta, pakasteherneiksi muuttuneet palot herneverkolla ja kukat, joista ei enää ehtinyt tulla herneitä - kaikki julistamassa, että talvi on tulossa.

Perjantaiaamun maailma oli kuulaan raikas, hiljainen ja kaunis. Ruusulan jäätyneet damaskonruusut kuin fiinisti kandeeratut kakkukoristeet. Kierrellessäni varpaat kipristellen sukattomissa kengissäni pitkin puutarhaa, mietin millaiselta maailma tällaisina aamuina näytti ennen meitä? Silloin ennen, kun ei ollut niin paljon melua, keinovaloja, muunneltua aikaa ja esituotettua elämänrytmiä? Luulen, että ihmiset ihastelivat aivan samoja asioita, näitä luonnon kauniita hetkiä, nyt ja silloin. Nykyään vaan ei kaikilla ole siihen mahdollisuuksia tai aikakaan, kuten ennen oli.

Pidän valtavasti juuri näistä päivistä kun syksy ja talvi kohtaavat toisen tullessa, toisen mennessä. Luonto tekee sen kauniisti. Vuodenaikojen vaihtelussa on jotain voimakasta ja vapauttavaa, tapahtuu se mihin suuntaan tahansa. Keväällä taittuu talven selkä, kylmyys antaa periksi ja lämpö nostaa kaiken kukoistukseen. Sitten saapuukin kesä, kypsä ja mehukas, kunnes syksy riisuu kesän paljaaksi talvelle karnevaaleissa, joka muuttaa kaiken raikkaan kirpeäksi saapuessaan.

Talvea kohti elämänrytmi muuttuu hitaammaksi meillä ihmisillä ja luonnon otuksilla. Täällä meillä pöllö huhuilee yksin yön solistina, tähdet tuikkivat kirkkaimmillaan ja peurat kulkevat laiskasti pellon laitaa mutustellen pystyyn jäänyttä viljaa ja kortta. Kaikki tapahtuu hitaammin ja laiskemmin. Ei hukata energiaa. Vain linnuilla tuntuu olevan kiire lintulaudalla. Aaamunkoitosta iltahämärään ne pyrähtelevät uudelleen ja uudelleen lintulaudalle ja pois saalis nokassaan. Rohkeimmat aterioivat muista piittaamatta, reteästi appeen äärellä. Eilen tehtiin jo viikkotäydennystä böördikahvilaan täyttämällä lintulaudan talo siemenillä ja pähkinöillä. Ensimmäinen lintu ei malttanut odottaa, että poistumme böördikahvilalta, vaan lehahti paikalle meistä piittaamatta. Lintulaudalla on koko ajan lintuja, useita samaan aikaan.

Monenmoista pientä ja suurta tassua ja kaviota jättää jälkiään maahan, vaikkei kaikkia taivaltajia jokaisella vierailukerralla näkisikään. Joku oli käynyt kaivamassa keittiökompostilaatikkoakin, kettu ehkä, vai supiko siellä oli hääräillyt? Koirilla onkin aamuisin kova kiire nuuskuttaa öisten kulkijoiden jättämät jäljet.

Yrttilään jäi korjaamatonta satoa, osin tarkoituksella ja pieni osa koska ei ehditty saada kaikkia kuivumaan ennätysrunsaasta sadosta. Vaan ei haittaa! Jos itselläsi on käynyt samoin, niin nipsaise jäätyneet yrtit aamusella ennen kun aurinko ehtii ne sulattaa ja laita yrtit suoraan pakkaseen! Siinä on luontoäiti hoitanut esipakastuksen puolestasi!

Taloissa ovet ja ikkunat suljetaan, puetaan lämmintä ihmisnahan päälle ja iloitaan ensimmäisistä glögeistä kaupan hyllyillä, alennusmyynneissä myymättä jääneiden hyttyskarkoitteiden siirryttyä varaston puolelle. Kesäpesula on suljettu, pulsaattori siirretty sisälle. Vielä pari viikkoa sitten pyykkäsimme omalla terassilla ja lämpömittari oli kesälukemissa siinä auringon alla. Niin nopeasti lämpö katoaa sitten kun on kadotakseen. Täällä maalla savupiipuista nousee taivaalle kimurtelevia viestejä jotka kertovat, että sisällä on lämmin. Talvimatto, villasukka, palava kynttilä ja lämmin uunin kylki. Kaikki kertovat talven saapuvan ja lämmön siirtyneen ulkoa sisälle. Tänään pitää laitella vielä puutarhaa talviteloille. Nostaa porkkanaa ja palsternakkaa, peittää ruusuja ja leikata yliaikaiset maa-artisokan varret alas. Jovelan puutarhan satokausi 2017 on ohi. Polku saunalle on kuurassa, portti ja sen kyltti on kuurassa ja mustan terassin kansikin on kuurassa. Puutarhan on aika käydä talviunille.

Satokausi 2017 lyhyesti

Olipa satokaudesta iloa tänäkin vuonna, vaikka kesä oli niin oikukas. Uusia perunalajikkeita kokeiltiin ja niin hyviksi todettiin, että ensi kesälle niitä laitetaan kasvamaan uudelleen. Meillä oli juhannuksena omat perunat lautasella ja Timo-lajike oli satoisa kautta kesän aina syksyyn saakka. Blue Congo (tässä yksi satokuva), eli lila/sininen peruna oli hyvää ja satoisa, kuten Rote Emmalie (tässä yksi satokuva), vahvan fuksian pinkki perunakin. Kaikki kolme ovat listoilla vuodelle 2018.

Lilapalkohernettä, punasipulia ja porkkanaa tuli tavalliseen tapaan runsaasti, mutta palsternakka jäi pieneksi. Yrttejä ja seitsemän sortin tomaattia tuli valtavasti. Meillä on varmaan pari kuukautta ollut kulhollinen tomaattia pöydällä jatkuvasti ja sieltä ollaan tomaatteja syöty monella tavalla, myös ihan napsimalla suihin, koska tomaatit ovat olleet niin hyviä. Yksi tämän vuoden suosikeista tomaattilassa oli ehdottomasti Musta tryffeli -niminen tomaatti. Todella herkullinen!

Yrttejä tuli tänä vuonna niin paljon, ettei mitkään orret meillä vetäneet, joten yrttiä on myös annettu pois. Keväällä istutetut vadelmat eivät odotetusti tehneet vielä satoa sanan varsinaisessa merkityksessä, mutta ne Glen Amble -puutarhavadelmat, jotka kypsyivät sadoksi saakka, olivat valtavan suuria, makeita ja maukkaita. Oikeita supervadelmia! Noin muuten pihan marjasato oli hyvä, mutta mesimarjat eivät onnistuneet ja kuivuus tipautti osan pensasmustikoista varvuiltaan ennen aikojaan. Meillä täällä Lounais-Suomessa rannikon reunalla oli muusta Suomesta poiketen sateen suhteen haasteita siinä, että niitä ei juurikaan tullut ja erittäin aurinkoinen keittiöpuutarha kärsi janosta. Muita floppaajia tällä satokaudella oli korumaissi, joka ei edelleenkään ehtinyt tehdä kuin kaksi pienen pientä tähkää, joihin ei ehtinyt kehittyä väriä lainkaan. Samoin kaali floppasi suurilta osin, koska sinne pääsi mutustelijoita. Bataatti vaatii selvästi niin lämpimän ja Suomen olosuhteisiin pidemmän kasvukauden, ettei sekään menestynyt, mutta onhan se hauskaa kokeilla erilaisia juttuja, joista jotkut aina sitten onnistuukin. Piparjuurta ja valkosipulia olisi saanut tulla enemmänkin, mutta molempia tuli kuitenkin riittävästi.

Kokonaisuutena satokausi 2017 oli hyvä. Aina joku floppaa ja toinen yllättää sadon laajudella. Meidän keittiöpuutarhamme ei meitä koko vuotta ruokkisi, mutta tuo kuitenkin syötävää taloon paljon ja omavaraisempi elämä keittiöpuutarhan muodossa on vienyt mennessään. Jos vanhat merkit paikkansa pitävät, joulupyhien aikaan olen jo innoissani ensi vuoden suunnitelmien kanssa ja siemenluetteloita selataan innoissaan. Tänä vuonna tosin olen säilönyt ahkerasti myös siemeniä, joten ihan kaikkia ei tarvitse ostella.

Tuossa juuri eilen otin myskikurpitsan siemenet talteen kun laitoin sunnuntaipaistin lisukkeet makustumaan. Esimakustelua ei tarvitse tehdä, mutta laitoin kuitenkin kylkiäiset muun hääräilyn lomassa paistovalmiuteen tälle sunnuntaille. On muuten silkkaa herkkua tuo kurpitsa-ruusukaali-pekaanipähkinä -paistos ja se sopii juuri tähän vuodenaikaan erinomaisesti mauste- ja makumaailmaltaan.

Kurpitsa kuutioidaan, ruusukaalit puolitetaan ja sekaan heitellään (pecan) pekaanipähkinää. Siirapista (3/4), öljystä (1/4), kanelista ja suolasta (molempia maun mukaan) tehdään makean suolainen seos, jota valutetaan paistoksen päälle ja pelti lykätään uuniin. Paistellaan kypsäksi ja pinta väriä saaneeksi.

Summa summarum

Eipä tänne tämän kummempia tällä viikolla. Viikko on mennyt tiiviisti töiden merkeissä ja luonnon ihmeitä ihastellessa. Salin sähköpatterit pitänee tässä lähiaikoina palauttaa kesälomiltaan, mutta onpa se aivan ihmeellistä, että lokukuun lopussa vielä ollaan täysin ilman sähkölämmitystukea salissa. Muuallahan sähköä ei muutenkaan käytetä lämmitykseen ellei ole kireät pakkaset, mutta salissa on vielä tämän talven pakko lämmittää myös sähköllä. Nyt kun yöpakkaset ovat saapuneet, ollaan pärjätty petroolilämmittimellä, joka puhaltelee noin tunnin lämpöä aamuisin ja illalla. Muuten uunien lämpö on levinnyt myös salin puolelle riittävästi.

Tällä kertaa ei ole tarjota kuunnelma- tai äänikirjavinkkiä, mutta kirjoitanpa tähän loppuun teille hieman legendaa rosmariinista, ken mielii kuulla. Taivuttelin eilen lauantaisiivouksen jälkeen pienen rosmariinikranssin tuonne tulvan seinälle. Rosmariinissa on niin ihana tuoksu! Meidän valtavan hyvän yrttisatovuoden myötähän tein loppukesästä meille sen pienen rohtokaapin, mutta yrttisatohekumassa on oltava yksi piikki lihassa ja se on rosmariini, jota en vaan saa onnistumaan, en sisällä, en ulkona. Tein sitten kaupan yrtistä tuollaisen tuoksuvan kranssin.

Rosmariiniin on liitetty hirmuisen suloisia ja hienoja uskomuksia. Antiikin kreikassa rosmariinin uskottiin parantavan muistia. Keskiajalla pahat henget ja sairaudet saatiin karkoitettua rosmariinilla. Häissä morsiamen rosmariiniseppele toi mukanaan ikuisen rakkauden ja uskollisuuden, hautajaisissa taas vainajalle ikuisen elämän. Ehkäpä uskomattomin rosmariiniin liittyvä tarina tulee kuitenkin 1200-1300-luvulta. Tarinan mukaan reumaattisista kivuista kärsinyt 70-vuotias naismonarkki olisi virkistynyt Unkarin vedeksi kutsutun rosmariini-alkoholirohdon myötä niin nuorekkaaksi ja terveeksi, että naapurimaan tuleva kuningaskin kosiskeli häntä avioliittoon. Totta ja tarua, aivan varmasti, mutta kauniita ajatuksia, hieno maku ja ihana tuoksu tällä Neitsyt Marian nimikkorohdoksikin kutsutulla yrtillä. Tehköön tehtävänsä tuolla tuvan seinällä.

Siispä, hyvää muistia, rakkautta, terveyttä ja pitkää ikää toivottelemelle täältä väärän vänkyrän taloltamme.

Jovelan Johanna

Kulunut viikko on ollut kovin tavanomainen. Oikeastaan mitään erikoista ei täällä ole tapahtunut tai tehty. Päivät ovat kuluneet ihan tavallisissa arkisissa askareissa, tehdään töitä, tehdään ruokaa, maksetaan laskuja, tiskataan tiskejä, ihmetellään miten ensilumi tuli ja miten se suli, lämmitetään uuneja, lämmitetään sauna ja saunotaan, hoidetaan eläimiä, ollaan vaan ja möllötellään. Elämä täällä on tätä, välillä puuhataan paljon ja välillä ei tehdä juuri mitään tavallisesta poikkeavaa. Arjessa on oma rytminsä ja se on samaan aikaan aivan erilainen ja kuitenkin eri tavalla samanlainen kuin ennenkin. Arkeen tulee aina oma rytminsä, oli se millaista tahansa. Jopa keskeneräisyydessä elämisestä on tullut ihan tavallista - minulle, jolle se joskus ennen oli kuin punainen vaate. Ei ole enää.

Sää on ollut oikukas tarjoillen sitä ja tätä ja välillä on ollut kovin tuulista. En usko, että juuri koskaan ennen, siis ennen Jovelaa, olemme niin tarkkaan seuranneet säätä ja tiedostaneet säiden vaihtelua. Nyt sekin on ihan tavallista arkea. Jos luvataan kovia tuulia, lataamme kännykät ja muut tärkeät laitteet varuiksi. Jos luvataan paljon sadetta, sisälle otetaan enemmän puuta ja sadevesitönteröistä kannetaan vettä saunalle, jotta saunavesivarastot olisivat täynnä. Jos luvataan lumimyräkkää, ollaan varautuneita siihen, että sähköt saattavat mennä ja sitä puutakin on hyvä olla sisällä, ettei tarvitse mennä ulos. Eikä meillä ole mitään syytä mennä ulos jos sää on kurja. Meillä on kaikkea mitä tarvitsemme, eikä mitään minne on pakko mennä. Sähkökatkojakaan ei juurikaan ole, ei sen enempää kuin oli kaupungissakaan. Tuntuu oikeastaan itsestäkin aika hassulta miten vapaita monelaisista riesoista olemme nykyään ja olen ajatellut, että voisimme aivan hyvin irroittautua vielä rajummin tavallisesta elämänmuodosta isännän kanssa ja pitää sitäkin ihan tavallisena juttuna. Voisimme elää off the grid elämättä kuitenkaan kivikaudella. Jossain puolivälissä sellaista täällä jo muutenkin ollaan, huomaamattamme. En enää hämmästelisi sitäkään, jos joskus vielä niinkin päättäisimme tehdä. Niin sitä ihmismieli vaan tottuu ja mukautuu, muuttuu ja alkaa nauttia sellaisista asioista, joita toiset todennäköisesti pitävät hankalana.

Tällä viikolla yritin muistella koska viimeksi olen herännyt herätyskelloon. En muista. Hyvin sitä herää ilmankin, ajoissa ja joka päivä suunnilleen samaan aikaan. Herätyskello, tai eihän sellaisia taida monellakaan enää olla, on joka tapauksessa aika ärsyttävä kaveri. Vinkuu tai piipittää aina väärään aikaan. Pilaa koko kivan jutun, aamun. Elämä on aina keskeneräistä täynnä, aloitettavia ja lopetettavia puuhia, enkä lainkaan kaipaa niiden aloittamiselle määriteltyjä kellonlyömiä.

Oli meillä yksi pieni projekti tällä viikolla, mutta ei siitäkään vielä valmista tullut. Piti eristää riveellä tuota salin lattian ja seinän liitosta ja laittaa lattialistat kiinni. Isäntä laitteli eristeitä ja maalasi listat valmiiksi. Ensi viikolla sitten laitellaan listat paikoilleen. Sitä osuutta hommasta on haitannut se, että olen itse paljon luurissa päivisin töiden puolesta, eikä silloin voi paukutella menemään listaa seinille. Toki voisin kammeta kaikki tarvittavat tavarat tuvan puolelle taloa siksi aikaa, kun listoja laitellaan, mutta se on hieman turhauttavaa ja nettiyhteys ei tuvan puolella taloa ole paras mahdollinen. Viikonloppuna taas olimme vaihteeksi sangen laiskoja ja maalatut listat ovat edelleen pinossa tuvassa.

No, ensi viikolla sitten. Laistin myös yleensä lempipuuhiini kuuluvasta mankeloinnista. Ihme laiskurikausi menossa selvästi. Myös pellavaliinat saavat odotella ensi viikolle, jolloin joka tapauksessa on lakanapyykkipäivä ja sen myötä joutaa mankeloida liinatkin samalla soitolla.

Melkein tässä viikonloppuna aloitin uuden harrastuksenkin. Avasin kesän poistomyynneistä hankittujen kirjailutarvikkeiden tuotepakkauksia ja kaivelin esille vanhan kirjailukirjasen. Ikinä en ole mitään kirjaillut, mutta mieli tekisi. Jos vaikka yhden J niin kuin Jovela kirjaimen opettelisi tekemään - vaikkapa joulupöydän leivän liinaan.

Kyllä aion kokeilla tuota, mutta se ei nyt tapahtunut tänään, koska päiväunet veivät voiton puuha-arpajaisissa. Ehkäpä ensi viikonloppuna?

Ensilumi toi mukanaan ajatuksia joulusta. Sekin on kohdallamme muuttunut täysin. Nykyään vietämme joulua kotosalla eläinten kanssa. Joulu on rauhoittumisen aikaa, silloin ei tehdä eikä ajatella töitä. Joulua ennen puuhaillaan tuvassa sen verran mitä mieli tekee ja kyllä mieli tekee puuhailla joulua! Ennen joulua siivotaan ehkä tavallista suuremmin, muttei kuitenkaan liikaa ja sitten vaan ollaan. Tehdään mitä mieli tekee, kelloon katsomatta. Tänä jouluna jouluun tuo oman ilonsa osallistuminen jouluapua -puuhaan. Viemme jouluiloa muutamaan perheeseen, jossa arki on käynyt turhan raskaaksi. On ollut mieltä lämmittävää pohtia pieniä lahjoja muutamalle lapselle, joita emme ole koskaan tavanneet ja olen iloinnut sähköpostikirjeenvaihdosta perheiden äitien kanssa ja siitä, että saamme viedä heille myöhemmin jouluruoan merkeissä jouluiloa.

Olen ajatellut paljon joulun merkitystä. Itselläni, kuten myös Jovelan isännällä, oli lapsuudessa ihanat joulut. Oli perhe, joulun tunnelmaa, hyvää ruokaa ja lapsena niitä tärkeitä lahjojakin. Joulut olivat huolettomia, iloisia, jännittäviä ja onnellisia. Koska emme ole sidottuja oikeastaan mihinkään, meillä on mahdollisuus vaikuttaa muidenkin jouluun. Ehkäpä tänä jouluna menemme myös talkoolaisiksi johonkin hyväntekeväisyysjoulutapahtumaan. Saa nähdä miten energiaa riittää. Joulu edustaa itselleni pientä taukoa kahden suuremman projektin välissä, joten omalta tontilta poistuminen vaatii hieman tahtotilaa lähtöön. Sitä niin mielellään vaan jää köllimään pyjamassa omille mööpeleille ja välttelee kelloon sidottuja toimia kun siihen on mahdollisuus. Halu jäädä kotiin vie usein kuitenkin voiton tarpeesta poistua kotoa. Meistä on tullut hieman erakkomaisia otuksia isännän kanssa.

Pyyhkäisin tänään pölyt pois kahdesta lempijoulukoristeestamme. Siellä ne salin isossa kaapissa odottelevat joulukuuta. Vielä ei ole niiden aika tulla esille, mutta hetkeksi jäin katselemaan maailmaa lasipallojen sisällä, väänsin mekanismien avaimia ja annoin soittorasioiden soitella tuttuja sävelmiä lumen pöllytessä rekien ympärillä.

Ajattelin myös, että meidän elämä taitaa välillä ainakin olla kuin tuollaisessa lasikupumaailmassa. Väännetään avainta ja kaikki lähtee liikkeelle ja kun veto loppuu, kaikki pysähtyy. Soittorasian ihmisillä ei koskaan matka tule valmiiksi, se vaan pysähtyy hetkeksi ja jatkuu taas kun joku vääntää avaimesta.

Keskeneräistä heilläkin ja välillä sataa lunta. Ihan kuten meilläkin.

Olen tainnut alkaa pitää keskeneräisyydestä tässä talossa ja elämässä, joka ei koskaan ole valmis.

Kellolla lisää pimennettyihin iltoihin on muuten kivoja kuunnelmia taas tarjolla. Yle on julkaissut koko liudan hyviä ja mielenkiintoisia kuunnelmajännäreitä Draculasta Frankensteiniin. Hui, miten hyviä!

Rauhallista sunnuntaiyötä ja iloa alkavaan viikkoon toivotellen

Jovelan Johanna

Sain viime viikolla Viherrilliltä haasteen, joka pitkin viikkoa heitti itseni takaisin lapsuuden muistoihin, vanhempieni puutarhaan ja millaisia muistoja ne vuodet ovat kantaneet mukanaan. Useampi kyynelkin on tällä viikolla vuodatettu vanhoja kuvia katsellessa. Pyhäinpäivä osui tälle viikolle ja meillä on kovin monta muistettavaa isännän kanssa. Äitini nukkui pois tässä kuussa kolme vuotta sitten ja appiukkoni keväällä. Myös isäni on jo tämän ajan toisella puolella. Kaikkia heitä on ikävä. Kellastuneita valokuvia, ajan kultaamia kultaisia muistoja, niistä oli tämä viikko tehty.

Lapsuuteni puutarhamuistot

Olen paljasjalkainen stadilainen ja varhaisimmat lapsuusmuistoni liittyvät kerrostaloon, jossa asuimme varhaislapsuudessani. Ollessani muutaman vuoden ikäinen muutimme mummoni rakennuttamaan omakotitaloon naapurikaupunkiin. Lähiperhettäni ja Ankkalinnan asukkaita yhdistää yksi asukas, nimittäin Iines-mummo. Iines-mummoni jäi paria viikkoa ennen rauhaa leskeksi ja neljän lapsen yksinhuoltajaksi. 50-luvulla Iines oli töissä rakennusfirmassa, jonka kautta hän rakennutti itselleen ja lapsilleen talon osallistuen myös itse rakennustöihin. Talo, hieman omituisen muotoisella tontilla, oli ihan tavallinen omakotitalo, enemmänkin matala bungalow-tyyppinen rakennus kuin perinteinen 2-kerroksinen rintamamiestalo. Sinne mekin sitten muutimme ollessani ehkäpä n. 3-4 vuoden ikäinen. Samalla Iines-mummo muutti tontilla sijainneeseen pieneen mökkiin, jossa hän sitten asuikin pitkälti yli 80-vuotiaaksi, tuossa pikkumökissään, jossa ei ollut juoksevaa vettä tai kylpyhuonetta.

Vanhempani olivat kovia puuhaamaan kaikenlaista kotoisaa. Isäni oli oikein perinteinen mies siinä mielessä, että hän osasi nikkaroida, hoiti pihan, talon, auton ja kaikki perinteiset miehekkäät puuhat pieteetillä, huolsi öljymasinat, kantoi painavat matot ulos hangille talvisin ja puhdisti rännit syksyisin. Hän oli tarkka mies, koskaan mikään ei saanut rempsottaa ja pihankin piti olla tiptop. Äitini taas oli luonteeltaan siisti ja oikea kodin hengetär, joka kokkaili, leipoi ja huushollasi siten, että kotikin oli tiptop.

Meidän pihamme oli varmasti aivan tavallinen sen ajan omakotitalon piha puutarhoineen. Marjapensaita oli, oli oma pieni peruna- ja mansikkamaa, raparperia, tilliä, ruohosipulia ja persiljaa, mutta omenapuita meillä jostain syystä ei ollut. Yksi kirsikkapuu oli ja se teki hävyttömän kirpeän happamia kirsikoita, jotka taisivat mennä lintujen suihin. 70- ja 80-luvulla Suomessa ei ollut sellaista puutarhabuumia kuin nyt. En muista että kellään meidän tiellämme tai lähitienoilla olisi ollut kasvihuonetta tai sen kummempaa puutarhaintoilua kuten nyt on. Pysyttiin niissä kovin perinteisissä jutuissa ja katsottiin, että perennat, ne perinteiset olivat ruodussa. Meidän pihallamme oli kyllä joitain hieman erikoisempia puita kuten hopeapajuja ja hopeakuusia. Jossain vaiheessa yksi hopeapaju kuoli ja isäni teki siitä toteemin. Muistan miten toteemipuun lakattu pinta kuoritui hiljalleen pois - tapasin kiipeillä siinä puussa, istua sen latvahaarukassa ja usein vaatteet olivat sitten enemmän tai vähemmän niissä lakkalastuissa.

Talvisin - miten sitä muistaakin, että kaikki lapsuuden talvet olivat sangen lumisia - pihalla tehtiin lumitöitä, rakennettiin lumilinnoja, lumipallolyhtyjä, lumiukkoja ja suuria eläimiä, joilla ratsastettiin aina kevääseen saakka. Kesällä pihalla leikittiin, telttailtiin, syötiin mansikoita suoraan maasta, otettiin aurinkoa, grillattiin, heitettiin tikkaa, otettiin nokosia katetussa pihakeinussa, varottiin etteivät sormet jääneet väliin kun viriteltiin Lepolasseja, leikittiin naapurilasten kanssa, flippailtiin pikkuautoilla hiekkalaatikolla ja pelattiin krokettia - sellaista ihan tavallista sen ajan olemista. Loppukesästä alkoi marjarumba kun sekä oman pihan että metsän satoa säilöttiin. Ämpäritolkulla marjoja puhdistettiin, hillottiin, hyytelöitiin, survottiin ja mehustettiin. Ei vuodessa varmaan ollut yhtään sellaista juhlaa etteikö jotain oman puutarhan marjaa olisi ollut tarjolla. Äidin pionit tapasivat kukkia aina syntymäpäivieni aikaan heinäkuussa. Synttäriaamuna vaasissa oli aina pioneita.

Jännää, miten senkin niin elävästi muistaa, kuinka inhottavat vihreät kirvat hyppivät laumoittain päälle, jos käveli liian lähellä pihan ympäri kiertävää orapihlaja-aitaa. Pihallamme oli myös paljon lintuja, myös fasaaneja, jotka tulivat koputtelemaan kellarin ikkunalle jos ruokintapaikalla oli ruoka loppu. Meillä oli aina isäni nikkaroimat komeat lintulaudat pihalla ja usein kesällä pihalle nousi joku siemenenä syömiseltä välttynyt auringonkukka. Ja portaiden alla oli talvipesä siileille.

Kun muistelen lapsuuteni kesiä vanhempieni puutarhassa, jostain syystä näen itseni aina kirmaamassa vihreä päivänkakkarakuvioinen yöpaita päälläni, paljain varpain alas portaita, parilla loikalla nipistelevän sorapolun yli pehmeälle nurmikolle ja sieltä kadoten jonnekin marjapensaiden luo tai istumassa toppapuvussa isäni kaivamassa lumilinnassa haistelemassa steariinikynttilää, jollaisen sain ottaa omaan lumiseen valtakuntaani.

Vaikka lapsuudenkotini sijaitsi alle kilometrin päässä Helsingin rajasta, asuimme hiekkatien varrella, eikä sitä vissiin vieläkään ole asfaltoitu. En ole enää muutamaan vuoteen ajellut lapsuudenkotini ohi, josta äiti muutti pois isäni kuoltua. Se aika on saanut jäädä muistoihin ja tavallaan haluankin sen pysyvän sellaisena kuin se oli, enkä nähdä muutoksia, joita silläkin alueella on vuosien saatossa tehty.

Herkkuraksuja lemmikeille

Ja sitten näiden päivien arkisiin puuhiin! Testasimme eilen lemmikkien herkkuraksuja, jotka soveltuvat sekä kissoille että koirille. Soveltuvat on kyllä ihan väärä sana, sillä meillä ainakin sekä kaikelle persot koirat, että nirsommat kissat ihastuivat raksuihin niin, ettei meinannut kuvaa saada otettua!

Ohje on simppeli ja summittainen, koska sovelsin sen jostain lukemastani omasta päästä, kun en jaksanut mitään oikeaa ohjetta etsiä.

2 kourallista kaurahiutaleita
1 purkki vähäsuolaista tonnikalaa vedessä
kissanminttua tai tavallista kuivattua minttua (tässä jälkimmäistä)
hieman ruokaöljyä

Kouraisin kaurahiutaleet kulhoon ja lisäsin siihen lurauksen öljyä ja tonnikalan vesineen kaikkineen. Murskasin hieman kuivaa minttua sekaan. Hetken kuluttua kaurahiutaleet olivat turvonneet ja möyrin taikinan sopivaksi möykyksi kahden talouskelmupalan väliin. Kaulittuani taikinaa sopivaan paksuuteen, tein massasta pienellä sydänmuotilla keksejä ja loput tein pieniksi palleroiksi, jotka kaikki sipaisin ruokaöljyllä. Keksit paistoin n. 10 minuuttia 200C kiertoilmalla kunnes ne olivat kevyitä ja kuivan rapeita. Koemaistiaistilaisuus piti tehdä kolmasti, jotta sain yhden likimain onnistuneen kuvan otettua. Elukkaraatimme mukaan keksit ovat erittäin hyviä. Loppuivat heti. Pitää tehdä lisää (joulupakettiin myös).

Eilen teimme myös koirille tassuvahaa.

Itse valmistettu tassuvaha

Serkkuni koiralla on kovin kipeät tassut, kiitos teiden suolauksen ja kun omilla koirillammekin tuppaa tassut kuivumaan talven myötä, sekoittelin hauvoille hellivää tassuvahaa. Koska olen nyt tehnyt kaikenlaisia salvoja ja sörsseleitä, en tullut mitanneeksi ainesosia - homma meni helposti ihan arvioimalla ja mutustelemalla, mutta jospa seuraavan suuntaa-antavan ohjeen antaisin:

1 osa mehiläisvahaa (olisiko n. 3 rkl)
1 osa kookosöljyä
1 osa shea-voita
1 osa kaakaovoita
1 rkl jojobaöljyä
1-2 tl risiiniöljyä
3 rkl oliiviöljyä

Sulata kaikki ja purkita, eipä siinä sen kummempaa. Jos vaha jähmetyttyään tuntuu liian kovalta, laita se kuumaan vesihauteeseen purkkeineen, kaavi kattilaan, sulata uudelleen ja lisää oliiviöljyä. Tässä vahassa on vähän kaikkea mitä meiltä sattui löytymään, mutta varmasti ihan yhtä hyvää tassuvahaa syntyy vähemmälläkin, esimerkiksi mehiläisvaha-kookosöljy-oliiviöljy -seoksella.

Jovelan Rinsessa, mamselli Maimai toimi testieläimenä sekä ennen-jälkeen -mallina. Kuivan karheat tassut pehmenivät kummasti, joten tassuvaha tuntuu toimivan, eikä näillä aineksilla ole huolta siitä, jos hieman kieli lipaisee tassua.

Joulu ennustaa tulevaa

Voi miten pidänkään jouluvalmisteluista vanhaan tapaan. Kuuntelen jo rauhallista joulumusiikkia, hääräilen ja ihastelen vanhojen aikojen jouluja. Olen ollut ihan pienestä pitäen jouluihminen. Meillä kuunneltiin jo alkutalvesta Noita Nokinenän joulukuunnelmia C-kaseteilta ja äidin keittiössä tuoksui joulu jo ajoissa. Muistan lapsena haaveilleeni siitä, että joskus kun kasvan isoksi ja minulla on oma koti, siellä on samanlainen ruokakomero kuin Vaahteranmäen Eemelin kotona. Jostain tv-sarjan jaksosta on jäänyt edelleen mieleen kohtaus, jossa Eemeli kiipeää ruokavarastoon ja nukahtaa sinne makkaroiden sekaan. Lapsena yhdistin jouluun tuollaisen mielikuvan, roikkuvia makkaraketjuja, isoja palvikinkkuja vadeilla ja keoittain omenia koreissa. Meillä ei kyllä kotona sellaisia ollut, mutta oli meillä ruoka- ja viinikomerokin ja ennen joulua kellarin ruokakomerossa oli foliolla peitetty joulukinkku, jonka tuoksun muistan vieläkin.

Ihastelin eilen joulufiiliksissäni Käsin tehty joulu -lehteä, joka on oikeasti kiva lehti, nimensä mukaisesti tarjoaa paljon ideoita jouluun omin käsin tehden. Ihmiselon arjen ja juhlan historiaan hurahtaneena lueskelin myös Hyvää Joulua -kirjaa, joka kertoo joulun perinteiden historiasta meillä ja maailmalla.

Jouluhan on yhdistelmä muinaisuskonnollisia juhlia, kuten kekri ja sadonkorjuujuhlat, joista kristinuskon myötä kirkko vakiutti tietyt perinteet jouluun kuuluviksi. Jouluun liittyy sangen hauskoja ja kiinnostavia uskomuksia ja jouluaikaan tavattiin ennustaa tulevaa. Joulukuun nimikin oli ennen talvikuu. Olisi hauskaa tietää mihin uskomukset ja sääennusteet perustuivat. Kokemuksiin, luonnollisesti, mutta miten?

Noin yleisesti kylmä joulukuu ennusti lämmintä sydäntalvea, leuto taas kylmää maaliskuuta.

6.12 oli muinaissuomalaisten metsänjumalan, Pohjolan isännän Nikolauksen päivä. Millainen sää oli Nikolauksen päivänä, tuli olemaan koko joulukuun.

13.12 Luttu, 1300-luvulta alkaen Lucian päivä, oli vuoden pisintä yötä edeltävä päivä eli Annan päivän aatto, joka osuisi nykyään oikeasti jouluaaton aatolle. Lucian päivän yönä ei saanut nukkua ja varuiksi oli hyvä kirtää lehmän tai vuohen kanssa ovelta ovelle varmistamassa, ettei muissakaan taloissa nukuttu.

15.12 oli metsän emännän Annan päivä, jolloin perinteisesti pantiin jouluoluet ja leivottiin joululeivät. Leivät leivottiin keskiyöllä ja yöllä myös kierrettiin talosta taloon kerjäämässä paistinkakkuja. Anteliaalle talolle oli luvassa hyvä satovuosi, kitsaalle huono, joten kakkusia annettiin mielellään.

21.12 Jos Tuomaanpäivän ja jouluaaton välillä ei aurinko näyttäytynyt, seuraavasta kesästä oli tulossa sateinen.

Taidanpa tänä vuonna kiinnittää huomiota näiden päivien vallitseviin säihin ja katsoa miten uskomukset pitävät paikkaansa. Tänäänhän ennustettiin tulevaksi kylmintä talvea viiteen vuoteen. Sikäli se olisi tervetullutta meille, sillä kylmin talvi viiteen vuoteen merkitsisi ylipäätään pakkasia. Likimain vesisateessa on tässä talossa joulua vietetty meidän valtakautemme aikana.

Kitsaat kynttilät

Sulattelimme isännän kanssa viime talvena kertyneitä kynttilänjämiä ja niitähän meillä kertyy, voi pojat! Hyvää hyötykäyttöähän se on ja kierrätystäkin, kun valaa jämistä uusia kynttilöitä ja nyt kun meillä on mehiläisvahaa, on sydänlangan kiinnittäminenkin helppoa. Mehiläisvaha sulaa 65 asteessa ja steariini 50 asteessa. Sulatan siis ensin mehiläisvahaa purkin pohjalle, kiinnitän siihen sydänlangan, hieman sulaa mehiläisvahaa uudelleen purkkiin peittämään sydänlankaliitosta ja lopuksi voikin sitten kaataa purkkiin sulan steariinin ja sydänlanka pysyy hyvin sekä purkin pohjassa että paikoillaan noin muutenkin.

Tuo Hyvää Joulua -kirja kertoo, että alunperin joulukynttilät on sytytetty hengille, jotka palasivat jouluyönä kotinurkilleen. Kynttilän liekin uskottiin myös suojelevan pahalta. Kynttilöiden loppuminen jouluna tiesi vaikeita aikoja talolle, joten niitä oli syytä olla kotivarana runsaasti. Itsenäisyyspäivään vakiintuneet ikkunakynttilät on sekin vanha perinne, joka vakiintui nimenomaan itsenäisyyspäivään 1920-luvulla, mutta miksi juuri kaksi kynttilää? Tähän tarjotaan vastaukseksi sitä, että valtaosa ikkunoista tuohon aikaan oli kaksiruutuisia ja siten oli luontevampaa laittaa molempien ikkunaruutujen taakse yksi kynttilä kuin laittaa yksittäinen kynttilä ruutujen keskelle, jolloin se ei olisi näkynyt lainkaan. Sangen järkeenkäypää tämä!

Ja tässä on muutama tällä viikolla valettu kynttilä. Meillä kun kynttilää palaa paljon, olen niitä jämiä eritellyt värien mukaan jälkivaluuta ajatellen. Ensi viikolla uusiovalamme vielä muutaman valkoisen kynttilän jouluksi.

Minä pidän siitä ajatuksesta, että joulua tehdään hissukseen ajan kanssa. Mitään erityistä iloa ei nuo kauppojen hyllyille leviteltävät muoviset koristeet lokakuussa tuo, mutta täällä ei herneet mene nokkaan jos joku mainitsee sanan joulu ennen joulukuuta. Meillä jouluvalmistelut alkavat nykyään erityisesti mitään alleviivaamatta jo sadonkorjuun aikaan, kuten ihmisillä oli tapana ennenkin. Hieman hilloa ja hyytelöä, oman puutarhan marjoista likööriä, salvaa ja yrttiä, sitä
ja tätä pientä pukinkonttiin samalla kun muutenkin jotain hääräillään. Joulu tulee ajallaan ja pienissä osissa.

Palatakseni vielä tuohon Viherrillin haasteeseen lapsuuden puutarhamuistoista, perinteiden mukaan tulee haastaa muutama muukin vastaamaan samoihin muisteloihin omalta osaltaan. Heitänpä siis haasteen vaikkapa Stellalle, Saaristopuutarhaan ja Romppalaan!Ja olisi kiva kuulla kyllä muidenkin lapsuuden puutarhamuistoista, joten kirjoita ihmeessä niistä vaikka kommenttiosioon. Lukisin niitä mielelläni!

Marraskuun ensimmäinen sunnuntai on taas vilahtanut iltaan ja on aika päättää tämä sunnuntaipostaus. Toivotamme kaikille lämmintä alkanutta marraskuuta ja joulun odotuksen iloa kaikille, joita joulun lähestyminen ilahduttaa. Erityisesti teille heittäisin lopuksi vinkin ilmaisestä äänikirjasta, jonka voi napata (tosiaan ilmaiseksi) Elisan äänikirjapalvelusta täältä. Kyseessä on iki-ihana, iätön Charles Dickensin Saiturin Joulu, lukijana Eija Peltonen.

Lämpimin terveisin

Jovelan Johanna

Tällä viikolla, tarkalleen eilen koitti kovasti odotettu kehräyskurssi, jolle olimme ilmoittautuneet naapurivaarassa, eli "peltojen toispual" asuvan ystäväni kanssa jo alkusyksystä. Meitä kahta vanhan talon uusemäntää yhdistää vanhan talon kodiksi kunnostamisen lisäksi myös kiinnostus erilaisiin perinnetaitoihin, joihin tutustumisessa ja haltuunotossa ystäväni on kunnostautunut erityisesti erilaisten kädentaitojen saralla. Tällä kertaa hän sai puhuttua minutkin kurssille - eipä siihen suostutteluun tosin vaadittu sen kummempaa kuin pirautus luurilla, että kehruukurssi olisi tarjolla naapurikaupungissa ja olin jo innoissani lähdössä mukaan. Ajatus kehruutaidon opettelusta oli jo ollut ajatuksissa muutenkin. Muistaakseni viime talvella törmäsin rentoutusvideoonkin, joka sisältönä käsittää tunnin verran kehruuta. Tasainen rauhallinen rukin ääni, samat toistuvat käsiliikkeet, suorastaan meditatiivista katsottavaa! Kun ystäväni sitten soitteli kehräyskurssista, olin jo melkein rukki kainalossa menossa kehräämään. Pari kuukautta kuitenkin piti odotella ilmoittautumisesta ennen kun suuntasimme kehruupäiväksi kutsutulle kurssille ja se oli kokemus kerrassaan!

Meillähän on talon mukana tullut parikin rukkia, joilla tässä talossa on kehrätty villaa langoiksi. Yksi rukki on edelleen ullakolla, toinen oli Gerdassa, enkä ikipäivänä olisi omin neuvoineni osannut kumpaakaan käyttää. Tämä seikka kävikin hyvin selväksi heti kurssin alussa.

Aloitetaan vaikkapa sellaisesta huvittavasta seikasta, että asetuin kurssirukin taakse väärinpäin, siis siten, että edessäni oleva rukki oli väärä kylki itseeni päin. Tässä voikin heti tehdä selväksi miten noviisi tällä saralla olin, enkä rehellisesti sanottuna kurssin jälkeenkään voi mitenkään taidoillani loistaa, mutta jotain opin sentään ja kehruukipinä on sytytetty! Kehrääminen aloitetaan siis asettumalla rukin oikealle puolelle valmisuasentoon. Rukin oikea puoli ei olekaan se "syvennyspuoli", johon olettaisi kehrääjän mukavasti asettuvan, vaan se toinen puoli, joka omaan silmääni näytti rukin selkäpuolelta. Myöskään rukin perässä oleva tappimainen kahva ei olekaan siinä helpottamassa rukin siirtelyä, eikä se olekaan löystynyt tappi, vaan tappi jonka pitääkin olla löysä, sillä sillä onkin ihan oikea toiminto! Tapista, eli ämmästä kiristetään rukin pyörän lankaa.

Kuvassa lattialla näkyy harjoitusvillaa, joka ei ole valmista lankaa, vaan lankamaisen haituvaista haurasta villaa.

Verrattain yksikertaiselta näyttävä puuha noin ylipäätään on suoraan sanottuna haastavaa ja vaatii harjoittelua. Ensimmäiset kaksi tuntia kurssista meni siihen, että sain ylipäätään jotain kiertymään puolalle ilman, että harjoitusvillanauha katkesi, jota se teki likimain tusinan kertaa vartissa. Oli suunnattoman haastavaa kyetä ohjaamaan harjoitusvillanauhaa kierteellä puolalle ja samaan aikaan polkemaan rukkia. Se kuulostaa helpolta. Mikäs siinä on, senkus polkee vaan, sitähän varten rukissa on poljin. Vaan kun se ei menekään niin! Rukin pyörää ei voi polkea kuin palkeita tai lankaan ei kehity kierrettä ja taas toisaalta kun polkee rauhallisemmin, rukin pyörä ei jaksa mennä ihan kokonaista kierrosta ja juuri kun rukin ohjain on nousemassa ylös ja painat polkimesta lisää vauhtia, pyörä lähteekin väärään suuntaan ja lanka - jos sitä nyt on ylipäätään ehtinyt saada puolalle, menee söherölle. Tämä oli harjoitusrukkini harmi, poljin ei vaan noussut takaisin toivotulla tavalla, joka vaikeutti aloittelijan ähräilyä rukillaan. Itselleni lisähaasteita eilen aiheutti se, että kurssipaikka oli koulussa, jonka lattiat eivät ole rukkiystävällisiä. Rukit liukuivat lattialla kunnes teippasimme ne maalarinteipeillä lattiaan.

Olen pohtinut monta kertaa omaa rukkia katsellessani, että miten lanka varsinaisesti muodostuu villasta rukilla kehrätessä? Nyt tiedän ja koska kehräämisen harjoittelun ensitunnit olivat melkoisen takkuista puuhaa, saman toistoa vailla onnistumisia, kurssin parhaat pisteet olisin saanut puhtaasti rukkitekniikasta. Koukattuani harjoitusvillan sen satakunta kertaa puolalle rukin oikeista koloista, osaan tämän taidon vaikka unissani. Seuraavaksi piti harjoittaa kättä oikealle käsituntumalle ohjaamaan harjoitusvillaa puolalle. Koska vastahakoisella polkimella varustetun rukin polkeminen yhdistettynä tähän taitoon oli niin haastavaa, kehräsin harjoitusvillaa kirjaimellisesti käsin, eli pyöräyttämällä rukin pyörääkin käsin. Oikeastihan puuhan pitäisi edetä siten, että yhdellä kädellä ohjataan kierrettä kohti rukkia pyöräyttämällä rukin pyörää kunnes käden ja rukin väliseen osaan villaa muodostuu kierre, joka taas vapautetaan puolalle ja toisella kädellä ohjataan villaa ohuelti kierteitä valvovalle kädelle, jonka (käsien välisellä) puolella taas kierrettä ei saa syntyä. Lukuisten villan katkeamisten ja hulvattomien söheröiden muodostamisen jälkeen aloin päästä hommasta jyvälle ja aivan kurssin loppupuolella jo sain kehrättyä lankaa myös polkemalla rukkia. Langan laatu tosin polkemalla kehrättynä oli verrattoman hupaisaa katsottavaa, mutta onnistuinpa kuitenkin saamaan lankaa puolalle ja pienen vyyhdin lankaa valmiiksi kurssipäivän aikana!

Kokeilin kahteen kertaan kehräämistä myös ihan karstatusta villasta harjoitusvillan sijaan. Voin sanoa, että se on aloittelijalle todella haastavaa ja karstatun villan suhteen olen aivan alkutekijöissä. Jos tässä vaiheessa pitäisi sukkalangat kehrätä karstatusta villasta, kylmin varpain saisi kulkea, eikä ne harjoitusvillalangatkaan ihan tuosta noin vaan käyttökelpoiseksi langaksi muuttuisi. Langan muodostaminen karstatusta villasta kehräämällä selkeästi vaatii paljon harjoittelua, enkä voi kuin ihailla heitä, jotka tämän taidon hallitsevat. Hatunnosto kaikille heille, jotka ylläpitävät tätä hienoa taitoa tuottaa villoista oikeaa villalankaa. Väitän, että myytävät käsin tehdyt lankavyyhdit ovat enemmän kuin hintojensa väärtejä.

Vasemmalla oma aikaansaannokseni ja oikealla ystäväni kertaa kahta kehrättyä lankaa yhdeksi kaksiväriseksi langaksi.

Oli kyllä niin hauska kehruupäivä ja kurssille osallistunut porukka mukava, kaikilla mitä ilmeisimmin lehmän hermot, sillä samoja haasteita eilisen aikana tuntui olevan kunkin kurssirukin äärellä hääränneellä ja lehmän hermoilla oli ohjaajammekin varustettu, sillä hän joutui opettamaan aina uudelleen samat asiat jokaiselle vuorollaan. Joukossamme selkeän poikkeuksen teki kehruutaidon jo haltuun ottanut rouva, jonka puolalle syntyi hienoa, ohuen ohutta koiran karvoista ja lampaan villasta kehrättyä lankaa. Hän on kyllä melkoinen Sherlokkikin, sillä siinä yhdessä porukalla jutustellessamme hän tunnisti minutkin blogia kirjoittavaksi Jovelan emännäksi, vaikkei blogeista ollutkaan mitään puhetta päivän aikana.

Kuvassa kurssilta kotiin hankittua lampaanvillaa ja edessä kanssakurssilaiselta lahjaksi saatua tummaa koirankarvavillaa.

Lämpimät terveiset siis ja kiitokset kehruukanssakurssilaisille kivasta päivästä jos satutte tänne tienne löytämään ja kiitos Anulle kotiinviemisistä, sain mukaani ihanan möykyn koirankarvaa jatkoharjoittelua varten. Täällä Jovelassa alkaa tänään oman rukin puhdistaminen ja katkenneen langan kiinnitys takaisin paikoilleen. Ilokseni huomasin tässä aamulla, että rukkimme noin muuten on ihan käyttökunnossa, pientä korjailua vain muutama osa vaatinee ja mikä parasta, rukin poljinlaudan palautin on loistokunnossa! Kevyt ukkovarpaan painantakin saa rukin pyörän pyörimään kevyesti ja poljin nousee hanakasti ylös sen sijaan, että vauhti hyytyy melkein heti, kuten harjoitusrukkini kanssa tapasi käydä.

Tonttuilua

Rinta rottingilla, ihan itse ja ohjaajan lukuisin neuvoin sain kun sainkin oheisen lumipallon kokoisen kerän villalankaa eilen tehdyksi, laadusta ei kannata mainita eikä siihen kuluneista tunneista. Langasta piti sitten jo kokeilla jotain nykertää ja koska en (ainakaan vielä) edelleenkään ole mikään puikkotaikuri, tein Jovelan uusimmalle asukkaalle, Aukusti-tontulle kaulurin. Aukusti on Jovelan kotitonttu ja saapui meille suuresta maailmasta varustettuna toiveella, että Aukusti seikkailisi instassa kertoen miten täällä valmistaudutaan jouluun ja millaisia puuhia talossa milloinkin tapahtuu. Aukusti kuuluu lastekirjaan pohjautuvaan elf on the shelf -tonttukuntaan, jonka jäseniä on nähty somessa viime vuosina. Toistaiseksi Aukusti on kotiutunut Jovelaan omaan tahtiinsa, mutta nopea tyyppi tonttu on käänteissään, sillä se on ehtinyt jo saunoakin täällä. Tässä Aukusti poseeraa uudessa käsin kehrätystä langasta virkatussa kaulurissaan kannatellen eilistä saavutustani, tuota lumipallon kokoista villalankakerää. Nåja, Aukustin seikkailuja voi tosiaan halutessaan seurata instassa sen mukaan, miten tonttu katsoo asiakseen lyöttäytyä mukaan puuhiimme.

Valosaastetta

Se on jännä, miten sitä katsoo asioita uusin silmin, kun ei toviin ole jotain tehnyt vaikka se joskus ennen olisi ollut ihan tavallista arkea. Tässä asiassa tuo uusin silmin katselu oli kirjaimellista ja kivuliasta. Tuli nääs koettua ylivalaistumisen kivut. Meillä kun ei ole tapana käydä kaupoilla hämärän saati pimeän aikaan, tämän viikon kauppakäynnillä järkytys oli melkoinen. Siinä kun taapersimme parkkipaikalta kaupan ovelle ja siitä sisään, tuntui kun olisi kävellyt suoraan leikkaussaliin tai menneiden aikojen poliisilaitokselle kolmannen asteen kuulustelulampun eteen. Miksi ihmeessä kaupoissa pidetään niin järkyttävän kirkasta valaistusta? Tämän pimeämmän vuodenajan aikana se kontrasti on jäätävä, enkä voi käsittää ketä tai mitä moinen ylivalaisu voisi palvella. Itselläni se ainakin pisti kinttuihin vauhtia ja mukaan lähti tasan se mitä kaupasta tultiin hakemaan. Hetkeäkään enempää kaupoissa ei tehnyt mieli olla, saati tutkia valikoimaa. Joskus teini-ikäisenä olin kesätöissä kaupassa ja silloin tuoretiskeissä oli valot, joilla saatiin lisävalaistua tuoremyyntituotteita. Muualla kaupassa oli ihan normaali valaistus, jossa hyvin pystyi tihrustaa sen mitä pakkauksista halusi lukea jos jotain halusi lukea. En kyllä enää mene kauppaan pimeän aikaan ellei ole ihan pakko. Karmiva kokemus, joka sai silmät ja pään kipeäksi. Tunnen suurta myötätuntoa kaupanalan työntekijöille, jotka joutuvat viettämään tuollaisessa valosaasteessa koko päivän huolimatta siitä, että liikkeiden ylivalaistuksen vaikutuksista tehdyt tutkimukset osoittavat miten haitallista se ihmiselle on, eikä kannusta asiakkaitakaan ostamaan yhtään enempää mitään, kuin maltillisemmin valaistussa liikkeessä - väittäisin, että juuri toisinpäin. Hyi, yök, en mene!

Uusia kuunnelmia!

Ja nyt tämä emäntä siirtyy putsaamaan ikiomaa rukkia. Kehruupalo on syttynyt ja hinku opetella lisää on läsnä. Toivottelen teille kaikille kivaa sunnuntaita ja hyvää alkavaa viikkoa. Kylmempää säätä lupailevat sateiden tilalle, josko saisimme nauttia taas vaihteeksi kuulaan aurinkoisista päivistä näiden harmaampien päivien jälkeen. Tällä viikolla saan lopettaa sunnuntaipostauksen taas kahteen kivaan kuunnelmavinkkiin, joista toinen on mukava ja toinen on oikea helmi! Helmenä pidän oikein perinteistä, hyvän tarinan ja äänimaailman omaavaa neliosaista Mies menettää muistinsa -kuunnelmaa, jonka juoni on herkullinen ja vaan paranee loppua kohti uusin juonenkääntein. Suosittelen tätä täydellä ilolla:

"Teatterimies Peter Duluth herää eräänä kauniina aamuna pää siteissä ja raajat kipsissä, lääkepöhnässä ja muistinsa menettäneenä. Peterille uskotellaan hänen olevan rikas hulttio nimeltään Gordon Friend. Vaikkei Peterillä ole oikeastaan mitään syytä olla uskomatta tähän, hänen epäilyksensä heräävät.."

Varjoissa kulki kuolema taas on oikein kiva ja viihdyttävä kuunnelma, vaikka se loppupuolella kuunnelmaa onkin hieman kökköä tarinankerrontaa ja kuunnelma loppuu mielestäni hieman töksähtäen. Silti oikein hauska ja kuuntelun arvoinen, myöskin neliosainen kuunnelma:

"Tarina alkaa New Yorkista, jossa kaksi liikemiestä sattumalta tutustuvat toisiinsa. Kohtaaminen päättyy automatkaan ja surmaan. Myös Suomen Kuopissa tapahtuuu: paikallisen liikemiehen Mikko Sarmalan näyttelijä-vaimo Ritva Sarmala saa surmansa laskuvarjohypyssä. Varjo havaitaan tutkimuksissa ihan moitteettomaksi, kokeneen hyppääjän toimenpiteet oikeiksi eikä motiivia murhaankaan löydy. Kun soppaan hämmennetäään vielä petokselta haiskahtava vakuutusjuttu, onkin rikostutkijoilla mukavasti töitä."

Kuunnelmia on mukavaa kuunnella kotoillessa ja puuhaillessa. Ehkäpä tässä vielä pääsee itse kuuntelemaan kuunnelmia samalla kun kehrää villaa langaksi ❤ mutta sitä ennen tuo kuvan oma rukki putsataan ja huolletaan toimintakuntoon.

Rukin omia kelojakin on tallella täällä talossa ja eilisen kurssin myötä selvisi myös miksi kummassa joku on tehnyt kahdelle puolalle säilytyskotelon. Kotelo on kätevä nimenomaan kehruupuuhissa, kun lankoja kerrataan, eli yhdistetään kaksi kehrättyä lankaa yhdeksi kaksisäikeiseksi, vahvemmaksi tai vaikkapa kaksiväriseksi langaksi. Näitä puolakoteloita ei kuulema ole paljon jäljellä enää. Onpa hauskaa, että tähän taloon on jäänyt yksi.

Hyvää sunnuntaita ja hyvää isänpäivää - myös omillemme tuolla pilvien toisella puolen.

Lämpimin terveisin

Jovelan Johanna

Miten hauskaa on vaan olla kotona. Pihan sysimustassa pimeydessä lämpiää sauna. Isäntä katselee sohvalla padillaan joitain taontavideoita korvanappi korvassaan ja Freya-kissa sylissään. Itse köllöttelen divaanilla vällyjen alla Pippa-kissa kyljessä kuunnellen kuunnelmaa ja aloitellen sunnuntaipostausta. Näin viikonloppuisin siinä usein sitten tovin kuluttua käy niin, että silmät alkavat lupsua ja painuvat kiinni. Kissa hurisee vieressä, kaikkialla on hiljaista ja hämärää. Uni livahtaa silmään varkain ja me tuhisemme Pipan kanssa kilpaa. Silloin isäntä sanoo Jovelan emännän olevan palaverissa kissan kanssa. Aiheena on aina yksi ja sama: montako katkarapua kuuluu laittaa kissojen jouluruokalautaselle! Mutta tänään päivänokoset on jo otettu ja saunaa odotellessa ryystellään kupit kahvia ja nakutellaan sunnuntaipostaus eetteriin. Viime sunnuntaina en päässyt kuulumisia kertomaan, koska olkatulehdus, eli bursiitti tuli kylään samaan aikaan kulkutaudin kanssa. Puolen viikkoa siinä meni niistellessä ja röhäillessä oikea käsi kipeänä. Vaan se oli silloin ja nyt ollaan taas normaalissa arjessa, joka kuluu töiden merkeissä. Eilen sitten isännän kanssa hoidettiin pois ruokakomeron, eli kotivaralamme vuosi-inventaario. Olipas se homma!

Nykyisellään homma on tosiaan hieman suurehko yhdelle päivälle tehtäväksi, joten isäntä tyhjensi komeron loppuviikosta valmiiksi odottamaan lauantaita. Eilen ruokakomeron viimeiset nurkat tyhjennettiin, hyllyt pyyhittiin ja koko komero imuroitiin huolellisesti.

Hieman oli oudon näköistä, kun kaikki hyllyt olivat tyhjillään. Koska ruokakomero on tehty tilaan, jossa ennen oli romahtaneen leivinuunin pesäosa, se on hieman hassun muotoinen, mutta kuitenkin riittävän tilava, jotta sinne saa reilusti tavaraa ja sisälle voi kulkea kunnolla. Osa uunin tiilimuurista on jäljellä, koska sitä ei uskalla purkaa liikaa, ettei tuvan puolella näkyvälle muuriseinälle käy hassusti. Kun ruokakomeroon astuu kunnolla sisälle, voi kurkata muuriseinän nurkan taakse, jossa yleensä on jotain vuodenaikaan liittyvää silkaksi silmäniloksi.

Tuvanvastainen tiilimuuriseinä näyttää tältä, aika hassulta, mutta siinäkin on hyödynnetty jokainen kolo ja taso.

Alkusyksystä ja joskus kesän aikaan parikin lukijaa kyseli mitä kaikkea meillä on kotivarassa nykyään ja onko sen sisältö muuttunut paljon sinä aikana kun olemme asuneet täällä. Pohdiskelin tuota eilen kun järjestelimme tavaroita takaisin komeroon. Ruokakomeron sisältö on muuttunut oikeastaan aika vähän. Meillä kotivarassa on vain sellaisia tarpeita, joita käytämme muutenkin, ei mitään lopunaikojen palvojien preppailumeininkiä kuivatettuine lihoineen ja maailmanlopun muonineen. Ruokakomeromme on oikeastaan sellainen pieni kotipuoti, josta otamme mitä tarvitsemme, jotta jokaista tarvetta ei tarvitse kaupan kautta hakea yksitellen. Ostamme tarjouksista useamman ja käytämme aikajärjestyksessä pois. Harvemmin mikään arkinen tarve loppuu kesken ja kun ruokakomerolla varasto käy vähiin, hankimme seuraavan satsin lisää tarjoushinnoin.

Yksi meille uusi tulokas kuitenkin tuli mieleen ja se on tuo hyllyllä näkyvä iskukuumennettu kestomaito, joka säilyy muutaman kuukauden. Niitä meillä on nykyään aina muutama komerossa, koska akuutti pannukakku-, räiskäle-, riisipuuro- tai perunamuusikohtaus on hankalasti hoidettavissa ilman maitoa ja maitojauhe, jota meillä on myös aina, ei ole ihan sama asia.

Näiden kuvien mukaan meillä syödään paljon pastaa, käytetään ketsuppia ja sokeria, hillotaan hillosokerilla ja elukoita varten on kokonainen hyllyllinen ruokaa. Myös omatekoista pikkelssiä ja kuivahiivaa on tallentunut kameraan.

Purkkeja piisaa! On itse tehtyä ja ostettua, kokonainen puulaatikollinen kissanruokapusseja, jono sinappia, mausteita, kahvia ja kuivurilla kuivattuja herkkuja, kuten banaanilastuja.

Teetä kunnon laatikollinen, vierasvaraksi ja omaan suuhun keksejä, tarjouksesta ostettuja makeuttajia, jotka aina loppuvat kesken kun vielä yhden painalluksen tarvitsisi, isoissa 5 litran vesipulloissa riisiä ja makaroonia makaroonilaatikkoa varten, tummaa riisiä koirille, tomaattimurskaa ja -sosetta, kahvipapuja, perusraaka-aineita monenlaisiin pastoihin ja patoihin, majoneesiakin näyttää olevan jonon verran. Lisäksi hyllyillä on tietenkin kaikenlaisia jauhoja leivontaan, suurustamiseen, kuorruttamiseen ja muuhun kokkailuun, itse tehtyjä yrttisuoloja, lihaliemikuutioita, kuivattuja hedelmiä, lisukkeita suolakurkuista kapriksiin, oman sadon hilloja, hyytelöitä ja kompotteja, muutama litra öljyjä, erilaisia etikoita, sushi-tarpeita - kaikkea mitä tarvitsee kokkaillessa ja leipoessa. Jossain tuolla reunalla, kameran saatuttamattomissa on myös pino leivinpaperia, tuorekelmua, foliota ja paperipusseja sekä itse tehtyä mustaviinimarjalikööriä ja ihan lattiatasossa ämpärillinen siemeniä linnuille, vessapaperipaali, kissanhiekkaa ja hygieniatuotteita sekä korillinen mallas- ja virvoitusjuomia.

Ruokakomeron päädyssä on juomahylly, josta löytyy kekkerijuomia meille ja vieraillemme. Kahdestaan ei tule poksauteltua korkkia auki, mutta vieraiden tullessa kilistelemme yhdessä. Ei viitsisi sitäkään varten ajella kaupunkiin saakka, joten juomahyllystä löytyy erilaisia viinejä erilaisiin tarpeisiin. Katossa ja sisääntulon puolella komeroa roikkuu yrttejä ja sipulia, jotka ovat tykänneet olla ruokakomerossa, jossa on pimeää, ilmavaa ja viileää. Komero pysyy viileänä kesälläkin, ja talvella se pysyy plussalla kovimmillakin pakkasilla.

Koska ruokakomerossa on yrttejä, siellä tuoksuu aina ihanalle. Lisäksi komeron katosta roikkuu kankaisia pusseja, joissa on kanelia ja neilikkaa sisällä. Pidän mausteiden tuoksusta. Nyt jouluiseen aikaan komerossa on myös kuivattuja appelsiiniviipaleita ja kanelitankoja sekä tähtianiksia pusseissa, ihan vaan koristeena. Lyhty on patterikäyttöinen ja se on komerossa tarvetta varten. Jos tulee sähkökatkos, komerossa ei näe kättäänkään ilman valoa!

Siinäpä se, pähkinänkuoressaan tuo meidän ruokakomeromme, oma lapsellinen haaveeni ikiomasta kotipuodista, jonne voi mennä ostoksille päivittäin ja se on toiminut erittäin hyvin - niin hyvin, etten ilman enää olisi millään! Tämän kummempia ei tällä viikolla täällä sitten puuhailtukaan, tuo käsi ei oikeen anna mitään ihmeellisyyksiä tehdä vieläkään, mutta ruokakomeroinventaario oli kyllä puuha kerrassaan!

Joulurauhaa odotellessa

Lueskelin tällä viikolla nelisen sataa vuotta vanhaa joulurauhan julistusta. 1600-luvulla julistettu joulurauha nykyihmisen korvaan kuulostaa enemmänkin syyteluennalta, mutta mitähän miettisi sen ajan ihminen nykyajan jouluista oman aikansa joulurauhan julistuksen hengessä? Siihen aikaan kiellettiin kaikenlainen kaupustelu jouluna tietyn ajan jälkeen ja juomien tarjoilukin määräytyi jumalanpalveluksen ajankohdan mukaan. Hyvin ankarasti manattiin olemaan juoksemasta ympäri kaupunkia "kuin perkeleet" sillä asuvaisten tuli pysyä kotonaan ja rauhallisesti juhlaa kunnioittaa. Lisäksi kehoitettiin välttämään ylensyömistä, ylenjuomista ja turhia valoja!

Turhista valoista ainakaan meitä Jovelalaisia ei voi syyttää - meillä palaa näin pimeän aikaan yksi pieni pöytälamppu tuvassa ja toinen tai kaksi vastaavaa salissa. Muuten valoa tuovat kynttilät - ellei sitten tehdä jotain valoa tarvitsevaa hommaa, jolloin on järkevää valaista enemmän, mutta noin muuten me elelemme lempeissä valoissa energiaa säästäen.

Ihan turhuuksien valoiksi en laske tätä tänään kuistille kieputeltua lempeää valosarjaa, joka toimii paristoilla, tai niitä Gerdan ikkunoille laitettuja, paristoilla toimivia kruunukynttilöitä, jotka palavat reilusti yli puoli vuotta kahdella AA-patterilla ulkolämpötilassa. Meillä on sysipimeää täällä katuvalottoman tien varrella ja ilta tulee aikaisin. Näin joulua kohti mennessä sitä kaipaa hieman valopilkkuja muuten niin lempeään pimeyteen. Tänään sitä valoa sai sekä Gerdan ikkunat että tämä kuistimme.

Kotitonttu Aukustikin on ollut joulumielellä. Tänään on tehty lintujen joulukakut - niitä pähkinöitä ja sulatettua kookosvoita. Lintulaudalla käy sellainen kuhina, ettei ennen ole nähtykään. Hyvinkin kolmisen kymmentä siipiveikkoa saattaa olla samaan aikaan appeella! On siinä syytä olla kakut valmiina kaksin kappalein, ettei kesken lopu!

Isäntä kutsuu jo sunnuntai-illan saunaan, joten päätän sunnuntaipostauksen Ylen suotuisalla avustuksella taas kuunnelmavinkkeihin. Ihanaa, kun Yle on juhlavuoden kunniaksi vapauttanut kuunneltavaksi niin hirmuisen monta kivaa kuunnelmaa ja lisää on vielä tulossa joulukuussa!

Tämän viikon kuunnelmavinkkini ovat siis:

Leikkimurha"Kolmella oppineella herrasmiehellä on tapana, kullakin vuorollaan, järjestää keskinäisiin illanviettoihin jokin pieni yllätysjekku. Tällä kertaa kyseessä on tavallista oudompi, jopa pelottava kuje. Ilta näyttää kuitenkin kääntyvän leikin ja naurun puolelle. Vai kääntyykö sittenkään?"

Atorox - Koneihminen Miten käykään kun maailman ensimmäinen ihmisrobotti varastetaan ja robotin mukana katoaa myös 15 aivotallennenauhaa, joiden kautta robotille voi määritellä persoonallisuuden Auervaarasta mestarivarkaaseen?

Suloista alkavaa joulukuuta ensi viikolla ja mukavaa sunnuntai-iltaa kaikille siellä toivottelee

Jovelan Johanna

Tänä(kin) vuonna Jovelan joulua tehdään maltillisin elkein. Oli tarkoituksena kääriä muutamia paketteja kuluvana viikonloppuna ja tehdä joululaatikot, ehkä perheen perinteinen joulukakkukin, mutta eipäs tuo nyt onnistu, vaikka mieli tekisi. Käsi ei nyt vaan kestä mitään ylimääräisiä hauskoja, kun ei meinaa oikeen kestää tavallisia arkisia työasioitakaan kipuilematta kiukkuisesti. Sellaista se on, kun kohdalle osuu ja ainoa hoito on nollata vaivan aiheuttaja, eli rasitus. Sitä rasitusta taas ei voi juuri nyt työsaralla ihan toivotulla tavalla karsia, joten pitää karsia vapaa-ajan iloista sen mitä pystyy ja ottaa sitten tuo itse jouluaika levon, rentoutumisen ja loman merkeissä - jospa bursiitti-ilkiö siitä sitten ymmärtää poistua areenalta.

Joulu tulee niin tai näin, eikä meillä isännän kanssa mitään hullunmyllyä muutenkaan ole ollut ajatuksena järjestää. Olemme kahden elukoiden kanssa ja tehdään mitä lystää. Isäntä on ottanut arjen pyörittämisen harteilleen likimain yksin, kunnes emännän käsi taas kestää ja joulua ollaan laiteltu hieman nurkille sen verran mitä on huvittanut. Pieniä juttuja vainen, siellä ja täällä. Mitään uuttakaan ei meinata hankkia tänä vuonna.

Jos ei muuta, niin Jovelan pääovi ainakin on komeimmillaan näin jouluaikaan. Pitäähän julkisivun olla kunnossa, kuten sanotaan! On sammalta, jäkälää, valoa, havua ja omenoita, jotka sitten keväällä kierrätetään tomaattilan lannoitteeksi.

Ilmojen puolesta voisi olla mitä vaan. Täällä sataa vuorotellen vettä ja lunta ja kaikkea sen väliltä. Välillä paistaa aurinko niin kirkkaasti ja sitten saattaa taas olla suorastaan kaatosadetta. Ei ole ollut saunavedestä pulaa, tai lisälämmitykselle tarvetta. Meillä on yhä edelleen, joulukuun puolivälin paikkeilla vain salissa sähköpatteri päällä. Se on ainutlaatuisen erikoista se. Tässä talossa kun ei ole mitään lämmitysjärjestelmää, vain uunit, paitsi mainitussa salissa, jossa ei ole toimivaa uunia lainkaan. Irtosähköpatterit ovat siis edelleen kesälomalla. Mahtavaa!

Kammarissa ja tuvassa tuoksuu hyasinteille - ne ovat lempijoulukukkiani, joita ilman joulu ei tule. Muutama lempikoriste on nostettu esille, omenapyramideja on siellä ja täällä ja tuvan kuivatusorren kattoteline pitelee itsenäisyyden kuusen kävyistä tehtyjä koristeita. Riittää joulukoristeiden osalta meille nämä. Tupa itse punaisine tapetteineen ja kupareineen on sellainen koko vuoden jouluhuone, ettei se liikaa kuorruttelua tarvitse ollakseen jouluinen.

Onpa huikeaa ajatella, ettei tässä ole montaa kuukautta kun jo kevät antaa merkkejä tulostaan. Luonnonvaloa sitä kaipaakin, ovat illat kovin pitkiä kun ne pitää aloittaa jo päivällä, vaikka toisaalta kirkkaalla säällä tähtitaivas on aivan voittamattoman hieno. Mutta, pihalla on aivan sysimustaa, ellei kuu loimota taivaalla. Hyvä kun rakennukset erottaa pimeydestä.

Gerdan kuistillekin laitettiin pieniä valoja ilman tulipalovaaraa. Meillä on ollut jo pari vuotta käytössä nämä Clasulta ostetut led-kruunukynttilät, jotka toimii kahdella AA-patterilla. Yksillä pattereilla ollaan pärjätty aina koko talvi ja sitä ennen osan syksyäkin! Täksi talveksi led-kynttilät siirrettiin Gerdan kuistille ja ikkunoille.

Näin lyhyisiin terveisiin jää nyt sunnuntaipostaus, jotta käsi saisi yhden kunnon lepopäivän. Palaan kyllä vielä ennen joulua jutustelemaan tänne, mutta ensi viikonloppu on meillä kovin kiireinen, enkä välttämättä ehdi tänne kertomaan kuulumisia.

Mutta, kuunnelmavinkki pitää silti laittaa! Nimittäin omiin lapsuuden jouluihin kuului vahvasti myös kuunnelmat. Ei ollut joulua ilman Noita Nokinenän hauskaa joulutarinaa, ja niitä kuuntelen edelleenkin jouluvalmisteluiden viihteenä. Toinen lapsuudesta saakka mukana kulkenut kuunnelmasarja on ratkiriemukas Knalli & Sateenvarjo, joka kertoo kahdesta varsin tohelosta brittiläisestä virkamiehestä, joiden tuumaan tarttuminen johtaa aina jos millaiseen sähellykseen. Yle on julkaissut myös näitä hauskoja kuunnelmia kuunneltavaksi Areenassa, siis Nokineniä ja Knalli & Sateenvarjoja, joista heitän vinkkinä nyt viimeksi mainitun sarjan jakson Kirje Joulupukille, joka on sangen poskilihaksia koetteleva tarina. Mikäänhän ei voi mennä pieleen.. Taattua brittihuumoria loistavin suomalaisin ääninäyttelijöin. Viihdettä kerrassaan!

Ennen seuraavaa postausta löydät meidät halutessasi instasta, jonne saattaa jokunenkin kuva aineellistua ennen jouluviikkoa :)

Joulunodotuksen iloa suuntiinne toivotellen

Jovelan Johanna

Tässä on taas muutama viikko hurahtanut omissa puuhissa työn äärellä ja vuosikin on ehtinyt vaihtua. Nämä talvet muutenkin tarjoavat sangen laihasti kerrottavaa, kun puutarha on talviunillaan ja talossa ei tapahdu juuri muuta kuin sitä ihan tavallista arkea ja töitä, jotka ajoittain vievät koko akan mennessään. Olin hyvän tovin reissussakin, jonka myötä paluun kotiin on taas ollut kerrassaan makoisaa. On aika palata taas arkeen ja sunnuntaipostauksiin!

Vuosi on vaihtunut ja on uusien suunnitelmien aika! Vuoden vaihtuessa sitä jotenkin virkistyy ja alkaa suunnata ajatuksiaan kohti kevättä ja kesää, lähinnä puutarhan seuraavaa satokautta. Tässä vaiheessa meillä on jo sen verran elämää takana tässä talossa, että seuraavan satokauden suunnitelmat tulevat melkein itsestään. Sitä jo hieman ymmärtää mitkä kasvatettavat viihtyvät täällä, mistä on meille muutakin kuin vain kasvattamisen iloa ja ehkäpä sellainen kiihkein kokeilun terä on jo taittunut. Varmuudella kuitenkin vuoden vaihtuminen käynnistää siemenluetteloiden selailun ja puutarhasuunnitelmat tulevalle keväälle ja niin on käynyt tänäkin vuonna. Valon päivittäinen määrä lisääntyy ja siemenluetteloiden sivut kääntyvät hiirenkorville nurkistaan.

Viime vuoden puutarhapuuhista tämä siemenrengasidea oli varmasti antoisin. Vaikka täällä on nyt jo muutaman vuoden ajan kasvateltu itselle syötävää, yhä edelleen ollaan ihan uunoja sen suhteen mikä mullasta nousevista on toivottu taimi ja mikä rikkaruohoa. On jopa käynyt niin (2016), että olen nyppinyt melkein koko penkillisen porkkanaa rikkaruohona ja laatikkoon jäi mielestäni porkkanan alkujen näköisiä rikkaruohoja kasvamaan. Onmy! Se harmitti sen verran, että viime kesälle kaikki suoraan kasvatuslaatikoihin kylvetyt siemenet laitettiin vessapaperirullista leikattuihin renkaisiin. Ja se toimi! Voi miten helppoa oli pitää kasvatuslaatikot ruodussa, kun varmuudella tiesi renkaiden ulkopuolella kasvavien olevan rikkaruohoja ja renkaiden sisällä kasvavien olevan todennäköisemmin sitä mitä pitikin. Kesän aikana paperirenkaat maantuivat multaan. Nuo vessahuuhtelukelpoisiksi mainostetut toimivat myös hyvin, ne lösähtivät kastelun myötä, mutta jättivät valkoisen renkaan multaan riittävän pitkäksi ajaksi, jotta niitä saattoi käyttää tässä mielessä. Tänä vuonna ehdottomasti kylvämme siemenet tällä tavalla uudelleen.

Ehdin tässä jo tekemään alustavaa kasvatussuunnitelmaa, johon taatusti tulee muutoksia tavalliseen tapaan, kun vastaan kuitenkin tulee joku uusi innostava kasvatettava. Osa aiemman satokauden kasvatetuista nousee uudelleen, jos vaan elävät yli talven kuten aiemmin ovat tehneet ja viime vuonna säilöimme ensimmäistä kertaa siemeniäkin runsaasti. Monivuotisia kasvatettavia meillä on vaikkapa piparjuuri, jotkut monivuotiset yrtit ja maa-artisokka. Satokaudelle 2018 varmuudella kasvatamme lisäksi tavallista ruokaperunaa, sinistä/lilaa perunaa, pinkkiä perunaa, porkkanaa, palsternakkaa, sipulia, valkosipulia, yrttejä, lilapalkoherneitä, kurpitsaa ja mansikkaa. Kasvihuoneissa saa tavalliseen tapaan kasvaa runsaasti erilaisia tomaattilaatuja, kurkkua ja paprikaa, mutta varmaan myös jotain ihan uuttakin. Viime vuonna istutetut vadelmat tekevät toivottavasti kunnon sadon nyt tulevana satokautena. Noin muuten viime vuonna marjasatokausi oli kyllä hyvä. Erityisesti mustaherukkaa tuli paljon. Tänä vuonna sitten odotellaan hyvää vadelmasatoa!

Jos viime kesä oli sään osalta outo, niin sitä on kyllä tämä talvikin ollut. Vuoroin vaikka mitä, muttei kauaa ja sitten taas jotain muuta. Tässä esimerkiksi on kaksi peräkkäistä päivää meillä. Toinen on kuin maaliskuu ja toinen postikorttitalvi.

Välillä on ollut myrskyjä ja sähköt menneet niin meiltä kuin monelta muultakin taloudelta. Meillä se ei suurempia huolia aiheuta, mutta pohjoisessa on ihmiset olleet kovilla, kun sähkökatkoksia on saattanut olla viikonkin verran, eikä nykyiset kodit toimi harmeitta ilman sähköä. Kovia pakkasia ei ole ollut täällä meillä lainkaan - talven toistaiseksi kovimmat miinuksetkin osuivat juuri sille viikolle, kun emme olleet kotona ollenkaan. Lumitöihin ei ole uhrattu hikeä ja aikaa, koska se mikä on alas tullut, on kadonnut sateiden myötä seuraavana päivänä. Erikoinen talvi tämä 2017/2018. Meillä on lisälämpöpatteritkin edelleen kesälomalla Gerdassa. Ollaan pärjätty ilmankin.

Nyt loppuviikosta on ollut jotenkin keväinen olo muutenkin. Talvihan ei ole vielä likimainkaan ohi, mutta valon määrä kasvaa selkeästi joka päivä. Valo ja ilma on erilainen ja tuoksuu kevään lupauksilta. Hyvinhän tässä ehtii vielä tulla vaikka millaiset pakkaset ja lunta pitkänkin puntin verran, mutta silti tällä viikolla ilmassa on ollut kevään ensimmäisiä viestejä. Valo viipyy horisontissa pidempään ja sen sävy on muuttunut. Lehtopöllöt huutelee yössä itselleen siippaa ja peurat ovat siirtyneet meidän puolelle peltoja - se tuntuu tapahtuvan aina näihin aikoihin jos on leutoa.

Tänä viikonloppuna on muuten lintujen pihabongausviikonloppu. Oletteko osallistuneet? Meillä käy niin kiva kokoelma erilaisia lintuja ja yksi erikoisempikin vieras lintulaudalla, että on hauskaa raportoida niistä Birdlifelle.

Meillä alkaa pieni sisäremppaosuus tässä pian, kun asetutaan kunnolla takaisin taloksi kotiin. Tuolla makkarissa saatetaan muutama kesken jäänyt juttu päätökseen ja sen huoneen rooli tulee myös muuttumaan enemmän meidän tarpeita vastaavaksi. Tästä lisää ensi viikolla ❤

Keväämmällä myös etupihalle tulee muutos, se ei vaan taivu siihen rotiin, johon yritämme sitä saada, joten plan B otetaan käyttöön.

Uusi vuosi, uusia puuhia - kuten aina. Täällä ei hommat tekemällä lopu, eikä ole väliksikään. Talvisin vedetään henkeä ja sitten taas mennään. 2018 ei varmaankaan ole yhtään sen vähäpuuhaisempi kuin aiemmatkaan vuoden.

Mitä teille kuuluu vuoden vaihduttua? Uusia suunnitelmia tiedossa?

Lämpimin terveisin

Jovelan Johanna

Instaa seuraavat ovatkin jo muutamia makupaloja nähneet tämän viikon puuhistamme, mutta nyt tuolla entisessä makuuhuoneessamme, joka muuntui vierashuone-orangeriaksi, ollaan melkein valmiita. Tervetuloa siis virtuaalivilkaisulle uuteen huoneeseen Jovelassa!

Koko homma lähti pohdinnosta tai oikeastaan enemmänkin huomiosta, ettei tuo huone toimi meillä makuuhuoneena. Siellä on pyöritelty mööpeleitä, jopa rakennettu paremmin tuohon tilaan sopiva sänky ja ostettu mittatilauspatja erikoismitoilla, mutta aina vaan huomattiin, ettei huone palvele tarpeitamme lainkaan. Siihen on yksi selkeä syykin: mittasuhteet. Huone ei ole erityisen pieni, se on 15m2 kokoinen, mutta mittasuhteiltaan haastava, sillä vaikkakin huone on yli 5,5 metriä pitkä, sen syvyys on nippanappa 2,7 metriä, ja kun huone on vielä joskus ollut 2 pientä kammaria ja sen puolivälin tienoilla on pätkä väliseinää (näkyy noissa kuvissa) ja väliseinän takana on kaakeliuuni, ei parisänkyä pysyvässä käytössä voi laittaa kuin yhteen suuntaan. Se sitten jätti sängyn päädyn ja ikkunaseinän väliin sen 70 cm kulkutilaa, jonka myötä niin me kuin yövieraamme kolhivat kinttujaan sänkyjen kulmiin ja tavaroiden kantaminen huoneen toisesta päästä toiseen oli haastavaa. Eikä huonetta sitten muuhun voinutkaan käyttää, kuin nukkumiseen.

Pakollinen makuuhuone?

Pohdimme onko meillä oltava erikseen makuuhuone? Tässä asiassa oletus on standardi ja jostain syystä myös meillä on ollut automaattisena ajatusmallina, että jos kodissa on enemmän kuin yksi huone, toisen niistä on oltava makuuhuone. Harvassa on ne kodit, joissa ei oletuksena jo rakennusvaiheessa olisi makuuhuonetta, mutta tarvitaanko makuuhuoneeksi korvamerkittyä huonetta aina? Lapsiperheissä varmaankin kyllä, lapsi kaipaa kasvaessaan omaa tilaa, mutta kahden aikuisen taloudessa? Tulimme siihen johtopäätökseen, että ei tarvita. Meillä on muita tarpeita huoneelle tässä 120 neliön kaksiossamme, joka talo oikeastaan on. Täällä on tupa, sali, välitila-läpikulkuhuone, jossa on vedetön vessamme ja viemäritön kylpyhuoneemme, eteinen ja sitten tuo yksi erikoisen mallinen huone, joka oli makuuhuoneemme.

Huone tarpeen mukaan

Meillä on tarve vierashuoneelle, alkuvuodesta keväälle paikalle, jossa voi kasvattaa taimia ilman, että koko huusholli on kuukausia sekaisin ja talvisin meillä olisi tarvetta pienelle orangerialle, jossa sitruuna- mandariini- ja arikoosipuumme voivat talvehtia. Tupaan ne eivät mahdu, salissa ne eivät kissojen vuoksi voi olla, mutta ihan omaa orangeriaakaan ei ole olemassa. Tämä huone on kuin tehty näitä kaikkia tarpeita varten!

1) Kun muutimme kaupungista tänne maalle, oma "seurapiirimme" jäi sinne 200 kilometrin päähän, joten meillä käy viikonloppu- ja lomavieraita. Jos on kinkerit, yöpyjiä voi olla useitakin ja silloin olisi tarpeen yöpaikat, jotka eivät tee koko talosta yömajaa. Nyt tuolla huoneessa on arkikäytössä 1 varavuode, jonka voi levittää parivuoteeksi. Keväällä näiden tilalle tulee talon oma metallisänky, joka sekin on parivuoteeksi avautuva ja sen alle saa nuo kaksi varavuodetta piiloon. Tarvittaessa siis huoneen "orangeria-puolelle" voi levittää myös vierasparivuoteen siten, että molemmille puolille on oma sisäänkäyntinsä ja tilojen väliin voi vetää väliverhon! Hieman omaa yörauhaa ja 4 mahtuu yöpymään samassa huoneessa omissa unisopeissaan.

2) Huoneessa ei ole erillistä lämmitystä arkisin, se on siis juuri sopivan viileä sitruspuiden talvehtimiselle. Huone on myös erittäin valoisa suurten ikkunoidensa vuoksi. Sitten kun on aika laittaa taimia kasvamaan, alkaa myös hiljalleen se aika, kun talvehtivia sitruspuita aletaan herätellä kevättä kohti.

3) Taimikausi alkaa tässä helmikuussa kun laitellaan esimerkiksi paprikan siemenet multiin. Sitä ja tulevaa taimikautta varten hankittiin Byggmaxista pukkijalat (5,95 kpl) ja niiden päälle laitettiin vessahuoneen ison kaapin purkamisen jälkeen vapautuneet pitkät täyspuiset hyllylevyt. Taimikasvatukselle on nyt oma paikka, joka ei ole muun tiellä ja kun kasvatuskausi on ohi, pukkijalat ja levyt saa siististi piiloon pois tieltä.

Tuolle yhdelle tilapäistaimipöydälle mahtuisi yli 100 tainta ja taimien kasvettua suuremmiksi, ne voi jakaa toiselle samanlaiselle pöydälle, joka mahtuu toisen ikkunan eteen. Jos sitten sattuu isompi poppoo vieraita taloon taimiaikaan, nuo kasvatusalustat taimipöytineen voi nostaa takan ja kaakeliuunin väliin juuri siihen kohtaan, joka ennen jakoi väliseinällä tilan kahdeksi huoneeksi.

Vaatekaappimme mahtui juuri passelisti tuvan puoleiselle seinälle kuin siihen tehtynä. Se meinaan on täydelleen seinän ja oven karmin välissä, ei senttiäkään vajaana tai yli menevänä! Kaakeliuuni on ns. kylmä uuni, sitä ei voi käyttää, mutta sen sisällä poltetaan kyllä palkkikynttilöitä.

Pöydällä on puutarhakirjoja ja mandariinipuu, jossa on yksi hedelmä viime vuoden satona. Jospa se tänä vuonna innostuisi kukkimaan ja tekemään uusia hedelmiä runsaammin. Sitruuna, joka talvehtii nyt takan päällä, on jo uusia alkuja täynnä.

Ja tuolla on varsinainen vierashuonepuoli. Huoneen päätyseinä on ollut maalaamattomana siitä saakka kun se paperoitiin makulatuurilla yli 4 vuotta sitten. Muu huoneesta tapetoitiin, mutta tuo jätettiin tapetitta, koska seinän peitti suuri vaatekaappi. Nyt päätyseinä maalattiin kyyhkynharmaalla kalkkimaalilla. Kuvassa Mai, joka heti omi vuoteen itselleen, on juuri loikkaamassa päiväsängylle, joka tosiaan saadaan avattua parivuodemittaan. Arkikäytössä se ei toimisi, sillä tila jäisi taas sangen hankalaksi, mutta vierailujen ajan se toiminee hyvin.

Päivisin vuoteen päällä on päiväpeitto, joka peittää alleen ehkäpä ihanimman pussilakanan ikinä! Koirien kynnet kuitenkin rikkovat pussilakanoita, kun molemmat ajoittain petaavat paikkaansa. Tuonne vierashuonepuolelle huonetta on muuten oma sisäänkäyntikin. Ovi sijaitsee sängyn vasemmalla puolella ja johtaa välihuoneeseen.

Tällainen siitä sitten tuli ja olen ihan pökerryksissä ilosta! En malttaisi millään odottaa taimikautta ja nythän sitä ei enää odotella, vaan tänään multiin menee ne paprikan siemenet. Pitää vaan mennä Gerdasta kaivelemaan esille kasvatuslampun alusta, jotta saadaan tyypeille hieman lisävaloa ja lämpöä.

Tuossa lattialla valkoisen kaapin edessä on muuten aprikoosipuut ja kellon vasemmalla puolella takan päällä on meidän toinen sitruunapuu. Korkeampi puu valkoisella pöydällä on mandariinipuu ja oksien seasta pilkistää sen ainoa hedelmä. Pöydän alta taas pilkistää pyykkikorit. Nekin kivasti piilossa, mutta helposti saatavilla. Niin! Ja sähkötakka tosiaan myös maalattiin! Sen moderni pinta on ärsyttänyt itseäni suunnattomasti ja olin jo heivaamassa koko takkaa myytäväksi, mutta päätettiin sitten kokeilla siihen kalkkimaalia ja sehän on nyt ihan kiva! Laitoin takkaan vielä muutaman metallikoristeen maalauksen jälkeen. Takka on ihan kiva olemassa jos tarvitsee lämmittää huonetta tovin. On sievempi kuin irtopatteri ja se tarjoaa myös kaivatun laskutason talvehtijoille.

Tällainen on ollut paluu arkeen ja Jovelaan työpainotteisen kauden jälkeen. Tällä viikolla rymsteerattiin myös sitä välitilahuonetta, jossa on vedetön vessamme. Sitä järkeistettiin purkamalla iso kaappi pois ja laittamalla tilalle pienempi kaappi, joka jättää enemmän tilaa muille tilan funktioille, kuten pulsaattorille.

Missä me nukumme, mitä tapahtui ihanalle ekopatjalle?

Arvaan jonkun siellä miettivän ;) Tähän palaamme ensi viikolla jos vaan saamme valmista aikaiseksi, mutta saliin tulee nyt tarvittaessa yöpaikat neljälle ihmiselle, joista kaksi olemme me ja siitä ihanasta mittatilausekopaljasta tulee jättiottomaani! Taloon tulee siis ilman sirkustemppuja ja lattioilla seilaavia varapatjoja nukkumapaikat 9:lle ihmiselle ja toki vielä sitten, jos kinkerit kasvavat, niitä ilmapatjojakin voi vielä joihinkin nurkkiin laittaa kulkua hankaloittamaan.

Täällä jatkuu puuhat! Vieteriä kiinnittämään, siemeniä multaan piilottamaan ja muualla sijaitsevia kaaoksia selättämään siis!

Aurinkoista sunnuntaita ja alkavaa viikkoa kaikille siellä!

Lämmöllä

Jovelan Johanna

Johan on ollut viikko. Sunnuntaipostauksesta ei tällä kertaa kovin pitkää tule, sillä olen viettänyt kaksi edellistä päivää kahteen eri otteeseen päivystyksessä ja päivystysosastolla saamassa letkuilla vettä ja troppia ja olo on sangen uupunut. Mennään siis suorilla iloisempiin asioihin, ja iloinen olenkin, kun saa olla taas kotona ja nauttia pienistä asioista.

Ensimmäinen iso ilon aihe on valo. Voi että sitä nyt tuntuu olevan, vaikka päivä olisi harmaakin. Tammikuussahan alkaa jo huomata, miten valon määrä lisääntyy päivittäin. Tässä helmikuussa sitä ei enää voi olla huomaamatta. Esimerkiksi täällä meillä viikossa valoisan ajan kesto lisääntyy viikossa 40 minuuttia. Tiirailen ihastellen tavalliseen tapaan tämän sivuston auringon nousu- ja laskuaikoja täällä meidän seudulla Lounais-Suomessa. Tuolla voi siis laittaa minkä tahansa suomalaisen paikkakunnan hakuun ja ihastella valon määrän lisääntymistä kuluvan kuukauden tai vaikkapa kolmen kuukauden aikajaksolla. Pelkkä vilkaisu ilahduttaa pirskaleesti! Kyllä tässä kevättä kohti mennään kovaa kyytiä!

Jos mikä, niin tämä on ilo! Meidän sitruunapuu kukkii! Pieniä sitruunan alkuja on paljon, 6 isoa sitruunaa on korjuukypsiä ja tuoksuvat ihanalle (en raski vielä kaikkia ottaa pois) ja nyt kun sitruuna pääsi viileään, mutta valoisaan huoneeseen, se innostui kukkimaan! Pieniä valkoisia nuppuja löytyy oksilta, enkä malta odottaa kun kukat aukeavat.

Ollaan iloittu tuosta uudesta huoneesta kovasti, vaikka viikonlopuksi suunniteltu yövieraiden saapuminen jouduttiinkin perumaan, mutta taimipuolella ollaan tuossa viikolla ehditty testailla huonetta taimikasvattamokäytössä. On kyllä silkkaa luksusta, kun tälle puuhalle on ihan oma tila ja kaikki tarvittavat tarpeet ovat siinä käden ulottuvilla siististi saatavilla. Muutamat siemenet siellä jo mullassa onkin. Paprikat saivat hatuikseen kertakäyttökuoharilasien lasiosan. Ollaan hieman inventoitu kaappeja ja kaikenlaista turhaa on karsittu pois tai laitettu uusiokäyttöön, kuten nyt vaikka nuo minikasvihuoneina toimivat kaapin perukoille unohtuneet ylijäämälasit.

Tuolla kelmun alla on tämän vuoden hurahdukseni - ihan turha kuvitella, ettei jotain hurahduksia olisi joka vuonna. Tänä vuonna se on Luffa, eli pesusienikurkku.

Pesusienikurkku on hauska kasvi. Se on tosiaan kurkku ja näyttää erikoiselta putkikurpitsalta. Nuoria vihanneksia voi syödä, mutta kasvia kasvatetaan erityisesti nimenomaan pesusieniksi, jollaisia löytyy likimain kaikista kemppareista ja hygieniaosastoilta kaupassa kuin kaupassa. Kun kurkku on täysikasvuinen, sen annetaan kuivua. Vihannes kuoritaan kuin banaani, sen siemenet poistetaan ja jäljelle jää kuvan oikealla puolella näkyvä putki. Sen voi halutessaan leikata auki, leikata muotoon, sitä voi ommella kuin kangasta tai putken voi käyttää sellaisenaan pesusienenä, eli vamppuna. Monet valavat Luffaan saippuaa ja leikkaavat sitten Luffan kiekoiksi. Luffaputkeen voi kiinnittää narun, jolloin sitä voi vedellä selän puolella kroppaa ja se soveltuu myös kasvojen puhdistukseen sellaisenaan tai saippua sisäänsä valettuna. Meillä Luffat laitettiin multaan tällä viikolla, jotta se onnistuessaan ehtisi valmiiksi meidän leveyspiirillä. Jos kaikki menee kuten toivoa sopii, satoa saataisiin heinä-elokuussa. Luffan taimet kasvavat yli 2 metriä korkeiksi ja ne vaativat lämpöä sekä siemen- että kasvuaikanaan, joten kasvi vaatii meillä kasvihuoneen. Saas nähdä miten tämän kanssa käy! Jännää kuin mikä!

Iloa on tuottanut myös mainittu inventaario kotona. Hissukseen, paikka ja kaappi kerrallaan ollaan käyty läpi nurkkia karsien turhaa pois. Yllättäen tilaa löytyy ja nurkat vapautuvat turhista. Olemme menneet linjauksella jätteisiin-kierrätykseen-lahjoitukseen. Patakaapissakin vapautui tilaa kummasti.

Tuolla kaapin päällä on ystävältä saatuja patenttikorkillisia olutpulloja, jotka odottavat omatekoista siideriä. Meillä puskee vuosittain raparperia niin vimmatusti, ettei meinaa kaksi ihmistä saada niitä hyödynnetyksi, joten keväällä voisi kokeilla raparperisiiderin valmistusta. Alahyllylle löytyi nyt tilaa ihan käyttölautasille. Ovat siinä kätevästi saatavilla, kuten erilaiset kattaus- ja muut pikkuliinatkin, joita meillä on käytössä, ei vaan koristeina.

Salin puolella ei olla ehditty jatkaa hommia ihan kuten oli ajatus, kun emäntä päätyi lasarettiin, mutta aikansa kaikella. Nyt saa olla kuten on ja sitten taas jatketaan kun vointi ja aika sallii. Salissa on nyt kuitenkin se suunniteltu 4:n yöpaikan setti makuupaikkoja. Meillähän on salissa vakiona leveä divaani, jossa voi nukkua parivuodemaisesti. Tuo harmaa sohva on nyt vaan siirretty pois tieltä ja on lähdössä pois meiltä.

Ja tuossa alaoikealla näkyy meidän uninurkka salissa, vaikkei se nurkka oikeasti ole. Onpahan kuitenkin unipaikka salin aivan toisella laidalla ja se koostuu 150cm leveästä ekopatjasta, joka oli ennen meidän sängyssä sekä sängyn puretuista rakenteista kierrätetystä futonimaisesta pohjasta, jonka isäntä nikkaroi hetkessä kasaan. Kissojen mielestä paikka on aivan ykkönen, sillä selkänojatyynyn takaa voi väijyä lintuja ikkunan toisella puolella. Ikkunan alla on takorautainen ikkunateline ja siinä on siemenkakkuja. Kissojen mielestä ruokailevat linnut ovat kovin viihdyttävää seurattavaa ja linnut eivät voisi vähemmän piitata kissoista. Ovat huomanneet jo, ettei vaanijat sieltä läpi pääse. Joskus joku isompi lintu tuntuu oikeen härnäävän kissoja. Huvinsa kullakin!

Ja sitten se viimeinen ilo tältä viikolta, josta kerron joka vuosi täällä: Merikotkien pesinnän seuranta! Miten käy tänä vuonna? Pesällä on jo yksi pari käynyt melkein päivittäin katsastamassa paikkaa ja rakkautta tuntuu olevan ilmassa. Aloitan joka vuosi suunnilleen näihin aikoihin merikotkien pesäpuuhien seurannan ja jatkan aina siihen saakka kun mahdollinen poikanen tai poikaset hylkäävät pesän. Livekamera, jota tänä vuonna voi katsella myös takautuvasti YouTuben liven kautta löytyy täältä. Tässä vielä pari kuvakaappausta alkuviikolta.

Merikotkien pesän seuraaminen on koukuttavaa ja rentouttavaa vaikkei pesässä olisi vielä ketään. Humiseva metsä itsessään ja luonnon muut äänet, kuten pöllöjen huhuilu ovat mukavaa taustamelua ja sitten kun kevät etenee, ne ensimmäiset muuttolintujen huutelut saa kuulla tämän luontokameran välittämänä, sillä kamera on Latviassa. Se on joka vuosi sellainen ilo, ettei moista toista. Linnut huutelevat olevansa matkallaan ja tuovat kevään tullessaan. Sitä odotellessa!

Näillä lyhyillä terveisillä toivottelen hyvää alkavaa viikkoa kaikille.

Lämpimin terveisin

Jovelan Johanna

Voi mikä ihana viikonloppu ja sunnuntai täällä on ollut! Vointi on ollut parempi, labrassa käynnit (toivottavasti) ohi ja aurinko on paistanut niin, että pienestä pakkasesta huolimatta puutarhan puolella taloa rännit liruttelee vettä. Mahtavia kelejä luonto tarjoilee monille juuri nyt talvilomaansa viettäville ja onneksi kuulun myös itse siihen joukkoon. Kyllä se vaan niin on, että se kalenterivuoden ensimmäinen kevätkuukausi lähestyy rapian viikon kuluttua ja sen kyllä huomaa. Aurinko kiipeää horisontin mukavammalle puolelle jo hyvään aikaan aamulla, eikä vilahda takaisin ennen kun kellonkin puolesta on ilta. Tällä viikolla olen pannut merkille myös sen, että linnut ovat aloittaneet aamukujerrukset. Ihana sirkutus käy jo puissa kun aamulla avaa oven koirille aamuliruja varten. Ihan vielä ei linnut pesiä rakentele, mutta jonkinlaista seurustelua on ilmassa.

Meillä ihmisillä täällä Jovelassa on taas menossa pesän putsausvillitys. Kevään merkkejä sekin, varmasti!

Me ollaan käyty järjestelmällisesti läpi kaikki talon kaapit ja laatikot ilman sen tarkoituksenmukaisempaa suunnitelmaa. Tuli aloitetuksi ja paikka kerrallaan ollaan edetty sen suuremmitta huhkimisitta. Turhat on poistettu, tarvittavat järjestetty. Laskettu talvella paikoillaan seisseitä tavaroita alas, putsattu ja puunattu. Tekeepä sellainen puuha hyvää! Puuhaillessa olen pohtinut siivoamista ja miten se eroaa nyt siihen mitä se oli joskus ennen, aikana ennen Jovelaa. Meillä ei esimerkiksi ole siivouskaappia ja olen siitä todella iloinen. Muistan hyvin miten 4 vuotta sitten pakkasimme kaupunkikotia muuttolaatikoihin ja miten hämmästelin sitä siivoustöhnien määrää, joka meiltäkin löytyi siivouskaapista. Ihan turhaan oli haalittu kaappiin jos mitä tököttiä, jotka valmistaja oli korvamerkinnyt tietylle puhdistuskohteelle. Kolme varttia täysinäisiä puteleita annettiin eteenpäin, kun niille ei vissiin ollutkaan ollut käyttöä. Nykyään meillä on Mäntysuopaa, käsitiskiainetta, pesupähkinöitä, sappisaippuaa ja huonekaluvahaa, jonka teen mehiläisvahasta kun sille on tarvetta. Ei niille omaa kaappia tarvitse. Mäntysuopa on meillä sellainen yleispesuaine matoista eri pintoihin. Ei olla muuta kaivattu ja tuoksu on ihana.

Sappisaippua on kyllä jännä saippua. Se tosiaan puhdistaa hankalatkin liat. Pesaisin eilen tarjottimen kantoliinan ja käsipyyhkeen pitsit sappisaippualla. Siinä lähti tummentumat yhdellä pesulla. Tuo tarjottimen kantoliina roikkuu puulieden lähellä ja kerää ilmasta pölyä ja rasvaa itseensä, mutta puhtaaksi se vaan tuli sappisaippualla perinnetekstiilin kärsimättä.

Kattilateline kerää myös itseensä rasvaa ja pölyä ja siinä saa osansa kuparitkin. Niiden päälle levitettiin ketsuppia, annettiin olla sen aikaa kun putsattiin muut tavarat, kuparit pesaistiin ja lopuksi hieman kiillotellaan kankaalla, ja siinä se - Kiiilto on taattu! Kuparille siis ketsuppia tai vaikka ylijäämäsitruunaa, jos jokin yksittäinen esine pitää putsata. Puuhellan valkoiset putsattiin tipalla mäntysuopaa pesusienessä, jonka pinnalle siroteltiin suolaa. Suola ja leivinjauhe on erittäin hyvä puhdistusaine uuneille ja liesille, oli ne puu- tai sähkökäyttöisiä. Ei tarvitse olla erillistä tököttiä tähänkään puuhaan.

Me ollaan käyty läpi koreja, laatikoita, säilytyspaikkoja, ihan kaikkia mahdollisia paikkoja, myös kotivarapuolella. Inventaario on hyvä tehdä muuallakin kuin ruokakomerolla, jota ei nyt olla käyty läpi, sillä se on jo tehty loppusyksystä, mutta kynttilät, patterit, lääkelaatikko, ensiaputarvikkeet, tulitikut.. kaikki sellainen tarpeellinen tavara on käyty läpi, jota kotivaraksi täällä kutsutaan. Avoimet säilytyslaatikot kerää hiljalleen pölyä ja aina siellä joku kärpänenkin on käpertynyt ikiuneen. Säilöjä on hyvä tyhjentää, imuroida ja sortata.

Kuulumisia viherhuoneelta

Olen todella nauttinut tuon huoneen käytöstä. Se vaan yksinkertaisesti toimii. Hiffasimme tuossa aiemmin, että taimipöydän pukkijalkojen päälle mahtuu 2 puulaatikoakin ja niihin saa mahtumaan isot multasäkit ja kaikenlaisia tarvikkeita ruukuista alkaen. Vaan yhtä olin vailla, riittävän suurta, muttei kuitenkaan 10 litraista kastelukannua. Ei tullut vastaan.

Eilen sitten tupaa putsaillessa otettiin kattilatelineen päältä alas 6 litran vanha pannu puhdistusta varten ja siinä pannua pestessä tulin ajatelleeksi, että siinäpä olisikin hyvä, sopivan kokoinen kastelukannu viherhuoneeseen. Meillä on siis nyt kastelupannu ja se on siinäkin mielessä hyvä, että sillä voi lämmittää veden sopivan lämpöiseksi, kun kaivovesi meillä on suunnilleen +2 asteista.

Pannu taisi maksaa vitosen aikoinaan kirpputorilla, eikä siinä ole mitään vikaa.

Rootmasterit

Jotain pientä olen hölvännytkin kuluneella viikolla, nimittäin tällaisen laadukkaamman Nelson Gardenin Rootmasterin hankimme Kärkkäiseltä. Käytimme jo viime vuonna juurruttaja-taimialustoja ja hyväksi totesimme, mutta vaikka samaa taimialustaa saattoi käyttää monta kertaa, lopulta ne menivät rikki. Nämä NG:n rootmasterit ovat superkestäviä ja ne toimivat samalla myös minikasvihuoneina itämisaikana ja tovin sen jälkeen.

Nämähän toimivat siten, että kasvatuskoloihin laitetaan multaa, se painellaan hyvin, siemen laitetaan multaan ja peitetään mullalla, eli ihan samalla tavalla kuin nyt muutenkin tekisi. Iso ero on siinä mitä sitten tapahtuu. Taimet eivät seiso vedessä jos tulee kasteltua liikaa, mukana on vihreät kasvelunauhat, jotka imevät vettä ja vapauttavat sitä tasaisesti, ja nauhat voi pestä uuteen käyttöön. Multa pysyy myös ilmavana kennoston aukkojen vuoksi. Taimet kehittävät vahvat juuret, ja kun on aika siirtää taimi isompaan ruukkuun tai istuttaa se, taimikennosto aukeaa kuin kirja ja taimen saa juuripaakkuineen ulos sormella vetämällä.

Sangen siistiä ja kätevää! Sitten vaan uutta siementä itämään! Tämä NG:n versio on tosiaan laadukasta ja kestävää materiaalia, joten se kestänee vuosia. Itselläni juuri tuo taimien irroittaminen kasvatuskipostaan on ollut haastavaa ja sen vuoksi ihastuin näihin avattaviin taimikasvattamoihin viime vuoden testausten aikana.

Meillä kasvaa muuten salaattia jo tuvassa. Fuskusalaattia! Äidin vanhassa, isossa teekupissa on kaupasta ostettu salaatti. Se pysyy siinä ihmeen pitkään raikkaana ja tekee jopa uutta lehteä kun lehtiä napsii käyttöön.

Ja ihan viimeiseksi se odotetun hetken uutinen.. Sitruunapuun ensimmäiset kukat on auki!

Voi luoja, mikä tuoksu sitruunan kukissa on! Näitä kaunokaisia pitää pölyttää vielä käsin, vaikka muutama kärpänen onkin nähty ikkunoiden välissä surraamassa, mutta jos mielii saada sitruunaa, on parasta yrittää saada kukat pölytettyä manuaalisesti.

Tällaista tänne kuuluu tällä viikolla. Nyt kun olen joutunut olemaan töiden osalta jouten, on ollut paljon aikaa ajatella ja voinnin mukaan puuhaillakin, ja se tekee hyvää. Kyllä se vaan niin on, että kun me pian 4 vuotta sitten tehtiin iso loikka toisenlaiseen elämään, me löysimme jotain sellaista, joka on me. Uusi kevät, kesä ja syksy ennen seuraavaa talvea taas edessä, uusi satokausi, remonttia ja hääräilyä, vanhojen oppien ja vinkkien opiskelua, sitä meillä on odotettavissa.

Sellaista yksinkertaista, omaehtoisempaa elämää. Ihan parasta ❤

Lämpimin sunnuntaiterveisin

Jovelan Johanna

Kireät pakkaspäivät ja kirkkaana paistava aurinko ovat kuin luotuja kaikenlaiseen hyödylliseen kotoiluun. Tekee mieli poleerata nurkkiaan, karkoittaa talven kerryttämät pölyt, pakastimen inventoiminen on helppoa ja samalla voi tehdä suunnitelman pakastettujen herkkujensa siirrosta kohti ruokapöytää ennen kun seuraavat sadot pitää saada säilöön.

Viime viikolla kirjoittelin siivousaineista ja niinhän siinä kävi, että unohdin mainita etikan, joka on sangen loistava puhdistusaine sellaisenaankin, mutta etikasta saa myös tehtyä kerrassaan hurmaavaa ja tehokasta puhdistusainetta, nimittäin appelsiinietikkaa, joka tuoksuu kuin appelsiinilehdossa kulkisi.

Appelsiinietikka puhdistusaineena

1) kuori appelsiinit (4 kpl) ja laita kuoret lasipurkkiin
2) kaada päälle tavallista väkiviinaetikkaa
3) anna tekeytyä 2 viikkoa
4) kaada sumutinpulloon ja laimenna vedellä 1:1

2 viikon tekeytymisen jälkeen etikka tuoksuu enää appelsiinille, mutta appelsiinin kuorilla on muukin merkitys puhdistusaineessa. Kaikkien sitrushedelmien kuorissa on luontaista liuotinta limoneenia, joka kaupan puhdistuaineisiin tuotetaan teollisesti. Puhdistusetikan voi siis tehdä yhtälailla vaikkapa sitruunoista. Sitruskuoren limoneeni yhdistettynä etikan hometta ja bakteereja tuhoaviin ominaisuuksiin luo tehokkaan, ihanalta tuoksuvan, mutta luontoa kuormittamattoman puhdistusaineen, joka soveltuu kaikenlaiseen yleispuhdistamiseen erilaisista keittiö- ja huonekalupinnoista kylpyhuoneeseen ja myös vaikkapa pakastimiin, uuneihin ja jääkaappeihin, joihin ei ehkä halua kovia kemikaleja muutenkaan. Etikka ei kuitenkaan sovi ihan kaikille pinnoille, joten sitä ei tule käyttää vaikkapa kivipintojen, marmorin, alumiinin tai emalin puhdistamiseen. Ikkunoiden ja peilien putsaajana tämä puhdistusaine on aivan loistava, sillä etikka ei jätä viiruja lasipinnoille ja tuoksu.. se tuoksu.. Pesee kuulkaas kaupan tökötit mennen tullen ja kaupan päälle tulee vielä se tuoksu.

Pakastinsatoa

Pakastin on melkoinen aarrearkku. Näin pakkasilla olisi maino tilaisuus käydä läpi pakastinta ja puhdistaa sitä. Meillä ei ollut nyt tarvetta pakastimen puhdistamiselle, mutta invetointi oli paikallaan. Pakkasessa on paljon kaikkea ihanaa omasta puutarhasta ja tähän aikaan vuodesta on hyvä alkaa hyödyntää viimeisiä pakastettujaan. Meillä oli pakkasessa mm. raparperia. Pelkkä ajatus raparperin alkukesäisestä tuoksusta ja mausta teki iloiseksi, mutta en kuitenkaan halunnut alkaa tekemään mitään raparperipiirakoita tai sellaisia, joita muuten tulee sitten kevään loppupuolella tehtyä kun raparperia pukkaa joka nurkalta enemmän kuin tarpeeksi.

Raparperi Agua fresca

Aqua fresca, tuo mainio meksikolainen hellejuoma, tehdään mistä tahansa tuoreesta hedelmästä tai marjasta soseuttamalla ja lisäämällä vettä tai kivennäisvettä ja jäätä. Tästä poikkeuksena raparperi, jonka mehustus vaatii kypsennyksen. Aqua fresca on kevyempää kuin mehu, mutta runsaanpaa kuin maustettu vesi. Helteellä aivan voittamaton ja tähän aikaan vuodesta tarjoaa kivan muodon veden ja hedelmien tai marjojen nauttimisille yhdessä nimensä mukaisesti "raikkaana vetenä."

Meillä oli n. 1,7 kg raparperia pakkasessa. Laitoin ne kattilaan, päälle vettä n. 1,5 litraa ja makeudeksi purkki hunajaa. Mehu olisikin ollut kovin sievän pinkkiä ilman hunajaa, mutta hunajan myötä juomasta tuli pastellioranssia. Kuumensin raparpereita kunnes ne olivat yhtä pehmeää mössöä. Ylimääräinen pintavaahto pois lusikalla. Mehu siivilöitiin ja lopuksi puristin valmiiseen mehuun yhden sitruunan ja lisäsin vielä hieman vaniljasokeriakin lisämauksi.

Juomaa nautitaan sekoittamalla paksuhkoa mehua veteen tai kivennäisveteen, joista viimeinen tuo juomaan kivan pirskahduksen. Aqua frescaan kuuluu aina jäätä, mutta hyvältä juoma maistui ilmankin, kunhan on hyvin jäähdytetty. Raparperi Agua fresca toiminee saunajuomanakin hyvin ja tuntuu suussa ihanan pirteältä muulloinkin kun kaipaa virkistystä, joten nämä pullot eivät kauaa meillä seiso.

Täytyy toivoa aikaista raparperisatoa, on meinaan h y v ä ä!

Viherhuoneen kuulumisia

Laitoimme tovi sitten ihan testimielessä kaupasta ostetun suippopaprikan siemeniä itämään vailla sen suurempia odotuksia. Monet kaupan vihannekset ja hedelmät ovat nykyään tuotettu hybridijalosteista, eivätkä siten tuota hyviä siemeniä kasvatukseen. Lidlin suippikset eivät tätä haastetta tunnistaneet, vaan mullasta on puskenut tainta kuin nurmea konsanaan.

Pitänee suorittaa pientä karsintaa kun vahvimmat erottuvat. 30 paprikapuskaa on hieman ylimitoitettu määrä meille. Nuo paprikat laitettiin itämään ennen rootmasterin hankintaa ja kasvavat siksi omissa purkeissaan, vaikkain rootmatesterin laatikossa kunnes siihen laitetaan kasvamaan tomaatteja.

Luffat eli pesusienikurkut

Ne ovat itäneet! Kymmenestä siemenestä 7 on nyt itänyt ja 6 itäneistä on jo sirkkalehtivaiheessa. 3 kasvatuspurkkia on vielä tyhjänä, mutta joku sieltä saattaa vielä nousta, sillä näistä itäneistä seitsemäs putkahti mullasta vasta eilen.

Komean pontevia alkuja ja saavutukseksi merkittäköön, että ollaan saatu nuo veijarit ylipäätään itämään. Puutarhaharrastajien foorumilta lueskelin, että itämisen onnistuminen on jo oma saavutuksensa, johon ei jokainen testaaja ole yltänyt, eikä ihme. Kasvi on kieltämättä haastava meidän leveysasteille. Intiassa, Kiinassa ja Vietnamissa kasvavana trooppisena kasvina Luffa vaatii jo itämisvaiheessa 20-25C lämmön, tasaisen kosteuden ja paljon valoa.

Meillä Luffat asuvat kakkukuvussa ja tuntuvat viihtyvän. Päivisin ne saavat olla ilman kupua viherhuoneen ikkunan edessä auringon paistaessa ja auringon käännyttyä sumuttelen taimet ja laitan kuvun taimien päälle. Kuvun alle jää ilma-aukot muutaman bambutikun avulla.

Auringottomat päivät, illat ja yöt Luffat ovat tuossa pöydällä taimihautomoviritelmässä. Olen meinaan hukannut jonnekin kasvilampun alaosan! Näin hyytävän kylminä päivinä en ole lähtenyt sitä Gerdasta etsimään pintapuolista vilkaisua edemmäs, joten virittelin kasvilampun takorautaiseen lautastelineeseen parilla nippusiteellä. Kakkukupu mahtuu juuri sopivasti telineeseen ja valo tulee suoraan taimien päälle. Huoneen ainoa patteri on pieni ja puoliksi tuon pöydän alla. Se tuottaa juuri sopivan määrän lämpöä taimille. Luffat saavat kasvivaloa n. klo 22 saakka auringon käännyttyä. Näillä tempuilla ne on meillä nousseet ja tuntuvat viihtyvän, mutta tästä on vielä pitkä matka pesusienisatoon.

Tuo pöytä on reissannut meillä jo neljän kodin verran muutosta toiseen. Sen pöytälevy alkoi olla turhan surkeassa kunnossa ja yksi jalka on puun kuivumisen vuoksi haljennut. Olin jo luopumaisillani pöydästä, mutta ajattelin vielä antaa sille lisäaikaa liimaamalla decoupage-tekniikalla pöydän kannen täyteen 1930- ja 1950-luvun lehtimainoksia, joiden maailma on sangen sympaattinen, vaikkakin usein syyllistävä. Hyvä äiti käyttää tiettyä tuotetta ja vastuullinen isä ja aviomies ostaa tietyn vakuutuksen. Kauneus tuli jo silloin purkista ja kukin tuote oli kilpailijaan verrattuna parempi. Sen ajan mainosjulkkikset olivat genresidonnaisia. Kauneustuotteita mainostivat näyttelijättäret ja saippuaa kotitalouskoulun johtaja, muuten uskottavuus kärsi. Elämä oli suoraviivaista ja omassa lestissä oli pysyttävä.

Tuskin tuo pöytä meillä enää kovin kauaa on, yksi sen jaloista on tosiaan halki ja toisessa jalassa on myös halkeama, mutta kun on aika luopua pöydästä, sen pöytälevyn voi laittaa taimipöydän pukkijaloille ja sievät laatikot voi säästää vaikka taimilaatikoiksi. Olkoon nyt tovin noin, mutta seuraava liikerasahdus tietää pöydälle eläkettä.

Tähän sunnuntaihin päättyy meillä loma ja on aika taas siirtyä leipätöihin. Kaikenlaista pientä muutosta on kauttaaltaan tulossa oman hyvinvoinnin nimissä, joten myös työosastolla himmailen hieman. Ei mitään radikaalia muutosta ole meneillään, mutta arkielämään pitää mahtua muutakin kuin töitä, vaikka miten työstään ja sen tekemisestä pitäisi, joten nyt on aika palata toteuttamaan silläkin saralla sitä, jota lähdimme täältä hakemaan 4 vuotta sitten, kun muuttoauto pysähtyi pihaan.

Niin, ajatella, ensi viikolla on jo maaliskuu ja maaliskuun viimeisenä viikonloppuna 4 vuotta siitä kun muutimme tänne. Taidan joka vuosi ihmetellä sitä uudelleen, aina yksi vuosi lisää tässä mittarissamme, jota Jovela-ajaksi kutsutaan.

Mitä parhainta sunnuntaita ja alkavaa viikkoa teille kaikille siellä,

toivottelee Jovelan Johanna

Kalenterivuoden ensimmäinen virallinen kevätkuukausi on alkanut! Pakkanen on ollut kireä, mutta sen myötä koko maailma on kylpenyt keväisessä valossa ja päivän valoisa aika venyy venymistään. Nämä viimeiset pari viikkoa ovat olleet kylmimmät sitten meidän aikanamme täällä. Hyvin harvoin meillä on kireitä pakkasia, talvet ovat olleet leudon puoleisia, mutta nyt ollaan saatu todella kokea millaista on asua vanhassa talossa, kun pakkanen paukkuu sen 20 asteen tuntumassa ja sitä viileämmällä puolella mittaria pidemmän aikaa. Hyvin ollaan tarettu. Puuta on palanut talon uuneissa ja tukilämpöä on käytetty salin puolella päivittäin, jotta aamulla on saatu yön viilentämään huoneeseen nopea lämpönoste. Ei moitteita, ollaan pärjätty ja viherkasvatitkin ovat voineet hyvin!

Hieman harmittaa, kun tein kivan löydön ja ajattelin sen jakaa tänään, mutta löytö loppuikin heti poistomyynnistä. Vilautetaan nyt kuitenkin näitä, kun sellaisia hankittiin. Kyseessä on siis lasikellot tai taimikuvut, joista kertaalleen oli puhetta muistaakseni viime keväänä ja monen kanssa pohdittiin mistä moisia saisi edullisesti. Sattumalta bongasin taimikupuja maalaispuutarhamyymälän poisto-osastolta ja tilasin niitä 5 kpl, ajattelin tilata vielä muutaman lisää ja jakaa linkinkin täällä, mutta niin kävi, että ne loppuivatkin heti.

Nämä kuvat on napattu alkuviikosta ja nuo paprikat ovat voineet taimikuvuissaan niin hyvin, että ovat sittemmin suunnilleen tuplanneet mittansa. Pian pitää kyllä harventaa niitä, kun elinvoimaisimmat paprikat jotenkin erottuisivat kanssakilpailijoistaan.

Nämä kuvut on tarkoitettu kasvatukseen, joten niissä on tuikitärkeä ilma-aukko hatussa.

Noh, vaikka useampikin olisi meille ostettu mielellään, niin ehkäpä jostain löytyy vielä jotain muuta mallia ja niiden yhdistelmä on sitten omalla tavallaan hauska, kun on pari erilaista kupumallia.

Meillä sitruunapuu kukkii edelleen kiivaasti ja tuntuu vaan puskevan enemmän ja enemmän kukkaa. Nyt kun kärpäset eivät vielä ole heränneet ikkunoiden välissä tavalliseen keväiseen tapaansa, on hoidettava kukkien pölytys omakätisesti - muuten ei tule hedelmää. Olen ollut hieman epävarma siitä, miten se pölytys oikeastaan tehdään. Ohjeissa usein sanotaan yksinkertaisesti, että kosketellaan kukkien siitepölyheteitä siveltimellä edeten yhdestä kukasta toiseen. Ajattelin laittaa tähän nyt ihan kuvana miten se ymmärtääkseni tehdään kaikkien sääntöjen mukaan, jos joku muu siellä pohtii samaa asiaa. Joskushan muitakin kasvatteja joutuu pölyttämään käsin, jos kukinta-aikaan ei pörriäisiä ole saatavilla.

Sitruunapuun (tai sitrusten) pölyttäminen käsin

Mikäli oppikirjojen oppi on mennyt perille oikein, pölyttäminen tehdään yksinkertaisesti näin:

1) Sivele pienellä pensselillä kukan heteitä, joissa on siitepölyä.
2) Koskettele toisen avoimen kukan emiä, eli kukan keskellä olevaa nuppia siitepölyisellä siveltimellä.
3) Ota taas kukasta siitepölyt ja siirrä edelleen seuraavan kukan emiin ja niin edelleen. Muista pölyttää myös aloituskukka siirtäen viimeisen kukan siitepölyt ensimmäiseen kukkaan.

Onnistunut pölytys tuottaa aikanaan pieniä sitruksen alkuja. Tässä kuvassa on pieni sitruunan alku. Talvilevon jälkeen sitrukset alkavat kaipaamaan hieman enemmän vettä ja lannoitusta. Jos ne eivät saa tarpeeksi vettä, pienet sitruunan alut kuivuvat. Meillä tipahteli muutama alku, mutta onneksi huomasin asian heti ja nostin kastelumäärää, jolloin tipahtelu loppui.

Viherhuoneessa on nyt ollut muitakin asukkaita, viikonloppuasukkaita. Ystäväpariskunta kävi testaamassa orangeria-vierashuoneen, eli viherhuoneen vierashuonekäytössä. Hyvin mahtui päiväpeti tuplavuoteeksi avattuna omaan tilaansa ja tuolta tyynypäädyn ja kaakeliuunin välistä mahtuu vielä kulkemaan oman sisäänkäynnin kautta sisälle ja ulos, jos haluaa. Huoneessahan on kaksi ovea, yksi molemmissa päissä.

Nåja, sitten taas osastolle sattumuksia ja haasteita. On kyllä yksi, sanonko mikä, kun tämä sairastelukierre ei vaan ota talttuakseen. Reilu kuukausi on menty tautiopasta läpi A:sta Ö:hön, eikä tällä viikolla tilanne ollut yhtään sen helpompi. Tiistaina kesken työpäivän saapui uusi vaiva, kun aiemmin määrätyt lääkkeet sanoivat sopimuksen kroppani kanssa irti ja sain äkillisen ja rajuhkon lääkeyliherkkyyskohtauksen. Koko kaulan alue niskaan ja rintalastan alle saakka muuttui kirkuvan punaiseksi ja täyttyi sangen eksoottisen näköiseen ihottumaan rakkulamaisine näppylöineen. Lääkärikäyntihän siitä sitten tuli, lääkkeet meni kieltoon ja tilalle tuli 9 annoksen kortisonimäärä per päivä, tabletteina ja salvana. Olihan se pelottava kokemus, nyt jo kortisonilla selkeästi talttunut, mutta tässä vaiheessa alkaa jo mennä huumorin puolelle, kun ei ole viikkoa ilman jotain uutta vaivaa, joka aiheutuu edellisen sivutuotteena, tai siitä mitä yritetään korjata ja nyt myös millä on yritetty hoivata. Vaan ei hätää. Täällä porskutellaan menemään hyvillä mielin ja mitään vakavaa ei ole kuitenkaan. Hieman huonoa tuuria vaan matkassa.

Kaularuttokäynnillä (rakkaalla vaivalla on oma lempinimi) piipahdimme Lidlissä. Vihanneksia ja hedelmiä piti hakea ja haettiinkin, mutta siinä liukuhihnan rinnalla eteni myös tällainen hieno kumkvattipuu, sillä Lidlissä sattui moisia olemaan mukavan edulliseen hintaan. Ei siis mikään turha käynti. Jos ei olisi ollut kaularuttoa, ei olisi huomattu kumkvattiakaan ja kumkvattihan meiltä puuttui sitruskokoelmasta.

Kumkvatti on kääpiöpomeranssi, eli hapanappelsiini, joka syödään kuorineen päivineen. Voi sen toki kuoria jos haluaa, mutta noin ylipäätään kumkvatti ei ehkä olekaan sellainen naposteluhedelmä, kuten mandariinit tai appelsiinit. Sen hedelmäliha on kyllä vahvan appelsiininen, mutta hedelmä on myös jokseenkin happaman kitkerä. Kumkvatista tehdään usein hilloketta, ja siihen se onkin vallan mainio, jopa hienosteleva hedelmä. Koristeena myös kaunis monessa käytössä ja joissain resepteissä ohuita kumkvattisiivuja lisätään mm. kana- ja lammasruokiin. Kakuissakin on näkynyt viime aikoina kumkvattia koristeena enemmän kuin usein.

Meillä kumkvatit ovat syötäväksi tarkoitettuja, ei sellaisinaan, vaan juurikin hillokkeena tai osana ruokaa. Ihanan pirteä, kaunis puu kerrassaan!

Meillä oli poikkeuksellisesti tänään sunnuntaina pieni työkeikka, joka imaisi energiat kertalaakista. Uni meinaa jo painaa luukkuja umpeen unimaailman puolelle, mutta laitetaanpa vielä yksi hauska pikkujuttu blogiin - tiedä vaikka joku toinen siellä olisi pohtinut samaa..

Rikkoutuneen tyynyliinan kierrätystä - tarjotinnauhat

Meillä on erilaisia, ihania vanhoja vuodevaatteita ajalta, jolloin ne tehtiin kestäviksi sukupolvelta toiselle. Huolellisimminkin ja mitä laadukkaimmasta kankaasta valmistetutkin kuitenkin joskus kohtaavat tiensä pään ja näin meillä on käynyt joidenkin ihanien pitsityynyliinojen kanssa. Joskus ne vaan haurastuvat lopulta rikki ja joskus on koiran tassu pedannut paikkaa alleen siten, että tyynyliinaparka on saanut pipin. Mitäpä siinä sitten voi tehdä, kun pois ei raaski heittää, mutta haurasta ei voi korjata.

Olen leikannut kauniit pitsit irti ja käytän niitä tarjotinnauhoina. Pitsithän on tyynyliinoissa valmiiksi ommeltuina vöiksi, joten uusiokäyttö on enemmän kuin helppoa. Valitsee vaan kaksi pituudeltaan samanlaista pitsivyötä ja sitoo niiden lenkit yhteen. Siinä se, valmis.

Tuo ei nyt ole ollenkaan oikea paikka tarjotinliinalle meillä, eikä siinä ole tarjotintakaan, kun mallailin pituuksien yhteensopivuutta puutarhalehdet painoina, mutta miksipäs ei moinen käy lempikirjoille tai -lehdillekin. Joka tapauksessa kauniit pitsit ovat jälleen käytössä ja vanha käsityö jatkaa elämäänsä. Näille kierrätyspitseille on taatusti sen sata ihanaa uuskäyttökohdetta, mutta tällaiselle ompeluhaluttomalle tämäkin niksi kelpaa. Uuskäyttökohde kun on likimain heti valmis.

Nyt tämän emännän silmät luppaavat niin, etteivät auki tahdo pysyä, joten täällä aletaan olla Komisario Maigretia vaille valmiita kohti huomista, jos alkutekstejä pidemmälle sitten pääseekään.

Mitä parhainta alkanutta maaliskuuta teille kaikille siellä❤

Jovelan Johanna

Ei sille mitään voi, puutarhakuume on taas täällä, enkä edes yritä hillitä puutarhainnostusta. Uusi kevät, sama hulluus!

Nyt on maaliskuu ja maaliskuussa alustetaan tulevaa satokautta pienin askelin. Tällä viikolla havahduin muistamaan, että erikoisperunoiden siemenperunat olisi hyvä tilata jos niitä mielii saada. Viime vuonna meillä oli kolmea perunaa: pinkkiä Rote Emmalie -nimistä todella maukasta, ravinteikasta ja ah, niin kaunista erikoisperunaa, Blue Congoa, joka sekin erittäin maukas ja kaunis peruna sekä varhaisperuna Timoa, joka ehtii meillä hyvin juhannuspöytään.

Kuvissa Rote Emmalie, eli Red Emmalie, Blue Congo, lilan sininen peruna sekä juhannusperunaksi nimeämämme Timo. Kaikki kuvat viime kesältä tuolta meidän Instastan puolelta. Tuo punainen, eli pinkki Emmalie on todella noin pinkki, kuten kuvassakin ja se säilyttää värinsä kohtuullisesti myös keitettäessä. Keitettynä perunasta tulee vaaleanpunainen. Jos haluaa säilyttää vahvan pinkin värin, peruna kannattaa höyryttää tai valmistaa uunissa. Rote Emmalielle en ole löytänyt kotimaista myyjää, joten tilasimme viime vuonna ja nyt uudelleen tätä lajiketta Saksasta Kartoffel Mülleriltä. Reilu säkki (5kg) siemenperunaa toimitettuna Suomeen maksoi rapian 20€

Nyt odotellaan pinkkien pottujen saapumista, mutta vielä niitä ei tietenkään voi laittaa kasvamaan tai paleltuisivat poloiset. Saavat siis mennä ruokakomeromme viileyteen ja pimeyteen odottamaan parempia plussa-asteita, jolloin potut voi jo laittaa kasvatuslaatikoihin pleksin alle tekemään varhaista satoa.

Terveisiä viherhuoneesta

Pleksin alla meillä kasvaa nyt sisälläkin taimia - tai ei vielä kasva kun vasta tänään laitettiin siemenet multiin, mutta kasvupaikka on kuitenkin pleksin alla.

Suloista kuukausimansikkaahan siellä köllii mullassa tuollaisessa jalallisessa kasvatuslaatikossa, jonka päällä on kaksi pleksilevyä. Saavat hyvin valoa ja lämpöä ikkunasta, vaikka ovatkin taimitason alla, ja sitten aikanaan kun ulkona ollaan kesän puolella, mansikat voi kantaa sellaisenaan ulos.

Viime sunnuntaina harmittelin, kun taimikupulöytöni olikin jo loppu varastosta, enkä päässyt jakamaan linkkiä täällä - loppu mikä loppu, mutta nytpä sitten jaankin linkin, sillä Kärkkäisellä sattuu juuri nyt olemaan lasikupuja alessa! Nämä lasikuvut ei ole suunniteltu taimille, joten niissä ei ole ilma-aukkoja, mutta kuvun voi nostaa välillä pois, jotta taimet saavat ilmaa tai kuvun ja alustan väliin voi laittaa jotain ilmaraon luomiseksi. Näissä kuvuissa on kuitenkin se etu, että ne ovat tilavia ja 30 cm korkeita. Ei ihan heti lopu korkeusmitta kesken kun taimi kasvaa pituutta.

Mitä kuuluu Luffille? - kiitos hyvää!

Luffat, eli ne pesusienikurkut, joista tehdään oikeita pesusieniä, voivat edelleen oikein hyvin! Uusia lehtiä tekevät kilvan ja tuntuvat edelleen sietävän ei niin kotoisia olosuhteita hyvin. Ehkäpä trooppiset tyypit ajattelevat, että on otettava se mitä on saatavilla ja pantava vaan parasta, ettei jäätynyt komposti kutsu kiukuttelijaa.

Kuten jo alkuviikosta instassa kuvana vilautin, jouduin siirtämään Luffat kakkukuvun alta lyhtyyn, koska taimet eivät enää mahtuneet kakkukuvun alle. Taimet asustelevat nyt tuossa aiemmin kuistilla olleessa korkeassa lyhdyssä, joka toimittaa kasvihuoneen virkaa.

Tuppaa vähän joka kuvaan tulemaan joku sitrus, vaikka niistä ei olisikaan kyse, joten laitetaanpa yksi sitrusaiheinen resepti sitten tarjolle.

Tällä viikolla Lidlissä on meinaan ollut todella mehukkaita veriappelsiineja. Ostimme niitä ensin ihan vaan syötäviksi, mutta kun kerrankin on ollut tarjolla niin mehukkaan maukkaita veriapplareita, hamstrasin niitä hieman tuoremehua ja aamiaismarmeladia varten.

Veriappelsiinimarmeladi

Tämä ohje on alunperin äitini appelsiinimarmeladiohje, mutta tällä kertaa tosiaan tein sen veriappelsiineista.

8 dl veriappelsiinin tai appelsiinin mehua
1 sitruunan mehu
500g hienoksi raastettua porkkanaa
1 kg hillosokeria

Kuori ja raasta porkkanat hienoksi, purista appelsiineista ja sitruunasta mehu, laita kaikki kattilaan, lisää 1 kg hillosokeria ja keitä n. 10 minuuttia (tai hillosokeripussin ohjeen mukaan). Valmista! Kaunista! Hyvää!

Voi miten tekisi mieli fiilistellä sitä ja tätä, on niin paljon ilon aiheita, mutta on aika käydä kokkaamassa suunnuntain iloksi jotain hyvää murkinaa, ottaa lautanen kantoon ja lojua isännän kanssa nenät kohti telkkarin ruutua, sillä Yle on vihdoin uusinut Ilman kavaluutta -minisarjan, jota olen toivonut uudelleen nähtäväksi vuosia, ellei vuosikymmenen! Saas nähdä miltä se maistuu tähän maailman aikaan.

Ihanaa sunnuntaita suuntiinne ja näkymisiin ensi viikolla ennen sunnuntaita instassa❤

Jovelan Johanna

Instakanavaamme seuraavat ovat viime viikolla nähneet muutamia postauksia aurinkosähkötoimintolampuista täällä Jovelassa ja lupailin aiheesta ihan omaa postausta.

Aurinkoenergia on aihe, josta on pitänyt kirjoittaa oma postaus, parikin, ja monen monta kertaa, mutta ajankohta ei kuitenkaan koskaan ole ollut oikein oikea. Omavaraisemman elämän tavoittelussa on niin monia vaiheita ja tässä vaiheessa ei isoihin projekteihin enää lähdetä ihan tuosta noin vaan. Lisäksi aiheeseen on halunnut paneutua ihan kunnolla, josta johtuen sunnuntaipostauskin venähti maanantain puolelle, kun piti vielä tarkistaa muutamia faktoja, eikä pysähtyä ensimmäiseen väitteeseen, vaan selvitellä onko joku muukin viisas samaa mieltä ilman kassavirtaa aiheen tiimoilta. Kolmas syy sille, etten ole tästä aiheesta kirjoitellut omaa postausta on se, että aurinkoenergiavaihtoehdot kehittyvät huikeaa tahtia ja jo ihan siinä ajassa, kun hankimme ensimmäisen aurinkopaneelin möksälle, teknologia on kehittynyt paljon, kuten myös yleinen tietoisuus aurinkoenergiasta. Tietoa, eritoten vertailevaa ja tutkimuksiin perustuvaa tietoa ja vaihtoehtoja on nykyään enemmän saatavilla kuin muutama vuosi sitten. Siitä huolimatta monet kysymykset ovat pysyneet samoina ja uusiakin on tullut.

Siispä, viime viikolla meillä laitettiin omina yksiköinä toimivia aurinkoenergiavalaisimia testiin. Näillä ei mitään suuria muutoksia synny, mutta tekstimielessä palvelevat hyvin, antavat vähän käsitystä eri päivien eroista toimivuuden suhteen ja luovat pohjaa suuremmille muutoksille myöhemmin.

Kuvan valaisimia on nyt 2 kussakin huoneessa, siis tuvassa, salissa ja viherhuone/ vierashuoneessa. Lampuissa on 0,9 W led-polttimot, kullakin kahden valon yksiköllä on oma aurinkopaneeli ja akku, jonka latausaika on 6 tuntia ja tuotto 14 tuntia yhdelle lampulle/ 7 tuntia 2 lampulle. Lisäksi akuilla voi ladata kännyköitä, läppäreitä, tabletteja jne. suoraan akkulatauksen aikana tai sen jälkeen, ja tarvittavat liittimet tulevat paketin mukana. Lamppujen valmistaja on Solarland j näitä on myynyt ainakin Honkkari nimellä Aurinkoenergiapakkaus.

Ja näin ne toimivat silloin, kun on pimein aika vuorokaudesta. Kuvat nappasin meidän Instan puolelta. Ei valittamista! Lamput todella ovat kirkkaita!

Yleisesti aurinkoenergiasta

Meillä aurinkoenergia on ollut tehtävälistalla jo muutaman vuoden. Sitku ja sitku on odottanut vaihetta nytkö. Asumme Lounais-Suomessa rannikon kupeella ja aurinkoa piisaa niin runsaasti, mitä sitä näillä leveysasteilla on tarjolla, joten aurinkoenergia olisi tänne mitä luontevin vaihtoehto. Aurinkosähkö kuitenkin kertainvestointina ja oheiskuluina* vaatii jonkin verran euroja, joille on täällä ollut kiireellisempää tarvetta, joten ihan tuosta noin vaan ei tähän puuhaan olla lähdetty. Jos kyseessä olisi uudisrakennus tai jos taloon olisi täytynyt tehdä kattoremontti, tilanne olisi aivan eri, mutta satuimme hankkimaan purkukuntoisen talon, johon edellinen toiveikas omistaja oli ehtinyt juuri tehdä katto- ja ikkunarempan ennen kun mahdollisuudet ja taloelvytysinto loppuivat kesken. Lisäksi sanottakoon vielä, että aurinkoenergiamuutos muuttoamme ennen olisi ollut helpompi toteuttaa silloin kuin nyt, kun sähkölle oli tarvetta lähinnä muutaman lampun, vedettömän vessan ilmastointihyrrän ja mikroaaltouunin sekä kännyköiden ja läppärin lataamisen edestä. Kaikki muu tarve on tullut talossa asumisen myötä ja osa on hankittu oikeastaan vasta muuton jälkeen, koska ilman sitä ja tätä ei vissiin pärjätty. Toisaalta olen nyt ihan iloinen, ettei aurinkopaneeleita lähdetty lätkimään katolle silloin, sillä uusimmat aurinkoenergiakeräimet, eli ne paneelit ovat kuin jogamattoja verrattuna ihan muutaman vuoden takaisiin yleisiin aurinkopaneeleihin, joilla on paksuutta saman verran kuin ensimmäisissä taulutelevisioissa.

Tämän postauksen tarkoitus on nyt lähinnä avata ja hahmottaa energiatarvetta meidän kodissamme, meidän elämäntapamme tarpeiden mukaan meille itsellemme ja sen kautta jakaa tietoa kotitalouden energiatarpeesta ja aurinkoenergiasta muille asiasta kiinnostuneille ja ehkäpä löytää ratkaisuja omaan harkintaamme. Viralliset tiedot olen pyrkinyt hakemaan luotettavilta ja puolueettomilta tahoilta, en aurinkoenergiatuotteita myyviltä yrityksiltä, jotka kuitenkin, se täytyy sanoa, jakavat myös aiheesta erittäin avoimesti ja asiallisesti tietoa.

Mihin sähköä kuluu?

Siitähän se kartoitus on hyvä lähteä tekemään! On hyvä pohtia mihin omassa taloudessa sähköä kuluu, onko energiatarpeelle tulossa muutoksia nousevasti, laskevasti vai luuleeko tilanteen pysyvän suunnilleen samana. Virallisen valtakunnallisen tilastoinnin mukaan keskivertona n. 80% kotitalouksien energiasta kuluu kodin ja käyttöveden lämmitykseen.

"Asumisen energiankulutuksesta 68 prosenttia kohdistui asuinrakennusten tilojen lämmitykseen, 15 prosenttia käyttöveden lämmitykseen ja viisi prosenttia saunojen lämmitykseen. Sähkölaitteiden, ruoan valmistuksen ja valaistuksen osuus oli vajaa 13 prosenttia." Tilastokeskus: asumisen energiankulutus 2016, päivitetty 2018.

Meillä tilanne on sama ja eri. Käyttöveden lämmitykseen meillä ei kulu sähköä, ellei teevettä lasketa, koska se kiehautetaan vedenkeittimellä. Muuten meillä käyttövesi lämpiää aina puulla. Monen eri lähteen mukaan omakotitaloissa vuotuinen sähkönkulutus liikkuu keskimäärin jossain 12 000-15 000 kWh/vuosi, meillä kulutus on ollut 7-8K kWh/vuosi, josta suurin osa talvella irtopattereiden syömänä energiana. Tässä on yksi oleellinen pohdinnan paikka meille. Ennen aurinkosähkön käyttöönottoa pitäisi kunnostuttaa salin kakluuni, joka nielee useamman tuhat euroa, mutta kun salissa ainoa lämmönlähde talvisin on irralliset sähköpatterit, mitäs sitten tehdään jos sitä energiaa ei ole tarvella saatavilla tähän käyttöön? Tavalla tai toisella verkkovirtaa käyttävä lämpölähde ei pitkällä, tai edes kovin lyhyelläkään aikavälillä ole kannattavampaa kuin tuon kakluunin kunnostaminen. Tässä 150-vuotiaassa talossa ei ole koskaan ollut muuta kuin puulämmitys. Joka tapauksessa, talvi on varmaan jokaisen aurinkoenergiaa pohtivan ykköskysymyksiä, meillä ainakin on ollut.

Mitä kylmempää, sen tehokkaampaa

Olin todella yllättynyt siitä, että talvella kuitenkin saadaan energiaa kerättyä aurinkoisina päivinä, sillä matalalle nouseva aurinko on otollinen aurinkokeräinten optimaalista asentoa ajatellen ja lisäksi, mikäli talvella on lunta, lumi heijastaa auringon valoa keräinten eduksi. Aurinkopaneelit eivät myöskään tarvitse suoraa auringonvaloa, pilvinenkin päivä tuottaa energiaa jos päivä muuten on valoisa. Talvessa on etunsa meidän leveysasteillamme, vaikka energiatuotto on vähäistä. Teknillisen yliopiston energiatehokkuuden professori Jero Aholan mukaan paneelit tuottavat sitä paremmalla hyötysuhteella sähköä mitä kylmempää on. Yllättäen Suomessa aurinkopaneelit ovat tehokkaampia kuin vaikkapa Välimerellä myös Ilmatieteen laitoksen erikoistutkija Anders Lindforsin mukaan, mutta tosiasia on, että 90% aurinkoenergiasta saadaan Etelä- ja Lounais-Suomessa maalis- ja syyskuun välisenä aikana. Se on seitsemän kuukautta kahdestatoista, ja sinällään hyvä juttu, mutta entä ne viisi muuta kuukautta lokakuusta helmikuulle? Jos unohdetaan nyt sähköpatterilämmitys, niin jotenkin sitä energiaa pitäisi saada talvellakin ihan perusasioihin.

Kävin katsomassa auringon viralliset nousu- ja laskuajat sekä päivittäisen valoisan ajan keston ilman hämäräaikaa meidän tarkan leveys- ja pituuspiirin 60.68°N 21.67°E mukaan, ja ne ovat

Lokakuun alussa aurinko nousee 7:39 ja laskee 19:06 = n. 11,5h
Marraskuun alussa nousee 7:58 ja laskee 16:35 = 9h
Joulukuun alussa nousee 9:14 ja laskee 15:30 = n. 6h
Tammikuun alussa nousee 9:42 ja laskee 15:31 = n. 6h
Helmikuun alussa nousee 8:52 ja laskee 16:43 = n. 8h (lopussa 7:37 ja 17:56 = n. 10h)

Täällä lokakuu valoisan ajan tuntimäärän mukaan on vielä ihan ok ja marraskuun alkupuolikin vielä n. 9h, mutta varsinainen tipahdus näkyy selvästi joulu- ja tammikuussa. Helmikuussa ollaan taas nousussa, loppukuusta valoisa aika yltää 10 päivittäiseen tuntiin.

Irti verkosta?

Off the grid -haave on kieltämättä hieman haastavaa toteuttaa Suomessa. Totaalinen irtautuminen verkosta vaatisi suurelta tuntuvia muutoksia nykyiseenkin elämäntapaan ja ajatuksena tuo mukanaan pientä huolta pärjäämisestä. Toisaalta tässä talossa, sen 150 vuotisen historian aikana on ihmiset pärjänneet suurimman osan ajasta ilman ostosähköä ja koko energiapolitiikka ja sähkön myyntihinnoittelu ärsyttää itseäni. Sähkön hinta on näennäisen edullinen, mutta kuorruttuu jos millä lisämaksuilla ja veroilla. Ainakin omassa sähkölaskussamme oheiskulut tuplaavat varsinaisen sähkön ostohinnan, vaikka miten sähköä kilpailuttaisi ja eritoten, vaikka miten kulutusta hillitsisi. Halu irtautua kokonaan verkosta on olemassa, mutta rahkeita siihen ei ehkä ole, ainakaan vielä.

Puolivälivaihtoehtona kokonaan verkosta irtautumiselle on tarjolla vaihtoehtoja, joissa kotitalous tuottaa itse energiansa silloin kun aurinkoenergiaa on tarjolla ja turvautuu verkkovirtaan silloin kun sitä ei ole tarjolla riittävästi. Ei hassumpaa sekään. Huippukuukausina ylijäämäenergian voi myydä energiayhtiölle samaa johtoa pitkin, josta ostosähkö tulee talouteen. Sillä ei kyllä rikastu ja hinnoittelu näyttää kovin sekavalta, eikä niin reilultakaan. Verkkojakelijat maksavat sähköstä pörssihinnan mukaan ja mitä nyt tänään katselin, niin viimeisen viikona aikana se on ollut n. 5-8 snt/kWh, josta luonnollisesti vielä vähennetään välityspalkkiot ja verot. Itse en ihan ymmärrä logiikkaa, jossa kuluttaja maksaa siirto- ja välityspalkkioita huolimatta siitä missä päässä johtoa olet. Jos ostat, maksat, jos myyt, maksat ja energiajakeluyhtiön kassa kilisee molemmissa tapauksissa yhtä iloisesti. Se kieltämättä ärsyttää, mutta bisnes on bisnestä ja sähköbisnes on hyvää bisnestä.

Kokonaan verkosta irtautuminen ei tällä hetkellä ole meillä mahdollista, mutta aurinkoenergian hyödyntämiseen olemme suuntaamassa ja kunnon aurinkoenergiajärjestelmä meille kyllä tulee, ehkäpä jo tämän vuoden puolella. Se toteutettaneen ohuilla paneelimatoilla, eli aurinkokatoilla joiden vuosituotto on 3,3 kW, joka voisi meille riittää, kun salin kakluuni saadaan toimivaksi. Sitä ennen tai ainakin ennen seuraavaa talvea pitää kuitenkin saada se salin kakluuni käyttökuntoon ja ehkä tehdä muutamia muita järjestelyitä nimenomaan talvikautta ajatellen. Yksi sellainen pohdinnan paikka on jääkaappi ja pakastin. Meillä lienee kaksi eniten sähköä syövää laitetta jääkaappi ja pakastin. Muuten laitteita on vähän: lamppuja, vedettömän vessan pieni ilmastointituuletin, kännykät, läppäri, TV, joka avataan satunnaisesti, radio, mikro, jota käytetään harvoin, vedenkeitin, muutama satunnaisesti käytettävä keittiölaite kuten vatkain, kuivuri ja yleiskone, pölynimuri tietenkin on ja joitain sähkötyökaluja, mutta siinä ne alkaakin sitten olla. Markkinoilla on jääkaappeja ja pakastimia, jotka toimivat kaasulla, 12 V:lla tai 230 V:lla. Niitä voi siis käyttää sen mukaan mitä on tarjolla. Talvikuukausina, kun aurinkoenergiaa ei kerry ainakaan riittävästi, laitteita voi käyttää kaasulla - yksi kaasupullotäyttö (19,90€ riittää n. 40 vrk käyttöön). Toisaalta meillä on hyvä pakastin ja jääkaappi, jotka on ostettu parin viimeisen vuoden aikana, joten tuntuisi tuhlaukselta hankkia toiset tilalle vain periaatteen vuoksi. Noin muuten meillä ei ole energia-ahneita laitteita lainkaan, sillä talossa ei ole esimerkiksi sähköliettä, modernia pesukonetta pitkine käyttöohjelmineen saati kuivaajia tai muita suurempia kodinkoneita. Ruoka meillä tehdään puuliedellä (ja rakastan sitä), pesukoneena on 15 minuutin ohjelmalla pyörivä pulsaattori ja kuivaajan virkaa toimittaa pyykkinarut.

Comme ci comme ça, kuten ranskalaiset fiinisti sanovat "niin tai näin", nyt aluksi testaamme pienimuotoisesti aurinkoenergian hyödyntämistä noilla postauksen alussa mainituilla valaisimilla, ja meillä on myös mahdollisuus ladata niiden kautta kännykät, läppäri ja isännän iPad. Jostain se on aloitettava. Näillä mennään nyt ja makustellaan ennen kun sijoitetaan euroja isommalla kädellä energiaomavaraisempaan elämään.

Tästä aiheesta olisi pohdittavaa vaikka kuinka paljon ja jatkankin aiheesta taas myöhemmin konkreettisin aurinkoenergiapakettivaihtoehdoin, kun sen aika on. Jätän tähän vielä asiasta kiinnostuneille Lappeenrannan teknillisen yliopiston artikkelin lukuvinkinkkinä.

Energistä alkanutta viikkoa kaikille siellä!

Jovelan Johanna

Viime keväänä ystäväni kyseli miten meillä on kasvatuslaatikot kestäneet. Hänen omat kasvatuslaatikot olivat alkaneet haurastumaan ja alkoivat tulla elinkaarensa päähän. Meillä kasvatuslaatikot tehtiin, kuten monella muullakin, eurolavojen kauluksista. Sehän on ollut jo puolen vuosikymmentä varsinainen trendi. Tämä kevät on tuonut mukanaan huomion, että meilläkin kasvatuslaatikot alkavat olla kovin haurastuneita. Ikää niillä on 5 vuotta.

Lavakauluksia puutarhassa käytettäessä ensimmäinen tärkeä huomio on siinä mitä lavakaulusta käyttää. Kauluksia ei saisi olla käsitelty myrkyillä, kuten usein on. Käsittelemättömiä lavakauluksia pitäisi sitten käsitellä niiden suojaamiseksi, mutta millä tahansa ei voi käsittelyä tehdä, sillä myrkyt eivät tietenkään sovi ruoaksi kasvatettaville kasveille. Meillä kasvatuslaatikot on käsitelty kahtena keväänä Osmolla, joka valitettavasti ei kestä kauluslavoissa. Joka vuosi pitäisi käsitellä uudelleen ja siltikään ei suoja ole riittävä. Toiset vuoraavat laatikot muoveilla, mutta sekään ei pidemmän päälle tunnu toimivan, sillä materiaali haurastuu myös ulkopuolelta ja muovi itsessään hauduttaa kasvatusalustaa. Meillä kasvatuslaatikoissa alkaa olla niin suuria vaurioita, ettei 3sta lavakauluksesta kasatut kasvatuslaatikot enää pysy kunnolla ryhdissä - ne pullistelevat ja ohuet laudat rikkoutuvat.

Tämä tietenkin on pistänyt pohtimaan olisiko ylipäätään kannattanut tehdä keittiöpuutarhaa lavakauluksista ja vaikka saimmekin lavakaulukset edullisesti, olen kallistumassa sille kannalle, että halvemmaksi ja kestävämmäksi vaihtoehdoksi olisi tullut valita kunnon sahalautaa ja tehdä kasvatuslaatikot niistä, paksusta laudasta. Nyt kuitenkin kasvatuslaatikot ovat olemassa, eikä niiden purkaminen tunnu mielekkäältä vaihtoehdolta. Laatikot pitäisi tyhjentää, alue siivota, uudet laatikot tehdä ja taas täyttää. Osassa laatikoista kasvaa monivuotisia kasveja, joiden siirto olisi oma puuhansa. Tätä tovin pohdittuamme päädyimme mielestämme parempaan ratkaisuun. Isäntä haki paikallisesta sahatavarakaupasta kunnon sahalankkua, joilla nykyiset kasvatuslaatikot vuorataan. Vanhat laatikot saavat jäädä uusien pitkien laatikoiden sisälle ja satokaudelle 2018 päästään hieman helpommalla, parannetuissa kasvatuslaatikoissa, jotka eivät vanhojen lavakaulusseinämien vuoksi ole ihan suorassa kosketuksessa multaan.

Miten teillä muilla on kasvatuslaatikot kestäneet?

Satokaudelle 2018

Tuossa kuvassa näkyykin jo tämän vuoden suunnitelmia kasvatettavien suhteen. Tänä vuonna mennään aika perinteisillä kasvatettavilla, kuten erilaiset perunat, joista osa tosin on erikoisperunoita, kuten pinkit perunat, porkkanaa, palsternakkaa, maa-artisokkaa, ruusu- ja parsakaalia, yrttejä, salaatteja, kurpitsaa, papuja, lilapalkoherneitä ja erilaisia kasvihuonekasvatteja, kuten paprikaa, erilaisia tomaatteja, kurkkua ja ahomansikkaa. Kuvassa näkyy myös sangen hupaisaksi osoittautunutta inkojen korumaissia, joita olen onnistunut kasvattamaan yhden minitähkän verran kahtena vuotena. Inkojen perinteinen korumaissi on normaalin kokoinen, syötävä maissi, jonka jyvät ovat kuin korukiviä. Meillä on onnistuttu saamaan aikaiseksi tuollaiset minitähkät. Päätin jo, etten enää edes kokeile korumaissia, mutta niinpä vaan kuitenkin kävi, että muutin mieltä. Jos kerran vielä.. Muita hieman eksoottisempia kasvatteja tänä vuonna ovat Luffa, eli pesusienikurkku, vesimeloniretiisi, joka ei ole vesimeloni, vaan retiisi, mutta sangen kaunis sellainen sekä Cornichon-pikkukurkut. Korumaisseja kokeilen vielä kerran, kuten taidan sanoa joka kevät, mutta pitää nyt yksi kunnon tähkä saada aikaiseksi, vaikka päällänsä seisoisi!

Kevät 2018

Meidän historiamme myöhäisin kevät on edennyt täällä nyt harppauksin. Tänään lämpöä varjon puolella taloa on jo kymmenen asetetta ja lumi alkaa olla sulanut kaikkialta minne aurinko on säteillään yltänyt. Etupihalla on vielä hieman lunta siellä minne lunta on katolta valunut niinä päivinä kun täällä satoi enemmän lunta. Muuten alkaa olla enemmän paljasta kuin valkoista. Syreenien ja monien pensaiden oksissa on jo silmuja, ensimmäiset raparperin alut huomasin mullassa tänään - nuo vaaleanpunaiset pienet alut, ensimmäiset sinivuokot ja leskenlehdet on bongattu, kurkia, joutsenia ja hanhia on pelloilla, pihapiirin linnut laulavat itselleen seuraa ja pesiäkin jo tutkaillaan, ensimmäisiä pörriäisiä on nähty pihalla ja terassikin olisi valmis keväälle skoolaamiseen.

Isäntä pääsee ensi viikolla kasvatuslaatikoiden kimppuun ja siitä se taas sitten lähtee, tämän vuoden puutarhahulluttelu.

Sadeveden kerääminen

Kevät lähti täällä käyntiin oikein kunnolla sateiden myötä. Sadetta on saatu useampana päivänä ja joinain päivinä sitä on piisannut puolen yötä. Meillä on ollut omaa syytä hieman huonoa tuuria sadevesitönteröiden kanssa, kun niistä on muutama vaihtelevista talvisäistä johtuen päässyt rikkoutumaan. Meillä pyritään hyödyntämään sadevesi saunalla aina kun mahdollista, myös talvisin. Riskinä siinä on yllätysyöpakkanen, joka saattaa sitten veden jäädyttäessään rikkoa saavin. Täällä jostain syystä sääennusteet eivät aina pidä ihan paikkaansa.

Noh, meillä on ollut tarkoituksena kerätä ja hyödyntää sadevettä nykyistä enemmän ei-talviaikaan, joten tänä talvena sattuneen saavivahingon myötä se on järkevää tehdä nyt. Meidän pitäisi saada enemmän vettä säilöön, sillä täällä ei kesällä välttämättä sitä sadetta saada riittävästi. Esimerkiksi viime kesänä, kun lööpeissä huudeltiin sateisimmasta kesästä miesmuistiin, meillä ei koko kesänä satanut kuin pari kertaa. Sadepilvet seilasivat muille maille ja siinä missä muualla mentiin kumppareissa, meillä kasvimaalla oltiin janoisia.

Ajatuksissa on ollut sellainen ns. tonnikuutio, siis maataloudessa käytettävä tuhatlitrainen muovikuutio, mutta sellaisen puhdistaminen on hieman hankalaa. Päädyimme hieman pienempään kapasiteettiin, eli kahteen 300 litraa vetävään sadevesitynnyriin, joissa on kerrankin huomioitu järjevästi laskuhanan paikka. Jostain syystä useimmissa saavimalleissa hana on aivan saavin pohjalla, jolloin sitä ei voi käyttää ellei saavi seiso jollain alustalla. Tässä mallissa hana on sellaisella korkeudella, että sen alle saa ämpärin.

Nuo suuret vihreät vesisaavit siirretään pian takapihan puolelle, saunan puolelle taloa. Saavit laitetaan vierekkäin ja niiden välille laitetaan ohjausletku - toinen hyvä puoli näissä saaveissa! Niissä on valmiina kylkiaukot, joiden väliin voi laittaa pätkän letkua tiivisteineen ja siten ensimmäisen saavin täytyttyä vesi valuu toiseen saaviin. Vedet ohjataan saaviin rännistä vesisiepparilla, josta lähtee letku, joka taas ohjataan saavin kannen läpi saaviin. Väliin voi vielä laittaa roskakeräimen, jolloin vesi on mahdollisimman roskatonta. Tällä keinolla nyt yritämme saada sadevettä enemmän talteen kuin ennen. Vaikka täällä ei tunnu usein satavan, sadekuurot ovat usein voimakkaita ja kun katto on suuri, ei 600 litran vesimäärä vaadi tuntien sadetta. Jos vettä tulee oikeen kunnolla ja saavit täyttyvät, veden voi ohjata suoraan rännistä myös vaikkapa paljuun. Säästyypä siinä sitten sähkökäyttöisen kaivopumpun käytöltä paljunkin osalta.

Yksinkertaista elämää

Pääsiäinen tuossa tuli ja meni. Kävi ystäviä, syötiin, kuunneltiin puolivahingossa Matteus-passiotakin, loikoiltiin ja oltiin vaan. Toisen porukan kanssa istuttiin iltaa, pelattiin Canastaa ja syötiin pääsiäisen perinteisiä ruokia. Arkea ja juhlia, niin sitä pitää elää ja elämä pyörii nyt tasapainotellen töiden ja kotipuuhien välillä. On sellaista odottelun aikaa. Seurataan kevään etenemistä, suunnitellaan seuraavia projekteja, esikasvatellaan taimia viherhuoneessa ja odotellaan, että pääsisi kunnolla hääräämään pihalla. Pääsiäisenä täyttyi 4. vuotemme tässä talossa asukkaina. 5 vuotta siitä kun ostimme paikan ja 4 vuotta siitä kun muutimme tänne. On vaikeaa kuvitella muunlaista elämää enää. Se tuntuu niin kaukaiselta, eikä lainkaan houkuttelevalta. Sitä haluaa aina vaan enemmän irti aiemmasta elämäntyylistä, joka enemmistölle on jokapäiväistä arkea. Eilen kun kävimme kaupoilla, ajattelin, että meillä on aika vanhahtava elämänrytmi. Siivotaan paremmin yhtenä päivänä viikossa, käydään kerran viikossa tai kahdessa "isolla kirkolla" ostoksilla, kuunnellaan sääennusteita radiosta, tutkaillaan luontoa ja tallustellaan tiluksilla vesilätäköitä vältellen. Pohditaan paljon miten kaikkea mahdollista käden ulottuvilla olevaa voisi parhaiten hyödyntää. Mennään nukkumaan kun nukuttaa, herätään kun on sen aika. Ei ole mitään erityistä ja on kaikki. Maailma tuntuu loputtomilta mahdollisuuksilta, vaikkei mitään tekisikään, eikä kotoaan poistuisi. Mutta ihan nykyajan saavuttamattomiin ei sentään olla valahdettu. Jotkut asiat on ja pysyy. Viihde.

Olen tuolla Instan puolella laittanut pariin kertaan jonkun kuvan jostain kivasta brittisarjasta ja huomannut, että monet meidän puuhia seuraavat ovat myöskin dekkari- ja brittisarjafriikkejä. Tarkoituksena oli tehdä ihan oma postaus meidän viihdekaapista löytyvistä sarjoista ja kysellä mitkä brittisarjat ovat muiden mieleen, josko vaikka löytäisi jonkun uuden tuttavuuden, mutta en vielä ehtinyt. Meiltä löytyy viihdekaapista varmaan tuhannen kiekkoa leffoja ja sarjoja, sillä keräsimme niitä joskus kaupunkiaikana. Nykyään ei enää tule hankittua sarjoja samaan tahtiin, varmaankin suurelta osin siksi, että kaikki omasta mielestä vanhat hyvät sarjat on jo hankittu ja uusia hyviä ei ilmesty turhan usein. Silloin kun jokin lupaava sarja julkaistaan, tilaan sen usein suoraan Briteistä, kun ei malttaisi odotella. Näin kävi juuri, kun Käen kutsu ja Silkkiäistoukka -kirjoista tehtiin TV-sarjaversiot - oikein hyvät muuten! Teen varmaan ensi viikolla vielä tuon aihealueen postauksen, sillä olisi mukavaa vaihtaa ajatuksia sen pohjalta. Brittisarjojen ystäville vinkiksi, jos ette ole huomanneet, Nelonen on lisännyt Ruutuun oman brittisarjakanavan, josta löytyy todella monia hyviä brittisarjoja.

Tänään kuitenkin taidan päätyä joko tanskalaiseen tai ruotsalaiseen sarjaan, ellen sittenkin aloita uudelleen mainiota brittisarjaa River. Sunnuntai toisaalta on suloisen lokostelun aikaa, joten ehkäpä tuo tanskalaisen Rantahotellin ensimmäinen tuotantokausi kuitenkin vie voiton. Tai Helteinen helmikuu. Ehkäpä kuitenkin Rantahotelli, joka kuvitteellisesti sijoittuu itselleni tuttuihin maisemiin Jyllannissa, vaikka itse hotellia ei olekaan olemassa. Onpa vaikeaa valita!

Lokoisaa sunnuntaita kaikille siellä!

Jovelan Johanna

Viikonloput hurahtavat niin nopeasti, kuten viikotkin, kun kaikilla saroilla on puuhaa ja tekemistä. Taas on yksi sunnuntai kääntynyt illaksi ja taivas paisteisen aurinkoisesta tumman pilviseksi - saas nähdä saadaanko uudelleen ukkosta, kuten torstain ja perjantain välisenä yönä, kun taivas ilotulitti ja kumisi.

Viikko täällä meillä alkoi hämmentynein mielin uutisiinkin päätyneen ikävän tapauksen vuoksi. Meistä katsoen kirkonkylän toisella puolella sijaitsevassa kylässä oli maanantain iltana kaksi miestä tunkeutunut asuttuun omakotitaloon, ryöstäneet asukkaan, uhkailleet häntä usean kymmenen minuuttia ja pakottaneet lopulta autoon, mutta mies olikin kurvannut auton naapurinsa pihaan töötti pohjassa, jolloin tunkeutujat olivat paenneet. Sen jälkeen meidänkin tiellä on nähty poliisiauto partioimassa iltaisin pitkin viikkoa. Kahta keskenään ulkomaista kieltä puhunutta miestä vaaleassa farkkuautossa on etsitty, mutta ei löydetty. Sangen pelottavaa. Tällaiset taloihin tunkeutumiset ja ryöstelyt tuntuvat vaan yleistyvän ja muuttuvan kovin röyhkeiksi, ei piitata vaikka kohteessa olisi asukas tai asukkaita sisällä. Tämä meidänkin asuinpaikkamme on rauhallinen ja pieni paikka, jossa tällainen tapahtuma taatusti aiheuttaa huolta muidenkin torpissa kuin meidän.

Noin muuten täällä ollaan oltu leipätyön lisäksi ulkopuuhissa sen mitä säät sallivat ja vointi mahdollistaa ja komeita ilmoja onkin ollut. Alkuviikosta oltiin sankassa sumussa, mutta siitä se sitten kirkastui ja muuttui niin lämpimäksi, että isäntäkin teki kasvatuslaatikkopuuhia T-paidassa. Torstaina yöllä sitten kumisi ukkonen oikein komeasti, eikä ihme, sillä yölämpö mittarissa näytti kahden aikaan yöllä +8 astetta. Perjantaina ja lauantaina oli taas lämmintä, vaikka lauantaina iltapäivästä alkoikin tuuli puhallella napakasti. Tänään on sellainen vähän kaikkea ilma. Kävin äsken nappaamassa muutaman kuvan pihalta ja taivas on toisella puolella taovaanrantaa muuttumassa aivan mustaksi. En ihmettele, jos uusi ukonilma purkautuu vielä tänään.

Kevät on edennyt harppauksin, ottaa vissiin kiinni menetettyä aikaa, kun kevät on tänä vuonna niin myöhässä aiempiin vuosiin verrattuna. On jotenkin melkein meditatiivista kävellä kaikessa rauhassa pihalla ja tutkailla miten kevät etenee. Tuuli vaan humisee, linnut laulaa kirkkain äänin ja maailma on täynnä pieniä ihmeitä. Niitä katselee niin mielellään.

Raparperit availee jo pieniä lehtiään.

Vuorikaunokki levittäytyy. Saadaan taas kesällä ihailla kauniita sinisiä kukkia. Nämä vuorikaunokit kasvavat täällä villeinä. Joku joskus kauan sitten istuttanut ja siitä ovat levinneet.

Paskanmarjaksikin kutsutussa terttuseljassa on hiirenkorvat jo aukeamaisillaan. Mielestäni yksi hienoimmista kevääntuojista, silmut kuin kukkia.

Karviaiset ovat täynnä hiirenkorvia ja meillä sormissa piikkejä - ollaan siivottu marjapuskien alusia.

.. ja mustaherukat, hipaisusta tunnistaa tutun tuoksun.

Mansikkamaalla mansikat tekee jo uutta alkua ja vanhemmat taimet ovat selvinneet talvesta. Pitää vielä siistiä tuota lootaa hieman. Eilen jo putsailtiin hieman.

Etupihalla köynnöshortensia on avannut ensimmäiset silmunsa. On se outo pensas, sellainen rumankaunis, karu ja kaunis. Ihmeelliset kuivankäppyrät oksat ja valtavat, mutta harvat kukat, jotka kuivuvat avonaisin kukin.

Perjantain alkuillasta ja eilen ehdittiin tehdä paljon puuhia puutarhassa. Roskia poistettiin, rikkaruohojen alkuja kitkettiin, vanhoja kasvustoja kiskottiin irti ja kottikärry kerrallaan siivottiin pihaa kevätkuntoon. Perjantaina ehdittiin pintapesaista kasvihuoneitakin. Nuo uusitut kasvatuslaatikot alkaa olla viimeistelyjä vaille valmiita. Hieman pitää tasoitesahata eroavaisuuksia ja sitten käsitellä laatikot. Monet suosittelee tervan ja pellavaöljyn seosta, johon pitänee tutustua tarkemmin.

Syreenikaari olisi pitänyt siistiä, mutta tänä keväänä ei säiden myötä uskaltanut, kun yöpakkasia on ollut ihan viime viikkoon saakka ja nyt syreenit jo alkaa availla silmujaan. Ei taida uskaltaa enää leikata niitä?

Sisällä taimimäärä vaan kasvaa. Toivottavasti ilmojen lämpeäminen etenee pysyvästi ja yöpakkaset pysyvät poissa, jos vaikka taimia pääsisi siirtelemään vapun jälkeen kasvihuoneisiin. Toisesta kasvihuoneesta on lentänyt myrskytuulen mukana kaksi paneelia tiehensä, joten kakkoskasvihuoneeseen pitää laittaa korvaavaa muovia suojaksi. Ei kyllä enää ikinä noita kennolevykasvareita meille, mutta kun nyt tuolla ovat, niin pidetään kunnes eivät enää kestä kasassa. Jonain päivänä sitten kunnon lasinen kasvihuone tilalle! Tänä kesänä meille kyllä tulee yksi kesäkasvihuone lisäksi. Se on sellainen seisomakorkuinen kaarihalli, joka laitetaan kesäksi ja otetaan pois syksyllä. Vappuna varmaan sitä jo kasaillaan paikoilleen. Sisällä alkaa olla jo hieman tunkua.

Myskikurpitsat alkavat olla jo sen kokoisia, että kasvihuone kelpaisi kodiksi.

Täällä kokonainen seurue odottaa pääsyä kasvihuoneeseen.

Ja ikkunoiden alla alkaa olla täyttä muuallakin, kun ensimmäistä kertaa esikasvatellaan myös hieman kesäkukkia. Osa köynnöskrasseista on saaneet hieman fiinimmät kasvatuskipot.

Oma jaksaminen ei ole ollut ihan tavallisella tasolla viime kuukausina ja on ollut pakko himmailla kaiken ylimääräisen suhteen, joten kevät- ja puutarhamessut sun muut kinkerit ovat jääneet tänä vuonna pois kokonaan. Toukokuussa kuitenkin on kaksi tapahtumaa, joita täällä odotellaan. Uudenkaupungin Minifarmit on jo perinne meillä ja sinne kyllä mennään tavalliseen tapaan naapurivaaran ystävän ja isännän kanssa, sillä tapahtuma on oikeasti kiva ja siellä on aina ollut hyviä löytöjä mukavaan hintaan. Vaikka viime vuonna ensimmäistä kertaa järjestetyt Louhisaaren linnan Kalmilaisen perinnepuutarhan erikoistaimimarkkinat olivatkin pettymys, mennään kuitenkin sinne uudelleen samalla poppoolla. Ensimmäistä kertaa järjestettävissä tapahtumissa on aina paljon oppimista järjestäjilleen ja osallistujilleen, ja pitää se käydä katsomassa josko tällä kertaa tapahtuma olisi parempi. Vinkiksi kuitenkin kaiken varalta jos olet itse menossa sinne vailla kokemusta, niin erikoistaimia (siis perinnetaimia) oli viime vuonna tarjolla todella vähän, kauppiailla ei ollut kasseja taimilleen ja kun parkkipaikka sijaitsee puolisen kilometriä puutarhalta, taimien kantaminen autolle sen mukaan mitä pystyi kantamaan, oli kovin työlästä. Louhisaaren puutarhan omat taimet olivat kyllä hyviä ja edullisia. Niitä vaan oli kovin vähän ja kun muita myyjiä ei ollut kuin muutamia, kokonaisvalikoima oli kovin vaatimaton. Saas nähdä millaisella setillä tänä vuonna siellä mennään. Toivottavasti ainakin kaikki näytteilleasettajiksi ilmoittautuneet saapuvat paikalle, toisin kuin viime vuonna. Toiveikkain mielin täällä odotellaan tuota potentiaalisesti kivaa tapahtumaa.

Eipä tänne sitten tämän kummempia kuulu, joten tässä kaikki tällä kertaa. Bloggerissa on ollut joku häikkä, koska viime postauksen kaikki kommentit ovat kadoksissa ja tänään huomasin, että asetuksissa kielikin on vaihtunut englanniksi ihan omia aikojaan. Vastailen uudelleen edellisen kommentteihin tässä illan aikana vielä, kun en näköjään saa niitä alkuperäisiäkään palautettua.

Mukavaa sunnuntai-iltaa ja alkavaa viikkoa kaikille siellä, ja jos olet Pohjanmaan suunnalla, toivottavasti selviätte siellä suuremmitta vaurioitta! Pohjanmaalla asuva ystävä on lähetellyt meille kuvia tulvista, jotka näyttävät sangen hurjilta. Toivotaan parasta!

Lämpimin terveisin

Jovelan Johanna

Näin voi tänä vuonna todella sanoa! Kiirusta on täällä pitänyt, kun kesä tuli kerralla, rysähti päälle likimain yhdessä yössä ja sitten olikin kamala kiire saada kaikki pihahommat tehtyä siinä aikana, jonka muut työt sallivat. Yhdessä humauksessa maasta puski jos mitä kasvia, puihin tuli lehdet ja maailma muuttui vihreäksi. Toukokuun puolivälissä jo kaikki mahdollinen kukkii samaan aikaan omenapuista mansikoihin ja kieloista kevätesikoihin. Siitepölymäärät ovat huikeat ja pölyttäjillä kiire. Oikea keväiden kevät!

Näin komeasti kukkii todella vanha omenapuu tänä keväänä. Ainahan siinä jokunen kukka on kevään myötä ollut, mutta tällaista valkoista kukkapilveä ei olla ennen nähty. Aidan viertä pitkin komeassa nousussa on myös viime vuonna istutetut puutarhavadelmat, jotka ovat vallan villiintyneet viime vuoden pienistä oksista. Reteästi kasvavat myös raparperit ja karviaiset, kaikki kuin kasvuvimman vallassa. Tällaista kasvun rehevyyttä ei toden totta olla täällä ennen nähty - saati toukokuussa!

Täällä on nurmikkokin ajettu jo kertaalleen, viikko sitten, mutta seuraavista kuvista näkee, että seuraavaa ajokertaa ei kannata venyttää enää montaa päivää. Ensimmäisessä kuvassa on kaksi pientä, viime kesän loppupuolella istutettua kirsikkapuuta, jotka jo ehtivät suorittaa ensimmäisen kukintansa. Niiden oikealla puolella näkyy nuoret punamalto-omenapuut, jotka iloksemme selvisivät poikkeuksellisen kylmästä talvesta. Punamalto-omenapuut, eli sisältäkin punaisia omenoita tekevät puut eivät vielä ainakaan ole kukkineet, mutta jonon viimeisenä kasvava kirsikkaluumupuu ilahdutti meitä ensimmäisellä kukinnallaan.

Kirsikkapuiden välissä on mesimarjala, jonne mesimarjat istutettiin viime keväänä. Ne eivät menestyneet ja vallan kuolivat kaikki ennen kesän loppua. Olin jo menossa kääntämään tuon kasvatuslaatikon multaa, kun huomasin siellä pieniä mesimarjan alkuja. Onneksi en ehtinyt siistiä lootaa, sillä nyt siellä on laajalti levinneenä uudet mesimarjan taimet, jotka ovat täydessä kukassa. Jotain siellä oli eloon jäänyt, kun niin reippaasti nyt ovat puskeneet uutta tainta mullasta. Keittiöpuutarhan reunalla on viime vuoden tapaan verkko lilapalkoherneille, jotka eivät vielä ole tulleet esille mullasta. Siellä on myös tämän kesän uutuudeksi laitettuja ruusupapuja. Pian niidenkin pitäisi jo mullasta pilkistää.

Uusituissa kasvatuslaatikoissakin on jo täysi tohina päällä. Oikeanpuolimmaisessa pyöreässä ruukussa kasvaa nyt eilisiä tuliaisia Uudenkaupungin Minifarmeilta, josta ostimme tämän vuoden uusiksi iloiksi appelsiini- ja sitruunatimjamia (mikä ihana tuoksu) ja oliiviyrtin, joka meidän mielestä tuoksuu ihan tervapastilleille.

Talven yli selvisi iisoppi, salvia, mintut, persialainen vesipippuriyrtti ja piparjuuri sekä maa-artisokat, jotka kaikki on jo hyvällä kasvulla. Tänä vuonna kasvatuslaatikoissa noin muuten on tavallista ja pinkkiä perunaa, porkkanaa, palsternakkaa, ruusu- ja savoy-kaalia sipulia ja sateenkaariretiisiä. Kaalit kasvavat tuollaisten harsosuojien alla, joilla yleensä suojataan ruokaa ötököiltä. Hyvin käyvät myös tällaiseen tarkoitukseen, ettei kaaliperhoset pääse munimaan kaaleilla herkuttelevia toukkiaan taimiin. Näitä kupuja myy mm. Kärkkäinen ja ne maksavat 1-1,5 eur. kipale.

Syreenikaari ja syreenit ylipäätään aloittelevat juuri kukintaansa täällä meillä. Syreenikaaren alla asustelee tomaatteja kasvihuoneessa.

Toisessa kasvihuoneessa on mm. korumaissia, minikurkkuja ja myskikurpitsaa sekä paprikaa.

Lumipalloheisikin on aloittelemassa kukintaansa puutarhan portin pielessä. Näin aikaisin se ei ole ennen kukkinutkaan. Uudet sadevesikeräimet talon nurkilla ovat odotelleet sadekuuroja, mutta niitä ei olla saatu muutamaan viikkoon. Kovin on ollut kuumaa ja puutarha janoinen, joten sadettajaa ollaan taas jouduttu käyttämään tiuhaan. Onneksi on oma kaivo. Sitten kun sadetta saadaan, meillä on hyvät sadevesivarastot saunavedeksi. Nuo uudet isot (300l) tönteröt ovat vallan mainioita, koska niihin saa kiinnitettyä hanan korkeudelle, joka sallii ämpärin hanan alle ja tönterön kansi, jonka läpi vesi ohjautuu tönteröön, pitää roskat ja lentoharjoituksia tekevät linnunpoikaset poissa sisuksistaan. Nuo tönteröt olivat ihan edullisetkin, n. 36 euroa taisivat olla Puuilossa, mutta taitavat juuri olla siellä loppu. Toivottavasti saavat niitä pian lisää! Mekin tarvitsisimme vielä yhden.

Etupihalla voikukat ovat ottaneet vallan. Me ei enää edes yritetä poistaa niitä. Jos kukat noin valtavasti haluavat kasvaa pelkällä juurimaton päällä olevalla soralla, niin olkoot. Myrkkyjä ei levitellä ja poistaminen on mahdotonta - aina tulee uusia, sillä koko luomakunta on täällä täynnä voikukkaa ja niiden ilmassa lentäviä haituvia.

Etupiha onkin ollut hieman karu sora-alueineen. Kasvakoon voikukat ja tehköön tuosta alueesta voikukkaniityn. Voikukkaa voi käyttää niin monella tapaa hyödyksi, että mennään sitten se edellä ja nautitaan kauniista keltaisesta alueesta silmillä ja suulla esimerkiksi näin!

Voikukkakaprikset

Kerää iltapäivällä pienimmät ja sievimmät aukeamattomat voikukkien nuput. Huuhtele ja poista roskat.

3,5 dl voikukan nuppuja
2 dl omenaviinietikkaa
0,5 dl vettä
0,5 tl suolaa
rouhaus ja pari mustapippuria

Kuumenna etikka, vesi ja suola. Kun liemi kiehahtaa, ota se pois lämmöltä ja rouhaise sekaan hieman pippuria tai muutama kokonainen mustapippuri. Laita puhtaat voikukan nuput lasipurkkiin ja kaada lämmin (ei liian kuuma) liemi niiden päälle. Anna jäähtyneen purkin tekeytyä jääkaapissa n. 3 viikkoa ja kaprikset ovat valmiita.

Kesää kohti!

Niin on Jovela siirtynyt kesäaikaan, melkein suoralla loikalla lopputalvesta kesään. Viherhuone on tyhjennetty ja on taas syksyyn saakka pelkkä vierashuone. Syksyllä sitten pergolaan siirretyt sitruspuut palaavat viherhuoneeseen talvehtimaan ja ensi keväänä taas alkaa seuraava taimirumba. Tuo viherhuone-vierashuone on osoittautunut yhdeksi parhaaksi ratkaisuksi täällä. Se todella on toiminut toivotulla tavalla ja esimerkiksi mandariinipuumme, jota emme ole itse saaneet kukkimaan, on nyt tuolla pergolassa täydessä kukassa. Laskin eilen, että pienessä puussa on tällä hetkellä 60 kukkaa auki, joten talvehtiminen viherhuoneen viileydessä ja valossa on ollut sille mieluista.

Mutta nyt on viherhuoneessa taimipuuhat saatettu päätökseen, lasikuvut ja muut taimitarpeet on putsattu ja laitettu hyllylle odottamaan seuraavaa käyttöä ja huone odottelee jo seuraavia vieraita asukeikseen. Tänä kesänä vieraita käykin entistä enemmän, sillä kesällä juhlitaan sekä meidän kymmenettä hääpäivää että tämän paikan 150 v. juhlia! On siinä aihetta juhlaan kerrassaan! Paljon ollaan nähty ja koettu, sekä me, että tämä paikka ja iloisin mielin odotamme, mitä tulevaisuus tuokaan tullessaan meille ja talolle, yhdessä. Jos jokin on varmaa, niin tämä on meille maailman paras paikka. Oma koti on jokaiselle kullan kallis, oli se uusi tai vanha, pieni tai suuri. Meille Jovela on nyt 5 vuoden jälkeen edelleen lakkaamaton inspiraation ja ilon lähde. Paljon työtä vaativa edelleen, kun korjataan vuosien vaurioita ja vallataan pihaa, mutta kaikkensa antava. Täällä me olemme kovin onnellisia, kuin kaksi lasta jossain erikoisessa tarinassa, jossa vähän kaikki on mahdollista, eikä juuri mikään mahdotonta. Ja meillä on toisemme ja nuo karvanaamamme (Pippa-kissa täytti juuri maanantaina 3 vuotta), joten meillä on tässä elämässä juuri nyt kaikki se, mistä olla kiitollisia. Maailma on täynnä ihmeellisiä, pieniä asioita, joista iloita, kuten vaikkapa huomio siitä, että lepakot ovat taas selvinneet talvesta ja ilakoivat ilmassa iltaisin uskomattoman hallituin liikkein ja syövät ahnaasti ensimmäiset kutisevat paukamat aiheuttaneet hyttyset pois meidän kimpusta, tai ainakin syövät niitä tosi paljon. Linnut tekevät taas pesiään meidän pönttöihin ja kaikkialla on vaan niin käsittämättömän kaunista juuri nyt. Tänä vuonna toukokuu toden totta on Oi, ihana toukokuu!

Mitä ihaninta toukokuuta teille kaikille siellä, jotka taivaltamme seuraatte. Tämä kevätkesä on vienyt melkein jalat alta ja puuhaa on kovin paljon, joten kurkkikaa tuonne Instan puolelle jos olen täällä blogissa hiljaisempi. Aika ei vaan aina riitä kaikkeen siihen, mitä mieli tekisi. Pitää napata hetkestä kiinni ja elää siinä.

Nautitaan tahoillamme vuosisadan keväästä!

Lämmöllä

Jovelan Johanna

Kaikin puolin makeaa elämää

Pieniä terveisiä, pieni arvonta!

Yksinkertaista elämää

Talven kynnyksellä

Melkein valmista - keskenäeräistä elämää

Lemmikkejä, lapsuuden muistoja ja lempeitä jouluvalmisteluita

Kehruulla

Inventaario ruokakomerolla

Yksikätisen jouluvalmistelut

Paluu arkeen

Makuuhuoneesta vierashuone-orangeriaksi

Valoja ja iloja

Vähempi on parempi

Tekemisen iloa

Maaliskuu ❤

Potut pottuina

Irti verkosta? - Asiaa aurinkoenergiasta

Kasvatuslaatikoiden kestävyys ja sadeveden kerääminen

Kevättä puutarhassa

Oi, ihana toukokuu!