Quantcast
Channel: Jovelan talopäiväkirja
Viewing all 445 articles
Browse latest View live

Paljun aikaan

$
0
0
Eilen Jovelassa vietettiin hääpäivää. Aamu ja päivä kuluivat normaaleissa puuhissa. Isäntä hääräili pihan puolella ja itse tein töitä. Viime viikolla saapunutta paljua oltiin jo maanantaista täytelty, jotta saatiin puut turpoamaan ja uuden paljun rakosten vuotokohdat umpeutumaan. Ensin olin hieman huolissani, kun palju vuosi sieltä ja täältä, mutta se on kuulema normaalia aina uuden tai kuivillaan olleen paljun kohdalla. Iltapäivällä sitten alettiin laittelemaan pötköä pesään. Kuudelta saunaan ja puolelta paljuun, olisi voinut eilen laulella. On se kiva, tuo palju. Kerrassaan ihana. Pois ei meinannut malttaa nousta ollenkaan, kun veteen oli kerran mennyt. Hauskaa myös, että meidän pikkuinen vankkurisauna ja palju sopivat sievästi yhteen värimaailmaltaan.


Tämän meidän neljän hengen paljun halkaisija on 160cm ja sen täyttöön puutarhaletkulla sai menemään muutaman tunnin. Lämmitys sujui yllättävän nopeasti sisäkaminalla. Viime vuonna isäntää hieman hymyilytti kun ostin Espoon Kierrätyskeskuksesta 5 eurolla vanhan suurtalousvispilän. Nyt hymyilytti ihan eri mielessä, kun tuo metrinen kapusta ripustettiin paljun reunalle. Se on meinaan kovin kätevä vettä lämmitettäessä. Sillä saa pohjan viileän veden sekoittumaan pinnan lämpimämpään veteen. Varren värikin on presiis passeli.


Isännän lämmitellessä saunaa ja paljua, sulattelin ruokaa käväisten kastelemassa keittiöpuutarhan asukkeja. Toki muutama kuvakin piti napsia muistoksi.

Tomaattilassa ollaan vakavasti tomaatinalkujen suuntaan menossa. Tomaateissa on jo kukkia ja taimet tuntuvat voivan hyvin. Naapurikuvan lootassa on jotain kaalia. Unohdimme nääs mitä tuohon istutettiin, mutta se on joko kukka-, parsa- tai ruusukaalia. Jännän äärellä ollaan tämän yllärilaatikon luona kunnes jotain tunnistettavaa aineellistuu. 


Pyrkimyksissämme kohti omavaraisempaa elämää olemme saavuttaneet sen pisteen, että voimme sanoa ensimmäisenä vuotena, ihan kuvan kanssa todistetusti, että me onnistuimme saamaan edes jotain syötävää omin käsin kasvatettuna. Tässä on herne omasta maasta. Söimme sen isännän kanssa suurella hartaudella, yksi herne kerrallaan. Tätä ennen olimme syöneet lohta  keitettyjen perunoiden kanssa ja perunoiden keitinvedessä oli Jovelan yrttilootasta otettua tilliä. Kyllä tässä rinta rottingilla jo melkein ollaan. Herne ja muutama tillinoksa sentään!


Pottulassa voidaan myös hyvin, vaikka kuvan perusteella elellään kuin pellossa ja ryhtikin on vetelä. Se johtuu siitä, että olin juuri seisonut letku kädessä ruiskimassa pottuloille vettä. Syreenistäkin otin kuvan. Kymmenet syreenipuskat kukkivat täällä parhaillaan. Ihana tuoksu, ihana näky!


Valtava lumipalloheisikään ei tainnut kiukustua rajummanpuoleisesta siistimisestä, sillä se kukkii kovin ponnekkaasti. Tämä kuva on otettu eilen. Tänään aamulla näyttää siltä, että kukkapalloja on auennut hurjasti lisää ja ne ovat muuttuneet tuosta hennon vaaleanvihertävästä valkoisempaan suuntaan.


Sitten olikin jo saunan aika. Kuten sanoinkin, kuudelta saunaan ja puolelta paljuun. Hääpäivän ilta saunassa ja paljussa, hieman viiniä, lämmin ilma, kauniin sininen taivas, lintujen laulua ja kiireisiä pesäpuuhia, perhosten leikkejä ilmassa.. Kyllä oli hyvä ihmisten olla!


Sen verran oli hyvä olla, että paljunkastajaisissa vierähti kuutisen tuntia! Välillä saunottiin, välillä jäähdyteltiin, istuttiin, polskittiin, lojuttiin ja nautittiin paljussa, grillattiin makkaraa ja taas saunottiin ja istuttiin paljussa. Hämärän myötä hyttyset innostuivat paljaista nahoista. Ne taistelun kautta valmiiksi saamani cilatron-kynttilät maksoivat vihdoin vaivan, sillä 3 purkkia paljun kaiteella karkoitti verenimijät parissa minuutissa.


Kynttilöitä sytyteltiin ja puun aurinkokennolyhdyt syttyivät itse hämärän tultua. Illan viileämpi ilma yhdistettynä lämpimään paljun veteen, ihana rauha ja kiireettömyyden tunne sai meidät viihtymään paljussa puolille öin. Kaksi veden ruttuistamaa rusinaa, rapupariskunta Jovelat keitteli itsensä huolella!

Jovelan Johanna

Uuden ja vanhan kohtaaminen

$
0
0
Kylläpäs on isännällä ollut haastetta tuon julkisivulaudoituksen säästävän remontin kanssa. Useampaan kertaan on saanut uutta hirsiponttia laittaa, purkaa ja aloittaa uudelleen ennen kun asiat alkoivat loksahdella kohdilleen. Vanhaan hirsiseinään minkä tahansa kiinnittäminen on aina haastavaa, kun pohja ei ole tasainen ja mittasuhteet vaihtelevat koko ajan.

Vaan hyvällä alulla tuo on. Nyt kun tekniikka ja järjestys on selvä, työkin etenee mukavasti. Omaa silmääni ihan hivelee tämä remppavaihe keskeneräisenäkin (osa puuttuu vasemmalta ja alatippalista myös).


Säästävää remonttia suositellaan aina vanhoihin taloihin. Ei ole mitään syytä purkaa vanhaa jos se ei ole rikki. Tässä yhdistyy sulassa sovussa uusi ja vanha. Kun molemmat saavat maalin pintaansa, lopputulos on varmasti hieno!


Hyvä Jovelan isäntä! Kyllä tuosta vielä komea julkisivu saadaan rakkaaseen röttelöömme.

Ja minä sitten! Noh, töitä on piisannut ja deadline oli taas vieraana viime viikon siten, että meni viikonloppukin töiden parissa (ärh), mutta nyt taas vedetään hieman henkeä. Jos vaikka lähtisi ongelle? Tai istuisi tämän ihanista ihanimman lumipalloheisimme alla katselemassa taivaan sineä pohtien ken moisen pensaan on tänne alunperin istuttanut ja kuinka se todella vanhanakin jaksaa kukkia näin hurjasti? Olisiko Gerdan perintöä peräti?


Vaan ei, ei sentään. Työt ensin, huvi sitten, mutta jospa kuitenkin sen kahvikupposen tuonne ulos veisin ja siellä ryystelisin ja joutaahan sitä sinne ongellekin isännän kanssa, kun hieman sorttaa tekemisiään siihen malliin.

Sinisiä taivaita ja kauniita kesäpäiviä toivotellen

Jovelan Johanna

Kuinka tulin onnelliseksi

$
0
0
En tietenkään ollut varsinaisesti onneton ennenkään, mutta nyt olen onnellinen. Tunnen olevani onnellinen tiedostavalla tavalla. Tänään (isännän kanssa pihaa laitellessa) mietin miten tulin näin onnelliseksi. Haluan tallentaa nämä tunteet talopäiväkirjaammekin.

Ostimme isännän <3 kanssa vanhan talon ja niin meistä tuli Jovelan emäntä ja isäntä. Remontoimme ja korjaamme vanhaa taloa. Sen tuomaa elämänsisältöä voi kuvailla ehkäpä siten, että elämä on mielenkiintoista, mielekästä ja palkitsevaa. Vanha talo opettaa kunnioittamaan niin monia asioita; elämää, historiaa, ihmisiä, kädentaitoja, aitoja materiaaleja ja ylipäätään elämän monimuotoisuutta. Jovelan isäntä ja Jovela itse tekevät minut onnelliseksi joka päivä.



Aloin iloitsemaan elämän yksinkertaisista asioista, kuten kesätuulessa hulmuavista pyykeistä takapihalla ja puupyykkipojista. Puiset pyykkipojat ovat ihania. Niin yksinkertaisia, niin toimivia ja sieviäkin ne ovat. Paljon muovisia sievempiä. Ulkona kuivatun pyykin tuoksu tekee onnelliseksi. Ulkona kuivatuissa pyykeissä on aina kesä.



Se, mitä mainoksissa hehkutetaan sanoilla helppo, ei tuo yhtä paljon iloa kuin se, mistä mainoksen tuote on vienyt meitä pois. Ihanaa kun meillä on puulla lämpiävä sauna ja palju pihalla ja ihana pönttöuuni-reppana talossa. Kun kaataa puun, syntyy pöllejä ja kun pöllejä lyö kirveellä, syntyy halkoja. Ja joskus joku pölli on niin hauska, ettei sitä raaski halottaa ollenkaan. Olen alkanut nähdä elämää toisella tavalla ja nauraa enemmän kuin ennen. Tuolle pöllille on helppo nauraa. Eikö se olekin juuri niin alien, ettei hämmästytä ollenkaan, jos se jonain päivänä tokaisee meille: "take me to your leader, earthlings!" Sähkökatkaisijaa vääntämällä ei koskaan näe pölkkyufoja.



Olen onnellinen, kun meillä on yhteisiä tavoitteita ja teemme yhdessä töitä niiden eteen. Tulin valtavan onnelliseksi, kun saimme fenkolit kasvamaan jo niin pitkälle, että ne alkaa tunnistaa jo kasvaviksi fenkoleiksi. Ja kaalitkin (kun vaan muistaisi mitä nuo olivatkaan), ovat säilyneet hengissä edelleen.



Tulin kovin onnelliseksi kun saimme maistaa ensimmäisen itse kasvatetun herneen. Yksi palollinen onnea. Ja kovin iloinen olin kun huomasimme tomaattien kukkivan. Nekin saimme kasvamaan ainakin tähän saakka. Huomisesta en tiedä, mutta nämä ovat tässä tänään.



Japanissa sanotaan, että tullakseen onnelliseksi, tulisi kasvattaa kukkia tai istuttaa puu. Perunapenkit edustavat itselleni onnea. Tiedä sitten onko mullassa pottuloita, mutta onpa ollut hauskaa kasvattaa ensimmäistä kertaa elämässään pottuja!



Yksi mansikka, se ensimmäinen omalla kasvimaalla tekee onnelliseksi ja vaikka se nahistuisi ennen punertumistaan ja linnut söisivät muut mansikat, olipa se vasta iloinen hetki kun huomasimme ensimmäisen mansikan. Ja ainakin meillä on tilliä uusien perunoiden kanssa keiteltäväksi. 



Olen valtavan onnellinen siitä, että Jovelan pihalla villeiksi heittäytyneet herukka- ja omppuvanhukset jaksavat vielä tehdä satoa. En lakkaa ihmettelemästä moista energisyyttä. Näiden ei kai pitäisi enää jaksaa lehtiäkään tehdä, mutta ehkäpä nekin tulivat niin onnellisiksi siitä, että pääsivät ryteiköstä, että pitää juhlistaa vapautumista puhkeamalla kukkaan.



Enkä lakkaa ihmettelemästä tätä meidän toista vanhustakaan. Hienohelma lumipalloheisi puskee kukkaa aina vaan enemmän. Ihailen tätä vanhaa rouvaa päivittäin ja haluan tallentaa sen muutoksen blogiimme. Täällä olen onnellinen usein ihan samoista asioista. Ei tarvitse aina olla uutta. Lumipalloheisivanhus kukassaan pesee kassan kautta ostetun onnen mennen tullen.



Olen kyllä iloinen ja onnellinen tästä uudesta hankinnastakin. Se muuttaa arkea tiskin ja pikkupyykin osalta. Meillä kun ei ole sitä juoksevaa vettä, tiskejä on tiskattu ja pikkupyykkiä pesty saunapäivinä, koska kiukaassa on vesilämmitin. Nyt hankimme 25 litran hanallisen kattilan, jossa veden lämmittäminen käy ihan liedellä. Sitten kun saamme puulieden tupaan, kattila lämpiää puuliedellä. Olen jo etukäteen onnellinen puuliedestä. Olen haaveillut sellaisesta vuosia. Ja mikä apu tuosta isosta vesikattilasta onkaan hilloja ja pikkelssejä tehdessä! Purkit saa taatusti vesihauteeseen kunnolla.



Olen onnellinen siitä, että tuvasta on tulossa juuri sellainen, jollaiseksi sen kuvittelimmekin. Viihdymme tuvassa paljon. Vaikkakaan se ei missään muodossaan vastaa modernia keittiötä, olen huomannut, etten oikeastaan sellaista kaipaakaan. Olen onnellinen askeettisissa puuhissamme.



Olen iloinen uudesta punaisesta radiosta, jonka voimme ottaa mukaan paljun äärelle. Muulloin radio on saarekkeen reunalla. Saareke on yksi suurista ilonlähteistäni. Olen onnellisimmillani puuhaillessani sen äärellä. Paljon tilaa, keskellä tupaa, saan kokkailla herkkuja kaikessa rauhassa ilman että tila loppuu heti kesken.



Olen onnellinen, kun saamme istua kahden kesken kaikessa rauhassa syömässä. Olen onnellinen kun meillä on vieraita. Tulen taatusti onnelliseksi siitä, että jonain päivänä meillä on kanoja ja kukko. Nyt meillä on kukko tuvassa. Se on matkamuisto kesämatkalta Euroopassa. Silloin puhuimme "sitten joskus" ja ostimme taulun. Se silloinen joskus on nyt. Se tekee onnelliseksi.



Olen niin onnellinen työkuvioistani tällä hetkellä. Vaikka välillä onkin päiviä, jolloin saan/joudun edelleenkin tekemään töitä aamusta iltaan, nautin työstäni. Juuri nyt on meneillään paljon ihania, innostavia ja kiinnostavia juttuja, jotka myös tuovat leivän taloon. Se tekee onnelliseksi, koska toisinkin voisi olla. Olen kovin onnellinen silloin kun saan istua alas ja keskittyä töihini ihan rauhassa. Joskus tuossa ikkunan edessä, joskus puuhatyöpöydän äärellä salissa. Ja seinäkello se vaan raksuttaa hoputtamatta. Olen onnellinen kun saan tehdä kiirehtimättä.



Jokapäiväiset ilomme istuvat usein tuossa ikkunan alla lammastaljan päällä. Olemme kahden mainion koiran onnellisia omistajia. Koirat, eli kakkoset ovat meille kaikki kaikessa ja kaikessa mukana. Milo  (vas,) ja Maya (oik.). Nämä tyypit tekevät takuuvarmasti onnelliseksi joka päivä ja yökin. On lokoisaa nukkua yhdessä läjässä varpaat ja tassut sikin sokin kuunnellen koirien tasaista tuhinaa.



Niin, olen onnellinen. Elämä juuri nyt on yhtä kaunista kuin tämä juhannusruusu, joka kukki tänään ihan yksikseen Villa Gerdan nurkalla. Ja elämä on uusia löytöjä ja yllätyksiä täynnä, kuten vaikkapa tämä vuorikaunokki, jonka nimeä en tiennyt ennen Jovelaa ja jota en kukaksi ymmärtänyt ennen kun se teki varteensa nupun ja alkoi kukkia pihalla.



Jovela ja yhteinen elämä täällä, tämän paikan tapaan tekee meidät onnellisiksi. Meidän oma lintukoto. Rakas röttelömme. Ihanasti rempallaan, väärän vänkyrän talo, kuistikin hieman kallellaan. Voi kyllä!



Ilta ehti jo yöksi tätä nakutellessa. Helteisen päivän päätteeksi sadepilvet toivat sateen, joka rummuttelee peltikattoa. Äänikirjan lukija kertoo tarinaa, joka jää taas kesken, koska uni hiipii silmiin. Ehdimme hetki sitten juuri ja juuri kirmata pihalle hakemaan ne pyykit sisälle ennen sadetta. Sammakko loikki polun poikki kun kipitin takaisin sisälle puhtaat pussilakanat olalla. Joku yölintu jaksoi vielä huudella asioitaan pimeässä. Kammarissa tuoksuu kesätuulessa kuivatettu pyykki.

Niin, olen onnellinen. Niin kovin onnellinen..

Hyvää yötä ja onnellisia unia kaikille teille siellä.

Jovelan Johanna

Gerda-rouvan kesävaatteet

$
0
0
Sataa, sataa ropisee, vaan saapas keittiöpuutarhan asukit vettä. Välillä saakin sataa, mutta juhannuksena soisi auringon paistavan ja oikeastaan jo tänäänkin. Pari päivää sadetta tekee oloni aina hieman mollivoittoiseksi. Olo on kuin Villa Gerdamme seinällä, harmaa ja nuutunut. Tai ehkä se on vaan fiiliksestä kiinni, miten asiat näkee. Toisaalta Villa Gerda on hyvin sympaattinen ja säänpieksämässä kunnossaankin omalla tavallaan viehättävä.

Aikanaan varmasti skandaalimaisen tapahtumaan liittyvä Villa Gerdahan on etupihamme sisäänajon oikealla puolella ja sen ohi ajaa kaikki tätä tietä ajavat autot. Pikkutalo reppana se odottelee kunnostusvuoroaan satoi tai paistoi, eikä sen kunnostusvuoro ole horisontissa vielä pitkään aikaan. Kesävaatteet Gerda kuitenkin sai. Hieman kukkia sentään pitää näin suven alla olla. Tiistaina sai Gerdakin kesävaatteet.




Löysimme keväällä romukirppikseltä kivat takorautaiset ikkunalaatikot (4kpl) viiden euron kappalehintaan. Niistä yksi laitettiin nyt Gerdan päätyikkunan alle kannattelemaan juuttisäkkiin istutettuja pelargonioita. Vanhaan peltisaaviin istutettiin valkoisia kukkia ja talon 150 vuotta sitten rakentaneen perheen viimeisen talossa asuneen jäsenen kunniaksi sisäänajon luo laitettiin talosta löytynyt vanha penkki, jonka vierellä on kyseisen isännän nimellä merkitty maitotonkka.


Tällä pyörällä on ajeltu Jovelasta kylälle silloin ennen. Siitä voi hyvin olla kuutisenkymmentä vuotta aikaa, sillä tämä Pyrkijä-pyörä on 50-luvulta. Enää ruosteinen pyörä ei kuljeta ketään, mutta kyydissä voi silti olla kukkia; pelargoniaa ja nicotianaa. Kylläpä näyttävätkin tuossa reuhkalta. Juuttipussikin on nurpahtanut reunukselta. Sitä se sade tekee.

Villa Gerdan päädyssä sukutilan viimeinen isäntä voi edelleen ainakin mielikuvissani poltella piippuaan penkillään istuen ja katsella ohi ajavia naapureita. Villa Gerdan kuistin edessä taas on ehkäpä pikkuhuvilan viimeisen asukkaan, Gerdan itsensä pyörä. Olisiko Gerda ajellut kyliltä kukkia korissaan? Taidanpa ajatella niin olleen. Gerda on rakastanut kukkia. Hänen ruusunsa, jotka jouduttiin leikkaamaan alas saakka, ovat sitkeää sorttia ja tekivät heti uudet taimet kun raivausleikkuri oli lopettanut työnsä. Rakkaudesta kukkiin kertonee sekin, että Villa Gerdassa on ollut kukkatapetteja kaikkialla. Gerda lienee ollut myös kaikkien niiden vuokkojen ja muiden kukkien istuttajana. Hänen jälkeensä tilalla asui enää tuo suvun viimeisenä talossa asunut herra ja hän ei tarinoiden mukaan piitannut puutarhasta tuon taivaallista!

Tänään on hyvä päivä mielikuvitella kaikkea. Sataa, sataa, ropisee. Taidanpa keitellä kupin teetä, laittaa Agatha Christien äänikirjan soimaan ja jatkaa sitten töitä. Kun kädet puuhaavat, mieli voi seikkailla missä tahansa! Taidanpa kuvitella itselleni aurinkoisen päivän ja liukua mielikuvitusmaailmaan, jossa Jovelassa on kaunis kesäpäivä, renki terottelee viikatteita isännän kanssa, liinapäiset piiat kantavat päiväkahvitarpeita puutarhan puolelle kanojen pyrähdellessä kannoilla, talon emäntä kurkkaa pitsiverhojen takaa tuvan ikkunasta ja Gerda itse leveälierisessä kesähatussaan nyppii rikkaruohoja kukkapenkeistään tervehtien ohi ajavaa postimiestä. Niin, jotain sellaista se on varmaankin silloin ollut..

Auringonpilkahduksia sateiseen päivään toivottelee

Jovelan Johanna

Naiset hunningolla

$
0
0
Kova poru säistä velloo netissä. Kieltämättä kesä voisi helliä meitä hellemmin, mutta minkäs sille voi. Jovelassa ei olla paleltu eikä pahemmin kitisty. Jovelassa ollaan nääs hunningolla!

Kaikki alkoi siskoni miehen täyspyöreiden juhlinnasta viime lauantaina. Ei ollut kylmä ei. Tunnelma oli lämmin ja kuumemmaksi muuttui, kun juhlaväki pisti jalalla koreasti. Ei ollut vanhoista luista puhettakaan, kun kasikymppinen äitini tuli pokatuksi polkalle samanikäisen perhetuttumme kanssa. Siinä meinaan lankkulattia paukkui kantojen iskuista ja puntit vipattivat pyörähdyksissä, niin, että heikompaa huimasi katsellessa. Aivan jumalaisen ihanat juhlat alusta loppuun saakka!

Meidän kohdallamme juhlat päättyivät yhden aikaan yöllä, koska ajomatkaa kotiin oli yli 2 tuntia. Isäntä ajeli rauhassa hiljentyneellä motarilla. Höpöttelimme ja katselimme täysikuuta, joka tuntui kisaavan kanssamme Jovelaa kohti. Äitikin torkahti takapenkille koirien kanssa vasta aivan loppumatkasta.

Juu, hunningolla täällä ollaan. Täällä ei tapahdu mitään erityistä, sillä nautimme yhdessäolosta tehden mitä milloinkin huvittaa. Toki töitä tulee tehtyä päivittäin, mutta leppoisasti mennään. Hunningolla on hyvä olla välillä.

Jos nyt jotain järkeväksi luokiteltavaa pitäisi esitellä, niin isäntä nikkaroi lähetyslaiturin paljuun, jotta anoppinsa, eli äitini pääsee kyytiin helpommin. Ja klapejakin on tullut hieman hakattua kirveellä, josta aasinsiltana seuraavaan lämpöiseen asiaan, eli pönttöuuniin. Pitkästä aikaa ollaan polteltu puuta pönttiksessä. Sen verran tuo koleus on livahdellut taloon.

  
Julkisivuremontin laudoitusosuus on edennyt, mutta ei harppoen. Hieman on vielä kesken, valmistunee tällä viikolla. Miten nyt joutaa.


salipääty -  tupapääty



Siinä missä isäntä on leppoisasti puuhastellut edellä mainittujen puuhien parissa, me äitini kanssa olemme vastanneet viihtyvyys-, viihde-, ja tarjoilupuolesta. Ollaan kokkailtu, lämmitelty paljua, lykätty vuorotellen isännän kanssa pötköä saunan pesään, paisteltu köyhiä ritareita, mässytetty namia, eikä olla paleltu - ainakaan sisällä. Ulkona istuimme maanantaina sitkeästi villasukat jalassa ja viltit ympärillä, kunnes pakenimme nenut kohmeisina sisälle ja myöhemmin paljun lämmettyä kuumaan vesisyliin tunneiksi.



Kakkosten mielestä nyt on ihan paras ilma! Kun on viileää, talossa on lämmin, peitot ovat lämpimiä, tyynyt ovat lämpimiä, kaikkialla on kynttilöitä ja ihmiset kokoontuvat yhteen nippuun salin divaaneille huopineen tuijottamaan ruutua. Niin, tämä on koirien lemppariaikaa. Pitkiä nokosia, monia rapsuttajia ja paljon mukavia lämmikkeitä.



Ruutua täällä ollaankin tuijoteltu yhdessä joka päivä. Hyvin harvinaista meille. Olemme pitäneet Bond-maratonia, katselleet sekalaisia kaikenlaisia ja parhaillaan, siis juuri nyt on meneillään Downton Abbeyn neloskauden maratoni. Tuossa se äiti istuu ruutua tuijotellen, lampaantalja pehvan alla, huopa käsinojalla ja töppöset jalassa.



Hunningolla ollaan, juu! Punaviiniäkin ollaan nautiskeltu paljun lämpöisessä sylissä, kuten kuva todistaa. Ei ollut kylmä, ei. Lämmin vesi, muutama lasi punaviiniä ja kaksi naista viihtyivät hunningollaan puolille öin.

Lämmintä on ollut, vaikka sähköt menivät. Taisi tuuli puhkua taas jossain jotain nurin. Meillä kokattiin kaasukeittotasolla kahta eri lämmintä ruokaa ja isäntä paistoi vielä possupihvit grillissä. Radio toimi pattereilla ja lyijäri piirteli kirjaimia ristikkolehteen. Sangen hauskaa ajanvietettä pohtia yhdessä oikeita sanoja ruutuihin!

Juhannuksesta on tulossa ihana! Tuli lunta tai lusikoita me katamme tupaan herkkubuffetin kaloineen ja uusine pottuineen, nostamme itse tehdyn mansikkakakun vadille, kiehautamme vasta jauhetuista kahvipavuista kaffeet, herkuttelemme kunnes masunahka natisee, poksautamme kuoharipullon ja kipitämme se kainalossa saunan kautta paljuun kaikki kolme. Tuikkaamme pienen kokon palamaan vanhaan öljytynnyriin ja odottelemme paljun reunan yli kurkkien josko nyt jo kolme kertaa takapihalla nähty supikoirapari tulisi taas vierailulle iloksemme.

Jos mitään ei kuulu ennen juhannusta, niin olemme hunningolla. Siltä varalta toivottelen kaikille siellä nautinnollista juhannusta säässä kuin säässä. Jos sisällä on lämmin, ei se ulkoilmakaan kaikkea pilaa <3

Hunninkoisin terveisin

Jovelan Johanna

Teillä on kellot, meillä on aikaa

$
0
0
.. sanotaan afrikkalaisessa sananalaskussa, jonka kuulimme juhannusaamuna radiosta. Siinä äitini kanssa puuhaillessamme tuumimme, että moinen kuulostaa kovin sopivalta ajatukselta meillekin ja päätimme viettää juhannusta juuri tuon sananlaskun hengessä. Meillä olikin kovin hauska, oman maun mukaan vietetty juhannusaatto.

Aamupalan jälkeen puuhailimme hieman pihalla. Äiti halusi istuttaa lisää perunaa. Raivailimme hieman isännän kanssa saunan ja kiesitallin välistä ryteikköä, josta kannettiin komeita risukasoja juhannuskokkoa varten. Samassa paikassa heinikon piilossa oli paljon koivupöllejä, joita vietiin saunan nurkalle kottikärryillä.



Jovealan juhannuskokkoa poltettiin Jovelan kaltevassa tiilitornissa. Tässä on kierrätys ja hyötykäyttö kohdillaan, sillä tulipesänä on vanha ruostunut tynnyri, tiilet ovat puretusta hormistamme ja kokkona poltettiin raivausrisujen lisäksi  julkisivurempassa poistettuja risoja seinälautoja.

Aamupäivä pihatöissä teki nälkäiseksi. Olimme kattaneet juhannuspöydän tupaan jo edellisenä iltana ja itse tehty mansikkakakkukin odotteli valmiina jääkaapissa.


Meidän tarvitsi vain pestä ja kiehauttaa uudet perunat, asetella sillit ja kalat (graavi-, kylmäsavu- ja lämminsavulohi) tarjoiluvadille, höylätä hieman voita tassillle ja nostaa saaristolaislimppuviipaleet vadilleen ollaksemme valmiita syömään. Työkeikalta jäänyt kyltti on vitsi, isäntä kun ei välitä silleistä lainkaan ja me äidin kanssa taas himoitsemme ranskalaista sipulisilliä ja mustaviinimarjasilliä kuolat valuen. "Private -yksityistilaisuus" -kyltti laitettiin sillilasien taakse, ettei isäntä vaan vahingossakaan söisi näitä isännälle vastenmielisiä herkkujamme!


Ruoan ja kakun jälkeen menimme loikoilemaan lepotuoleihin takapihalle. Mansikkakuohuviini korkattiin, juhannukselle skoolattiin ja radio soitteli  juhannukseen sopivan nostalgisia säveliä. 'Heilu keinuni korkealle' hoilotettiin niin antaumuksella, että linnut taisivat lähteä ennenaikaiselle syysmuutolle!


Isännän lämmittämä sauna ja emännän lämmittämä palju kuuluivat tietenkin juhannukseen Jovelassa. Paljun höyryävä vesi kutsui meitä veteen ja palavan koivun tuoksu lauteille saunaan. Sääennuste lupaili sateita, mutta pisaraakaan ei taivaalta eilen tullut. Pilviä seikkaili taivaalla ja varsinkin aamupäivästä ne olivat välillä kovinkin tummia, mutta sadetta ei tullut ja iltapäivästä alkaen taivas oli kauniin sininen. Aurinko tuntui erityisen suloiselta, kun olimme henkisesti jo varautuneet siihen, että sadetta on tiedossa enemmän tai vähemmän.


Ihana puusaunan tuoksu ilmassa, auringon paiste ja hieman kuplivaa juomaa kaikessa rauhassa, ei voi olla parempaa! Vietimme taas paljussa tunteja. Kuuntelimme juhannusohjelmia radiosta ja katselimme pilvien muodostelemia hahmoja taivaalla. Saarnit heilahtelivat tuulessa ja tunnelma oli sananlaskun mukaisesti kelloton.Kaikki maailman aika pysähtyy kun rentoutuu lämpimässä vedessä viileän tuulen vireen vilvoittaessa kasvoja. Samaan aikaan virkistävä ja rentouttava vaikutus, kuten äitini kuvaa otettaessa totesi.


Tässä kuvassa taidetaan seurata paljusta käsin isännän tarkkuusheittotaidonnäytteitä. Pöllistä maalitaulu ja sitten tarkkana! Kakkosetkin tulivat ulos seuraksemme. Herneet kukkivat, kukat kukkivat, taustalla kukkiensa painosta kumaraan nöyrtynyt lumipalloheisikin jaksaa vielä kukittaa viimeisiä pallukoitaan, vanha omenapuu on tehnyt pieniä omppualkuja ja Jovelan kaltevan tiilitornin takana etenee ponteva rivi perunoita.Suvi oli kuten laulussa, suloinen!


Nautimme kovasti kaikesta täällä väärän vänkyrän röttelössämme ja hurmaavan hulttion puutarhassamme. Viime vuonna emme päässeet juhannukseksi Jovelaan, joten tämä ensimmäinen juhannus Jovelassa kotina oli tietysti aivan ihana ja kovin odotettu juhlapäivä, jota vietettiin kaikesta mahdollisesta nautiskellen. Se, että saimme viettää juhannusta ulkona palelematta, kruunasi kaiken. Taisimmekin nauttia tuosta ulkona olemisesta ja paljusta taas koko rahan edestä, sillä illalla kipittelimme sormet rusinoina sisälle. Tarkoituksenamme oli köllötellä divaaneilla ja katsella juhannuksen henkeen sopivaa Puhtaat valkeat lakanat -sarjaa. Olisikohan kokonainen jakso jaksettu juustoja maistellen katsella, kun uni alkoi jo painaa luomia ja niinhän siinä kävi, että uni voitti. 

Jovelat taisivat olla unten mailla jo siihen aikaan, kun muualla sytyteltiin juhannuskokkoja. Tai mistä me tietäisimme, meilä kun ei ollut niitä kelloja ;)

Jovelan elämäntapayhdistys Ajattomat toivottelevat lokoisaa juhannuspäivää. Paljun piipusta nousee taas savu, joten ei kun rusinoitumaan tänäänkin!

Jovelan Johanna

Turhia murheita, hulluja haaveita

$
0
0
Vanhan talon, varsinkin tällaisen täysin hylätyn ja kolhuja saaneen talon korjaaminen on välillä kovin kaksisuuntaista tunnemaailmaltaan. Melkein tekisi mieli joskus antaa itselleen diagnoosina kaksisuuntainen remppahäiriö. Välillä meinaan kirjaimellisesti masentaa, välillä taas mennään jo manian rajalla, eikä mikään riitä. Ajattelinkin tällä kertaa kertoa muille vanhan talon hankintaa harkitseville siitä, mitä todellisuus tuo mukanaan. Toki nämä ovat kovin henkilökohtaisia näkemyksiä, kun kokemukset ovat omia, mutta silloin kun me lähdimme harkitsemaan vanhan talon ostoa, sain aina paljon voimaa blogeista, joissa kerrottiin tasapuolisesti iloista ja uupumisistakin, koska ne antoivat realistisen kuvan siitä, mitä on odotettavissa. Ehkäpä joku siellä kaipaisi meiltäkin jotain tämän suuntaista? Muutakin kuin linnunlaulua ja poutapilviä!

Meillä on nyt tätä Jovelan matkaa takana vuosi ja 5 kuukautta. Ihan ensiksi sanoisin vanhan talon hankintaa harkitseville, että hankintaa kannattaa harkita ja vielä kerran harkita, mutta liikoja ei kannata pelätä. Meitä pelotellaan lööpeissä jos millä kauheudella, joista suurin osa on kuitenkin ihan korjattavissa olevaa vauriota. Joskus voidaan joutua purkamaan paljonkin, joskus taas päästään vähemmällä ja kunhan on hyvä ajatus siitä mitä haluaa, lähtee siitä, että mitä tahansa voi tulla vastaan ja on valmis siihen, että suunnitelman tulevat mitä todennäköisimmin muuttumaan, ollaan jo hyvällä pohjalla.

Tänään on vuosi ja 5 kuukautta siitä, kun saavuimme ensimmäistä kertaa Jovelaan asuntonäytölle. Tuosta järkyttävän kylmästä, harmaasta ja jäätävän lumisateisesta päivästä tuntuu olevan jo niin kauan tai samaan aikaan niin vähän. Tässä ajassa olisi rakennettu jo pari uutta taloa. Tänään Jovelan ohiajavat näkevät rakkaan röttelömme tällaisena:



Yksi asia tulee taatusti jokaisella vastaan; välillä otetaan takapakkia, usein saadakseen taloa paremmaksi, se muuttuu hetkellisesti pahemmaksi. Se voi tuntua raskaalta ja turhauttavalta. Juuri kun olet hetkeksi saanut jonkun kohdan näyttämään siistimmältä, se revitään auki ja taas ollaan keskellä sotkua. 

Tässä kuvasarjassa ollaan tämän asian äärellä. Ensin oli niin mahtavaa, kun aloitettiin raivaaminen. Jokainen pieninkin homma sisällä ja ulkona toi suuria muutoksia mukanaan ja tekemisen maku oli makeaa maisteltavaa. Ylimmässä kuvassa on sumuinen huhtikuun päivä, jolloin etupihaa raivattiin siten, että seinä saatiin näkyville. Päärakennuksen ympäri kasvoi sakea syreenipusikko. Syreenit olivat levinneet niin rajusti, ettei talon sisältä nähnyt läheskään joka ikkunasta ulos (muuta kuin pusikkoa), eikä ovelta nähnyt Villa Gerdaakaan, joka oli täysin syreenien peitossa. Päätalon kattokin oli viimeistelemättä.

Heinäkuussa 2013 kattoon oltiin jo saatu kourut ja liepeet oli siistitty/viimeistelty. Kattoharjasta puuttui edelleen osa pellistä. Kun katto oli saatu kuntoon, rakennustelineet purettiin ja Jovelan päätalo oli huomattavasti siistimmän oloinen. Savupiippua ei ollut vielä. Päätylaudat oli maalattu. Talo virkistyi. Kivijalan korjaaminen alkoi.



Kesäkuussa 2014 alkoi haperoituneiden julkisivulaudoitusten purkaminen. Talo näytti taas kuukauden päivät suhteellisen murheelliselta, vaikka iloitsimme siitä, ettei hirsivaurioita ollutkaan. Silti tuo näkymä teki murheelliseksi. Taas oli seinä auki, moskaa ja roskaa läjäpäin. Talo näytti ikäiseltään, vanhalta, uupuneelta ja rujolta. Tämä oli takapakkia henkisesti. Vaan sitten tuli taas se päivä, jolloin isäntä oli saanut (monen erheen ja sovittelun) myötä koko seinän pituudelta uutta hirsipontta paikoilleen ja sen myötä talo ikään kuin ryhdistäytyi kertanykäisyllä. Tällä hetkellä röttelömme näyttää jo siltä, että tästä ihan oikeasti tulee vielä jotain muuta kuin röttelö!



Tässä mennään jo kuistia pitkin 28.6.2014. Oikea kuva on tuvan ikkunan kohdalta. Tippalistat (pitkällä seinällä) ovat paikoillaan ja ikkunalaudatkin on saatu takaisin.Kuistin korjaus on aloitettu. Ensimmäiset hirsipontit on saatu paikoilleen ja pian jo tippalistaa laitellaan. Pohjasta vaihdettiin yksi hirsi, joka oli lahonnut maahan painumisen johdosta.Lahoa on aina jossain. Se ei pelota enää. Kaikkeen tottuu ja laho on suhteellisen helppoa korjattavaa.


Nyt kun olemme edenneet kuistiin saakka, into nousee silkasta tietoisuudesta, että heinäkuun aikana kuistin ikkunat saadaan takaisin korjauksesta ja kun kuisti on ollut vuoden verran pelkillä muoveilla ikkunoissa, ajatus on huumaava. Vanhan talon korjaamisen kanssa joutuu sietämään kaikenlaista, jollaista ei välttämättä muuten sietäisi. Keskeneräisyyyden sietäminen on sellainen juttu, että jos sitä ei ole, se pitää löytää tai sitten hommasta tulee sietämätöntä. Eikä sittenkään aina siedä. Jos jollekin on tullut sellainen kuva, että päivä toisensa jälkeen täällä vaan leijailen onnen huumassa lintujen laulua kuunnellen ja ummistan silmäni kaikelta keskeneräiseltä, ehei, se ei ole niin. Usein en piittaa keskeneräisistä, mutta on päiviä, jolloin tekisi mieli haudata pää peiton alle välttyäkseen moisilta ärsytyksiltä. Koko ajan on jotain kesken, yleensä useampikin asia, koska aina ei yhtä asiaa saa syystä tai toisesta tehtyä loppuun saakka ja samaan aikaan on sitten parikin projektia, joiden välissä pitää hillitä tuota luontoakin, joka kyllä ottaa vallan pihalla kun hetkeksi selkäsi käännät. Vaikka viileä kesä kituuttaakin kaikkea syötäväksi kasvatettua, niin rikkaruoho-osastolla kukoistetaan säässä kuin säässä.

Julkisivumme osalta kuisti pitää vielä tehdä loppuun tämän korjauksen osalta, se pitää laskea tasaan (joku oli nostanut toisen puolen liian korkealle edellisen omistajan aikana) ja sitten pääsemmekin jo maalaamaan hiljalleen tätä julkisivun puolta talosta. Jos asiat menevät hyvin, meillä pitäisi olla korjattu julkisisvu, maalattu julkisivu, korjatumpi kuisti, suorempi kuisti ja ne ihanat vanhat ikkunat taas talossa heinäkuun loppuun mennessä. Se on jokin sellainen henkinen rajapyykki itselleni ainakin, että sen kun saavutamme, tulen tirauttamaan taatusti muutaman ilotipan silmästä.

Sitten onkin seuraava pohdinto myssyssä. Mitä teemme ovelle? Edellisen omistajan aikana tänne oli ostettu mukavanha ulko-ovi joka on liian suuri. Se on samaa sarjaa ikkunoiden kanssa, jotka myöskin ovat mukavanhoja. Sinällään siis sopisi talon ikkunoiden kanssa,  mutta ovi on kuistilla, jonne taas tulee ne talon ainoat alkuperäiset ikkunat puhallettuine laseineen.


Vanha ovi on ihana siinä mielessä, että se on kaksiovinen. Ei tuo mikään oikea ulko-ovi kyllä ole. Kovin hutera ja toiselta puolelta vaneerilevytettykin. Uusi ovi on tässä alakuvassa. Tiedä sitten mitä tässä tekisi? Saisiko/osaisimmeko korjata ja parantaa nuo vanhat ovet vai pitäisikö asetella tuo uusi ovi kuistiin. Kenties metsästää jostain kolmas ovi (vanha) ja jotenkin luikertaa se kuistin oveksi. Mikään ratkaisu ei kuulosta helpolta ja kolmannen oven hankkiminen hieman tökkii ajatuksena ihan kustannuspuolellakin. On jo yksi uusi ja yksi vanha. Kolmattako vielä pitäisi hankkia?


Tässä aasinsiltaa pitkin sitten päästäänkin tähän ideologiapuoleen. Kun vanhan talon hankinta on siinä vaiheessa, ettei kauppakirjan printti ole vielä kunnolla kuivunutkaan, oi miten pää onkaan täynnä ideologisia ajatuksia. Käytäntö onkin sitten usein jotain muuta. Omasta mielestäni on hassua ostaa vanhaa taloa ja tehdä siitä uusi. Usein sanotaan, että tulee halvemmaksi rakentaa uusi kuin korjata vanhaa ja joskus se toki onkin niin, jos omat valinnat ovat uuteen taloon kuuluvia. Uutta rakentamalla ei kuitenkaan saa vanhaa taloa ennen kun se on ikänsä saavuttanut, joka ainakin meillä oli koko homman ydin. Me haluamme asua askeettisemmin ja me haluamme asua vanhassa talossa, emme talossa, joka teknisesti muistuttaa tietokonetta ja vaan näyttää vanhalle.Valintakysymys siis, yksi tykkää yhdestä ja toinen toisesta.

Sitten on se kolikon toinen puoli. Rakennetaanko tässä kotia vai aikalaisesimerkkiä? Ideologisella puolella jälkimmäinen tuntuu tietysti itsellenikin jotenkin armaalta ajatukselta, mutta todellisuudessa se ei mene ainakaan meillä niin. Sitten pohditaan tällaisia oviasioita. Joskus tehdään ratkaisu sen mukaan, mikä on sillä hetkellä mahdollista. Eipä ihmiset ennenkään muuta tehneet. Otettiin se mikä oli saatavilla, tehtiin se mihin kyettiin. Meillä on esimerkiksi makkarissa ja eteisessä parketti, koska meidän oli saatava ne tilat käyttöön nopeasti. Muuten ei muutto olisi onnistunut ja jos se ei olisi onnistunut silloin, muutto olisi työasioiden vuoksi siirtynyt pahimmillaan puoli vuotta, jonka aikana sitten turhaan maksetaan kahden paikan kuluja. Parketti on toki vanha rakennusmateriaalina, mutta kyllä tänne kammariin tulee puulattia joskus myöhemmin. Poistoalesta ostettu parketti kuitenkin ratkaisi meidän tilanteen silloin kun se tilanne piti ratkaista ja kun on aika tehdä puulattia, parketit kerätään pois, jolloin joku toinen jossain voi hyödyntää ne.

Materiaalien valinnassa on kuitenkin syytä pitää järki mukana. Lutraamalla sellaisten materiaalien kanssa, jotka muuttavat radikaalisti talon perusominaisuuksia, kehitellään juuri niitä lööppien lempiotsikoita, joissa huudellaan hometta ja lahoa. Me olemme pyrkineet korjaamaan järkevästi ja käytämme materiaaleja jotka hengittävät ja siten eivät muuta talon ominaisuuksia. Höyrysulut ja lateksit ovat meille ei-ei. Jos talo on selvinnyt hylkäämisestä huolimatta 150 vuotta, se on tehty hyvin. Aikalaismateriaalit ovat yleensä moderneja hintavampia, mutta ne kestävät aikaa kaikin tavoin, myös visuaalisesti kauemmin. Alelaarien tapetit hylätessään joutuu miettimään valintojaan tarkemmin. Kun tapetti maksaa sadan euron luokkaa tai enemmän per rulla, on pakko valita kuosit ja sävyt, jotka miellyttävät kauan.Nostan hattua teille kaikille, joilla on mahdollisuuksia toteuttaa remontteja ja sisustaakin 100% aikalaismateriaaleilla. Me joskus oiomme hieman. Emme isoissa asioissa, mutta silloin kun se on tarpeen.Tämä projekti on riittävän suuri muutenkin ja jos pelkän ideologian vuoksi joutuu vääntämään pihdeillä kahvaa joka kerta kun haluaa oven auki, koska sopivaa vanhaa kahvaa ei löydy mistään ja vanhasta kahvasta on enää jäljellä tynkä, ovi sai uusvanhan kahvan, jota voimme väännellä kunnes se vanha oikea kahva löytyy.

Jaksamisesta ja rahasta

Aina ei jaksa, eikä jaksaisi. Se vaan on niin. Sitten pitää miettiä miksi joku aikataulu on tärkeä ja onko se ylipäätään tärkeä. Tärkeille ei voi mitään, on tehtävä ja sitten yrittää jotenkin pitää ajatus kirkkaana siinä mielessä, että tämä on tärkeää ja kun tämä on tehty, jokin asia muuttuu oleellisesti. Meidän on esimerkiksi saatava tämä julkisivu ja kuisti tehtyä kesän aikana, kuten paljon muutakin talon ulkopuolisiin juttuihin liittyvää, koska ne vaikuttavat oleellisesti talon talviolosuhteisiin ja sen kautta myös kustannuksiin. Usein on myös niin, että päästäksesi tekemään jotain, jota todella haluaisit tehdä, joudut tekemään liudan kaikkea sellaista, joka ei nyt vaan ole niin mukavaa. Meidän on esimerkiksi tehtävä ratkaisu pantry-huoneesta, sillä sesonki on nyt alkamassa. Jos mielimme saada säilöttyä ruokaa, meillä on oltava niille (ja pakastimelle) paikka. Uunintausta (romahtanut sisältä, korjauskelvoton) pitäisi purkaa, jotta saamme tilan umpeutettua ja ruokavarastokäyttöön.

Samaan aikaan pitäisi tehdä julkisivua ja tupaan pitää saada puuliesi ennen loppusyksyä. Tässä tullaan sitten siihen  juttuun, että aina ei voi saada kaikkea. Tai toki voi jos pankkitilillä lepäilee pinoittain rahaa tai pankki haluaa rahoittaa remonttia puskien rahaa aina tarpeen mukaan. Silloin hommat etenevät toki nopeastikin kun voi käyttää ulkopuolista työvoimaa. Meillä ollaan päätetty edetä omin voimin aina kun mahdollista ja olla ottamatta lainaa projektiimme. Pitää laskea tarkkaan mitä missäkin kuussa tehdään. Se on myös osoittautunut hyväksi siinä mielessä, että hankinnat ja muutokset ovat pohdittuja, käytännössä hyviksi huomattuja. 

On todella vaikeaa sanoa mitä vanhan talon korjaaminen maksaa, se kun on niin talokohtaista, mutta sen voin sanoa, että kannattaa rohkeasti tehdä itse minkä voi. Työ tekijäänsä kyllä opettaa ja tarjolla on paljon kursseja, joilta saa rohkeutta ryhtyä tuumaan. Tietenkään mitään rakennemuutoksia tai sähköjä ei tule yksin vedellä ja puuhailla vailla asiallista kokemusta/koulutusta, mutta kyllä monet näistä hommista on ihan opittavissa, vaikkei alussa tietäisi kummin päin vasaraa kädessä pidetään. Kustannuspuolella se ero on meinaan valtava. Me pyysimme esimerkiksi tuosta julkari-kuisti -jne rempasta tarjousta ja kun teemme sen itse, erona on 10 000€ teetettynä 1200,- itse tehtynä. You do the math, kuten tavataan tuolla maailmalla sanoa!

Jaksamisesta vielä

Kun lähdimme tähän projektiin, olin työsaralla loppuliekillä porhaltava. Olin uupunut ja olen sitä vieläkin. Tällä viikolla esimerkiksi huomasin, että voimat loppuivat hetkeksi ihan leipätyön kanssa. Koska oma työni on usein kaiken mehun pusertavaa, Jovelan puuhat tarjoavat kaivattua vaihtelua. Silti kannattaa pohtia sitä omaa jaksamista. Alun innostus saattaa vaihtua kituuttamiseen monella tavalla jos ne omat mielikuvat ja todellisuus eivät kohtaakaan riittävästi. Omalla kohdallani onneksi on juuri päinvastoin. En vaihtaisi tätä mihinkään muuhun olemiseen. Keskeneräisyyksineen, uupumisineen ja välillä turhautumisineenkin vastapainona on projektin mielekkyys, omien rajojen ja kykyjen löytäminen, ilo olemisesta, ilo elämisestä ja itselle uusien asioiden kokeminen. Leipätyöni kohdalla olen edelleen matkalla itseni kanssa. Kyllä sekin oikea tempo vielä löytyy. Pitäisi vaan olla hieman enemmän aikaa ja vähemmän turhia paineita ja huolia, osata olla luomatta niitä itsekin! Ja sitten, aivan yllättäen saattaa tapahtua jotain, jollaiseksi voin kuvitella esimerkiksi tuoreen äidin olotilan, kun lapsi on valvottanut kuukausia ja joku jossain tarjoaa hetken irtioton kaaokseen.

Minä, me saimme sellaisen tällä viikolla. Olen siitä sanoin kuvaamattoman iloinen ja kiitollinen. Meidän Villa Gerda oli muuttunut kauheaksi hylkäämöksi. Kuistin ovestakaan ei enää päässyt sisälle, koska Gerda oli ainoa paikka, jonne saatiin tavaraa ja hylkyä laitettua piiloon katseilta. Lopputulos oli se, että Gerda oli täynnä sekä poisheitettävää että säilytettävää tavaraa kirjaimellisesti kattoon saakka. Tällä viikolla, juuri kun tuntui ettei omat voimat riitä ja silti olisi tuo Gerda ollut pakko saada järjestykseen, koska tarvitsemme yritykselle varastotilaa, lisäkäsipari saapui ja sitten kaikki olikin toisin. Paria päivää aiemmin ei tosiaan enää kuistin ovesta sisälle päässyt, saati minnekään sitä pidemmälle ja nyt Gerdassa on tilaa vaikka hipat pitää! Kammarihuone on varattu (ja täytetty säntilliseen järjestykseen) tilan vanhoja huonekaluja ja omaa varastointitavaraamme kun taas Gerdan tuvasta tehtiin firmalle varasto. Sinne tullaan kasaamaan paljon hyllyjä, mutta juuri nyt on aivan ihanaa, kun Gerda on raivattu ja järjestetty. Kiitos apukäsillemme, joka otti projektin haltuunsa ja hoiti koko homman likimain yksin! Itse sain vain lakaista hieman lattioita, isäntä kasasi pari hyllyä ja avusti ronttaamisessa, mutta muuten tästä kuuluu iso kiitos ystävällemme <3





Gerda on nyt varastona sekä meille että yritykselle. Syksyllä hieman tukimme pahimpia koloja, jotta hiiret eivät pääsisi kylään ja sen jälkeen saanenkin salista osan työtavaroista pois (jihuu!). Nyt tuolla näyttää olevan tavaraa kovin maltillisesti, mutta voi pojat, tavaraa on oikeasti melkoinen määrä ja lisää tulee koko ajan.

Muttapa mutta! Mitä Gerda sitten jonain päivänä on? Olemme aina välillä pohtineet Gerdan tulevaisuutta (ei sähköä, ei vettä, ei mitään sellaista modernia), mitä Gerdasta tulee? Ainakin Gerdasta tulee puuhatalo, jossa on suunnittelu- varastointi- ja toteutustilaa puuhailla, mutta tuleeko aina olemaan niin? Muutaman vuoden ajan kyllä, mutta entäs sitten? 

Hulluissa haaveissani Gerda kunnostetaan ja restaudoidaan. Sinne ei vedetä sähköjä, eikä vettä. Suunnattoman kaunis, linnantormikoristeinen leivinuuni korjataan ja ullakkohuoneesta tehdään kesäkammari. Jospa Gerda olisi sitten se ihan oikeasti 1800-luvun henkeen palautettu pikkuhuvila, jonne alkaisimme haalimaan sekä aikalaismööpeleitä, että tarpeistoa astioista pitsilakanoihin ja kirjallisuuteen. Se ei ole ollenkaan mahdottomalta kuulostava ajatus. Voisiko Gerda sitten joskus toimia satunnaisesti auki olevana aikalais-B&B:nä, kuten muutama lukijamme on tässä vuoden aikana jo pilke silmäkulmassa ilmaan heittänyt. Ei sekään mahdotonta. Oikeastaan olisi sangen hurmaava ajatus, että Gerda voisi tarjota esimerkiksi viikonlopun tai lomaviikon verran aikalaiselämää läheistemme lisäksi jollekin historian havinaa kaipaavalle ihmiselle. Rauhan ja olemisen mahdollisuuden vailla nykyajan hauskutuksia. Saisi omassa rauhassaan tutustua maailmaan 1860-1930 luvulla siihen aikaan kuuluvassa rakennuksessa, aikalaistavaroiden ympäröimänä. Ehkä vinttikerroksessa kokeilla polkaista rukkia omaksi ilokseen, kutitella vuohia aitauksessa ja seurata kanojen puuhia vailla kiirettä minnekään, kömpiä kesähuoneeseen lukemaan vanhoja lehtiä poski pitsireunaista tyynyliinaa vasten painettuna ja maistella arjen pieniä puuhia kuten silloin ennen.

Turhia murheita ja hulluja haaveita, niitä vanhat talot tuovat mukanaan ihan varmasti. Eri asia on sitten kumman antaa päästä voitolle! Jos ensimmäisen kanssa pääsee sinuiksi, toinen on taattu ja silloin, oi te vanhaa taloa ja toisenlaista elämäntyyliä haaveilevat, elämä on kovin ihanaa. Pitää vaan muistaa olla onnellinen silloinkin, kun ei meinaa jaksaa olla edes itsensä kanssa samassa nahka-asumuksessa!

Ps. Kylläpä nakutin tätä pitkään. Oviasiakin taidettiin tässä samalla päättää. Se Gerdassa seisova uusi ovi ei mahdu, ellei jätetä yhtä ikkunaa pois ja sitä me ei tehdä. Se kuistin oven yläpuolella oleva (nyt kunnostettavana) ikkuna on ikkunoista kaikkein kaunein. Tämä uusi ovi menee siis myyntiin ja isäntä yrittää nikkaroida hirsipontista tuohon vanhaan oveen uuden pinnan (ulkopuolelle). Saa nähdä miten onnistuu! Jos se ei sitten ole meistä hyvä, haetaan vanhaa ovea tilalle, mutta tämä uusi ei siihen kuitenkaan tule.

Ps2. Myynnissä käyttämätön (oisko Skalan?) kaksiosainen ulko-ovi, leveys 119 cm korkeus 209 cm. Ovi sijaitsee Vakka-Suomessa (42 km Turusta).


ooditti vanhojen talojen ja elämän makuisen elämisen puolesta

Jovelan Johanna

On taaskin sunnuntai (mitä siis jos sataa)

$
0
0

On taaskin sunnuntai ja haalarit jo nurkkaan jäädä sai, eikä kiire laisinkaan, herätyskellokin on hiljaa vaan.



On aamu sunnuntain ja vaikka päivä päivän kestää vain, siitä paljon saada voi, tyytyväinen laulu soi.



Aikaa kuljeskella omia teitä, keventyneitä, pidentyneitä, aivan minne vain,



aikaa ajatella juttua monta, uskomatonta, tuntematonta, aivan kuinka vain,


käskemättä laulaa: On taaskin sunnuntai ja vaikka onkin kohta maanantai, ei voi kiire ahdistaa, laiskureita laulattaa.




Aikaa seisoskella siinä ja tässä, kyselemässä, pitelemässä, seinää paikallaan, aikaa opetella elämän rytmi, elämän tyyli, elämän laulu, rytmin oikean.


Siitä paljon saada voi, tyytyväinen laulu soi, laiskureita laulattaa, hoi laari-laari-laa hoi laari-laari-laa..., laiskureita laulattaa.


Laiskotellen
; Lasse Mårtenson & Sauvo Puhtila


Kuvissa:  Englantilainen posliininen kaatonokka, kammarissa sunnuntaina feat. Milo & Maya, porstuassa ja tuvassa sateisena sunnuntaina, pönttöuuni vessatilassa, posliininen munankeitin käyttöohjeineen, kirjoja (päällystysprojekti) sekä sunnuntain dekkari, talosta löytyneet sakkinappulat ja isäni tekemä sakkilauta, sateisen sunnuntain kynttiläsaldoa vessatilassa, talosta löytyneet sakkinappulat, isäni tekemä sakkilauta ja talosta löytynyt palli, jonka päällä sakkilauta nappuloineen nököttää. En osaa pelata sakkia. Jos vaikka opettelisi tai voisihan tuohon ottaa lampaantaljat ja tyynyt, pelata vaikka ruudunvaltausta?

Niin! Mitä siis jos sataa?!

Jovelan Johanna

Ihan tavallinen maanantai Jovelassa

$
0
0
Aamusta ylös (virkeänä, voi wau!), sähköpostien tarkistus ja kohti juna-asemaa tapaamaan palaveerauskaveria. Muutama työpuhelu autosta käsin. Kimppalounas ja samaan aikaan pyykkien pyörittelyä lounasravintolan pesulassa. Kaupan kautta Jovelaan jatkamaan työasioita. Pakkaa lähetystä, tarkista osoite ja vapauta loota Matkahuoltoa kohti.

Nappaa kuva palaveerauskaverin puolelta pöytää. Tarkista työmuistiinpanoasioita ja päivitä niitä (lappuseinä). Tuskaile hieman salissa olevien matskujen vuoksi ja totea, että näin hämäränä päivänä ei ole mitään tsänssiä häärätä matskuja sisävarastoon. Päätä järjestää sähkömiesasia asap, jotta saamme valoa. Keskustele tulevasta projektista ja vetele joitain suuntaviivoja paperille.



Juo kahvia, syö pullaa, kun sitä kerrankin on. Unohda sähkömies (DOH) ja soita sen sijaan paikalliseen rakennusfirmaan, jota on käytetty aiemminkin. Juttele alustavasti puulieden ja sen kevythormin asennuksesta. Nielaise muutamaan kertaan hinta-arviolle, joka on ihan asiallinen muihin verrattuna, mutta silti kirpaisee. Sovi alustavasti katselmuksesta tarkempaa tarjousta ajatellen. Tee lisää töitä. Naureskele hieman. Sählää. Jatka töitä. Soita pari muuta puhelua. 

Tutkaile sadekarttaa ja totea, ettei pyykkejä kannata viedä ulos - ainakaan vielä. Vie saunalle osa päivän ostoksista. Sytytä kynttilöitä ja tuli pönttöuuniin. Jatka töitä. Käy läpi laskutusta. Juo taas kahvia, tässä vaiheessa jo kylmennyttä.




Etsi lempparipuutarhahanskat ja käy taistoon mitäliekirvoja vastaan seljassa. Haiskahda lopulta itsekin etikan ja mäntysuovan sekoitukselle. Ihastele perunan sieviä kukkia ja hämmästele juhannuksena maahan laitettujen pottujen uusia alkuja.



Käy tarkistamassa sähköpostit. Vastaa niihin. Hoida muutama muu työasia pois. Painele ulos. Tuijota pöllimuuria ja huokaise ihastuksesta kun klapia alkaa lentelemään kottikärryihin. Team kuutioittain klapia huhkii menemään.


Nyhjäise tyhjästä jonkinlainen klapisuoja yhdessä isännän kanssa ottaen entinen ulkosuihkukoppi käyttöön. Katoksi kelpasi pari vanhaa komeronovea ja makuualustaa. Kerää pilkettä ja kaarnaa Team klapin viuhuttaessa kirvestä. Nauti näkymästä, klapissa on motin alku ja mottia tuosta vielä tulee.



Kipaise taas sisälle. Tarkista meilit, tee mitä pitääkin osastolla leipätyö. Tarkista taas sadekarttaa. klo. 21 pitäisi sataa. Kipitä takaisin ulos. Vielä ei sada. Ilahdu kuistirempan etenemisestä. Vain hieman lahoa yhdessä kohtaa ja sekin on jo korjattu. Kuuntele kädet silmillä kuinka kuisti nitisee isännän nostaessa alennutta nurkkaa ylemmäs. Tutki rakenteisiin piilotettua kolikkoa, joka on niin ruostunut, ettei siitä saa mitään selvää. Kuvittele julkisivua valmiina ja huokaise monta kertaa tyytyväisenä. Ruoki koirat ja käytä ne ulkona.



Riivi Villa Gerdan nurkalle aloitettua kukkaniittyä. Polta kätesi nokkosiin kahdesti, koska et ensimmäisen kerran jälkeen viitsinyt vetää hihaa alemmaksi. Vedä hiha alemmaksi ja polta näppisi tuijottaessasi hassua lintua samaan aikaan kun nyyhdät heinää nokkosten vierestä. Ihaile sormet pakottaen kukkaniitylle ilmaantuneita kukkia. Kukkaniitty on kolmivuotinen projekti. Kuvittele millainen kukkaniitty on ensi vuonna, kun osa kukista aloittaa ensimmäistä kertaa kukintansa. Puna-valkoinen kukkaniitty puna-valkoista päätaloa kohti. oi-oi!



Déjà vu vaan, jos vaikka tarkistaisi taas meilit ja lähettäisi niitä lisää. Käy läpi muistiinpanot, tee muutama lisäys. Tee huomisen työsuunnitelmaa. Paijaa koiria. Syö iltapalaa ja tuijota taivasta. Ei sada. Kello on kymmenen. Jos veisi ne pyykit sittenkin ulos. Pahimmat tummat pilvet ovat jo menneet. Sateiselta näyttää. Jospa kuitenkin..

Lähde isännän kanssa viemään pyykkejä ja toivo parasta. 

Ryysyrannassa, ei kun Jovelassa!

Tuumi, että tänään on ollut hyvä päivä. Klapeja ja kaikkea. Puhdasta pyykkiä, lounas. Tehtyjä töitä. Kahvia ja tupakkaa, kuten siinä laulussa sanotaan. Uni ei ole kaukana. Pönttöuuni hönkii lämpöä.

Voi, miten ihanan tavallinen maanantai Jovelassa 

Jovelan Johanna

Tiistain touhuja

$
0
0
Aamuhan se vasta hauskasti käyntiin lähti, kun aamupalaan päästyä vedenkeitin päätti mennä rikki ja pamauttaa samalla läksiäisiksi sulakkeet koko talosta. Lällälllää! Meilläpä on kattila! Sainpas silti aamuteeni! Avec ei ole enää meidän kaveri, joten vilkutamme sille hyvää matkaa, minne sitten päätyykään.



Johanna tekee töitä. Pakkaa ja purkaa lähetyksiä. Siinä välissä soittelee (taas) yhden teillä tietämättömillä seikkailevan paketin perään. Itellasta en tiedä, mutta Matkahuollollakaan ei mene ihan nappiin, taaskaan. Tai tiedän Itellastakin. Ne meinaa etteivät enää tunne minua osoitteessa, jossa asuin yli 2 vuotta ja josta muutettuani maksoin postinsiirrosta ja siten postin toimituksesta tänne Jovelaan vuodeksi eteenpäin. Nyt saan säännöllisesti postipussin, joka on täynnä kuukauden, kaksikin vanhaa postia, joiden kuoriin on lätkitty söpöt vaaleanpunaiset tarrat, joissa kerrotaan, ettei minua enää posti tunne siellä vanhassa kodissa ja että laittavat nyt kertyneet postit tänne uuteen osoitteeseen sitten sen kuukauden, kahden harkinta-ajan jälkeen. Semmottista. Niin, ja lähettivät ne minulle tuossa muutama viikko sitten semmoisen "vastaanottaja maksaa" lähetyksen, jonka olin edellisenä päivänä laittanut postin kuljetettavaksi. Meinasivat kai, että verottajallakin on kiire. Lähetetään vaan tämä posti sille, joka sen lähettikin. Niin hankalia tuommoiset valtion ilmaispalautuskuoret. Ja varmaan harvinaisiakin, kun eivät sellaista tunnista. Parasta palauttaa lähettäjälle. Verohallinto? Nevöhöörd.



Sitten Johanna teki pitkin päivää lisää töitä. Aamulla (huomaa aamupala), aamupäivällä (you've got mail), iltapäivällä (niin, kaffe ja pulla taas) ja niin edelleen. On se vaan niin kivaa kun on sähköposti. Mitä me ennen teimmekään päivät pitkät?



Sillä aikaa ulkosalla. Isäntä ei saanut mitään aikaiseksi. Mitä nyt yhden seinän viimeisteli, laudoitti, repi säkillisen vanhoja nauloja seinistä ja yhden kuistin korjasi, ikkunalaudat nikkaroi paikoilleen, teki hiton hienon reiän pisuputkelle ja muuta semmottista pikkupuhdetta vaan.



Meinaa, että kyllä tästä vielä talo tulee. Hitsi mun jee, kyllä se siltä alkaa näyttämäänkin! Hyvä, ihana, ihana Jovelan isäntä! Seuraavaksi jo oven kimppuun, ehkä jo huomenna jos ei sada kaatamalla!



Kuulkaaas, tiedättekö miten zoomataan zoomittomalla pokkarikameralla pihan poikki?! Minäpä tiedän! Katsokaas ensin tallustellaan menemään pitkin torpan tonttia ja jäädään melkein linnun ylilentämäksi. Siinä kun on saanut sydämen suunnilleen tasaantumaan normaaliin tahtiin, huomataan ja ihmetellään, että mistä hitosta tuohon hirsien koloon (ja koska) on ilmestynyt linnunpesä?! Sitten pälyillään, eikä emoa tai sitä siippasiivekästä näy missään. Hiivitään pesälle, huitaistaan kamera sen päälle ja napsaistaan kuva. Sitten äkkiä nurkan taakse katsomaan osuiko kamera mihinkään ja todetaan, että juu, 2 munaa on pesässä. Tämän jälkeen kipitetään juoruamaan löydöstä, kameran kanssa tietysti ja julistetaan tuvan nurkka kävelykieltoon. 

Malttakaa hetki, nyt päästään siihen pokkarilla pihan poikki zoomaamiseen! Katsokaas sitten tulee hieman huolestua. Entä jos emo nyt hylkäsi munat? Hiivitään hissuksiin kiikari kaulassa pihan toiselle laidalle ja sieltä pusikosta käsin sitten toljotetaan, että tuleeko se emo takaisin vai aletaanko tässä hautomaan hylättyjä munia. Kiikareilla onneksi tulee todettua, että emo on pesässä. Tästä tietysti pitäisi päästä raportoimaan isännälle, mutta kun ei voi huutaa, ettei emo hermostu ja isäntä ei pientä ääntä kuule hakatessaan seiniä niin, että koko neibörhuudi kolisee, Johanna keksii ratkaisun. Mitä jos sitä ikäänkuin ottaisi pokkarilla kuvan kiikarin linssin kautta? Nyt kun olette reippaasti jaksaneet tänne saakka tätä höpötystä, palkitsen lukijat tällä ilmiömäisellä otoksella, sekä tarinan alkulämmittelyyn liittyvillä kuvilla. Vassakuu, tässä tulee!



Kyllä tuo työnteko ja lintubongaus vaan tekee nälkäiseksi. Tänään Jovelan köökissä tehtiin ja syötiin vihannes-tuorejuustokeittoa (jonka päällä oli rapeaa pekonia ja smetana-sweet chili -kastiketta) ja sopan kaverina oli tarjolla leipää yrttimajoneesin, tomaatin ja kapriksen kera. Maistui!



Ruoan jälkeen puuhailimme mitä sattui. Isäntä jatkoi omia puuhiaan, itse jatkoin töitä ja tuossa kuuden maissa illalla painelin pihalle repimään rikkaruohoja huvimajan ympäriltä, jotta villiviinit ja kärhöt saisivat hieman happea. Tuli siinä sitten samalla hieman haravoitua huvimajan hiekkaa. Saarnit ovat syljeskelleet norkkojaan reippaasti. On se nyt hieman siistimpi, tuo huvimaja.



Team klapituksessa päästiin rivin 1 huipulle ja rivi 2 on kirimässä puoliväliä kohti kattoa. Woohoo ja hurjaa tuuletusta! Kyllä se on miäs kel kirves käes pysyy!



Kukkuu! Jossain vaiheessa päivää kävin vilkaisemassa pottula-porkkanalaa, jossa yksi melkein kumartaa toiselle. Kävelin hieman kotitiellä ja ihastelin päivänkakkaroita. Pohdin säilöntäasioita. Vihossa näyttäisi olevan pitkä lista kaikkea, josta puolet jää tekemättä. Valkosipulikurkkua, monenmoista pikkelssiä, marinoitua sipulia, hilloja, celettä ja herkkuja. Saas nähdä..



Illan tullen kyselin poppamieheltä, että mitens tuon sään kanssa on? Puupää, Puupää puhalla piippuus, onko huomenna pouta? Ei puhaltanut, mutta taivas oli sen verran tumma, että on syytä ottaa saunan jälkeen pyykit sisälle. Tai saunamakkaran jälkeen ainakin. Tai tiskin jälkeen sitten viimeistään.



Ja siellä se isäntä sitten viipottelee jo pyykkinaruja kohti, joten se on over and out Jovelan uutistoimituksesta. Tämä rouva lähtee tiskaamaan, laittaa äänikirjan päälle ja kömpii vällyihin saunalta tuoksuen.

Nati, nati kaikki siellä. Kauniita unia ja suloisia aamuja!

Ps. ei ollut yhtään hassumpi tämä tiistaikaan! Mitähän huomenna on tiedossa?!

Jovelan Johanna

Keskiviikon kanelit

$
0
0
Nukuin pommiin, sillä alkoi keskiviikkomme Jovelassa. Mitään varsinaisia työaikojahan minulla ei ole, mutta yleensä olen viimeistään 09:00 työn touhuissa. Tänään heräsin joskus seiskan jälkeen, venyttelin tyytyväisenä, siirsin hieman vieressä köllivää koiraa ja jatkoin sitten nautiskellen unia. Puoli kymmeneltä räväytin luukut auki ja ihmettelin, miten uni oli maistunutkaan moiseen tapaan. Sisäinen herätyskelloni toimii niin moitteettomasti, etten koskaan tarvitse herätyskelloa, vaikka joskus herätyksen laitankin päälle varmuuden vuoksi jos aamulle on sovittu tapaamisia. Tänään nahkavekkarini petti ja posotin unta normaalia pidemmälle aamuun.

Kun sain itseni kammettua koirien ja isännän lonkeroista tossuihini, menin keittelemään puuroa, kuten olin eilen ajatellutkin tekeväni. Olen kovin perso riisipuurolle, kanelin ja sokerin kanssa ehdottomasti!


Puurot tyylikkäästi kertakäyttölautasella kävin käsiksi päivän töihin. Sitä normaalia: meilejä, vastauksia, tilausten ja asiakkuuksien hoitoa.

Isäntä kävi ulko-oven kimppuun. Se kauhea nolotus, Suomen kurjin uksi on nyt vuorossa. Ensin isäntä irroitteli vanerit ulko-oven pinnasta, sitten koko oven saranoiltaan. Ovi työskentelytasolle ja siitä se sitten lähti homma etenemään.


Ovi on aivan karmeassa kunnossa vanerien alla, siksi joku on ne siihen joskus naulannut. Tiedättekö muuten miten tehdään rautaovi? Jovelan studiojoukkue vastaa: tee puuovi ja naulaa se täyteen nauloja! Jos tuosta ovesta olisi joku meinannut moottorisahan kanssa sisälle tulla, vyötäröltään olisi sahansa ketjun löytänyt. Turvaovi siis selvästi! Joskus alkuiltapäivästä pidin pienen tauon ja menin isännän kaveriksi. Pihdit, vasara, taltta, vitkutin, kitkutin, nitkutin ja minä = naulattomampi ovi.

Sitten alkoi pähkäily. Ovi on niin hapero, että siitä ei voisi oikeen mitään purkaa tai jäljellä olisi vain lukkopesä. Tosta noin vaan ei kokemattomat kokonaan uutta ovea osaa tehdä. Plan B sisälsi lukuisia huokailuja, mallailuja, pohdintoja ja lopulta päätöksen, että tuunataanpa tästä meille ovi. Kieli keskellä suuta mittailimme ja varmistimme, että lisäykset toimisivat sitten käytännössäkin. Ei olisi huono homma jos ovea voisi käyttää, jos kahva aukeaisi, ovi mahtuisi takaisin paikoilleen ja jos se vielä näyttäisi edes hieman vaneriversiota paremmalta, se saisi kelvata meille. Tuumasta toimeen..



Mitään piirustuksia ei ollut, jonkinlainen näkemys sentään oli ja loput sitten keksittiin sitä mukaa kun homma eteni. Sellaista lautojen sovittelua, pyörittelyä ja taidekriitinkon elelkein tarkastelua. Nälkähän siinä tuli. Eilisiä leipiä jäi yli, joten pieni tauko huvimajassa kera eväiden oli tarpeen. Kuvassa lisäksemme Team klapituksen kapteeni. Tai ainakin hänen kenkänsä. Ei, ne pinkit tekokrokot on mun. Klapikapu on oikealla, isäntä vasemmalla.

Jovelan väliaikaisen pehtoorin virkaa tällä viikolla toimittava Team Klapituksen kapteeni pisti kirveeen heilumaan toviksi. Rivi 2 nousi kattoon ja rivi 3 kohosi puoliväliin klapimajaa. (Uuteen oveen ei tule kahvaa, ettei toi Kapteeni Klapi karkaa).



Ja taas oli nälkä! Eilisen keiton lisukkeena oli pekonia, jota jäi yli. Olemme hyvin persoja myös pekoniluumuille, eli pekoniin käärityille luumuille, joiden kaveriksi tein bbq-mössökuorrutettua possua ja maustettua riisiä. Lautaselle päätyi myös hieman valmissalaattia.



Isäntä jatkoi puuhiaan oven kimpussa, itse jatkoin töitä. Sitä tälle viikolle normaalia. Moneen kertaan jo kerrottua @ maanantai ja tiistai. Illan puolella pääsin  taas avustamaan isäntää oven kanssa. Onnistuin saamaan hiomakoneen nauhan jumiin. En saanut yhtään haavaa taltasta. Vaan millainen ovi siitä sitten syntyi? Maailman ihanin mielestäni! Olen niin hirmuisen ylpeä isännän taidoista ja hieman omistanikin. Ovesta tuli juuri sellainen, millaisen suunnittelin päässäni ja sain olla mukana tekemässä sitä. Ihan huono puoli ei ole sekään, että ovi ei maksa mitään. Se on tehty ylijäämätavarasta. Huomenna olisi tarkoitus tehdä toinen ovi. Enää ei tarvitse hävetä karseaa ovea. On tämä ihan hieno saavutus ensikertalaisilta, pröystäilen melkein!

  
Ihan tohkeissani jo selittelin isännälle, kuinka tuohon ylimpään peiliin sitten talvella ripustetaan kranssit molempiin oviin. Uusi (tuunattu) ovi oli vasta saatu paikoilleen ja Jovelaska jo näkee sen talviasusteissaan!


Sitten pohdittiin minkä väriseksi uudet ovet maalataan, sitten kun sen aika on. Talosta tulee punainen ja koristelista sekä puitteet ovat valkoiset. En välttämättä haluaisikaan mitään kolmatta väriä. Olisiko valkoinen ovi kaunis? Isäntä toisaalta mietti miltä musta ovi näyttäisi. Mustan voisi olla sellainen tumma harmaa enemmänkin, matta. Sekin kuulostaa kyllä ihan hyvältä. Valintoja, valintoja..

Tänään oli hyvin yksinkertainen päivä. Sitä ja tätä, asioiden hoitamista, töitä tavalliseen tapaan ja tauko puolelta, tilausten pakkaamista, matkahuoltokäyntiä, puhelimeen vastailua ja sillä soittelua, Jovelan parannustöitä, jättiläiskoppakuoriaisia ja sitä ihanan tavallista arkea.



Myöhään illalla vielä paranneltiin hieman tuvan kivijalkaa. Siinä on kohta, jossa kivet ovat jossain vaiheessa siirtyneet ja nyt niitä rontattiin paikoilleen.

Jovelan blogilla on uskomattomia, ihania lukijoita, jotka viitsivät ilahduttaa meitä mitä ilahduttavimmilla kommenteilla. Kiitos siitä. Erityisesti pitää nyt mainita tuo mainio Keekeläinen, joka jaksaa hauskuttaa meitä aivan uskomattoman hauskoilla tarinoilla, joissa usein seikkailee kuvitteellinen Jovelan sisäkkö Hildur. Kurkatkaapa eilisen postaukseni kommentteihin ja nauttikaa hetki Keekeläisen mielikuvituksen ja tarinankertojan lahjoista!

 Kiitos ja kumarrus, hyvää yötä ihanaiset siellä!

Jovelan Johanna

Torstai, todellakin toivoa täynnä!

$
0
0
.. näin ainakin voinee sanoa västäräkkiemo ja hänen poikasensa, joista viimeisen Jovelan isäntä pelasti. Liekö lähtenyt pesästään liian aikaisin kun ei siivet oikeen kantaneet ja Jovelan isäntä sitten antoi hieman nostoapua heinikossa räpistelevälle tirpuselle. Jäi naapurin kissa ilman aamupalaa.


Sitten suoraan tämän viikon lempiasiaani, siihen ulko-oveen. Ovi nro. 2 on irroitettu, naulat revitty, kurjat poistettu ja pinnat hyväksi tehty.


Siinä se nyt sitten on, Jovelan uusi pariovi. Neljän kuvan verran nyt hehkuttelen tätä iloani. Vihdoinkin meillä on nätti ovi, viimeistelyjä ja maalia vaille valmiit. Oi, iloa!


Iloa tuottaa myös ensimmäinen Villa Gerdan kukkakedon unikko ja äidin juhannuksena istuttamien perunoiden pontevat taimet.


Vaan rakkaimpia olivat nämä puuruusut ja uusien ovien taimet, näin lastusina kuvaeltuna tässä.


Töitä on tehty, kyllä, kyllä. Isoihin torstain iloihin voidaan lukea sekin, että suunnittelupalaveeraus kesän jälkeen alkavasta projektista meni kerralla lukkoon. Teen aina alkusuunnitelmat paperille. Se on itselleni luontevinta, tuossa niitä arkkeja tönöttää. Ja on tänään saatu ruokaakin. Kokkailin kasaan halloumi-tomaatti spaghettia, jota söimme ähkyyn saakka. Kuvassa nuijitaan basilika-valkosipulipestoa tähän kermaiseen herkkuuni.


Kovin aurinkoisena alkanut päivä muuttui iltapäivästä sateiseksi ja sitten sitä sadetta piisasikin niin, että piti tehdä lankuista polku saunalle. Plutta, plutta!


Kakkoset ottavat sadepäivät lungnisti. Milo röhnöttää ikkunapenkillä lampaantaljalla huopansa kanssa. Vaan missä on Mai? Arvaahan sen! Kyllä tuo sänky ihan pedattu aamulla oli!


Team Klapitus saavutti katon. Hurraa! On siinä klapia, vaan on sitä pölliäkin jäljellä tuleviin klapituksiin. Akan korkuiset pinot taitavat olla kymmenisen metriä pitkänä muurina pihalla. Ois kirveelle siis töitä!


Vaan nyt on palju ja sauna lämmenneet ja tämä rouva pistää päivänsä pulkkaan.


On suvi (sataa tai paistaa), on uusi ovi ja sauna ja palju - elämä hyvältä maistaa!


Jovelassa kaikki hyvin!

Jovelan Johanna

P niin kuin perjantai!

$
0
0
Olin jo illalla tekemässä postausta eilisestä, vaan niin siinä sitten kävi, että kuvat kamerasta purettuani olin nukahtanut koirien kanssa äänikirjan tarinaan.

Perjantain aamu alkoi meillä jännästi. Heräsin meinaan suhteellisen aikaisin, enkä saanut enää unta. Istuskelin läppäri sylissä sängyllä purkamassa sähköposteja kun havaitsin näkökentässä jotain suurta, joka liikkui sängyn päädyssä olevan ikkunan ohi. Peurahan se siinä! Herättelin isäntää ja ryntäilin etsimään kameraa, joka tietysti oli jäänyt kädestä jonnekin, mistä sitä ei heti ymmärtänyt etsiä. Minä ryntäilen etsimään kameraa ja isäntä hihkuu sängystä: "kiikarit, kiikarit!" Oli siinä sähellystä kerrassaan. Kamera löytyi, mutta peura oli ehtinyt takapihalla katajasaarelle saakka - mahdotonta saada mitään kuvaa pokkarilla (likasten) ikkunoiden läpi.  

Voitte kuitenkin kuvitella, mltä tuntuu kun kruunusarvinen peura kulkee rauhallisesti oman ikkunan ohi, pysähtyy pitkäksi toviksi mutustelemaan heinikkoa puutarhan toisella laidalla. Istua siinä kiikarit kourassa isännän kanssa omassa sängyssä katselemassa tuota jaloa otusta.

Muutamaa tuntia myöhemmin olimme jo matkalla Turkua kohti hoitelemaan asioita, pyöräyttämässä pyyhe- ja vaatepyykit ja mussuttamassa lounasta.



Koska töiden osalta ei ollut mitään jonossa ja muutenkin päivästä oli tulossa rauhallinen, päätimme lähteä shoppailemaan ja tutustumaan joihinkin liikkeisiin, joissa emme ole ennen käyneet. Se oli oiva päätös, sillä löysimme paljon sellaisia asioita, jotka ovat jo olleet hankintalistalla tovin. Ihan ensin esittelen nämä käsin taotut ovikolkuttimet. Jotenkin ajatus ovikellosta on ollut epämieluisa. Se ääni, oli millainen tahansa, ei kuulu tämän talon äänimaailmaan. Kolkuttimet ne olla pitää ja kun löytyi edullisesti näin hienot, ostettiin yksi kutakin ovea kohti. Hyvin istuvat meidän uusiin oviin!



Kotiin palattiin kirppiksen ja rautakaupan kautta. Löysin jo jonkin aikaa etsimäni ruusukahvisetin, jonka käyttötarkoitus tulee olemaan hieman oletettua erilainen. Isäntä osti uuden kirveen, mallia halkaisukirves.



Palattuamme kotiin kävin töiden pariin ja isäntä meni ulos kiinnittämään ne kolkuttimet ja vetämään siimaleikkurivaljaat yllensä. Oli meinaan tuo "nurmikko" eli kaikki mikä pihalla kasvaa joutanut taas melkoiseen korkeuteen. Nyt on taas sievempi etupiha. Meillä on hyvä siima- ja pusikkoleikkuri. Yksi parhaista ostoksistamme työvälineiden osastolla. Möksällä meillä oli halpa siimaleikkuri. Sillä ei tehnyt mitään. Tämä isännän nykyinen siimis on kalliimmasta päästä hintahaitaria, mutta se on oikeasti tehokas ja toimii toivotulla tavalla. Viimeisen kuvan nappasin, koska tuo luurankopuumme on niin hassu. Sen piti olla kuollut. Puutarhurit hieman saksivat sitä sievempään muotoon ja kuis ollakaan, se alkoi puskemaan oksaa oksan viereen. Näyttää ihan Jörö-Jukan tukalta!



Villa Gerddan 3-vuotisprojekti kukkaniitty (perhoskannan elvytys) alkaa olla kasvanut niin, että sen erottaa etäämmältäkin! Iso ilo! Pian jo varmaan unikotkin alkavat kukkimaan kunnolla. Saa se ensimmäisenä nuppunsa avannut kavereita.



Saunalle hankittiin uudet vadit ja kauha, harmaat, jotka näyttävät kuvassa sinisiltä. Pyykkiä ripusteltiin. Arkisia asioita. Aurinko paistoi koko päivän. Oli lämmin.



Sitten mennäänkin seuraavaan asiaa, joka taitaa aiheuttaa akuuttia kylähullun maineen syntymistä. Se kahvisetti meinaan. Kas kun se ei ole tulossa meille kahvipöytiä sulostuttamaan. Meille avataan nettikahvila! Juu-u! Kyllä! Ei ihan ehkä sellainen, joka ensimmäisenä tulee mieleen, mutta silti, juu-u!

Joskus tuossa keväällä isäntä luki jutun Norjalaisesta valokuvaajasta, joka oli tehnyt baarin näköisen kuvaustaustan, laittanut sinne siemeniä ja ottanut sitten aivan loistavia kuvia linnuista ja oravista. Itse haaveilin viime talvena, kun emme olleet täällä asukkaina, että meillä olisi web-kamera lintulaudalle. Voisi sitten edes katsella niitä Jovelan pihalla ruokailevia lintuja aina välillä. Norjalaisen valokuvaajan juttuun tutustuttuani innostuin sitten yhdistämään nuo kaksi ajatusta. Siitä lähti muhimaan työnimi Bird Cafe.

Jovelan Böördikahvila

Lintukahvilaa varten harkittiin rakennelman valmistamista vanerista. Toisaalta ajateltiin, että jos sopiva puinen tai vaneerinen nukkekoti löytyisi halvalla, aina parempi. Eilen se löytyi aivan sattumalta ja alessa tottakai! Nukkekoti tuli melkein valmiiksi kasattuna. Haimme vielä punamultasävyisen ulkoöljymaalin samalla reissulla.


Sitten maalataan.. ja kasataan.. ja maalataan..



.. kunnes koko talo on maalattu punaiseksi. Meillä on tuolla Gerdassa rulla bitumimattoa kivijalkarempan jäljiltä. Siitä tehdään vielä talolle "huopakatto" joka suojaa kahvilaa sateelta. Sitten hieman mallailemaan astioita..



Kahvila ei suinkaan ole valmis vielä. Tämä on vasta mallailuvaihe. Tuonne tulee mukahinnastoa ja hieman muutakin kahvilamaista juttua ja tietysti harjakaton alle kahvilan kyltti! Kupit ja tassit liimataan yhteen ja kiinnitetään taloon. Kuppeihin tulee pähkinöitä ja siemeniä, vadeille niitä lintujen herkkukakkuja ja muffinsseja, joita tykkään tehdä, ja joita on täällä blogissakin näkynyt viime talvena. Tässä kuva marraskuulta. Oli muuten asiakaskuntaa niin, että jonossa istuivat siivekkäät odottamassa vuoroaan Jovelan lintuherkkubuffaan!



Nettikahvilan tästä tulee tekemään se, että on tosiaan tarkoitus laittaa webbikamera kuvaamaan 24/7 elämää lintukahvilassa. Sen puolen jätän ystävämme käsiin, joka onkin jo joitain ratkaisuja tutkaillut. Sitten aikanaan kun kaikki on valmiina, kuka tahansa voi seurata lintujen touhuja lintulaudalla. Äitini siellä Helsingissä on taatusti innokkaimpia tutkailijoita!

Sellainen oli meidän perjantai ja se päättyi siihen kun emäntä nukahti koneelleen. Tänään on tiedossa tavallista arkisempaa olemista. On siivouspäivä.

Hauskaa lauantaita tahoillenne!

Jovelan Johanna (tunnetaan syssymmällä nimellä se kreisi lintunainen)

Kesälauantaina

$
0
0
Oikeastaan mukavinta mitä aamuisin tiedän, on kuljeskella hissukseen pihalla ihmettelemässä kaikkea sitä, mitä luonto tarjoaa. Tänään tarjolla oli naapurin hevosten hirnahtelua ja laiskaa löntystelyä aurinkoisessa aamussa. Unikot ovat nyt aukeamassa Gerdan kukkaniityllä. Keittiöpuutarhan puolella on tarjolla sekä melkein satovalmista että vasta tuloillaan olevaa.Olemme onnistuneet tavoitteessamme keittiöpuutarhan ensimmäisen kesän osalta. Olemme saaneet jotain syötävää pöytään omin voimin.


Lauantai on meillä usein viikon pääsiivouspäivä. Lienee lapsuudenkotien perintöä. Näin oli tälläkin viikolla. Jovelassa on tiskattu, viikattu pyykkiä, heiluteltu pölyhuiskaa, sorteerattu, vaihdettu puhtaat pahnat sänkyyn, imuroitu ja huoltoputsattu palju illan käyttöä varten.


Aamupäivän puuhien jälkeen siirryimme ulos. Tänään oli niin hieno päivä, ettei sisällä oltu yhtään sen enempää, mitä nyt puuhat vaativat. Ulkona leikimme ensin hieman uudella lelullamme; sadettajalla. Tämä suurinvestointi taisi kustantaa 2,95 Biltemassa ja yllätykseksi se hinnasta huolimatta tosiaan toimii! Hassua miten epäkesäisistä säistä huolimatta keittiöpuutarhan lootissa ollaan kuivin suin janoisina. Siirtelin sadettajaa pitkin pihaa ja sadettaja hoiti hommansa. Isäntä veti siimaleikkurivaljaat päällensä ja kävi ylikasvaneen kasvuston kimppuun.


Takapiha siistiytyi hetkessä! Harmikseni kompastuin juuri tässä vaiheessa. Mätkähdin pihalle, löin käden kasvatuslaatikkoon, lonkan haraan ja kaiken kruunuksi mätkähdin suoraan vastaleikattuun nokkossilppuun. Reisi, sääri ja toinen käsivarsi kihelmöi vieläkin geeli- ja jugurttihoidosta huolimatta. Tekevälle sattuu, auts!


Noh, kömmähdystä lohdutti kyllä tuo näky siistimmästä keittiöpuutarha-alueesta rehevine herkkulaatikoineen ja loputkin harmituksesta hälveni kun hain omaa uutta perunaa, tilliä ja sipulinvartta ruokaa varten. Nuo uudet perunat ovat NIIN hyviä! Herkuttelimme potuilla, lohella, keitetyillä munilla ja sitruuna-voikastikkeella.


Ruoan jälkeen kakkoset lähtivät ulkoilemaan ja sen jälkeen jatkoimme puuhia ulkona. Isäntä pääsi kokeilemaan uutta kirvestään sillä aikaa kun sauna ja palju lämpenivät. Isäntä heilutteli kirvestään, minä lämmitin paljua. Pidän kovasti täällä Jovelassa siitä, että meillä on mahdollisuus hyödyntää monia sellaisia juttuja, jotka muissa olosuhteissa olisivat todennäköisesti jonkinlaista jätettä. Paljun pesään menee mukavasti niin paperitavara kuin julkisivurempan myötä puretut vanhat laudat. Kaikki pyritään hyödyntämään.


Koska en voi juurikan tuossa klapitushommassa isäntää auttaa (selkäsairauden vuoksi), hoitelin paljun lämmitystä ja olin seurana muuten. Välillä lueskelin kirjaa ja keräilin maistiaisia punaviinimarjapensaasta. Kylläpä maistuivatkin hyvälle! Tällä viikolla meillä on katsottu telkkua/netflixiä tms. tasan nolla tuntia. Dekkareita, erityisesti brittidekkareita joita rakastan, on tullut luettua kolme. Agatha Christien kirjat ovat sellaisia, että luen ne muutaman vuoden välein ensimmäisestä viimeiseen. Nyt on taas se aika. Tänään herkuttelin loistavan Parker Pynen seurassa, joka osaa tehdä ihmisistä onnellisia käyttäen mitä mielikuvituksellisempia keinoja. Niin kepeää, niin harmitonta. Oikein sopivaa lauantai-iltapäivän viihteeksi.


Ihana, aurinkoinen lauantai! Mukavia puuhia ja miellyttävää lokoilua. Puhdas koti ja maistuvaa ruokaa. Sauna lämpeni, palju kutsui - ei tosin kauaa tällä kertaa, koska nuo pahuksen nokkospalot kihelmöivät edelleen. Joka tapauksessa aivan täydellinen lauantai. En muuta olisi kaivannutkaaan.

Kaikki kotona, kotona kaikki hyvin. Tänään en tarvitsisi Parker Pynen apua. Toivottavasti en huomennakaan!


Mukavaa myöhäisiltaa Jovelasta. Huomenna sitten teen viimeisen viikkopostauksen tähän yhden viikon tarinaamme. Sisällöstä ei ole hajuakaan! Tuokoon huominen tullessaan mitä tuo. Sittenpähän sen näkee!

Jovelan Johanna

Viikko purkissa

$
0
0
Näin se vierähti viikko Jovelassa. On ollut ihan hauskaa tehdä viikon ajan postaus joka päivä ja sen kautta itsekin hieman nähdä mitä viikko on sisällään pitänyt. Huomenna alkaa taas arki, joka tällä kertaa tuo tullessaan kiireitäkin, joten blogipäivitykset taas hiljenevät. Yritän kuitenkin ottaa niin lungnisti miten se vaan on mahdollista. En halua hukata näitä arvokkaita asukkaana eleltyjen Jovelakesän päiviä.

Tänään ei meillä tapahtunut sen ihmeempiä. Pientä puuhastelua ja sunnuntain letkeyttä. Säilöntäkausi lähestyy, joten aloitimme siihen liittyvät hommat. Tulostelin ja leikkelin tuleviin säilöttyihin herkkuhin etikettejä.



Tehtiin ruokakomerosuunnitelma. Ruokakomeromme tulee korjaamattomassa kunnossa olevan leivinuunitilan sisälle. Ruokakomeroon tulee hyllyjä, taso ja laari-/laatikkotilaa - minkä tuonne nyt mahtuu.



Jotta suunnitelma olisi mahdollista toteuttaa, isäntä ryhtyi purkuhommiin. Nämä kuvat eivät ole kauniita, kuten ei ole rikkoutunut uunikaan taustaltaan, mutta tallennetaanpa kuvia kuitenkin remppamuistoihin. Viimeisestä kuvasta voikin hyvin nähdä uunin korjauskelpoisuuden hormista puhumattakaan. Toivoton.



Itse tila on ihan ok kunnossa. Karmean sotkuista hommaa ei koko päivää tehty, sillä päätimme lähteä tutustumaan uuden kotiseudun maisemiin. Sitä ennen tilattiin pakastin, jotta se ehtisi vaikka ensi viikolla jo tulla.



Lähdimme ajelemaan ympäri ämpäri minne mieli teki ja päädyimme paikalliselle ulkoilualueelle, jossa on luontopolku, laavu ja paikallisten suosima entinen louhos, jossa väki käy uimassa. Pokkarilla oli ihan mahdotonta ottaa kuvia kun kirkkautta tuli joka suunnasta, mutta eiköhän näistä jotain käsitystä saa.





Kiipesimme laavulle, jossa on mukava grillauspaikka. Upea paikka kerrassaan! Lohkarevuoret olivat kieltämättä vaikuttavia. Päätimme tulla louhoksille takaisin viimeistään kun äitini tulee taas kyläilemään. Suunnittelimme piknikkiä ja uimista. Paskhuusissa ei ollut tarvetta käydä!



Pakastimen tilaaminen taisi tapahtua kreivin aikaan, meinaan metsissä on jo mustikkaa. Isäntä opetti aikoinaan kakkoset syömään marjoja suoraan pensaista. Niin siinä kävi, että heti kun hiffasivat pensaiden olevan täynnä mustikkaa, kuvaa omatoimiruokailijoista ei saanut millään. Viuh, viuh vaan ja koirien kielet olivat sinisinä.


Louhoksilta ajelimme taas ympäri kyliä, pistäydyimme paikallisessa puodissa ostamaan jäätelöä ja makkaraa illaksi. 

Oli kovin mukavaa ajella päämäärättä ja vaan katsella maisemia. Miten kaunis onkaan Suomen luonto! Viljavat pellot, kauniita taloja, järviä ja meren pukamaa, kukkia, eläimiä ja mitä kaunein sunnuntaipäivä helteisissä lämpötiloissa.

Tämä on ollut hyvä viikko kaikin puolin. On oikeastaan mukavaa, että sain sen tallennettua. Talven kylminä ja valottomina päivinä voimme palata takaisin näihinkin tunnelmiin ja maistaa sitten vaikka sieltä pakkasesta kesän makuja.

Rauhallista sunnuntain myöhäisiltaa toivotellen

Jovelan Johanna

Kelpaisi vaikka van Goghille!

$
0
0
Tänään tuo Villa Gerdan kukkaniitty on alkanut kukkimaan ihanan runsaasti. En meinaa saada silmiäni irti tuosta entisestä ryteiköstä, jossa nykyään perhoset lentelevät unikosta unikkoon ja unikot aaltoilevat tuulen mukana. Olen aivan <3. Ensi vuodelle kylvän lisää unikkoa tuonne ja paljon (nyt kukkii ehkä 1/4 nupuista). Muuttukoon vaikka unikkopeitoksi koko pläntti. Oi unikko, miten kaunis oletkaan!



Tiesitkö muuten, että unikko symboloi ikuista unta, mielikuvitusta ja runollisesti sanottuna unholaa. Punainen unikko symboloi mielihyvää, valkoinen lohtua. I maailmansodassa Flandersin unikkopelloilla käydyn taistelun jälkeen punaiset pionit ovat symboloineet myös sodassa henkensä menettäneiden sotilaiden muistoa. Kreikkalais-roomalaisessa mytologiassa unikko symboloi myös ylösnousemusta ja uudelleensyntymää. Mikä sopisikaan paremmin Villa Gerdan, kerran jo unohdetun talon ja sen asukkaan kukkaniitylle, kuin iloisen värinen, hentoinen unikko, joka tuo jälleen kerran elämää pienen huvilaparan kupeelle?!



Gerdan kukkaniityllä kasvaa ainakin 4 erilaista unikkoa, joista eniten pidän tuosta perinteisestä oranssinpunaisesta lajikkeesta. Gerdan kukkaniitty rajautuu Villa Gerdan ja aidan väliselle alueelle, jonka siimaleikkuualue ennen huvimajaa on merkitty pienillä tolpilla ja narulla.





Mitähän Gerda olisi tästä kukkaniitystään mieltä? Ensi vuonna kukkaniityllä pitäisi kukkia jo muutakin kukkaa, myös valkoista, mutta nyt nautimme veriapilasta ja unikoista.

Taitaisi Gerdaakin hymyilyttää. 

Ps. Meillä kävi taas aamusella yllätysvieraita. 2 hurmaavaa lähialueella asuvaa ladyä rohkeni hurauttaa autolla Jovelan pihaan seurattuaan pitkään talon muutoksia ohi ajaessaan. Aivan ihania ihmisiä! Saimme kiitokset ja kehut "kulttuuriteosta" eli siitä, että olemme pelastaneet tämän talon ja korjanneet sitä vanhaa kunnioittaen. Tuntuipa mukavalta palautteelta! Sinällään hassua, että 3 päivän sisällä meillä on kiepsahtanut kahdesti yllärivierailijoita (lauantainen oli tosin naapurustosta tuttu), mutta kuitenkin molemmilla kerroilla olen sattunut olemaan puhelimessa yhden ja saman ystäväni kanssa juuri sillä hetkellä, kun yllärivierailija saapuu pihaan!

Nyt järvelle ja onkimaan isännän kanssa! Päivän työt ovat päättyneet (oli mukava työpäivä, todella kiva) ja hellettä piisasi (oi ihana palju, jonne saattoi pulahtaa vartiksi jäähylle). Kalaan siis! jospa tällä kertaa onnistaisi!

Jovelan Johanna


Organiseerausta (pakastin ja ruokakomero)

$
0
0
Nyt se on silviissiin, että meille tuli se pakastin. Pääsemme pakastamaan ruokaa, hyödyntämään tarjouksia, eikä joka jäätelöä varten tarvitse ajella kylälle lipomaan sitä ainukaista tötteröä. Olen iloinen! Tuossa se nyt on, vanhaa uunimuuria (pintasiloittelu kesken) vasten.


Aiemmin juttelin täällä pakastinbroblematiikasta, johon sitten kehittelin ratkaisuja. Kaappipakastin on toki kätevä, vie vähemmän lattiapinta-alaa, mutta sinne ei mahdu yhtä paljon ruokaa kuin arkkupakastimeen, eikä sellaiset ole itselläni oikeen asiaansa ajaneet ennenkään. Jotenkin ne luukut aina irtoavat, vetolaatikot jäävät jumiin ja ikinä ei oikeen muista mitä siellä takaosassa on. 

Noh, koska tupamme on vajaa 40m2, tuo lattiatila ei ole meille ongelma. Arkkupakastin siis! Arkkupakastimissa taas kuitenkin on sellainen universaali ongelma, että sieltä tuppaa olemaan hankalaa ottaa pakasteita pois riittävän nopeasti, koska mitään ei meinaa löytää. Alkuinnostuksessa toki kaikki on omilla paikoillaan melkein viivottimella kohdistettuna, mutta annas olla kun arki astuu kuvaan, niin pakastimen sisällä näyttää vierailleen parikin tornaadoa - itselläni ainakin. Mitään ei meinaa löytää, eikä ole oikeen kunnon käsitystä siitä mitä pakastimessa ylipäätään on, vai onko ollenkaan. Lisäksi lyhyelle ihmiselle, kuten minä, arkkupakastimet ovat usein aika hankalia käyttää. Siinä saa olla pakastimen sisällä suunnilleen käsiseisonnalla kintut ilmaa huitoen, jos jotain meinaa sieltä pohjalta tonkia.

Olen nyt tyytyväinen omaan ratkaisuumme. Ensinnäkin tuo pakastin on mitoitukseltaan itseäni ajatellen oikein passeli - yllän myös takareunan pohjaan. Muutenkin se on mitoitukseltaan jotenkin miellyttävä, ei mikään rohmelo. Tuo pakastin vetää 200 litraa muonaa ja riittänee meidän 2 hengen talouteen hyvin, koska säilön muuten paljon (tai ainakin on tarkoitus säilöä paljon, toim.huom). 

Alunperinhän pohdin sellaista, että hommaisin ostoskoreja pakastimeen. Sattumalta meidän olemassa olevat säilytyskorit sopivat täydellisesti juuri tähän pakastimeen, joten käytimme tietenkin niitä. Ideana on se, että jokaisella ruokaryhmällä on oma kori, johon kyseiset ruoat laitetaan. Lisäksi tulee tiestysti olla sekalaiskori.



Meidän pakastimeen mahtuu 9 kpl (n. 30x40cm) koria, lisäksi on tuo pakastimessa valmiiksi ollut ritiläkori. Olemme alustavasti suunnitelleet seuraavaa jakoa: 1. sekalaiset, 2. perunapakasteet, 3. kalat & äyriäiset, 4. marjat, 5. leivotut, 6. paistit & linnut, 7, muut lihat & makkarat, 8. vihannekset, 9. koirien ruoat ja pakastimen mukana tulleeseen ritiläkoriin saa sitten ne jäätelöt, jäädytetyt pestokuutiot ja sitruunamehukuutiot jne pikkujäädytettävät.

Pakastan koreihin tulevat tuotteet ilman myyntipakkauksia laittamalla ne littaniin käyttöannospusseihin, elleivät ne ole valmiiksi sellaisissa. Teen pakastimen sisäoveen vielä lappusen, josta näkee missä rivissä ja missä kerroksessa mikin raaka-ainekori sijaitsee. Sitten on helppoa nostaa ko. rivin päältä pois ylimääräiset korit ja napata haluamansa juuri sen tuoteryhmän korista.

Ruokakomero

Ruokakomeron raivaaminen on edistynyt hyvin. Pihalla on melkoinen läjä purettua tiiltä ja läjäpäin mursketta, jota levitetään Gerdan edustalle. Tulee hyötykäyttöön sekin. Myös tiilet tulevat uusiokäyttöön, niistä tulee kesäkeittiö pihalle.

Vielä on raivattavaa..





Ja katto pitää umpeuttaa..



Tuohon niitä hyllyjä sitten tehdään, kun sinne saakka päästään. Paljon on vielä hommaa ennen kun sievät hillo- ja pikkelssipurkit kavereineen pääsevät ruokakomeroksi tunnistettavaan tilaan.



Olen tehnyt hieman haavelistaa siitä, mitä ruokakomeromme hyllyiltä voisi perusraaka-aineiden, kuten riisin, jauhojen, pastojen jne. lisäksi löytyä. Nämä ovat toivelistalla, katsotaan sitten mitä saan/saamme aikaiseksi:

Valkosipulikurkut venäläiseen tapaan
Kurkkupikkelssi
Kurpitsapikkelssi
Punasipulihilloke
Balsamico-karviaiset
Marinoidut kanttarellit
Marinoidut valkosipulinkynnet
Säilötyt sitruunat
Pihlajanmarjahyytelö
Mustaviinimarjahyytelö
Hillot

Ruokakomeron kanssa huhkiminen on raakaa hommaa. Se on hikistä, likaista ja pölyistä. Homma jatkuu tänään, mutta sitä ennen piipahdamme Turussa syömässä ja ostamassa muutamia tarpeita. 

Siispä, hauskaa lauantaita itse kullekin siellä. Jovelat hyppäävät nyt pätsiin nimeltä auto ja kääntävät nokan kohti Suomen Turkua.

Ps. Ensi viikolla meinaan pitää muutaman lomapäivän. Äitini on tulossa, joten lähdemme tutkimaan taas maailmaa. Kohteena ainakin Rauma, jossa meistä kukaan ei ole käynyt aikaisemmin. Perjantaina on tiedossa festarit lähialueella, jonne lähdemme yhdessä paikallisen tuttavapariskuntamme kanssa. Tämä viikko on ollut oikein mukava ja seuraavasta näyttäisi tulevan myös mukava. On ihmisen hyvä olla!

Jovelan Johanna

Kyllä meitä silloin niin nauratti!

$
0
0
Kuinka tehdään ruokakomero Jovelaan? Purkamalla ensin vanha uuni ja sen hormi pois, jotta saadaan uunihuone uusiokäyttöön! Ihan iisiä, pikkujuttu! Sehän tietysti käytännössä tarkoittaa sitä, että pihalle kertyy valtaisa tiilivuori. Tähän menee noin viikko. Kuvassa neljännes vuoresta. Ei paha, ei. Vielä.



Koska ennen vanhaan kaikkialla katosta lattiaan käytettiin rakennusaineena hiekkaa -  tai mistä minä tiedän miten ne nykyään tehdään, ihminen joutuu kaivamaan ja kärräämään sitä hiekkaa ja muuta röpelöä kottikärryillä tuvasta pihan puolelle kuin louhoksella konsanaan. Tässä suunnilleen kuorma 100. Joku tiiveys- ja tilavuusguru voisi tulla meille toteamaan fysiikan lait ja mittausmenetelmät vanhenneiksi. On aivan mahdollista saada esimerkiksi arviolta 3 kuution tilaan 6 kuutiota hiekkaa ja röpelöä. 



Onneksi meillä oli uskollinen kaverimme punainen rakennusimuri, jolla sitten ottaisimme ne ihan viimeiset hiekat ja purkupölyt pois ruokakomerotilasta. Oli, huomatkaa sanamuoto. Meillä oli uskollinen rakennusimuri. Meillä myös oli tuon tulevan ruokakomeron edustalle levitetty punainen matto, eli ruskeaa voimapaperia ja sen päällä paljon hiekkaa. Hiekkaa oli myös suunnilleen ammeellisen verran siellä komeron sisällä.

 Tässä vaiheessa tulee se osuus, jota voisi sarkastisesti kutsua..

Kyllä meitä silloin niin nauratti!

Rintamarikkuriksi ryhtynyt punainen rakennusimurimme teki meille temput. Veti hieman sanattomaksi, kun kaiken sen jo olemassa olevan pölyn, hiekan ja sotkun keskelle tyyppi päättää puhaltaa tankillisen hiekkaa suoraan ja kaikkialle tupaan.




Kun sanon että puhalsi kaikkialle tupaan, vähättelin. Kun masina puhaltaa ämpärillisen verran hiekkaa ja rakennuspölyä tupaan, kyllä siitä osansa sai naapurihuone kammari ja niiden kaverit eteinen ja vessatilakin. Tuota hötöä oli ihan kaikkialla, lattiasta kattoon, jokainen tavara, pinta ja tekstiili ruskeana. Kun eilen täällä ilmankosteus oli vielä luokkaa turkkilainen sauna, voimme todeta, että ei naurattanut. Siivoaminen oli yhtä tuskaa. Ensinnäkin tuo sotku jämähti kaikille pinnoille (ilmankosteuden vuoksi) kuin petsitahna. Saatoin pyyhkiä pöydän viisi (5 kertaa) ja yhä edelleen likaraidat vaan liirailivat ees ja taas. Kun pöytä oli mielestäni puhdas, pyyhkäisin pinnan vielä valkoisella paperipyyhkeellä, joka muuttui heti harmaan ruskeaksi.

Kaikki matot ja tekstiilit pöytälinoista astiapyyhkeisiin, miinus verhot, meni pyykkiin.



Mukaan lukien tuolien pääliset.



Kaikki, joka ikinen tavara purkista lampunvarjostimeen putsattiin pölyhuiskulla (ei riittävä) ja siivousliinoilla, joita kului 80 kpl. Verhot putsattiin ravistelemalla, harjaamalla ja puhaltamalla. 4 ikkunaa, 8 verhoa katosta lattiaan. Ikkunatkin, jotka näyttivät siltä kuin leipuri olisi riehunut ruisjauhoineen tuvassa, pyyhittiin ikkunaliinoilla. Moneen kertaan. Ja sitten vielä ainakin kerran. Tai kaksi.



Vuodevaatteet vaihdettiin, mattoja hakattiin ja ravisteltiin, joutuvat pesuun ja j o k a i n e n mööpeli puhdistettiin kauttaaltaan yksi kerrallaan. Lattioita kuurattiin musta likavesi noruen, eikä vieläkään ole ihan puhdasta lattioiden osalta.




Vaan tulipas tehtyä joulusiivous heinäkuussa. Tuvassa tuoksuu Tolulle ja ruokakomeroprojektissa ollaan päästy sen karmeimman osuuden voittopuolelle. Paljon on vielä tekemistä ennen kun pääsen siihen mukavaan osioon, eli laittamaan sievää purkkia riviin ja keittelemään niihin sisällöt. Sitä vaihetta taidan nyt odottaa entistä enemmän.

Ei se aina mene toivotulla tavalla, eikä aina selvitä ilman ärräpäitä, mutta kyllähän se niin on, että lasi punaviiniä ja sauna huuhtoo pois sekä sisäiset että ulkoiset pölyt. Näin myös eilen ja puoleltaöin saimme jo nauttia saunapuhtaina sängyllä loikoillen (kynttilänvalossa) huikeaa showta ulkona, kun sata salamaa iski tulta ja taivas kumisi hurjana. Tänään onkin sitten taas uusi päivä, jotain se tuo tullessaan. Jos ei muuta mainittavaa, niin sen, että olen tänään ikävuosina vuoden eilistä vanhempi!

Sitkeät sissit yhdistyksen sihteerinä

Jovelan Johanna

Ken se siellä?

$
0
0
Ihan pikaisesti postaan tänne kuvan tuosta meidän alivuokralaisestamme, joka edelleen hautoo muniaan. Kovasti olen yrittänyt tutkia mitä sorttia siivekkäitä hän on, mutta ei onnistu. Tunnistaako joku?



Olemme nykyään jo tuttavallisissa väleissä. Ohikävelyt eivät aiheuta enää paniikkilehahdusta siiville. Pää kallellaan vaan katselee, että tuttu tyyppihän se siinä taapertaa menemään. Kovin lähelle pesää emme mene, mutta pakko siitä lähimaastosta on välillä ohi kulkea.

Entä tämä sitten?

Harmittaa, kun en keväällä sen nuhakuumeen vuoksi ehtinytkään aloitella taimitunnistusta ja sitten se olisikin jo ollut myöhäistä (teen sen kyllä vielä), mutta nämä omat mysteerini eivät ole yhtään avautuneet. Mittaa on nykyään vyötärölle saakka ja nuppuja nuo kai ovat, mutta mitä ihmettä nämä ovat? Tupapäädyn kukkaniittysaarekkeessa (jonka nämä siis ovat vallanneet) näkyvät keltaiset pilkut eivät liity näihin. Nämä eivät siis vielä kuki. Ovat nuppuvaiheessa ja näitä on aivan julmetusti sillä rajatulla alueellaan.



Nää on jo NIIN nähty

.. mutta Johanna leikki hieman uudella kamerallaan, joten lopuksi pläjäys sitä ja tätä kameraan tutustumisen myötä tallennettua. 

Gerdan kukkaniittyä



 

Muutakin kuin unikkoa Gerdan niityltä.





Itse Gerdaa




Isännän vänkyrä verstas, hieman kallellaan ihan oikeasti, reppana.



Vänkyrän verstaan päädyssä olevan klapisuojan kylkeen tehty 5 minuutin ratkaisu (= 6 naulaa ja trukkilava) probleemaan nimeltä missä se hara/lapio/harava/talikko/kuokka/kanki jne taas oikeen on?


Päätalo ja kuisti vielä kerran tässä kuosissa. Seuraavaksi kun tästä tulee kuvia, jotain on taas muuttunut kunnolla.




Sitten se kurpitsavauva. Ei ole vauva enää. Pikkuponteva jo. Kyllä meillä pikkelssiä päästään tekemään ja uutta kurpitsaa on tulossa useampi.


Joku (minä) ei ole kitkenyt rikkaruohoja kurpitsalasta, huomaan, enkä aio niitä nytkään mennä nyppimään, sillä lähdemme noutamaan äitiäni juna-asemalta ja pyöräyttämään samalla sen sunnuntaisen katastrofin aiheutaman lisäpyykit.

Lopuksi vielä kuva, joka otettiin viime yönä pimeässä kammarissamme ilman salamaa. Laadultaan heikko kuva, mutta tykkään sen tunnelmasta. Milo haaveilee kuutamoa katsellen. Odottelee ehkä supikoiraa tai kettua, joista kummatkin vierailevat poikasineen tuolla takapihan katajasaarella. Hiljaa jaksoi istua pitkään kuuta tuijotellen. Haukotteli sitten leveästi, ojenteli jalkojaan ja kävi unilleen. 




Näihin tunnelmiin. Se on heitä vajaa moi, joten hauskaa tiistaita teille siellä lomalla, töissä tai muissa arjen puuhissanne.

Jovelan Johanna

Pala palalta, asia kerrallaan

$
0
0
Täällä ollaan lähdössä hakemaan säilöntäpurkkeja. Jovelan säilöntäjamboree on alkamassa! Sitä ennen ja tähän kohtaan tallennan muistoksi tunteen siitä, että rakastan vanhoja taloja. Rakastan niiden mutkattomuutta, yksinkertaisuutta ja sitä, että meillä on vielä mahdollisuus vaikuttaa asioihin. Ihanaa, yksinkertaista ja niin monella tapaa simppelimpää elämistä. Still life, sanoisi Ameriikan serkut.

Siirsimme hieman mööpeleitä tuvassa, koska meillä loppuu tiskivesien kantaminen ulos. Meille tuli ne kaikki inhottavan monimutkaisilta kuulostavat jätevesidirektiivit täyttävä pienpuhdistustönterö. Ei paperitöitä, ei putkimiehiä, ei mitään kommervenkkejä ja tuhansien eurojen laskuja. Voimme melkoisella ilolla todeta, että kotimme jätevesihuoltoyksikkö tuli kaikkineen maksamaan alle 300 euroa, mukaan lukien sen putken, jota pitkin tiskivesi valuu puhdistavaan säiliöön pihalle ja siitä sitten puhdistuttuaan suoraan salaattimaahan kasteluvedeksi. Ei mene hukkaan mitään, ei. Asennustyöt vievät sen hetken, kun isäntä poraa seinään sopivan reiän ja pistää putken siitä läpi. Kaataa tönteröön suodattajat ja iskee koko homman kasaan paikkaan, johon se kuuluu.

Uudelleenmöbleerauksen myötä sain sen ison kuumavesikattilan sijoitettua siten, että säiliöstä voi valuttaa suoraan vedet tiskialtaaseen. Nyt meillä tulee lämminvesi hanasta, vaikkakin se vesi pitääkin ensin kantaa sisälle ja lämmittää tuolla pikkulevyllä. Tämä riittää meille.


Lisäbonuksena voin tiskatessa katsella ulos Gerdaa ja pihalla puuhailevia eläimiä. Ohiajeleviakin voi toljotella kaikessa rauhassa. Jaa, se taitaa taas tuo isäntä ajaa klapia traktorilla, kas, naapurihan se siinä taas meni, niin, taitaa taas olla jotkut museoajenouvoajot meneillään kun tusinan letka pappamopoa pöristeli ohi ja tämä kaikki saman viikon aikana! Mikä liikenne!


Pikkasen uuden kameran kanssa harjoittelua, tässä tärähti kiireessä käsi, mutta en nyt laiskuuttani jaksa toista käydä nappaamassa. Ruokakomerossa ollaan saatu uusi katto melkein valmiiksi. Tänään on katon viimeistelyä ja sitten käydään sen hujanhajan tiiliseinän kimppuun. Isännän pitää hieman laitella tiiliä parempaan järjestykseen ja lötkäistä väliin laastia, jotta pysyvät paikoillaan. Liikaa ei tohdi purkaa, ettei yläosa romahda alas. Kyllä tuosta vielä ruokakomero tulee vaikka sunnuntaina olinkin hetkellisesti sitä mieltä, että heitetään sinne pommi.


Nyt kipin kapin kohti purkkikauppaa. Herkut odottavat säilöjiään!

Jovelan Johanna
Viewing all 445 articles
Browse latest View live